Lapsi vasten tahtoa!

näin se vaan menee!

Kovasti palstalla väitetään siitä että ns. kapakkapanon tms. naimisen aikaansaaman raskauden syy on sen miehen koska painellaan paljaalla.
Tuolla syyttelyllä yritetään hakea oikeutusta mm. elatusmaksujen perintään sekä perintöoikeutta siltä mieheltä joka ei halunnut lasta.
Miksi naisen vastuu tapahtuneesta yritetään painaa villaisella vaikka häntähän tuo lapsen syntymä enemmän koskee?

Suomen lakiin pitäisikin säätää uusi laki joka antaisi miehelle oikeusturvan siihen ettei häntä pakoteta isäksi!
Laki olisi käytännössä todella yksinkertainen: Mikäli mies ei kirjoita alle todistusta jossa hän nimenomaan HALUAA tulla isäksi niin silloin nainen kantaa täyden vastuun siitä synnyttääkö hän lapsen ja jos synnyttää niin hän myös kantaa lapsesta täyden vastuun ITSE joka osa-alueella.
Mikäli mies ei kirjoita sopimusta alle ENNEN sitä aikaa jolloin abortti ei enää ole mahdollista niin vastuu lapsesta siirtyy täysin kokonaan naiselle.
Tuon lain tulisi koskea ei vain ns. yhdenillan juttuja vaan aivan kaikkia tapauksia, olipa mies ja nainen sitten vaikka avioliitossa niin sama laki kaikille.
Tuollainen laki takaisi miehelle oikeuden päättää haluaako isäksi vai ei ja tuon lain myötä jäisi syntymättä vuosittain tuhansia ellei kymmeniä tuhansia ei toivottuja lapsia!!

38

550

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kylläpä on rankkaa..

      Eikö se kortongin käyttäminen nyt olis kuitenkin helpompi tapa olla lisääntymättä jos ei kerran tahdo? Ja tauditkin sillä välttää.

      "Kovasti palstalla väitetään siitä että ns. kapakkapanon tms. naimisen aikaansaaman raskauden syy on sen miehen koska painellaan paljaalla."

      No eikö se nyt sitten ole molempien syy? Onhan tästäkin jo jauhettu iät ja ajat eikä se siitä miksikään muutu, jos ei halua lasta pitää käyttää ehkäisyä ja sillä siisti. Vähän niinkun jos lähet mopoilemaan niin pitää käyttää kypärää. Yhtä itsestäänselvää tuon nyt luulisi olevan, mutta kyllä sitä näköjään aina voi yllättyä. Tarttisko säätää ihan sellanen laki että miehet ei osaa pitää huolta itsestään ja siten tarvitsevat holhoojan, iästä riippumatta? Näistä jutuista päätellen olis ihan kannattava idea, millon mikäkin kun on niiiiiiiin epistä ja naisetkin kiusaa kokoajan...

      • näin se vaan menee!

        No kun se sun mielestäsi se raskaus on molempien syy niin kyllähän jokainen vähänkään järjissään oleva tajuaa että se kännipano TAI parisuhteen "ehkäisyn suojaama pano" vain sen himon tyydyttämiseksi ei todellakaan tarkoita lapsen tekoa! (vai onko nainen niin luonteeltaan tyhmä että kokee kaiken panemisen TILAISUUDEKSI???)
        Kun se raskauden vieminen siihen pisteeseen että se lapsi on pakko synnyttää on VAIN ja AINOASTAAN sen NAISEN OMAN PÄÄTÄNTÄVALLAN takana niin MITEN IHMEESSÄ sellaisesta OIKEUSTAJUN vastaisesta YKSIPUOLISESTA päätöksestä voidaan lähteä velvoittamaan miestä olemaan ISÄ lapselle jota EI HALUNNUT????
        JA NYT! NYT minä pääsenkin ns. ITSE AIHEESEEN joten te "uhrautuja-äidit"/yhäriruikut/siivestävät yhäriruikut/vajukit yhäriruikut jne. jne. voitte jättää lukematta loput tästä kirjoituksesta sillä se jos mikä saa teidät keksimään niitä älyttömyyksien älyttömyyksiä koska ette voi kumota FAKTAA! ;)
        SIISSSS: Koska tämä Suomen laki antaa kaiken päätäntävallan (miehen ja naisen tasa-arvoisuuden vastaisesti) lapsen alulle panemisesta ja synnyttämisestä VAIN naiselle niin mitäpä em. (yhäriruikut yms. siivestäjät) sanovatkin siihen että olisikin olemassa laki jonka turvin se mies voisi vaatia naisen alistamiseksi OMAAN HENKILÖKOHTAISEEN tahtoonsa siten että kun sen kännipanon tms. "ehkäistyn parisuhdepanon" jälkeen miehellä olisi oikeus heti seuraavana aamuna pakottaa se nainen tiukkaan viranomaisvalvontaan sen suhteen että onko miehen siemenet alkaneet itää ja jos pitkällisen "itämis-ajan" jälkeen OLISIVAT niin miehellä olisi päätäntävalta että haluaako hän isäksi VAIKKA nainen EI haluaisi!!!!!
        Mitäpä siihen se nainen sanoisi että kun sen naisen puolelta ei toivotun raskauden myötä lapsi olisi synnytettävä ja luovutettava isälle ja äitinä sitten saisi "vastuuntuntoa" elatusmaksujen ja perintö-oikeuden nimissä koska MIES halusi niin??????
        Voin palstan yhäriruikuttajat tuntien sanoa että vastaukseksi tähän oikeasti OIKEUDENMUKAISEEN kirjoitukseeni tulee sitä normishittiä jossa haukutaan minua (vaikka sellaista ei kuulemma palstan yhäriruikut tee ;) TAI mitä suurimmalla todennäköisyydellä ne palstan yksinkertaiset yhäriruikut eivät kertakaikkiaan OSAA vastata mitään vaan klikkaavat äkkiä tämän keskustelun ohi ja siirtyvät heidän "ymmärryksensä" tavoittaviin aiheisiin... (kuten elarit ja kuinka ex on shitti ja kuin mä oon se "jokin" ....)

        Nolasinko itseni? Jos nolasin niin kai osaat tuolla bittimaailman ulkopuolisessa live-elämässä osoittaa sormella minua "tyyppiä" joka nolasi itsensä ruikkupalstalla??? Vai etkö osaakkaan???? ;)

      • vähäsen taas juu
        näin se vaan menee! kirjoitti:

        Nolasitko itsesi? No juu, kyllä oikeastaan vähäsen taas nolasit. Onneksi sattuu olemaan tuota rautalankaa taas tuossa sen verran että saadaan ehkä sullekin selvitettyä miten se asia nyt oikein meneekään...

        "kyllähän jokainen vähänkään järjissään oleva tajuaa että se kännipano TAI parisuhteen "ehkäisyn suojaama pano" vain sen himon tyydyttämiseksi ei todellakaan tarkoita lapsen tekoa! (vai onko nainen niin luonteeltaan tyhmä että kokee kaiken panemisen TILAISUUDEKSI???) "

        Katsos kun on olemassa sellaisia naisihmisiä jotka haluavat lapsen, keinolla millä hyvänsä. Ja sitten on sellaisia miehiä, jotka panevat surutta menemään ilman ehkäisyä. Nämä kun kohtaavat niin mitäpä luulet että tapahtuu? Ei varmasti kovin reilua miehen mielestä, mutta ihan itse hän osansa valitsee. Ymmärrätkö? Jos ei käytä kumia, ei auta itkeskellä että en ois halunnu yhy yhy.

        "OIKEUSTAJUN vastaisesta YKSIPUOLISESTA päätöksestä voidaan lähteä velvoittamaan miestä olemaan ISÄ lapselle jota EI HALUNNUT?"

        Jos paljaalla pannaan, päätös on yhteinen. Jos mies ei vedä kumia päälle, hän mitä ilmeisimmin haluaa lapsen. Jos ei halua lasta, osaa kyllä välttää sellaisen alkuunpanemisen. Vai mikä siinä on niin vaikeaa?

        "Koska tämä Suomen laki antaa kaiken päätäntävallan (miehen ja naisen tasa-arvoisuuden vastaisesti) lapsen alulle panemisesta ja synnyttämisestä VAIN naiselle niin mitäpä em. (yhäriruikut yms. siivestäjät) sanovatkin siihen että olisikin olemassa laki jonka turvin se mies voisi vaatia naisen alistamiseksi OMAAN HENKILÖKOHTAISEEN tahtoonsa siten että kun sen kännipanon tms. "ehkäistyn parisuhdepanon" jälkeen miehellä olisi oikeus heti seuraavana aamuna pakottaa se nainen tiukkaan viranomaisvalvontaan sen suhteen että onko miehen siemenet alkaneet itää ja jos pitkällisen "itämis-ajan" jälkeen OLISIVAT niin miehellä olisi päätäntävalta että haluaako hän isäksi VAIKKA nainen EI haluaisi!"

        Ihmisellä on oikeus päättää mitä hänen ruumiissaan tapahtuu. Ja koska se lapsi kasvaa naisen sisällä, hän päättää eteneekö raskaus vai ei. Jos lapsi kasvaisi miehen sisällä, mies päättäisi. Yksinkertaista tämäkin, vai onko jotain mitä et ymmärrä? Mies päättää niistä siittiöistään, yksikään nainen ei tule raskaaksi ilman siemeniä, joten jos mies ei niitä naisen sisään laita, hänen ei tarvitse huolehtia. Eikö tuo nyt ole aika loogista? Nainen päättää jatkuuko kohdussa alkanut elämä vai ei, kun taas mies saa päättää alkaako se ollenkaan.

        Sinusta on siis kamalan epäoikeudenmukaista että naisella on määräysvalta oman kroppansa suhteen ja että paljaalla panemisesta voi tulla muitakin seuraamuksia kuin tippuri? Voi voi.

    • Maalaisjärki kunniaa

      Ei kaikkiin asioihin lakia tarvita vaan kyllä maalaisjärjellä pärjää todella hyvin. Kyllähän näissä kapakki-illan panoissa on molemmat yhtä syyllisiä mutta jos mies ei todellakaan halua isäksi niin kaivaa kumin esiin ja käyttää sitä. Sama myös ihan muissakin panoissa. Ei kannata aina uskoa naisen sanaan että hän käyttää pillereitä. Eli kyllä jokainen on itse vastuussa vanhemmaksi tulossa.

    • 3971

      Abortin tekeminen ei ole aivan riskitöntä ja nainen joutuu sen käymään läpi. Abortin seurauksena nainen saattaa pahimmassa tapauksessa menettää kyvyn saada lapsia. Moniko mies tekisi abortin, jos vaarana on kivesten vaurioituminen? Oli raskautuminen sitten kuinka vahinko tahansa, nainen kantaa siitä suuremman palan. Yhdessä vahinko tehdään ja vain nainen kärsii? Pitäskös laittaa jokin korvaus, joka miehen pitää maksaa naiselle abortista?

      • näin se vaan menee!

        Moniko nainen lähtee panemaan ilman kumia jolloin on suuri vaara saada sukupuolitauti joka vie hengen tai vie kyvyn saada lapsia???? (kokemuksen syvällä rinta-äänellä voin sanoa: yli yhdeksän kymmenestä!!!!)
        Entä kun mies menettää naiselta saamansa sukupuolitaudin takia kyvyn saada lapsia??? Onko sekin taas miehen vika vaikka antoi naiselle melaa?????
        Pitäisikö laittaa jokin korvaus, joka naisen pitää maksaa miehelle EI MIEHEN HALUAMASTA lapsesta??????

      • AFSA

        Eli sä olet siis paneksinut ympäriinsä, saanut taudit ja elarit niskaasi ja siksi täällä nyt itket?

        Teini-ikäisiä siteeratakseni: VÄHÄX NOLOO, LOL!

      • 3971
        näin se vaan menee! kirjoitti:

        Moniko nainen lähtee panemaan ilman kumia jolloin on suuri vaara saada sukupuolitauti joka vie hengen tai vie kyvyn saada lapsia???? (kokemuksen syvällä rinta-äänellä voin sanoa: yli yhdeksän kymmenestä!!!!)
        Entä kun mies menettää naiselta saamansa sukupuolitaudin takia kyvyn saada lapsia??? Onko sekin taas miehen vika vaikka antoi naiselle melaa?????
        Pitäisikö laittaa jokin korvaus, joka naisen pitää maksaa miehelle EI MIEHEN HALUAMASTA lapsesta??????

        Nyt puhuttiin abortista, eikä taudeista.

      • näin se vaan menee!
        3971 kirjoitti:

        Nyt puhuttiin abortista, eikä taudeista.

        Vastataan nyt välissä tähänkin. (siltikin vaikka minulla miehellä jolla se live-elämä on kuitenkin se realistisuus niin yritän välissä joutaa vastailemaan teille ruikuille jotka elätte täällä "mä haluun näin -maailmassanne")
        Sinä nimimerkki 3971 (tosi omaperäinen nicci...) ..yrität vääntää niin että puhe onkin abortista kun puhutaan mahdollisesta siitä seurauksesta että nainen tulee kyvyttömäksi saamaan lasta.
        Tuo abortin seurauksena tuleva kyvyttömyys tulla normaalisti raskaaksi on n. neljä prosenttia!
        Eli todella pieni.
        Mikä on prosenttilukema siihen että suojaamattoman seksin takia saa sukupuolitaudin joka aiheuttaa kyvyttömyyden tulla raskaaksi???
        Enpäs kerro!
        Ota itse selvää ja tule sitten ruikuttamaan tänne kuinka "vaarallista" se abortin teko onkaan verrattuna siihen sukupuolitautien kirjon aiheuttamiin lapsettomuuksiin JA muihin VAKAVIIN terveydellisiin haittoihin. (kuten nyt esim. kuolemaan...)
        On todella yhäriruikuttajamaista alkaa vetoamaan abortin aiheuttamiin vaaroihin vastavetona sille mitä paljaalla kuksiminen oikeasti aiheuttaa vaaraa....!!!!

      • u6iodtyusert

        "On todella yhäriruikuttajamaista alkaa vetoamaan abortin aiheuttamiin vaaroihin vastavetona sille mitä paljaalla kuksiminen oikeasti aiheuttaa vaaraa....!!!! "

        Kondomi on ainoa ehkäisyväline joka suojaa myös taudeilta. Siksikin sitä olisi syytä käyttää. Kun nyt kerran tiedät tämänkin, niin miksi yhä edelleen parut miehille oikeutta panna paljaalla ilman huolta seurauksista? Ihan lakialoite ja kaikki :D

        Mene nyt vaan ostamaan niitä kumeja ja lakkaa piipittämästä :D

    • pian onnellinen yh

      Sä et varmaan ole ikinä tehnyt aborttia ja et ehkä teekään (olet mies?) Itse olen tullut vahingossa raskaaksi yhden illan jutusta ja kyllä mun mielestä syy on molempien. En väittänyt miehelle käyttäväni mitään ehkäisyä, tarjosin jopa kondomia jota aluksi käytettiinkin. Eli mies on voinut olettaa että en käytä ehkäisyä ja silti laukesi sisälle. Olen aikaisemmin kuvitellut pystyväni tekemään abortin ja en todellaakaan ole uskovainen. Pidän yhä aborttia hyvänä vaihtoehtoina muille mutta itse en sitä pystynyt tekemään ja mun mielestä on ihan oikein että mies myös ottaa vastuun koska varmasti tietää miten ne lapset saavat alkunsa ja olisi voinut käyttää kondomia tai edes olla laukeamatta sisälleni.

      • näin se vaan menee!

        Siis "perustelet" itsellesi että kun nimenomaan EI ole ollut puhetta lapsen tekemisestä niin se on sallittua! VOI HEL**TTI sanon minä!!!!!
        Etkö sä vajaa tajua että kun mies EI halua lasta SINUN kanssasi niin HÄN EI SITÄ HALUA ja PISTE?????
        Etkö sä vajaa tajua että jos SINÄ olet niin LEVÄPERÄINEN että annat jonkun panna sua ilman ehkäisyä niin HÄNELLÄ ei VÄLTTÄMÄTTÄ ole tarkoitusperänä tulla ISÄKSI????? VOI HALOOOO!!!!!!!!!!!!!!!

      • jouzouuuzouuu

        Varmaan toi pian onnellinen yhäri on kuksimassa jonku kylän uuren kossin kaa ku ei taida vastausta sun kyselyihis ;o)

      • TEUASZT
        näin se vaan menee! kirjoitti:

        Siis "perustelet" itsellesi että kun nimenomaan EI ole ollut puhetta lapsen tekemisestä niin se on sallittua! VOI HEL**TTI sanon minä!!!!!
        Etkö sä vajaa tajua että kun mies EI halua lasta SINUN kanssasi niin HÄN EI SITÄ HALUA ja PISTE?????
        Etkö sä vajaa tajua että jos SINÄ olet niin LEVÄPERÄINEN että annat jonkun panna sua ilman ehkäisyä niin HÄNELLÄ ei VÄLTTÄMÄTTÄ ole tarkoitusperänä tulla ISÄKSI????? VOI HALOOOO!!!!!!!!!!!!!!!

        "Etkö sä vajaa tajua että jos SINÄ olet niin LEVÄPERÄINEN että annat jonkun panna sua ilman ehkäisyä niin HÄNELLÄ ei VÄLTTÄMÄTTÄ ole tarkoitusperänä tulla ISÄKSI????? VOI HALOOOO!!!!!!!!!!!!!!! "

        Millanen idiootti panee ilman ehkäisyä jos ei ole tarkotus tulla isäksi??? HEI HALOOOOO?!?!?!?!? Etkö sä vajaa tajua että se joka EI halua lasta, huolehtii että sitä ei tule?

        Voiko noin v-tun säälittäviä ääliöitä edes olla olemassa? "en mä käytä mitään kumia, enkä haluu mitää lasta, jos muija tulee paksuks ni se on sen ongelma, mä en oo mitää lasta halunnu".

        Kannatan sitä lakialoitetta että määrätään miehille holhoojat, kun ei ne näköjään osaa ottaa vastuuta edes itsestään.

      • näin se vaan menee!
        TEUASZT kirjoitti:

        "Millanen idiootti panee ilman ehkäisyä jos ei ole tarkotus tulla isäksi??? HEI HALOOOOO?!?!?!?!? Etkö sä vajaa tajua että se joka EI halua lasta, huolehtii että sitä ei tule?"

        Siis sinä yhäriruikuttajien suurin ääniTORVI olet yhä edelleen sitä mieltä että se joka EI huolehdi ehkäisystä tai ehkäisyn pettäessä NIMENOMAAN HALUAA lapsen!
        Yritä nyt ruikku palata sieltä satumaailmastasi tähän TODELLISUUTEEN!!!!
        Sun ruikun mielestä siis kumitta kyntävät uroot ovat saaliita ja kun soppelin varakas tai "rakas" sattuu kohdalle niin DO IT!!! NIINKÖÖÖ???
        Kannatan REALISTISTA lakialoitetta jonka mukaan MIES saisi päättää haluaako lapsen vai ei!!!!
        (onko tuollainen lakialoite sinun ruikkuruikun mielestä väärä koska se antaisi miehelle vallan päättää KENEN kanssa haluaa oman siittiönsä löytävän munasolun????????????)

      • pääpoisperseestä

        No etkö sä vajukki nyt millään tajua että sillä miehellä ON OIKEUS PÄÄTTÄÄ KENEN MUNASOLUUN SEN SIITTIÖNSÄ HALUAA YHTYVÄN???? Miehellä on vapaus, itseasiassa miehellä on VELVOLLISUUS, estää niitä siittiöitään menemästä sinne minne ei niiden halua menevän. Mikä siinä on niin jumalattoman vaikea tajuta?????

        Minä en sanonut että se joka ei huolehdi ehkäisystä haluaisi sen lapsen, minä sanoin että luulisi sitä nyt vähän tyhmemmänkin tajuavan miten voi käydä jos ei ehkäisyä käytä ja sitten kun ne siittiöt ovat sen munasolun löytäneet, päätösvalta jatkosta on munasolun omistajalla.

        Kumitta kyntävät uroot ovat varmasti saaliita niille jotka heistä haluavat hyötyä, joten MAALAISJÄRKI JA KORTONGIT KANNATTAA PITÄÄ KYNTÖHOMMISSA MUKANA ellei ole ihan vitun tyhmä.

        Mies saa päättää haluaako lapsen vai ei. EI VAAN RUIKI NIITÄ SIITTIÖITÄ SELLAISEEN NAISEEN JONKA KANSSA EI LASTA HALUA.

        Joko sinä nyt ymmärrät vai TARVITAANKO SELLAINEN LAKI ETTÄ KALTAISILLESI IDIOOTEILLE PITÄÄ VÄÄNTÄÄ RAUTALANGASTA KAHDEKSAN KERTAA ENNENKUIN VOI OLETTAA ASIAN MENNEEN PERILLE?????

      • näin se vaan menee!
        pääpoisperseestä kirjoitti:

        "päätösvalta jatkosta on munasolun omistajalla." AIVAN NÄIN!!!
        Missä vaiheessa se munasolun omistaja on ostanut sen siittiön joka hedelmöittää sen munasolun?
        Vai onko siittiön ollessa kyseessä löytötavara jonka löytäjä saa pitää???
        Sinun palstan surkuhupaisimman ja äänekkäimmän yhäriruikuttajan surkuhupaisaa shaissia lukiessa ei todellakaan kenellekkään jää epäselväksi että MINKÄ takia olet naitattanut itsesi paksuksi....
        Sinun varpaasta päälakeen koostuvan K-lammikon mielestä tuollaiset laisesi K-lammikot olisivat urhojen keskuudessa se tavoiteltu lapsen synnyttäjä MUTTA uuupppss.... se todellakin on juuri kaltaisesi K-lammikon SAIRAAN mielen tuotosta, taas tässäkin osa-alueessa!
        (mutta mikäpä siinä K-lammikkona loisia lasten avulla kupaten koko yhteiskuntaa ja lasten eri isiä ;)

      • Ennätys!!!

        "Missä vaiheessa se munasolun omistaja on ostanut sen siittiön joka hedelmöittää sen munasolun?"

        Ei sitä ole tarvinnut ostaa, siittiön omistaja on vapaaehtoisesti sen sinne munasolun luo päästänyt uiskentelemaan. Mikäli hedelmöitys ei missään tapauksessa sovi siittiön omistajan suunnitelmiin, hänen ei tule päästää siittiöitään munasolun lähellekään. Miten sinun on niin vaikea ymmärtää?

        Saatoit muuten tehdä juuri henkilökohtaisen ennätyksesi tuossa itsesinolaamisen jalossa lajissa ;) Vajosit ennennäkemättömiin syvyyksiin :D

        Kaikella ystävyydellä, jos ei kykene enää argumentoimaan itse aiheesta, kannattaa lopettaa keskustelu. Siinä vaiheessa kun ei pysty enää muuhun kuin nimittelemään kanssakeskustelijaa K-lammikoksi, on vajonnut jo hiekkalaatikkotasolle...

      • Ruikun ruikun :D
        näin se vaan menee! kirjoitti:

        "Millanen idiootti panee ilman ehkäisyä jos ei ole tarkotus tulla isäksi??? HEI HALOOOOO?!?!?!?!? Etkö sä vajaa tajua että se joka EI halua lasta, huolehtii että sitä ei tule?"

        Siis sinä yhäriruikuttajien suurin ääniTORVI olet yhä edelleen sitä mieltä että se joka EI huolehdi ehkäisystä tai ehkäisyn pettäessä NIMENOMAAN HALUAA lapsen!
        Yritä nyt ruikku palata sieltä satumaailmastasi tähän TODELLISUUTEEN!!!!
        Sun ruikun mielestä siis kumitta kyntävät uroot ovat saaliita ja kun soppelin varakas tai "rakas" sattuu kohdalle niin DO IT!!! NIINKÖÖÖ???
        Kannatan REALISTISTA lakialoitetta jonka mukaan MIES saisi päättää haluaako lapsen vai ei!!!!
        (onko tuollainen lakialoite sinun ruikkuruikun mielestä väärä koska se antaisi miehelle vallan päättää KENEN kanssa haluaa oman siittiönsä löytävän munasolun????????????)

        Ratkaisu on helppo: Oma käsi on keksitty. Älä pane sellaisen naisen kanssa, jonka kanssa et halua lasta. Ollenkaan. Ei tarvitse pelätä että tulee tauteja tai lapsia. Paitsi jos käsi on tosi likainen. Ja senhän voi aina pestä ennen kuin siihen runksauttaa. Jos kätesi tulee raskaaksi, niin... Se on kyllä sitten jo voi voi. Panemalla naisen - kenen tahansa naisen - kanssa, mies hyväksyy sen mahdollisuuden että kortonki saattaa pettää. Älä siis pane.

        Jos panet paljaaltaan, hyväksyt sen, että nainen voi tulla raskaaksi.

        Hei tytöt, tehdäänpä sellainen lakialoite, että miehen tulee allekirjoittaa kirjallinen sopimus ennen seksin harrastamista, että mies hyväksyy ja tiedostaa nämä mahdolliset seuraukset mitä seksin harrastamisesta naisen kanssa voi olla.

        - Kondomi voi mennä rikki, ja mies voi saada taudin
        - Kondomi voi mennä rikki ja nainen tulla raskaaksi
        - Ilman kondomia mies voi saada taudin
        - Ilman kondomia nainen voi tulla raskaaksi

        Ilman allekirjoitettua sopimusta seuraa sakkorangaistus. Katsotaanpa, kuinka moni mies jättää allekirjoittamatta ja ryhtyy selibaattiin. Aika harva, veikkaanpa :)

        Ruikuttajien kuningas täällä vauhdissa taas :) On tuota vaan hauska huudattaa :)

      • Ruiksis! :D
        Ennätys!!! kirjoitti:

        "Missä vaiheessa se munasolun omistaja on ostanut sen siittiön joka hedelmöittää sen munasolun?"

        Ei sitä ole tarvinnut ostaa, siittiön omistaja on vapaaehtoisesti sen sinne munasolun luo päästänyt uiskentelemaan. Mikäli hedelmöitys ei missään tapauksessa sovi siittiön omistajan suunnitelmiin, hänen ei tule päästää siittiöitään munasolun lähellekään. Miten sinun on niin vaikea ymmärtää?

        Saatoit muuten tehdä juuri henkilökohtaisen ennätyksesi tuossa itsesinolaamisen jalossa lajissa ;) Vajosit ennennäkemättömiin syvyyksiin :D

        Kaikella ystävyydellä, jos ei kykene enää argumentoimaan itse aiheesta, kannattaa lopettaa keskustelu. Siinä vaiheessa kun ei pysty enää muuhun kuin nimittelemään kanssakeskustelijaa K-lammikoksi, on vajonnut jo hiekkalaatikkotasolle...

        Repesin! Tää on niin totta. Osuit villakoiran ytimeen! Oikeasti alkoi naurattaa vaikka olet aivan oikeassa!

        "Ei sitä ole tarvinnut ostaa, siittiön omistaja on vapaaehtoisesti sen sinne munasolun luo päästänyt uiskentelemaan. MIKÄLI HEDELMÖITYS EI MISSÄÄN TAPAUKSESSA SOVI SIITTIÖN OMISTAJAN SUUNNITELMIIN, hänen ei tule päästää siittiöitään munasolun lähellekään. Miten sinun on niin vaikea ymmärtää?"

        Nimenomaan!!!!

        Oi Ruikku, kaikkien ruikuttajien ruikkukuningas, noloista noloin! Hillitse halusi ja hallitse himosi, niin ei tarvitse maksaa niitä elareita! Etsi rauhassa nainen, jonka kanssa haluat lapsia ja vedä siihen asti lapaseen. Lapanen tuskin tulee raskaaksi, ja tautimahdollisuuskin lienee pienempi :D

      • Ruiks Ruiks!
        näin se vaan menee! kirjoitti:

        "päätösvalta jatkosta on munasolun omistajalla." AIVAN NÄIN!!!
        Missä vaiheessa se munasolun omistaja on ostanut sen siittiön joka hedelmöittää sen munasolun?
        Vai onko siittiön ollessa kyseessä löytötavara jonka löytäjä saa pitää???
        Sinun palstan surkuhupaisimman ja äänekkäimmän yhäriruikuttajan surkuhupaisaa shaissia lukiessa ei todellakaan kenellekkään jää epäselväksi että MINKÄ takia olet naitattanut itsesi paksuksi....
        Sinun varpaasta päälakeen koostuvan K-lammikon mielestä tuollaiset laisesi K-lammikot olisivat urhojen keskuudessa se tavoiteltu lapsen synnyttäjä MUTTA uuupppss.... se todellakin on juuri kaltaisesi K-lammikon SAIRAAN mielen tuotosta, taas tässäkin osa-alueessa!
        (mutta mikäpä siinä K-lammikkona loisia lasten avulla kupaten koko yhteiskuntaa ja lasten eri isiä ;)

        No aika heikosti menee sinullakin, jos K-lammikoita pitää paneskella, eikös se oma lapanen hoida sen asian paremmin kuin joku lätäkkö. Hanki parempaa seuraa, niin ei tarvitse niiden K-lammikoiden perään huudella.

        Ai niin, mutta sinähän joudut tyytymään niihin K-lammikoihin, kun ne tasokkaammat yksilöt eivät tasollesi alennu :D Ja sekös sinua harmittaa. Noh, edelleen, oma käsi paras apu. Ruiskis!

    • Hernekeittosoppa

      Mites se kondomin käyttö on kaikkien mielestä se keino jolla ne raskaudet vältetään? Ei se toimi 100%! Ja kommentoija "pian onnellinen yh"... Minkäköhän ikäinen mahdat olla? Vai onko terveystunnin opit unohtuneet...? Vai etkö koskaan pane ilman kumia edes vakituista rakastasi? Etkö koskaan ole runkannut miestä? Vaikka mies ei laukeaisikaan sisällesi, aina sitä spermaa sinne pilluun menee. Ei tarvita laukeamista, että spermatippoja on joka paikassa. Ja vielä mitä tohon kondomin käyttöön tulee, niin en yhtään ihmettele, että jos nainen kertoo olevansa puhdas taudeista ja käyttää ehkäisyä (vaikka se olisi vale) niin mies haluaa mennä ilman kumia. Kumi vie todella suuren osan nautinnosta, molemmilta osapuolilta pois... Tai no onhan tämäkin ihmiskohtaista, mutta ymmärrätte varmasti mitä ajan takaa.

      Mielestäni vastuu on molemmilla, mutta nainen ei saa pakottaa miestä isäksi. Kaikki eivät ole siihen valmiita ja esim. omassa kaveriporukassani on tapaus missä tyttö meni baariin ja otti yhden illan panon koska halusi äidiksi. Ja tadaa! Hänestä tuli kuin tulikin äiti... Valehtelemalla miehelle ja nyt lapsi joutuu elämään ilman isää, koska tämä ei halua kuulua heidän elämäänsä. Totta kai, tälläiset naiset ovat maailman itsekkäimpiä. Tässä ei ajatella sitä lasta eikä sitä isää... Kukaan ei saisi IKINÄ olla niin itsekäs, että laittaa itsensä lapsen edelle. :(

      Ja kyllä.. Olen nainen, jolla on 4 vee tyttö. Eli ei tarvii hermostua sen enempää.. Nämä olivat vain minun "kainoja" mielipiteitäni

      • Ruiskis! :D

        Ei toimi 100 %!

        No joo, mutta jos ei ole valmis kantamaan vastuutaan niin ei pane. Ja piste.

    • affaafadfda

      "Miksi naisen vastuu tapahtuneesta yritetään painaa villaisella vaikka häntähän tuo lapsen syntymä enemmän koskee?"

      Onko raskausaika, synnytys ja lapsesta vastuunottaminen sinusta "villaisella painamista" ? Äkkiseltään kehtaisin väittää että se elatusmaksun maksaja siinä helpolla pääsee...

      Ja kyllä se mies saa päättää haluaako isäksi vai ei, hän tekee päätöksen ENNEN kuin tyrkkää vehkeensä naiseen. Kaikessa yksinkertaisuudessaan se ratkaisu on siinä, kortongilla vaiko ilman. Ihan itse saa valita. Ja panemattakin voi jättää, siihenkään ei ole pakko.

    • 3+3

      Miehen olisi hyvä itsekin joka tilanteessa muistaa, että jokaisesta yhdynnästä voi tulla raskaaksi. Eli jos ei halua lasta juuri sen naisen kanssa tai ei ole valmis kantamaan vastuutaan lapsen elatuksesta, ei kannata harrastaa mitään kapakkapanoja. Yksinkertaista. Isäksi ei ketään voi pakotaa, isyys on muutakin kuin rahaa.

      • näin se vaan menee!

        Sen kun naisetkin tajuaisivat että isyys todellakin on muutakin kuin rahaa mutta tämän palstan vakiruikuille se raha on se mistä lähdetään ja mihin aina päädytään.
        Muu siinä välillä on vain sivuseikkaa koska se ei näy yhäriruikun tilillä...

    • 4+4

      ""Etkö sä vajaa tajua että jos SINÄ olet niin LEVÄPERÄINEN että annat jonkun panna sua ilman ehkäisyä niin HÄNELLÄ ei VÄLTTÄMÄTTÄ ole tarkoitusperänä tulla ISÄKSI????? VOI HALOOOO!!!!!!!!!!!!!!! ""

      Voi muna että nolasit ittes :oD

    • ans kattoo nyt...

      Ajattele (jos kykenet) jospa asia olisikin toisinpäin, mies raskaana ja nainen äiti vastoin tahtoaan ;)

      "ääliö älä lyö...ööliä läikkyy"

      • näin se vaan menee!

        Eikö vain siinä tapauksessa naisesta olisikin mukava kun olisi laki jonka mukaan häntä ei voisi pakottaa äidiksi vasten tahtoaan??!!
        (virnisteleppäs nyt siinä ;)
        Muuten minun naiskumppanin ei ole ikinä tarvinnut sanoa tuota sinun suustasi kuultua: "ääliö älä lyö...ööliä läikkyy"

      • mietippäihanite

        Minun tietääkseni maailmassa on naisia pakotettu äideiksi kautta aikojen, mutta miehillä on aina ollut vapaus valita. Eikö näin ole? Jos siis kykenet ajattelemaan laajemmin kuin "kapakkapano ilman kumia ja yhärireppana sitäjatätä ja vajukki ja ruikutus".

      • näin se vaan menee!
        mietippäihanite kirjoitti:

        Minun tietääkseni maailmassa on naisia pakotettu äideiksi kautta aikojen, mutta miehillä on aina ollut vapaus valita. Eikö näin ole? Jos siis kykenet ajattelemaan laajemmin kuin "kapakkapano ilman kumia ja yhärireppana sitäjatätä ja vajukki ja ruikutus".

        Eli jos jossakin alkukantaisessa kulttuurissa nainen pakotetaan äidiksi vasten tahtoa niin sinun mielestä länsimaisen hyvinvointikulttuurin naisilla on oikeus kostaa se alkukantaisten kulttuurien miesten tekemä vääryys tekemällä vääryyttä hyvinvointikulttuurin miehelle....
        Aivan, erittäin normaali ja "järkeenkäypä" "perustelu" joltakin palstan vaki........
        Lisää tuollaisia yhtä "fiksuja" kannanottoja kuin tuo nimim. mietippäihanite ;)

      • Pahoitteluni...

        Väitinkö minä että naisten äidiksi pakottaminen oikeuttaa ketään yhtään mihinkään? En väittänyt. Minä TOTESIN että kautta aikojan on naisiä pakotettu äideiksi, mutta tämä miesten isäksi pakottaminen on ihan uusi juttu ainakin minun korviini. Tosin, minun yleissivistykseni onkin peräisin jostakin muualta kuin Suomi24:sta...

        Kirjoituksellani en myöskään perustellut yhtään mitään, ainoastaan totesin miten asiat ovat olleet ja joissakin (valitettavan monissa) paikoissa yhä edelleen ovat.

        Ikävää ettei sinun käsityskykysi riitä tuon pidemmälle. Kuten joku jo useampaankin otteeseen totesi, sinä todellakin herätät myötähäpeää.

      • yks vaan
        näin se vaan menee! kirjoitti:

        Eli jos jossakin alkukantaisessa kulttuurissa nainen pakotetaan äidiksi vasten tahtoa niin sinun mielestä länsimaisen hyvinvointikulttuurin naisilla on oikeus kostaa se alkukantaisten kulttuurien miesten tekemä vääryys tekemällä vääryyttä hyvinvointikulttuurin miehelle....
        Aivan, erittäin normaali ja "järkeenkäypä" "perustelu" joltakin palstan vaki........
        Lisää tuollaisia yhtä "fiksuja" kannanottoja kuin tuo nimim. mietippäihanite ;)

        Onko uuden elämän synty sinun mielestäsi vääryys? Onko oikein että sinä olet tähän maailmaan syntynyt vai olisiko ollut parempi että olisit jäänyt syntymättä? Lapsi voi olla suunniteltu ja toivottu tai ei kumpaakaan mutta siinä kohtaa kun lapsi syntyy on lapsellista muistella että kuka halusi ko ihmisen maailmaan ja kuka ei. Autoja tehdään ja tilataan. Lapsia saadaan. Jotkut saavat, toiset eivät. Elämä alkaa usein arvaamattaja yhtä arvaamatta se päättyy. Aika ikävää ettet osaa sitä arvostaa vaan olet jäänyt jumiin siihen että saitko mitä tilasit vai vielä enemmän.

    • yks vaan

      Tuota.. isällähän ei ole lastaan kohtaan muita lain sanelemia velvollisuuksia kuin elatusmaksujen maksaminen. Ja mitä olen seurannut sivusta niin eipä tunnu olevan mitenkään mahdoton ponnistus sekään että isä järjestää asiansa niin ettei hän ole elatusmaksukykyinen. Hoitelee siis rahavirtansa niin ettei niistä jää jälkeläiselle roposen ropoa. Ja tapaamisvelvollisuuttahan ei ole. Eli ei lakimuutoksia tarvita.

      Vanhemmuudessa on vaan sellainen jännä juttu ettei se katoa säädöksillä eikä vastuuta pakenemalla. Lapsella on vain yksi isä ja yksi äiti. Vain lapsen isä voi vaikuttaa siihen millainen isä ko lapsella on. Jos päättää pakoilla vanhemmuuttaan niin sillä lapsella ei ole isää ollenkaan. Oli se ihan kenen vika tahansa. Pettäneen ehkäisyn tai katalan äidin. Seuraukset kantaa lapsi. Ei äiti. Ón aika surullista kostaa omalle lapselleen.

      Muuten, jos biologian tunneilla tuli nukuttua kuten yhteiskuntaopinkin tunneilla näköjään niin lapsia tehdään niin että mies laittaa siittiöitään naisen emättimeen. Sitä kutsutaan yhdynnäksi. Se menetelmä toimii myös kännissä ja ilman aikomusta tehdä lapsia, ellei käytä ehkäisyä. Juuri sitä kutsutaan lapsen teoksi.

    • Ruikun ruikun :D

      Ratkaisu on helppo: Oma käsi on keksitty. Älä pane sellaisen naisen kanssa, jonka kanssa et halua lasta. Ollenkaan. Ei tarvitse pelätä että tulee tauteja tai lapsia. Paitsi jos käsi on tosi likainen. Ja senhän voi aina pestä ennen kuin siihen runksauttaa. Jos kätesi tulee raskaaksi, niin... Se on kyllä sitten jo voi voi. Panemalla naisen - kenen tahansa naisen - kanssa, mies hyväksyy sen mahdollisuuden että kortonki saattaa pettää. Älä siis pane.

      Jos panet paljaaltaan, hyväksyt sen, että nainen voi tulla raskaaksi.

      Hei tytöt, tehdäänpä sellainen lakialoite, että miehen tulee allekirjoittaa kirjallinen sopimus ennen seksin harrastamista, että mies hyväksyy ja tiedostaa nämä mahdolliset seuraukset mitä seksin harrastamisesta naisen kanssa voi olla.

      - Kondomi voi mennä rikki, ja mies voi saada taudin
      - Kondomi voi mennä rikki ja nainen tulla raskaaksi
      - Ilman kondomia mies voi saada taudin
      - Ilman kondomia nainen voi tulla raskaaksi

      Ilman allekirjoitettua sopimusta seuraa sakkorangaistus. Katsotaanpa, kuinka moni mies jättää allekirjoittamatta ja ryhtyy selibaattiin. Aika harva, veikkaanpa :)

      Ruikuttajien kuningas täällä vauhdissa taas :) On tuota vaan hauska huudattaa :)

    • typerä aloittaja!!!!

      No mutta, mieshän allekirjoittaa painamalla paljaalla, ja jättämällä perimänsä juuri kyseisen asian!

      Niin yksinkertaista se on.

      Pidä omasi housuissasi, -ei ongelmaa.

    • uskon näin

      Joo samaa mieltä. Mihen oikeuksiin kuuluu kyllä lapset, mutta vain ne yhdet, eat, ei kukaan voi vaatia miestä tekeen uusia lapsia siksi, että uusio haluaa kostaa katkeruuden miehen exää kohtaan.

      Jos mies ei kykene ekoista lapsista pitää huolta, ei pidä tehdä uusiakaan.
      Enkä usko että mies edes haluisi uusia, mutta jos se on pakko, että saa pitää siivoojan ja kulujen puolittajan, nin...

      • påtskåttudyy

        on se hienoa että teistä yhäriruikuista löytyy aina joku niin umpityhmä ruikku joka tyhmyyttään paljastaa tuon yhäriruikkujen kieroutuneen ajatusmaailman....

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1954
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      919
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      863
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      259
      736
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      64
      722
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      10
      704
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      678
    8. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      656
    9. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      78
      656
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      204
      647
    Aihe