Kysymys sellaiselle yh naiselle, joka on tieten tahtoen tehnyt lapsen itselleen joko sopimalla miehen kanssa (innokkaita luovuttajia varmasti löytyy), ronkittu ns. hedelmöityshoidossa tai myrkyttänyt parisuhteen ja ominut lapsen/lapset itselleen. Kysymys: minkälainen nainen olet ja minkälainen omatunto sinulla voi olla. Kaikkein pahinta on jos/kun lapsi eli alle 18v. tekee lapsen.
Minkälainen roolimalli nainen olet lapselle ja miten selität miehen poissaolon lapsen elämässä. Jokaisella lapsella on oikeus isään, etkä edes sinä voi sitä kieltää tai estää. Ajatteltko ollenkaan lapsen parasta? Et. Olet täysin itsekäs ihminen, joka vauvakuumeen tai hoivavietin langetessa päälle haluaa "ihanan vauvan" kuin jonkin lemmikkieläimen.
Nainen ei ole edes tarkoitettu perheenpääksi. Mies on perheenpää, etkä sinä naisena voi täyttää niitä kenkiä.
Ja plää plää selitys, että mies oli paska, juoppo ym. ..itse olet miehesi valinnut ja vastuun sinä tulet myös kantamaan, jos olet jollain tavalla aikuinen ihminen ja ajattelet lapsen parasta, etkä ainoastaan omaa kivaa.
Ruotsissa on tehty tutkimus, missä oli vv.91-99 mukana 160th yh perhettä. Tutkimus toi esiin, että yh naisten lapsilla on tuplaten ongelmia mielenterveyden, alkoholismin ym. muiden päihteiden kanssa. Itsemurhia on myös enemmän. Nämä ovat kylmiä faktoja, joka on syynä, kun nainen alkaa leikkiä perheenpäätä ja on itsekäs. Nainen - täytä tehtäväsi perheenäitinä. Perheeseen kuuluu mies, nainen ja lapsia.
Minkälainen roolimalli nainen olet lapselle ja miten selität miehen poissaolon lapsen elämässä. Jokaisella lapsella on oikeus isään, etkä edes sinä voi sitä kieltää tai estää. Ajatteltko ollenkaan lapsen parasta? Et. Olet täysin itsekäs ihminen, joka vauvakuumeen tai hoivavietin langetessa päälle haluaa "ihanan vauvan" kuin jonkin lemmikkieläimen.
Nainen ei ole edes tarkoitettu perheenpääksi. Mies on perheenpää, etkä sinä naisena voi täyttää niitä kenkiä.
Ja plää plää selitys, että mies oli paska, juoppo ym. ..itse olet miehesi valinnut ja vastuun sinä tulet myös kantamaan, jos olet jollain tavalla aikuinen ihminen ja ajattelet lapsen parasta, etkä ainoastaan omaa kivaa.
Ruotsissa on tehty tutkimus, missä oli vv.91-99 mukana 160th yh perhettä. Tutkimus toi esiin, että yh naisten lapsilla on tuplaten ongelmia mielenterveyden, alkoholismin ym. muiden päihteiden kanssa. Itsemurhia on myös enemmän. Nämä ovat kylmiä faktoja, joka on syynä, kun nainen alkaa leikkiä perheenpäätä ja on itsekäs. Nainen - täytä tehtäväsi perheenäitinä. Perheeseen kuuluu mies, nainen ja lapsia.
Vastaukset 33
Vanhimmat
No joo...
Lapsia ei edelleenkään tehdä,
niitä kullannuppuja saadaan,
jos ollaan saadakseen.
En kuulu sinun kategoriaasi,
(mikä onkin aika tavalla takapäästä)
mutta nickisi on niin ihanasta elokuvasta,
että oli ihan pakko moikata sinut! :D
..sossun ja kelan korvausten takia.. moni teiniYH ja vanhempi YH luulee, että tuet on ensisijainen tulonlähde. TYÖ on ensisijainen tulonlähde. YH on yksi ura nykyaikana. Kertoo aikalailla naisten moraalista.
Ei sinulla hyvin mene.
Mutta kysymykseesi vastaan vain...
En minä tiennyt, että pojan syntymän jälkeen miehestä tulisi hirviö. En osannut kuvitellakkaan, että monen vuoden seurustelun jälkeen mies päättää häipyä kesken raskauden. En tiennyt, kun hän pyysi uutta mahdollisuutta, että siinä matkan varrella hän oli alkoholisoitunut, en tiennyt ennen kuin lopussa miehen sortuneen huumeisiin... Enkä tiennyt, että se retale olisi niin tyhmä, että pistää hiv-positiivisen kanssa samasta piikistä ja on valmis tartuttamaan perheensäkin. Minä en häntä käskenyt olemaan mustasukkainen ja lopulta hakkaavan lapsensa äitiä tajuttomaksi ja sairaalaan!!!
Minä en häntä siihen ajanut. Kestin sen minkä kestin. Mutta lapsen turvallisuus on etusijalla.
Nyt vuosia myöhemmin mies kasvoi aikuiseksi. Paljon oli hampaiden kiristystä, paljon valheita ja lapsen kärsimystä. Mutta tänä päivänä mies on viikonloppuisänä parempi kuin olisi koskaan voinut olla jos olisimme jääneet yhteen.
Itse mieheni valitsin, mutten koskaan osannut aavistaa hänen olevan sekopää. Joten omatuntoni on puhdas ja voin hyvin poikani kanssa kiitos. Ja kauhuksesi, minulla on kaksi lasta, eri isät, toinen syntynnytetty teininä. Aina en ole ollut hyvä äiti, mutta paras mitä lapseni on voinut saada... Ja koskaan, en koskaan vaihtaisi päivääkään pois poikani kanssa(/tyttöni).
Suosittelen sinulle kasvamista ja tutustumaan todelliseen yh:n elämään ennen kuin alat luetella tietoja ruotsalaisista tutkimuksista. Voit vaikka tulla meille seuraamaan mitäse on. Voin näyttää valokuvia ajalta jolloin olin isän kanssa yhdessä, ei kaunista katsottavaa. Kritisoi elämääni jos uskallat, mutta tiedä se, että pojalleni riittää, että äidin on hyvä olla. Ja hänellä on hyvä miehenmalli nykyisessä miehessäni (emme asu yhdessä). Ja hänelle riittää tieto ettei isä ja äiti voi asua koskaan yhdessä. Ei ole tarvinnut selitellä sen kummemmin...
Anteeksi äksy ja hyökkäävä kirjoitus, mutta joskus ottaa vain päähän!
siis yksi sadasta yh:sta voi hoitaa asiansa hyvin, mutta on aika turha yleistää, että kaikki yh:t hoitaa hommansa hyvin.
hoitaa huonosti ja kaikkia loppuja syytetään näiden kahden töpeksimisistä...
Mietihän hetki, ennen kuin tulet noin sanomaan. Suurin osa käy töissä luulen minä. En ole vielä tahallaan työttömään yh:aan törmännyt kertaakaan. En yhdessäkään kaupungissa missä olen asunut.
Moi jouno 17.7.2004... Kirjoitit aivan ihanan kuvauksen todellisesta äidin rakkaudesta... En voinut mitään, mutta kyyneleet valuvat vieläkin kun luen tarinaasi! Lapsesi saavat olla ylpeitä sinusta :). Olen itse 5-vuotiaan suomalais-irlantilaisen pojan yh-äiti... lapsen isä ei ole koskaan osallistunut millään tavalla lapsen kasvatukseen, ei ole koskaan tavannut edes lastaan... ei välitä. Jätti minut työttömänä, vasta kaupunkiin muuttaneena, ypöyksin selviytymään miten parhaiten taisin, paras ystäväni täällä uudessa kotikaupungissa kuoli vähän ennen lapseni syntymää syöpään... tiedän mitä on olla kirjaimellisesti YKSIN HUOLTAJA ! Nykyään olen tietenkin töissä ja joudun kyllä olemaan se perheen pää väkisinkin, tässä hommassa ei kysytä haluanko olla sitä vai en! Olen lapselleni äiti ja isän korvike, leikkikaveri ja paljon muuta... siihen sitten työrooli vielä lisäksi ja opiskelun mukanaan tuomat vaatimukset päälle! Se on vain yksinhuoltajanaisien osa... KAIKESTA SELVIYDYTÄÄN ! Ja vaikka on välillä rankkaa... ei tarvitse kuin katsoa naperoa ja tietää olevansa oikealla polulla ! Ja mitä se kertoo taas meidän naisten luonteesta, kun en minäkään silti vihaa lapseni isää. Sainhan häneltä maailman ihanimman lahjan... rakkaan lapseni! Lapsia ei tehdä tehtailemalla, ne tulevat rakkaudesta ! Hyvää loppukesää sinulle ja jos sallit lähetän pienen kaukohalauksen, stay strong ! t:Sipelius
Moi !
Olen yh. Mies lähti toisen naisen perään ja jätti perheensä. Ei siinä mitään. Nyt elelen lapseni kanssa kahdestaan. KÄYN TÖISSÄ, en saa mitään muita tukia kuin 30 eurolla korotetun lapsilisän. Siinä mun tuet. Että en elä sossun sun muiden varoilla vaan ihan omillani. Ja ne jotka sieltä sossusta/kelasta sitä rahaa saa, niin ei kovin moni varmasti sitä ilokseen tee ! Että anna kaikkien elää ihan omaa elämäänsä niinkuin parhaaksi näemme. Ja elä sinä omaasi ! ! !
Se tulee tarpeeseen sillä ongelmia on :)
Saat itse samanlaisen takaisin. Hymyillen kohti tulevaa ja piupaut niille jotka kuvittelevat tämän olevan helppoa ja rahaisaa touhua.
Koeta pärjätä elämässä eteenpäin ja usko hyviin asioihin ja saat varmasti osasi/onnesi jonain päivänä moninkertaisesti takaisin.
Hyvää kesää sinulle ja pikkuiselle!
Tilastokeskuksen tekemän "Usko, toivo, hakkaus" -tutkimuksen (Heiskanen ja Piispa 1998) mukaan:
Vuoden aikana 112 000 suomalaista naista kokee parisuhdeväkivaltaa ja heistä 90 000 on fyysisen väkivallan kohteena.
Suomessa vuoden jokaisena päivänä kaikkiaan 306 naista (18 - 74 v) joutuu parisuhteessaan fyysisen tai seksuaalisen väkivallan tai niillä uhkailun kohteeksi.
Näistä 306 naisesta 246 joutuu fyysisen pahoinpitelyn kohteeksi parisuhteessaan vuoden jokaisen päivänä.
Suomessa joka 6. minuutti nainen joutuu avo- tai aviopuolisonsa pahoinpitelemäksi.
Suomessa joka toinen viikko yksi nainen kuolee lähisuhteessa tapahtuvan väkivallan seurauksena.
Mikäli nainen jää tällaiseen parisuhteeseen, häntä pidetään tyhmänä ("hemmettiäkö on sellasen ukon kanssa, oma syy"). Jos hän jättää tällaisen miehen, häntä pidetään rahan perässä juoksevana yh:na, joka ei ole katsonut kenen kanssa tekee lapsen ja joka rahastaa valtiota.
Melkoinen dilemma. Itse kunnioitan yh-äitejä (niitä muutamaa ja oikeasti harvinaista poikkeusta lukuunottamatta, jotka eivät kunnioitusta ansaitse) heidän vaikean ratkaisunsa vuoksi.
sanoit, et tiennyt, sanoin aikoinaan minäkin: en tiennyt. Syytin tietämättömyyttäni ja mieheni lapsellisuutta.
Mutta kun kasvoin aikuiseksi aloin ottaa vastuuta teoistani ja tänä päivänä ymmärrän, että merkit oli HYVIN esillä. En vain halunnut niitä tunnustaa. Liian lyhyt seurustelu on usein syy.
Eikä yleispätevää kaikille sopivaa aikarajaa voi asettaa. Jos mies "muuttuu" oli seurustelu liian lyhyt. Vaikka se sitten olisi ollut kolmekymmentä vuotta!
Ja vastuussa omista teoistani olen ainoastaan MINÄ. Se on hyvä muistaa.
kyllä se on niin, että suurin osa elää tukien varassa.
Yksi suuri köyhyysrajan alapuolella elävien ryhmä on nimenomaan yh:t.
Mainittakoon että köyhyysraja on noin perustoimeentulo vuodessa...
Ei millään pahalla, mutta juuri luin asiasta!
tiedätkö että kyseiseen tutkimukseen sisältyy myöskin henkinen väkivalta ja jopa sillä uhkailu?
Se antaa erittäin vääristyneen kuvan suomalaisesta rakkaudesta ja hyvin toispuolisen, sillä naisten vastaavia lukuja ei saa Suomessa edes tutkia!
Sinä päivänä, kun on naisten väkivallasta käytettävissä yhtä tarkka otanta, kannattaa asiasta keskustella. Siihen asti on tilanne puolueellinen!
Ja kannankin vastuun omista teoistani. Miehen teoista en kanna, ne ovat hänen tekojaan ja hänen murheitaan.
Merkkejä en kieltänyt kun ne näin. Näin ne vasta toisella yrityksellä ja lähdin hyvin nopeasti. Mutta en koskaan arvannut miehen murtautuvan kotiini ja käyvän päälle mustasukkaisuudesta. Olisitko itse arvannut, jos hän sitä aiemmin ei ollut tehnyt? Jos ei mitään viitettä ole aiemmin annettu...
Ja muuttumisesta. Ihminen muuttuu ajan kuluessa. Alkaa toivomaan ja haluamaan erillaisia asioita kuin ennen ja uusia piirteitä luonteeseen tulee kokemuksien myötä. Ihmiset tekevät virheitä ja saattavat jopa toistaa niitä ennen kuin oppivat niistä. Sitä ei aina näe. Joskus kaikki käy niin salakavalasti, ettei niitä kerkiä nähdä. Oli seurustelu 3 vuotta tai 30 vuotta kestävä. Sillä mitä kauemmin seurustelu kestää, sitä vähemmän niitä virheitä ja ongelma etsii toisesta.
Et ehkä pahaa kirjoituksellasi tarkoittanut, mutta sait tuntemaan syyllisyyttä. Aivan kuin minun olisi pitänyt ajoissa tajuta. No olin nuori, kokematon, melkein lapsi vielä. Ja tänä päivänä en vieläkään huomaa missä ne etukäteismerkit oli. En vaikka kuinka niitä etsin.
Joten mikä on pointtisi? Minä en ihan sitä nyt käsittänyt... Vai oliko se siinä, että minun olisi pitänyt nähdä merkkejä joita ei koskaan ollutkaan?
mistä tunnistit ne "merkit" sitten toisella kertaa, kun et ekalla edes sanojesi mukaan niitä rekisteröinyt?
Kun tarpeeksi kakarana aloittaa perheen perustamisen on varma loppu tiedossa! Muutos nuoruudesta aikuisuuteen on jo niin tyrmäävä monelle, että sitä erittäin harvat kestävät yhdessä! Ja aikuisena muutos jatkuu, joskin ei niin tyrmäävänä enää.
Syyllisyys on terve tunne. Sitä ei pidä vältellä. Syyllistyvä ihminen on aina tunteva ihminen.
Mielenterveydeltään kunnossa oleva osaa purkaa syyllistymisensä.
huomaa kunhan vaan haluaa.
Noh, oma isäni oli pedofiili ja äitini joi jossain vaiheessa elämäänsä reilusti ja hänen viimeisin/viimeinen poikaystävänsä löi häntä...
Opin nuo merkit jo lapsuudessa, sillä sain niistä jo silloin osani.
Ensimmäisellä kerralla mies oli täysin erillainen kuin toisella. Hän halusi lasta kuten minäkin. Koimme monia keskenmenoja ja hän tuki minua surussani täysin. Kotityöt hoidimme yhdessä, harvoin riitelimme ja silloinkin pikku asioista. Kunnioitusta tuntui olevan molemmin puolin. Kun lopulta tärppäsi, 6 kk:lla hän pakeni. Ei ollutkaan valmis isäksi ja perheeseen.
Takaisin tullessaan hän oli siisti, anova jne. Annoin sen mahdollisuuden hänelle. Poika oli kk:n ikäinen. Ja noin viikon kahden kuluessa ensimmäiset merkit näkyivät... ensin tuli mustasukkaisuus (huuto, töniminen, kerran veti hiuksista). Seuraavaksi ihmekavereita (aina kännissä tai aineissa). Sen jälkeen kuulin huumeista ja yhteisestä piikistä, asiaa kysyessäni hän löi ja lähdin menemään. Pakkasin tavarat ja matkustin perheeni luokse. Kävin hiv, hepatiitti jne. testit. Mies tuli kk:n päästä perässä. Murtautui kotiini ja hakkasi minut, muutin en kertont osoitetta, sai sen selville ja taas hakkasi minut kun vein roskia... Koska minulla oli muka toinen mies. Oli muka ollut jo alun alkaenkin siitä kun hän ensi kerran lähti. Lähestymiskiellolle ei poliisien mukaan ollut tarvetta. Sain turpaan kolmannen kerran ja sairaalan reissun... Ja lopultakin sain lähestymiskiellon. Ja se siitä. kuinka paljon muuta haluat tietää?
Enää nuo asiat eivät päätäni paljoa vaivaa. Toki olen varovainen ja meni 6 vuotta ennen kuin uskalsin aloittaa uuden suhteen. Sen ajan olin yksin, kävin treffeillä, mutta yksikään mies ei saanut vakuutettua kunnollisuudestaan.
Olenko katkera? Tuskin, se mies antoi minulle yhden elämäni parhaista asioista. Ehkä joskus halusin hyvityksen kaikista niistä tuskista joita hän aiheutti... Mutta jotta voisin jatkaa elämääni oli hänelle annettava anteeksi ja ennen kaikkea anteeksi oli minun annettava itselleni.
sääliä, vaikka asiasta kirjoitin. Mutta minä en huomannut mitään ennen synnytystä. Ehkä ne merkit olisi pitänyt havaita ennen uutta yritystä... mutta siinä vaiheessa en niitä nähnyt tai tajunnut kuten täällä sanotaan
kertoa täällä vain ja ainoastaan toista puolta tarinasta, kun se toinen ei pääse sanomaan juuta eikä jaata.
Olen vaan elämässä oppinut että asia ei koskaan ole näin toispuoleinen eikä milloinkaan kuten sen vain toinen näkee.
Parisuhteessa on aina kaksi osapuolta ja molemmilla omat näkemyksensä, miksi kävi kuten kävi.
: )Piristystä tähän keskusteluun... yksinhuoltajille ja muillekin ! Heh ! Oletteko kuulleet jo tämän ajatelman?
Miksei elämä voisi kulkea näin?
Se mikä on elämässä epäreiluinta, on tapa, jolla se päättyy. Elämä on itseasiassa yhtä helve##iä. Se vie suurimman osan ajastasi, ja mitä saat kiitokseksi? Kuoleman! Onko se joku bonus vai mikä?
Minun mielestäni elämä pitäisi elää takaperin. Hoidetaan pahin tälli, eli kuolema, pois alta heti alkuun.
Tämän jälkeen siirrytään vanhainkotiin, josta sinut passitetaan pihalle, koska olet liian nuori ja hyväkuntoinen. Saat kultakellon ja aloitat työelämäsi korkeimmalta pallilta.
Teet töitä 40 vuotta, kunnes aloitat riemukkaan opiskeluelämän.
Kuntosi paranee koko ajan, ja näytät päivä päivältä paremmalta.
Ryyppäät ja riehut ja seksielämäsi on yhtä sekoilua valmistuessasi yläasteelle menemiseen. Käyt läpi ylä- ja ala-asteet, jossa koulutehtävät helpottuvat vuosi vuodelta.
Lopussa saat kultaisen tähden vihkoosi, kun lasket 1 2 oikein.
Olet lapsi ja elät viimeiset vuotesi ilman vastuuta leikkien, syöden ja nukkuen.
Lopuksi kellut äidin vatsassa 9 kuukautta, jonka jälkeen päätät elämäsi orgasmiin! Aamen!
Mutta voin paljastaa, että lapsen isä käy täällä myös. Nykään meillä on välit joten kuten kunnossa ja hän on käynyt hoidoissa jo monta vuotta.
Nyt jopa uskallan antaa pojan hänen luokseen vierailulle. Ja onhan hänelläkin uusi vaimo ja uusi perhe tulossa. Toivon vain ettei hän ratkea enää. Olemme jopa puhuneet asioista näin jälkeen päin kun tulehtuneet tunteet ovat parantuneet ja saatoimme puhua asioista. Jotain jäi selvittämättä, ne ovat tabuja, mutta paljon myös selvitettiin... Ihan jo pojan takia.
Ja kuten jo sanoin, en hae sääliä. Elämäni on ollut hirveämpää kuin moni osaisi tai edes uskaltaisi ajatella, mutta selvisin. Ja tulen selviämään. Haluatko kuulla isän tarinan?
Se menee "olin kuitenkin liian nuori. Tajusin sen liian myöhään enkä keksinyt parempaa pakoa kuin ero. Kaduin sitä ja oloani helpottaakseni otin ensin oluen illassa, sitten toisen. Tutustuin ihmisiin kaverin kautta ja huomasin helpomman tavan päästä irti arjesta... pilven.
Minä lopetin sen. ihan tosi. Halusin olla isä lapselleni, mutta kun näin kaikki ne vaipat, kuuntelin sitä yöitkua... En enää kestänyt. Oli pakko saada helpotusta. Ja hain sen tutusta porukasta jo tutuiksi tulleista tavoista. En osannut estää itseäni. En edes halunnut. En ollut vahva. Sen ajan kun oltiin erossa, minulla oli naisia. Syytin itseäni niistä ja mustasukkaisuuksissani en voinut ajatella sinun olleen ilman sen muutman kuukauden ajan. Vasta nyt jälkeen päin tajuan kuinka paljon silloin loppujen lopuksi menetin. Menetin kaiken tärkeän ja rakkaan... Lapseni. Saanko vielä yrittää? Sinut olen jo menettänyt. Älä vie minulta lastakin. Teen kaiken mitä vaadit, kunhan saan pitää poikani. Anteeksi ja kiitos vuosistasi kanssasi. Koskaan en voi niitä aikoja unohtaa" isän kirje äidille...
Elämäni on ollut hirveämpää kuin kukaan osaa tai uskaltaa edes kuvitella. Olen kokenut asioita joista monet ovat vain kuulleet puheita... Mutta jollen olisi niitä aikoja elänyt, en nyt ymmärtäisi ihmisen lopullista heikkoutta. Isä kirje aikoinaan sai minut itkemään ja lopulta sulamaan sen verran, että hän sai tavata poikaansa valvotusti ensin, lopulta kun hän oli ollut kuivilla vuosia hän sai tavata poikaansa yksin ja nauttia hetkistä.
Tässä oli toinenkin puoli tarinasta... Ei kokonaan, ei kaikkea, mutta kertoo mielestäni tarpeeksi.
Uskallan kyllä epäillä nyt vahvasti.
Jos olisit noin hyvin toisen tuntenut, että hänen kaikki salaisimmatkin ajatukset olisit tiennyt, ei eroa koskaan olisi tullutkaan!
On säälittävää väittää tietävänsä kaikesta kaiken. Siihen ei yllä kukaan.
Minun mielestäni tuo ei kerro mitään. Sillä en tiedä kuka sen on kirjoittanut. Epäilen kyllä sinua, sen takia, että todistaisit olevasi jälleen oikeassa.
Muuta en enää osannu sanoa... Toi sinun pitäisi kirjoittaa ihan puhtaasti suoraan tuonne palstalle. Useammat sen lukisivat ja voisivat nauraa...
Olisikohan siitä orgastista... miltähän kuolema siihen tuntuis... hups orgasmista...
Vaikea se on uskoa, mutta se on totuus. Ei ihminen säälistä elä...
Ja se oli ote isän kirjeestä jonka kirjoitti aikoinaan... Voit uskoa tai olla uskomati. En minä hänen salaisia ajatuksiaan tuntenut tai maailmaansa. Joskus luulin niin, mutta olin väärässä.
Kunpa elämä olisikin niin helppoa, mutta se ei ole. Jokainen tekee virheensä ja opittava elämään niiden kanssa. Muiden täytyy vain hyväksyä ne tai vihata häntä lopun ikäänsä. Mä en siihen pysty. Hän on kuitenin elämäni parhaimman asian toinen osapuoli, ilman häntä ei olisi poikaani. Se on asia jota ei mikään pysty muuttamaan.
Mutta jos sinulla on selitys miksi mies ensin halusi, kesti keskenmenot ja kesken kaiken karkaa niin kerro? Minä en sitä aikoinani ymmärtänyt. En ymmärrä vieläkään. Mutta sen ymmärrän ettei hänen koskaan olisi tarvinnut tulla takaisin niin pahana kuin mitä tuli. Olisin pärjännyt sen ajan paremmin ilman häntä.
Nyt se on kuitenkin ohi ja saan nauttia elämästä kuten muutkin äidit... rauhassa. Ja vain sillä on merkitystä...
tämän saman asian kanssa nyt. mies päätti häipyä juuri ennen lapsen syntymää. siis tämän jota vielä muutaman päivän odotan. jos Luoja suo...:)
No joka tapaulksessa olen asiasta ollut niin otettu että menin ammattiauttajalle tämän jutun kanssa. yhtä lailla mekin käytiin yhdessä keskenmenoja läpi ja jopa hedelmällisyyshoitoja. lisäksi emme ole aivan kakaroitakaan enää.
miksi siis näin kävi? sitä lähdin selvittämään.
ja selvisi, että minä olin ollut liian innokas. mies oli ainoastaan minua miellyttääkseen tehnyt kaiken kuten teki. monet kerrat kysyin häneltä oliko hän varma ja hän sanoi olevansa. ja uutta yritystä...mutta hän ei siis ollutkaan valmis.
noh, nyt olen siis yksin. koska minä painostin. ei se enää tunnu pahalta myöntää. alussa kyllä.
nyt on mitä todennäköisintä jos mies kerran häippää kun vauva ei ole vielä syntynytkään! Tai sitten on syntynyt, mutta isä ei kuitenkaan enää hetken kuluttua jaksakaan.
Ihminen, niin mies kuin nainenkin, pitää kiinni asioista joihin hän on itse vapaaehtoisesti sitoutunut. Enemmän tai vähemmän väkisin otettu pesti on työtä ja tuskaa ja loppuu niin pian kuin vain siitä irti pääsee...
Olen törmännyt samaan ilmiöön. Naiset saavat tosiaan mennä tässä itseensä.
Mistä minun pitäisi mielestäsi huonoa omaatuntoa kantaa? Siitäkö, että lapseni isä kuoli ennen lapsen syntymää? Siitäkö, että käyn töissä, enkä saa mitään tukia? Vai siitä, että lapseni on myös muiden mielestä erittäin fiksu 13-v kaveri joka menestyy koulussa ja urheilussa loistavasti, omaa ison kaveripiirin?
Ainoa kylmä fakta kirjoittamassassi viestissä on, että olet täysi tollo, etkä tiedä mistä puhut!
Täysin samaa mieltä ! Lyhyestä virsi kaunis, hyvä kommentti sinulta. Välillä täytyy ihmetellä, missä on se empatia yh-väen keskuudessa.. tai yleensäkin lasten vanhemmilla ? Eikö meidän pitäisi yhteisvoimin kiskoa samaan suuntaan köyden vedossa, eikä väärään suuntaan... samassa venheessähän tässä olhaan kuiteskin... pieniä ihmisen alkuja kasvattamassa ! : ) Halaus !
Lämmittipä mieltä! :-)
Älkää vastatko tämän provo don juanin aloituksiin, koska hän on kaikenlaista vanhemmuutta vastaan, hänen mielestään ketkään eivät saisi tehdä lapsia. Hän on kirjoitellut hyvin provosoivasti teinivanhemmat palstalla, monikulttuuriset perheet palstalla ja useilla muillakin palstoilla, joten jättäkää tämän raukan tekstit omaan arvoonsa.
totuus ja aikuinen mielipide ei ole koskaan provo.
mielipiteestäsi,noin rakentavien ja innostavien kommenttien jälkeen on hyvä jatkaa taas elämää eteenpäin.
Itse olen yh siitä syystä että mieheni kuoli,hoidan lapset ja käyn töissä.Tärkeintä elämässä on lapsi,on ollut alusta asti.
Sukulaisia ei lähimailla ole,aina olen vastuun lapsestani itse kantanut.
Tuttavapiirissäni on monia yh-äitejä,jotka käyvät töissä,yhden tunnen joka on jäänyt kotiäidiksi,mikä mielestäni on ymmärrettävää sillä neljän lapsen hoitaminen käy työstä.
Yhtään äitiä en tunne joka juhlisi sossun rahoilla.
voimia meille kaikille lapsistaan huolta pitäville!
Aivan oikein. Sossun rahoilla ei paljon voi juhlia, koska eipä sieltä saa rahaa ellei ole todellinen tarvis! Tämä juandemarco on haukkunut kaikki äidit jokaisella palstalla, teiniäidit, monikulttuuristen lasten äidit, yh-äidit ym..ym.. Ei siitä kakarasta kannata välittää, hän on vain kesälomalle päässyt ala-asteikäinen kakara, jonka äiti on töissä ja hänellä on tylsää. Teitä voi todellisuudessa arvostaa hyvin paljon, koska kannatte yksin kahden ihmisen vastuun ja teette kahden ihmisen työt.