Olen jo tovin etsinyt netistä tietoa isoista koiraroduista kun harkitsen sellaisen/sellaisten hankintaa meille tulevaisuudessa sopivan hetken koittaessa mutta pähkäilen rajaanko rodun valinnan laumanvartija vai seurakoira puolelle. Tämän takia en ole vielä kasvattajille soitellut. Ajattelin että muiden koiraihmisten mielipiteillä voisi saada hieman suuntaa oikean valinnan tekemiseen.
Entuudestaan kokemusta löytyy lyhytkarvaisista pienistä/pienehköistä seurakoirista mutta tällä kertaa haluaisin jotain erillaista. Asumme maalla ja meiltä löytyy pienen lapsen lisäksi kaikenlaisia kotitarve eläimiä kaneista hevosiin. Osa tontista on nykyisten eläinten turvallisuuden ja hyvinvoinnin takia aidattu korkealla metalliverkolla jossa saisi koirakin vapaana juoksennella ja "paimentaa" ainakin siipikarjaa ja possuja. Naapureita on näköetäisyydellä muutama ja he ulkoiluttavat koiriaan näillä muuten hiljasilla kyläteillä kuten mekin.
Kuitenkin varsinkin kesäisin rauhaisen tunnelman rikkoo toisinaan mm: tontillemme eksyvät kaupustelijat. Minulla harvemmin on käteistä lompakossa muovikorttien aikakaudella ja tarvitsen jotain niin ostan sen mielummin kaupasta kuin puolalaiselta opiskelijalta joka kerää rahaa sairaalle sukulaiselleen. Liikkeellä ollaan jalan tai pyörällä mutta seuraavassa mutkassa hypätään pakun kyytiin, ei järin uskottavaa todellista köyhyyttä ja surkeutta jonka ainoa toivo tuntuisin olevan ostamalla taulun.
Eli ensisijainen tarkoitus koiralla olisi ystävyyden ja lenkkeily seuran lisäksi vahtina toimiminen. Visiossa siintää että piha pysyisi siistinä kutsumattomista vieraista. Varsinkin kotoa poissaollessamme oven edessä päivystäisi lahjomaton vahti ja öisinkin voisi nukkua hyvillä mielin kun kukaan ei tulisi pihaamme ilman kumeaa haukkua johon me ihmiset havahtuisimme. Säännöllisesti vierailevat kyläilijät tutustettaisiin koiralle jo pentuna ja lisäksi saisivat ilmoittaa tulostaan soittamalla. En kuitenkaan haluaisi aiheuttaa vaaratilanteita ystävällisille naapureille tai posteljoonille väärän hälytyksen saaneella ja itsensä irti riuhtaisseella kaukkarilla.
Tämä se ongelma siis onkin kun tahtoisin ulkona etenkin öisin ja poissa ollessamme viihtyvän säänkestävän turkin omaavan ison turren. Toki olisi vapaa pääsy omaan mökkiinsä säältä suojaan aina ulkona ollessaan. Enkä pelkää kuolaa ja karvaa, koira saisi olla kanssamme myös sisällä ja pentu aikana se olisikin itsestään selvää.
Kumpihan tähän tarkoitukseen kuvaukseni perusteella kuulostaisi paremmin sopivan? Koulutukseen ja sosiaalistamiseen pentuaikana panostaisin tietysti erityisesti ison koiran ollessa kyseessä rodusta riippumatta. Siispä siis, haukkaankohan liian ison palan kakkua hankkimalla laumiksen vai teenkö seurakoiran onnettomaksi pitämällä osan vuorokaudesta itsekseen ulkona? Mahdollista on tietenkin tarvittaessa hankkia myöhemmin lajitoveri hauvalle itsenäisiin ulkona olemisen hetkiin jos ei siellä ainoana koirana muiden eläinten keskellä pärjäsi...
Sen oikean suuren rodun valinta
2
62
Vastaukset
- Jotenkin tuntuu
sellaiselta että sijassasi, kuten omassakin vastaavassa tilanteessa, tyytyisin johonkin perisuomalaiseen haukkuun joka kautta tunnetun historian on pystynyt elämään osan aikaa pihalla ilmoittamassa kaikista luvattomista tunkeilijoista, tappamatta niitä ennen kysymystä kulkuoikeudesta. Tarkoitan tällä suomenpystykorvaa sekä karjalankarhukoiraa. Molemmilla tarkka kuulo, tietty epäluulo vieraita kohtaan, ja tarve ilmaista havaintonsa niin että tyhmempikin tajuaa, ainakin yleensä. Kumpikin on luonteeltaan uskollinen ja tarvittaessa kyllä kykenee antamaan myös puolustus/karkotusapua hampaillaankin. Joten siinä mielessä olettaisin ajavan paremmin tarpeesi kuin kaukkari tmv.
- livestock guardian
Teillä kyllä vaikuttaisi olevan oikea asenne ja hyvät puitteet myös laumanvartijakoiran pidolle.
Ilmeisesti ette kuitenkaan aivan keskellä korpea yksin asustele, vaan naapureitakin löytyy ja lisäksi vieraitakin piipahtaa. Tämän vuoksi ehdottaisinkin teille jotakin niin sanotusti "pehmeämpää" laumanvartijarotua. Esimerkiksi Estrelanvuoristokoira, Owcharek Podhalanski tai Pyreneittenkoira voisivat sopia tarpeisiinne erinomaisesti.
Nämäkin vaikuttavan näköiset koirat ilmoittavat tulijoista kumealla haukulla, eivätkä helposti päästä vieraita tontillenne (yksilö kysymys). Harvemmin kuitenkaan vieraitten päälle ovat käymässä kovinkaan helposti toisin kuin esimerkiksi venäläiset laumanvartijat, jotka usein pidettävä häkissä kun vieraita saapuu, lisäksi niiden kanssa helposti voi aiheutua turhiakin vaaratilanteita. Lisäksi nuo viihtyvät hyvin yksikseenkin aidatulla pihamaalla, jos saavat vapaasti liikkua ja jonkinlainen säänsuojakin on aina tarjolla.
Seurakoiramaisemmista roduista kyseeseen voisi tulla vaikkapa leonberginkoira, landseer tai jokin sveitsiläinen paimenkoirarotu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1342005Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291052- 69878
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261766Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65752- 14735
- 83688
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132686Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.213673- 26671