Työttömät nyt kaikki ulkomaanmatkalle!

Vihdoin laki tulee voimaan 1.7.2012. Tytön voi matkustaa ulkomaille menettämättä Kelan etuuksia.
Eläköön liikumisvapaus!
3617
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Valtioneuvoston päätös 7.6.2012
Laki työttömyysturvalain muuttamisesta, laki julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain muuttamisesta, laki kuntouttavasta työtoiminnasta annetun lain 6 ja 10 §:n muuttamisesta, laki toimeentulotuesta annetun lain 10 §:n muuttamisesta ja laki merimieseläkelain 10 §:n muuttamisesta (HE 111/2011 vp). Työttömyysturvan seuraamusjärjestelmää selkeytetään. Kaikille työnhakijoille asetetaan lähtökohtaisesti sama seuraamus, korvaukseton määräaika tai työssäolovelvoite, työvoimapoliittisesti moitittavasta menettelystä riippumatta siitä, kuinka kauan henkilö on ollut työttömänä. Pitkään työttömänä olleille työmarkkinatuen hakijoille asettavaa työssäolovelvoitetta koskevan säännös kumotaan. Työssäolovelvoite säilyy seurauksena toistuvasta työvoimapoliittisesti moitittavasta menettelystä. Työttömyysturvalaista kumotaan säännös, jonka mukaan työttömällä ei lähtökohtaisesti ole oikeutta työttömyysetuuteen ulkomaanmatkan ajalta. Lisäksi työttömyysturvalakiin tehdään eräitä pienempiä muutoksia. Lait tulevat voimaan 1.7.2012.

Äänestä

Työ- ja elinkeinoministeriö
7.6.2012 13.35
Työttömyysturvalain seuraamusjärjestelmä selkeytyy
Eduskunta on hyväksynyt työttömyysturvan seuraamusjärjestelmän muuttamista koskevan hallituksen esityksen. Tasavallan Presidentti vahvistanee 1.7.2012 voimaan tulevat muutokset kesäkuun 8. päivänä 2012.

Työttömyysturvan seuraamusjärjestelmää koskevilla muutoksilla pyritään nykyistä tehokkaammin ohjaamaan ja kannustamaan työnhakijaa aktiiviseen työnhakuun, työvoimapalveluihin osallistumiseen sekä omien työllistymisedellytysten parantamiseen. Muutokset tukevat työvoiman alueellista ja ammatillista liikkuvuutta sekä työn ja perhe-elämän yhteensovittamista. Työttömällä työnhakijalla on oikeus valita asuinpaikkansa sekä päättää perhe-elämästään nykyistä paremmin ilman työttömyysetuuden menettämisen uhkaa.

Muutos parantaa myös työttömien yhdenvertaista kohtelua. Esimerkiksi pitkään työttömänä olleelle henkilölle asetetaan jatkossa työvoimapoliittisesti moitittavasta menettelystä pääsääntöisesti sama seuraamus kuin kaikille muillekin työnhakijoille.

Samalla työttömyysturvalakia muutetaan siten, että työtön työnhakija voi tehdä ulkomaanmatkan menettämättä oikeuttaan työttömyysetuuteen. Edellytyksenä on kuitenkin edelleen muun muassa, että työtön hakee työtä ja on jatkuvasti valmis ottamaan vastaan työtä Suomesta.
Muutokset vähentävät TE-toimiston työttömyysturvajärjestelmään liittyvää hallinnollista työtä ja vapauttavat resursseja työvoimapalveluihin.



Lisätiedot:

ylitarkastaja Timo Meling, TEM, puh. 010 60 49084

Äänestä

Todella tervetullut lainmuutos. Se mikä aiemmassa laissa oikeastaan eniten ihmetytti, oli työmarkkinoiden käytettävissä olemisen asettaminen etusijalle muihin sopimuksiin ja velvollisuuksiin nähden, jos ne olisivat sattuneet olemaan ristiriidassa, mm. siten, että jos esim. jonkun huoltajuussopimus olisi edellyttänyt säännöllistä matkustamista, ei se noin vain käynyt päänsä, vaan oleminen työmarkkinoiden käytössä asetettiin kaiken muun edelle. Pahimmillaan laki siis antoi työvoimaviranomaisille oikeuden estää isää/äitiä tapaamasta lapsiaan. Käytännössä sellaisia ongelmia ei kenties niin paljon ollut, mutta periaatteessa noin epäinhimillistä lakia ei enää tällä vuosituhannella olisi saanut olla olemassa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Arto74 kirjoitti:

Vihdoin laki tulee voimaan 1.7.2012. Tytön voi matkustaa ulkomaille menettämättä Kelan etuuksia.
Eläköön liikumisvapaus!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu