Kun me olimme koululaisia, esim. matikan maikka sai raivareita,

Mitä mieltä?

mutta nyt taas oppilaat ovat käyneet vaarallisiksi.

"Tähän halutaan muutos: Opettaja ei saa ottaa oppilaalta vaarallista esinettä pois
Kuva: Colourbox STT, Aamulehti

Opetusalan järjestöt ja Suomen Vanhempainliitto haluavat opettajille uusia kurinpitokeinoja perusopetuslain muutosten avulla.

Yksi järjestöjen ehdottamista uusista keinoista on rehtorin oikeus evätä vaarallisen oppilaan oikeus opetukseen enintään kolmen päivän ajaksi. Nyt opetus voidaan evätä vain jäljellä olevan työpäivän ajaksi.

– Opetuksen epäämiseen kolmen päivän ajaksi liittyisi aina velvoite, että sosiaalitoimen ja kouluterveydenhuollon on seitsemän päivän kuluessa tiedon saatuaan ryhdyttävä selvittämään oppilaan ja tämän perheen hyvinvointia, sanoo Opetusalan ammattijärjestön OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen järjestöjen tiedotteessa.

Uutta olisi myös rehtorin ja opettajan oikeus ottaa oppilaalta pois häiritsevä tai turvallisuutta vaarantava esine. Nyt opettajat voivat vain pyytää esineiden vapaaehtoista luovutusta."

15

97

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Trttrr

      Mä oon eläkkeellä eikä penskatkaan ole enää kouluikäisiä.

    • justiinsa joo

      eikä sinua kiinnosta kuin oma napa, et edes lapsenlapsiesi koulun käynnistä piittaa pätkääkään.
      Kyllä on v...mäisiä vanhuksia tällä palstalla.

    • Unohtuiko?

      Mikä olikaan sinun mielipide,

      • Mielipiteen vapaus

        No sehän selvisi.
        Halutaan keskustella opettajien oikeiudesta ottaa oppilaalta pois uhkaava esine, ja seuraus siitä on, että tämä palsta on täynnä v...mäisiä vanhuksia.
        Varmaan opettajien vika.
        Siinä oli mielipidettä kerrakseen.


    • texsanell

      Nyt ei kuitenkaan saisi mennä hätävarjelun liioittelun puolelle siinäkään, nuoriso saattaa harrastaa hevosleikkejäkin, ja haluta herättää huomiota.

      Jos kiinnitetään liikaa huomiota ihan pikkuseikkoihin, voi ilmiö korostua lisää. Uhmaahan nuorilla on puperteetti-iässä, kovin on vaikeaa vetää rajaa.
      Teräaseet on kiellettävä kouluissa, jo toisten uhkailun vuoksi, joillakin on teräskuulia taskussaan, läpimitta 4 cm.

      Silläkin tekee pahaa jälkeä singotessaan sen kasvoihin. Koulukiusattu saattaa kantaa mukanaan *kättä*pidempää turvakseen.

      Kyllä kouluhallitus ottaa asian puitavakseen ammatti-auttajien kartoittaessa, missä turvallisuusraja kulkee.

    • enemmänkin häirintää

      Kännykät esillä, kuulokkeet korvilla,väliin huutelu ja opettajan nimittely ja keskenään juttelu, rummuttelu, piereskely, tämä on koulun nykypäivää. Ei se vaarallista varmaankaan ole, mutta pilaa kaikkien oppimisen. Ilmankos opettajat hakeutuvat paljon muille aloille.
      Moni sanoo, että häirikkövanhemmat ovat pahimpia, omalla kullanmurulla pitää olla vain oikeuksia ja vapauksia, ei velvollisuuksia. Opettajien pitäisi mennä lakkoon, ei muittenkaan työtä saa noin törkeästi häiritä. Työantajalla eli kunnilla on vastuu työoloista. Mutta ongelmia peitellään, ettei koulun maine kärsi. Ongelma on myös se, että viranomaiset panttaavat tietoja, esim. sosiaalipuoli . Terveydenhoitaja ei saa kertoa vanhemmille, vaikka tietäisi teinitytön raskaudesta. Koulusta on voitu erottaa määräajaksi, mutta koulun on järjestettävä kotiin opetusta siksi ajaksi, eli lisää työtä viattomalle osapuolelle.

      • kunniatta kuolee

        Joka kuritta kasvaa, se

        Kyllä kurinpito on kouluissa ja taitaa olla kodeissakin ihan hunnigolla. Ensinnäkin jo se, että oppilaat saavat sinutella opettajaa heti alkajaisiksi, vie opettajalta vallan pitää kunnolla kuria. Ennen kunnioitettiin opettajaa ja jos joku ilkeili, siitä koitui kunnon rangaistus.

        Nykyään ei saa oppilaita esim. työllä rasittaa. Nythän on esitetty, että vastahankaisille oppilaille annettaisiin pihansiivousta, kirjaston järjestelyä ym. Mielestäni terrorisoivan ja häiritsevän oppilaan vanhemmat pitäisi kutsua tunnille seuraamaan tunnin kulkua muutamana päivänä viikossa.
        Eiköhän alkaisi kuri palautua. Jos vanhemmat ei suostuisi tulemaan, tällainen oppilas siirrettäisiin pois luokasta erityisopetukseen ja psykologin tarkkailtavaksi.
        Joka tapauksessa tuntuu joissakin kouluissa olevan kuri aivan olematon ja melko paljon näyttää riippuvan koulun rehtorista, miten siellä toimitaan. Jämäkkäm rehtori osaa kyllä taltuttaa hankalimmankin oppilaan.


    • Millä muulla

      työmaalla saa kaikin voimin estää ja suorastaan sabotoida työntekijän työtä?

    • susmorsian

      Kun politiikka liittyy nykyisin lähes kaikkeen, on meidänkin ihan turhaa neuvojamme ja ideoitamme täällä jaella. Helpottaahan kuitenkin edes omaa mieltä tietysti, jos kantaa asioihin ottaa. Nämä kouluasiat ovat jo pitkään olleet "tapetilla", sanoisinpa, että siitä lähtien, kun kouluhallituksen ylin, Aho (nyt etunimi unohtui), olikohan se -80 luvun puolta, alkoi tätä demokratiaa ylistää. Niin paljon on virheitä tehty myös koululaitoksemme suhteen, että todella mammuttikirjoitus tulisi, jos niitä alkaisin luettelemaan.
      Muutaman näistä alkuvirheistä vain mainitsen. Pikkukoulujen hävittäminen lähes tyystin, koulujen yhdistäminen isoiksi, jopa tuhatta oppilasta käsittäviksi laitoksiksi, ylisuuret oppilasmäärät luokilla, tasokurssien lopettamiset pakollisissa kielissä ja matematiikassa. Se tarkoitti sitä, että kukin oppilas sai kykyjensä mukaan edetä näissä aineissa (eri oppikirjat)...silloin oli myös nopeammin etenevillä motivaatio opiskella, jota vieläkään ei ole saatu aikaseksi. Lahjakkaat oppilaat eivät saa kykyjään edellyttävää opetusta, siis etenemistä.
      Koetan vain selvimpiä epäkohtia kertoa, mitä nyt sattuu tulemaan mieleen. Erityiopetus, onhan sitäkin hyvin erilaista, on vähentynyt entisestään. Yksi erityiopetuksen lajihan oli entiseltä nimeltään tarkkis, tarkkailuluokat, jonne yleensä sopeutumattomat tavallisesta luokasta, voi sanoa, häiriköt, niihin sijoitettiin. Halukkaista opeista erityisluokille on pulaa jne.

      No olis vaikka mitä muutakin vielä, mutten nyt teekään mammuttikirjoitusta, hipaisin vain pintaa.

    • Saan sanoa

      Isänmaallinen ei saisi olla, hallitusta ei saisi arvostella muutaman mielestä. Miksi ei saisi neuvoja ja ideoita jaella täällä, kummallista hyökkäilyä mielipiteen vapautta vastaan, siis toisten mielipiteitä vastaan, omia kyllä tänne tuodaan ja turpiin tulee jos ei niitä hyväksytä. Mitäs muuta kuin koulu politiikkaa tuo sinunkin esittämä on. Jokaisella meillä on lapsia ja lapsenlapsia ja vaikka ei olisikaan, kaikkia tämä asia koskee, myös meitä vanhoja. Yhteiskunta koulun maksaa ja opettajien palkat, kyllä se on politiikkaa johon jokaine saa vaikuttaa. Eipä ole ihme että opettajista on pulaa, kaikki kotien ongelmat näkyy koulussa, vanhemmat niitä pahimpia häiriköitä on kun eivät kasvata lapsiaan, koulunko tehtävä sekin on ? Ja kun ei ole keinoja kurin pitoon, toivotonta se on.

    • asioita seuraava

      Ei tasokurssit niinkään hyvä juttu olleet, ei murrosikään tuleva lapsi osaa valita eikä kotikaan aina osaa tukea valintoja. Monet, varsinkin pojat valitsivat helpoimman tien ja lyhyimmät kurssit, sulkivat siinä itseltään mahdollisuuden lukioon.
      Pieniä kouluja on kyllä ruotsinkielisillä, muutenkin isommat määrärahat / oppilas.
      Luokan oppipalsmäärä on tietysti aika ratkaiseva , ainakin ensimmäisillä luokilla, kun jokainen tarvitsee apua. Mutta meillä on ainakin 40 oppilasta aikanaan oppikoulussakin, hyvin oppi meni perille. Silloin olikin kunnon kuri ja pääsykokeet, koulu maksoikin jotain.
      Apukoulutkin ollaan ajamassa alas, kaikki yritetän sijoittaa tavalliseen luokkaan, phimmat häiriköt osaksi aikaa ns. klinikkaopetukseen. Sama opettaja joutuu vastaamaan heidänkin oppimisestaan, myös koulusta mahdollisesti tilapäisesti erotettujen opiskelun ainakin suunnittelemaan.Säästöjä tässä kai haetaan, monet vanhemmat eivät halua myöskään lastaan leimattavan apukoululaiseksi. Erityiskouluista ja -luokista nyt puhutaankin.

      Valistuneet vanhemmat laittavat lapsensa ertyisluokille heti alkuun, esim. musiikkiluokille valikoituu motivoituneita lahjakkaita lapsia. On esim. luonnontieteisiin erikoistuneita yläasteita ja lukioissa onkin paljon valinnanvaraa.
      Kouluissa on paljon tasoeroja asuinalueen mukaan, valitettavasti huonosti koulutettujen lapsetkin menestyvät yleensä huonosti koulussa.
      Paljon on opettajissakin eroja, heidän auktoriteetissaan ja motivaatiossaan. Ymmärrän kyllä heidän väsymisensä ja hakeutumisen eri aloille. Kotien pitäisi tukea koulutyötä, ei vain esittää vaatimuksia.

    • Neuvokasta

      Oli entisessa Neuvostoliitossa ERINOMAINEN konsti tähänkin pulmaan. Aina otettiin yhteyttä kotiin, jos häiriköintiä tai laiminlyöntejä ilmaantui. Aina ja heti kutsuttiin vanhemmat koululle asiaa selvittämään.

      Kyllä kannattaisi kokeilla. Ja turhaa puhetta, jos muka jompikumpi vanhemmista ei pääsisi tulemaan. Tai isovanhemmat. Tuoreeltaan asia tutkitaan, sitten hutkitaan.

      • Huumeiden käyttäjä

        yksinhuoltajaäiti ja poika vielä 7-vuotiaana kolmipyöräisellä ajeleva henkisesti vammautunut, äiti ja isoäiti vuoronperään puhelimessa kutsumassa opettajaa ja sitten toinen toista opettajalle haukkumassa.

        Kun opettajalla on lisäksi 31 muuta koululaista luokassaan, niin kuka se sanoikaan, etteivät tasokurssit ole mitään hyvää?

        Lullaanko opettajaa joksikin veden päällä käveleväksi tai muita ihmetekoja tekeväksi? MITÄ?


    • Integraatio on kyllä

      opettamisen kannalta aivan mahdottoman huono asia.
      Samaa mieltä, kaikenlaisia mahtuu vanhempien ja lasten joukkoihin! Täysin toivottomatkin tapaukset pyritään integroimaan samaan luokkaan nykyisin, ettei heille tulisi traumaa erillisestä opetusryhmästä.
      Todellinen syy on säästö, jotta voitaisiin rahat lähettää etelän maihin ja saada itselleen henk. koht. sitä mittaamatonta kunniaa siitä suomalaisten rahojen luovuttamisesta muihin maihin..

    • siit on ikuisuus

      Kun me olimme koulu-ikäisiä, me eikä vanhempammekaan osanneet ounastella millaista maailmanmeno on 50v päästä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      2005
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1052
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      878
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      261
      766
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      752
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      14
      735
    7. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      83
      688
    8. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      686
    9. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      213
      673
    10. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      671
    Aihe