Älkää lietsoko muita yksinkertaisia enään kuplan maksuun.

Luki.

IMF: Nämä tekijät uhkaavat Suomen taloutta

Maanantai 11.6.2012 klo 15.48

Kansainvälinen valuuttarahasto IMF ennustaa, että Suomen talouskasvu hidastuu 0,5 prosenttiin tänä vuonna.

Kasvu vauhdittuu uudelleen ensi vuonna, mutta jää edelleen vaimeaksi. IMF arvioi, että Suomen talouden perustekijät ovat vahvat ja julkisen talouden kurinalaisuus on pysynyt hyvänä.

Suomen taloutta uhkaavat kuitenkin ulkoiset häiriötekijät. Haasteita ovat väestön nopea ikääntyminen, tuottavuuden kasvun hidastuminen ja kilpailukyvyn rapautuminen.

IMF suosittelee, että Suomi nostaisi eläkeiän lakisääteisiä ala- ja ylärajoja.

Talouden kehitystä uhkaavat myös kotoperäiset riskit, kuten kiinteistöjen hintojen merkittävä lasku.

STT HUOMASKO MUULIT LOPUSSA ON KIINTEISTÖJEN HINTOJEN MERKITTÄVÄ LASKU.

Kaikkea ei edes kerrota 2013 on niin suuri lasku että jos on ostanut viime aikoina niin nyt kannattaa perua kaupat jos saa peruttua.

Lasku on jo alkanut se on menoa,muulin tarinat vessan pöntöstö alas ja heti.

9

55

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jokuomistaaasuntosi

      Maksakaa vain kiltisti vuokranne, niin isäntä pärjää laskusuhdanteessakin entiseen malliin.

    • Luki.

      Ei pärjää se isäntä joka vuokraille ei ,monen monta sijoitus huoneistoa on tuhannen p,illun päreenä ei niitä kukaan huoli,sijoittajat tekevät nyt rökäle tappiota jos sijoittivat huoneistoihin,lopuksi hinnat on laskussa usko huviksesi.

      Moni osti päämärkänä kun ei olisi vaan olisi pitänyt myydä ja sassiin.

    • Luki.

      Sijoittajat häviävät nyt usko pois.

      Helsingin seudulle 13000 uutta asuntoa

      Helsingin seudulle rakennetaan seuraavan kolmen vuoden aikana 13000 uutta asuntoa.

      Näin sovitaan seudun 14 kunnan yhteisessä maankäytön, asumisen ja liikenteen aiesopimuksessa.

      Ylen mukaan Helsingin kaupunginhallitus käsittelee sopimusta tänä iltana.

      Alueen ympäristökunnat ovat aiemmin laistaneet lupauksistaan tuottaa kohtuuhintaista vuokra-asuntotuotantoa. Nyt käsiteltävässä paperissa edellytetään, että kohtuuhintaisen ARA-tuotannon osuus on vähintään kolmasosa.

    • Luki.

      Historiallinen muutos: jättisijoittajat alkavat vähentää Suomi-osakesalkkujaan.

      Syöksy alkaa,lama on 100%.

    • The_Rat

      Sepä hyvä, että rakennetaan uutta. Tosin määrä on aika pieni. Tarkoittaa luultavasti max. 20 000 asukasta lisää, ellei sitten noiden tieltä pureta vanhoja taloja.

      Eiköhän pk-seudun väkiluku vähintään tuon verran kolmessa vuodessa kasvakin, vai mitä luulet? Nopeammin toki, jos tulee taantumaa ja muussa suomessa työt loppuvat.

      Mutta hei, ainahan hinnat voisivat laskea. Joku 5-10% alaspäin, niin olisin heti ostoksilla... Täytyy myöntää, että nyt pyydetään minun makuuni turhan paljon niistä muutamasta kohteesta joita olen katsonut. Ei saisi pikavoittoa... :)

      • 44445555555666666666

        Olen sitä mielipuolta että Lukin väitteissä on ainakin jossainmäärin perääkin. Itse en nyt ostaisi Hesan seudulta sijoitusasuntoa muuta kuin hyvältä paikalta hyvien liikenneyhteyksien varrelta yksiön tai kaksion. Näin jos edullisesti saisin, ja minulla siihen olisi käteistä eikä parempaakaan käyttöä sille.
        Minulla kyllä on pari asuntoa vuokralla pääkaupunkiseudulla enkä toisaalta niitä nyt kuitenkaan myydä poiskaan haluaisi. En varsinkaan toista näistä asunnoistani haluiaisi myydä jo siksikään, kun tiedän että joutuisin sen aika halvalla myymään. Halvalla siksi kun se on pitkään vuokralla ollut, ja 70-luvun puolivälissä rakennettu, ja siinä nyt katsotaan ikkunapokajutut, ja julkisivullekkin pitää vähän tehdä remonttia ainakin parvekkeiden osalta. Saksalainen ruosteenpoistojärjestelmä laitettiin putkistoihin muutama vuosi sitten, ja sen pitäisi lisätä putkistojen käyttöikääkin. Eli tällaisenaaan ei siitä nyt niin paljon myydessä saisi mitä se kuitenkin hyvällä sijaintipaikalla on väärtti.


    • Luki.

      Siis noilla prossilla jo niinkö.

      Ota puhelin käteen ja varaa rahat sä saat kohteen kuin kohteen jos todella olet noilla prossilla ostoksilla .

      Sä saat suomesta jokaisen kohteen noilla prosenteilla,nyt puhelin kouraan ja kaupoile hopi hopi.

      Vähään ne eräät tyytyvät,kyllä on myyjälle helppo kauppa.Nyt heti soita ja kaupalle sä saat soittamalla joka kohteesta tuon kun nostat sen luurin.

      • The_Rat

        Ei saa.

        Toinen jota katsoin, oli tarjouskauppakohde. Oli jo kirjallinen tarjous tehtynä 10% kalliimmalla, kuin olin itse valmis maksamaan. Se luultavasti hyväksyttiin (joskaan ei varmasti).

        Toista katsoin, pistin välittäjälle kysymyksen, mutta oli jo mennyt kaupaksi. Ehti olla kolme päivää ilmoitus oikotiellä... En olisi pyyntiä tarjonnut, joten tuskin olisin saanut kuitenkaan.

        Taitaa luki elellä vähän omissa maailmoissaan?


    • Ihmettelijä yks

      Miksi sitä laskua ei vaan näy tilastoissa, vaikka sitä on huudettu monia vuosia kurkku suorana?

      Ja minne on Ekonomisti 2 mennyt?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1979
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      989
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      868
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      261
      747
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      740
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      12
      718
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      683
    8. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      80
      674
    9. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      662
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      207
      655
    Aihe