http://youtu.be/1QkYOqI3jSM
"Sita Sings the Blues" is based on the Hindu epic "The Ramayana". Sita is a goddess separated from her beloved Lord and husband Rama. Nina Paley is an animator whose husband moves to India, then dumps her by email. Three hilarious shadow puppets narrate both ancient tragedy and modern comedy in this beautifully animated interpretation of the Ramayana. Set to the 1920's jazz vocals of torch singer Annette Hanshaw, Sita Sings the Blues earns its tagline as "the Greatest Break-Up Story Ever Told." It is written, directed, produced and animated by American artist Nina Paley.
"Sita Sings the Blues" is based on the Hindu epic "The Ramayana". Sita is a goddess separated from her beloved Lord and husband Rama. Nina Paley is an animator whose husband moves to India, then dumps her by email. Three hilarious shadow puppets narrate both ancient tragedy and modern comedy in this beautifully animated interpretation of the Ramayana. Set to the 1920's jazz vocals of torch singer Annette Hanshaw, Sita Sings the Blues earns its tagline as "the Greatest Break-Up Story Ever Told." It is written, directed, produced and animated by American artist Nina Paley.
Vastaukset 61
Vanhimmat
Sampoorna Ramayana
http://youtu.be/AlLRiCcnn_Q
Palautetaan:
Tapaukset, joissa voimakas viha Jumalaa kohtaan puhdistaa ihmisen
Anonyymi-ap
2026-09-22 16:54:15
Ilmoita
Tietysti rakkaus on parempi, mutta:
Tässä on vaishnava-teologian sisältä katsottuna kiinnostava paradoksi: Joidenkin demonien (teksteissä) Krishnaa vastaan suunnattu mieletön pitää mielen jatkuvasti Krishnassa. Tämä liittyy erityisesti ajatukseen smaraṇasta, Krishnan muistamisesta.
Teksteissä kuvataan Krishnan vihollisia, jotka vastustavat ja vihaavat häntä, mutta joiden mieli on silti lakkaamatta kiinnittynyt Krishnaan. He eivät ajattele häntä rakkaudella, vaan vihalla, pelolla tai vastakkainasettelun kautta — mutta he ajattelevat häntä jatkuvasti.
Tämä voidaan ilmaista kauniisti näin:
Krishnan muistaminen myös vihan kautta.
Jotkut Krishnan vihollisina kuvatuista olennoista vihaavat Krishnaa voimakkaasti, mutta juuri siksi heidän mielensä kiinnittyy Krishnaan jatkuvasti.
He eivät pysty unohtamaan häntä.
He ajattelevat Krishnaa vihalla, vastustuksella ja vihamielisyydellä, mutta Krishna on silti heidän ajatustensa kohde. Tässä mielessä jopa vihamielinen muistaminen voi olla eräänlaista smaraṇaa — Krishna pysyy tietoisuudessa lakkaamatta.
He eivät lähesty Krishnaa rakkaudesta, mutta heidän mielensä ei myöskään pääse hänestä irti.
Kohde on kuitenkin sama — Krishna.
Siksi Krishnan vihollinenkin saattaa paradoksaalisesti viettää koko elämänsä ajatellen juuri häntä.
Krishna ei siis pakota edes vihaajaa rakastamaan itseään. Hän antaa tämän vihata. Mutta jos vihaaja ajattelee Krishnaa lakkaamatta, Krishna on silti hänen tietoisuudessaan.
Hän väistyy ihmisen vapaantahdon edestä — mutta ihminen ei välttämättä pysty väistämään Krishnaa omasta mielestään.
VIHA PUHDISTAA, JOS KOHDE ON KRISHNA.
Ihminen voi vihata Krishnaa niin voimakkaasti, että hän ei kykene hetkeksikään unohtamaan Krishnaa. Hän ajattelee Krishnaa jatkuvasti — vihassa, vastustuksessa ja vihamielisyydessä. Vaishnava-tekstien hämmästyttävä opetus on, että tällainenkin jatkuva Krishna-muistaminen voi puhdistaa ihmistä, koska tietoisuus on lakkaamatta kiinnittynyt Krishnaan.
Mutta tekstien oma tärkeä lisäys on, että vihaa ei opeteta bhaktin tavoiteltavaksi muodoksi. Śiśupālan ja Kamsan kaltaiset henkilöt toimivat poikkeuksellisina esimerkkeinä siitä, miten voimakkaasti Kṛṣṇaan kohdistunut tietoisuus voi vaikuttaa. Bhakti taas tarkoittaa Kṛṣṇan muistamista ja palvelemista myönteisessä, rakkaudellisessa suhteessa.
Ja juuri tuo on ehkä kaikkein kaunein paradoksi: edes viha ei kykene tekemään Krishnasta heidän mielestään merkityksetöntä. He yrittävät vastustaa häntä, mutta joutuvat ajattelemaan häntä jatkuvasti.
VIHA PUHDISTAA, JOS KOHDE ON KRISHNA.
Myös Caitanya-caritāmṛta 5.36 sanoo nimenomaisesti, että Śiśupāla ajatteli Kṛṣṇaa jatkuvasti jopa vihamielisesti ja että tämä jatkuva Kṛṣṇa-muistaminen puhdisti hänen syntiensä seuraukset.
Viha voi puhdistaa, jos vihan kohde on Krishna — koska viha pitää mielen lakkaamatta kiinnittyneenä Krishnaan.
Śrīmad-Bhāgavatamin ajatus on vielä radikaalimpi: Krishnaan kohdistuva tietoisuus voi ilmetä eri tunnetiloissa, myös vihamielisyytenä. Śiśupāla on tästä kuuluisa esimerkki. Hänen vihansa ei johtanut Krishnan unohtamiseen, vaan päinvastoin jatkuvaan Krishnan muistamiseen.
Siksi asian voi sanoa hyvin suoraan:
Siksi asian voi sanoa hyvin suoraan:
VIHA PUHDISTAA, JOS SEN KOHDE ON KRISHNA.
Koska silloin ihminen ei kykene unohtamaan Krishnaa. Hän ajattelee Krishnaa jatkuvasti — vaikka vihaten, vastustaen. Krishna pysyy hänen tietoisuutensa kohteena.
Ja juuri tämä jatkuva Krishna-smaraṇa voi vaishnava-tekstien mukaan puhdistaa tietoisuutta.
Hän vihaa Krishnaa, mutta ei pääse Krishnasta irti.
https://vedabase.io/en/library/sb/7/1/26/
Therefore by enmity or by devotional service, by fear, by affection or by lusty desire — by all of these or any one of them — if a conditioned soul somehow or other concentrates his mind upon the Lord, the result is the same, for the Lord, because of His blissful position, is never affected by enmity or friendship.
https://vedabase.io/en/library/sb/7/1/26/
Sen vuoksi vihamielisyyden tai antaumuksellisen palvelun kautta, pelon, kiintymyksen tai himokkaan halun kautta — kaikkien näiden tai minkä tahansa yhden niistä kautta — jos ehdollistunut sielu jollakin tavalla tai toisella keskittää mielensä Jumalaan, tulos on sama, sillä Jumalaan, joka on autuaallisessa asemassaan, eivät koskaan vaikuta vihamielisyys tai ystävyys.
Toisesta kielestä käännettynä sama teksti:
-------------
Sen vuoksi, millä tahansa tunteella ehdollistunut sielu ajatteleekin Jumalaa — olipa kyse vihamielisyydestä, antaumuksesta, pelosta, kiintymyksestä tai himosta — jos sen ajatukset tavalla tai toisella ovat keskittyneet Korkeimpaan, se saa ainoastaan hyvää, sillä autuudesta täyttynyt Jumala ei koskaan joudu kenenkään vihamielisyyden tai ystävällisyyden vaikutuksen alaiseksi.
Juuri tuo kohta tekee ajatuksesta vielä vahvemman. Siinä ei ainoastaan todeta, että vihamielinenkin muistaminen voi johtaa hyvään, vaan perustelu liittyy Krishnan omaan luontoon: Krishna ei ole vihamielisyyden kohteen tavoin haavoittuva tai riippuvainen siitä, millä tunnetilalla häntä lähestytään. Hän on ānanda-svarūpa — autuuden täyttämä.
hämmästyttävimpiä opetuksia on se, että myös kielteinen tunne voi saada hengellisen merkityksen silloin, kun sen kohde on Krishna.
Ehdollistunut sielu voi ajatella Jumalaa vihamielisyydellä, antaumuksella, pelolla, kiintymyksellä tai jopa voimakkaalla himolla. Ratkaisevaa on, että tietoisuus on tavalla tai toisella keskittynyt Korkeimpaan. Kun mieli jatkuvasti suuntautuu Krishnaan, Krishna-muistaminen (smaraṇa) alkaa vaikuttaa tietoisuuteen.
Tässä paljastuu jotakin Krishnan ainutlaatuisesta asemasta.
Krishna ei ole riippuvainen siitä, rakastammeko häntä vai vihaammeko häntä. Hän ei muutu ihmisen tunteen vaikutuksesta. Ihmisen rakkaus ei tee hänestä suurempaa eikä ihmisen viha pienempää. Hän pysyy täydellisenä, autuudesta täyttyneenä Jumalana.
Samalla paradoksi on, että jos ihminen vihansa vuoksi kuitenkin jatkuvasti ajattelee Krishnaa, tuo Krishnaan kohdistuva tietoisuus voi puhdistaa häntä.
Mutta jos ihminen ei halua Krishnaa lainkaan, Krishna voi antaa hänen unohtaa hänet ja suunnata tietoisuutensa muualle.
Krishna ei pakota muistamaan itseään.
Jos ihminen todella ajattelee: ”En halua tuntea sinua. En halua ajatella sinua.”, Krishna ei pakota häntä rakastamaan itseään.
Krishna väistyy kohteliaasti.
Hän antaa ihmisen unohtaa hänet.
Vihollinen voi ajatella Krishnaa vihalla.
Bhakta ajattelee Krishnaa rakkaudella.
Ja ihminen, joka ei halua Krishnaa lainkaan, saa jopa unohtaa hänet.
Krishna antaa vapauden kaikissa kolmessa tapauksess
https://vedabase.io/en/library/bg/9/29/
Bg. 9.29
”En kadehdi ketään, enkä ole puolueellinen ketään kohtaan. Olen tasapuolinen kaikkia kohtaan. Mutta jokainen, joka suorittaa palvelua Minulle antaumuksessa, on ystävä, on Minussa, ja Minä olen myös ystävä hänelle.”
Sama teksti käännettynä toisella tavalla, toisesta kielestä:
---------------
Bg. 9.29
En tunne ketään kohtaan vihamielisyyttä enkä puolueellisuutta. Suhtaudun kaikkiin samalla tavalla. Mutta se, joka palvelee Minua rakkaudella ja antaumuksella, on Minun ystäväni. Hän on aina Minun sydämessäni, ja Minäkin olen hänen ystävänsä.
Hän ei tarvitse pakotettua uskoa. Hän antaa ihmiselle mahdollisuuden kääntyä pois, etsiä muualta ja rakentaa käsityksensä todellisuudesta toisen tradition varaan.
Ja jos ihminen myöhemmin itse haluaa etsiä Krishnaa, hän saa tehdä sen vapaasti.
Krishna siis ei sano: ”Sinun on uskottava minuun.”
Hän yksinkertaisesti väistyy.
Krishna väistyy kohteliaasti ja antaa ihmiselle vapauden etsiä omaa tietään.
Tässä on suuri ero tähän:
2. Moos. 34:14:
"Sillä sinä et saa kumartaa toista jumalaa, sillä Herra, jonka nimi on Kiivas, on kiivas Jumala."
------------
Hohhoijaa, kyllä saat kumartaa toista jumalaa.
Ja juuri tästä syystä hänen luokseen palaaminen on aina aitoa. Kun ihminen lopulta etsii uudelleen Krishnaa, sen ei tarvitse tapahtua pelon, pakon tai painostuksen seurauksena. Hän voi tulla hänen luokseen vapaasta tahdostaan.
Krishna ei siis tyrkytä itseään. Hän antaa ihmiselle mahdollisuuden sanoa hänelle ei.
Jos ihminen pitää Krishnaa pahana tai julmana, hän saa lähteä etsimään toista tietä. Krishna ei tarvitse ihmisen pakotettua uskoa. Hän väistyy kohteliaasti ja antaa ihmisen jatkaa etsintäänsä.
Brahma Samhitassa todetaan, että yksi Krishnan harrastuksista ja huvituksista (Golokassa) on viihdyttää itseään ja muita keksimällä jatkuvasti uusia argumentteja sille, miksi häntä ei ole olemassa...
Sanskrit... hän nauttii keksimällä uusia argumentteja omaa olemassaoloaan vastaan.
Brahma Samhita - kommentaarien kanssa.
Jumala nauttii näistä leikeistä, joissa hän haastaa oman olemassaolonsa.
Vaikka Krishna sallii unohtamisen:
Hän ei koskaan hylkää sielua
Hän antaa jatkuvasti mahdollisuuksia palata
Tämä näkyy käsitteessä ajñāta-sukṛti:
Vastarinta, vastakkainasettelu ja eri näkökulmat eivät ole virheitä maailmassa, vaan ne ovat tarkoituksellisia ja välttämättömiä.
Vastakkaisuus kuuluu todellisuuteen: on aina teesi ja antiteesi, ja vastustus sekä erilaiset näkökulmat ovat jatkuvia. Ilman vastarintaa ei olisi liikettä tai kehitystä.
Kehitys syntyy jännitteestä: jos vastarinta poistetaan, ei synny kehitystä. Vastakkainasettelu toimii dynamiikkana, joka pitää prosessin elävänä.
Absoluutin (Krishna) näkökulmasta Absoluutti ei kärsi vastarinnasta, vaan nauttii monimuotoisuudesta. Tämä liittyy käsitteeseen līlā, joka tarkoittaa kosmista tai jumalallista leikkiä.
Henkimaailman ideassa myös henkimaailmassa on dialogia ja erilaisia näkökulmia. Jopa ateistisia filosofioita voidaan esittää keskusteluna, ei siksi että ne olisivat lopullisesti totta, vaan koska ne kuuluvat vuorovaikutuksen estetiikkaan.
Lopullinen väite on, että Jumala (Krishna) nauttii eri näkökulmista, filosofisista keskusteluista ja vastakohtien esiin tulemisesta. Kaikki tämä on līlāa, leikkiä, ei konfliktia Absoluutin tasolla.
Yksi lause tiivistettynä: maailman vastakohdat eivät ole ongelma, vaan Absoluutin tapa ilmentää monimuotoista leikkiä ja tietoisuutta.
Kehitys syntyy jännitteestä: jos vastarinta poistetaan, ei synny kehitystä. Vastakkainasettelu toimii dynamiikkana, joka pitää prosessin elävänä.
Henkimaailman ideassa myös henkimaailmassa on dialogia ja erilaisia näkökulmia. Jopa ateistisia filosofioita voidaan esittää keskusteluna, ei siksi että ne olisivat lopullisesti totta, vaan koska ne kuuluvat vuorovaikutuksen estetiikkaan.
Jumala (Krishna) nauttii eri näkökulmista, filosofisista keskusteluista ja vastakohtien esiin tulemisesta. Kaikki tämä on līlāa, leikkiä, ei konfliktia Absoluutin tasolla.
Sri Chaitanya Saraswat Math International
https://scsmathinternational.com
Henkimaailma ei ole passiivinen tai staattinen tila, jossa oltaisiin vain olemassa ilman toimintaa, vaan elävä ja vuorovaikutteinen todellisuus. Siellä on toimintaa, suhteita ja jopa filosofista pohdintaa, eikä henkisyys tarkoita pelkkää hiljaista ylistämistä tai paikallaan olemista, vaan toisenlaista olemisen ja toiminnan tasoa.
Vastakkainasettelu ja erilaiset näkökulmat eivät ole virheitä tai ongelmia, vaan ne ovat olennainen osa todellisuuden dynamiikkaa. Maailmassa on aina teesi ja antiteesi, ja juuri näiden välinen jännite synnyttää liikettä, kehitystä ja ymmärrystä. Ilman vastarintaa ei olisi kasvua eikä kehitystä.
Myös korkeampi todellisuus, Absoluutti eli Krishna, ei kärsi vastakkaisista näkemyksistä tai vastarinnasta, vaan päinvastoin nauttii siitä monimuotoisuudesta, joka niiden kautta ilmenee. Tätä kutsutaan līlāksi, jumalalliseksi leikiksi, jossa erilaiset tilanteet, näkökulmat ja jopa ristiriidat ovat osa kokonaisuutta, eivät sen uhka.
Samaan kokonaisuuteen sisältyy ajatus, että myös henkimaailmassa voi olla erilaista vuorovaikutusta ja keskustelua, jopa sellaisia näkökulmia, jotka maallisesta perspektiivistä näyttävät ateistisilta tai Jumalan olemassaoloa kyseenalaistavilta. Näitä ei kuitenkaan nähdä lopullisina totuuksina, vaan osana laajempaa vuorovaikutuksen ja ilmaisun kenttää.
Jumala ei pakota uskoa itseensä, vaan suhde häneen perustuu vapauteen. Siksi myös epäusko tai kriittiset argumentit voivat olla olemassa osana kokonaisuutta, eivätkä ne automaattisesti sulje ketään pois henkisestä todellisuudesta.
Tällaiset vastakkaiset näkemykset ovat osa Jumalan omaa leikkiä, jossa erilaiset argumentit ja näkökulmat nousevat esiin ja väistyvät, muodostaen dynaamisen kokonaisuuden. Näin myös ateistiset tai kriittiset filosofiat voidaan nähdä osana laajempaa kosmista vuorovaikutusta.
Lopulta tämän ajattelutavan ydin on siinä, että todellisuus ei ole yksinkertainen, suljettu järjestelmä, vaan monimuotoinen ja elävä kokonaisuus, jossa erilaiset näkökulmat, jännitteet ja jopa vastakohdat muodostavat yhdessä kokonaisuuden, jota kuvataan jumalallisena leikkinä.
Korostetaan erityisesti ajatusta vapaudesta. Jumalasuhde ei perustu pakkoon, uhkaan tai väistämättömään hyväksyntään, vaan siihen, että suhde voi syntyä vain vapaasta valinnasta. Siksi myös epäusko ja torjunta nähdään mahdollisina osina tätä kokonaisuutta, eikä niitä välttämättä tulkita lopullisiksi tai absoluuttisesti sulkeviksi tiloiksi.
Erilaisia uskonnollisia malleja. Toisessa mallissa korostuu ajatus yhdestä Jumalasta ja selkeistä käskyistä, joissa oikea usko määritellään tarkasti. Toisessa taas painottuu vuorovaikutus, kokemus ja suhde, jossa todellisuus nähdään enemmän elävänä ja dynaamisena kuin suljettuna järjestelmänä.
Jopa Jumalan kieltäminen voi sisältyä kokonaisuuteen, on metafyysinen tulkinta siitä, että todellisuus ei sulje pois ristiriitaisia näkemyksiä, vaan ne voivat olla osa sen ilmenemistä. Tätä ei välttämättä ymmärretä kirjaimellisena väitteenä, vaan tapana kuvata todellisuuden moniulotteisuutta.
Lopulta kaiken ytimessä on ajatus siitä, että rakkaus ja suhde eivät voi perustua pakkoon. Jos suhde on todellinen, sen täytyy sisältää vapautta, ja siksi myös epäilys, kysymykset ja jopa vastustus ovat mahdollisia osia ihmisen ja jumaluuden välisessä suhteessa.
Līlā (jumalallinen leikki)
Todellisuus ei ole “vakava koneisto”, vaan: vuorovaikutteinen
monimuotoinen, jopa vastakkaisuuksia sisältävä
Myös ristiriidat nähdään osana kokonaisuutta, ei virheenä.
Vastarinta ja kehitys-ilman vastarintaa ei ole kehitystä, jännite luo liikettä, erilaiset näkökulmat kuuluvat järjestelmään.
Jumalasuhde- ei pakkoa, ei mekaanista uskoa, suhde perustuu vapauteen, ihminen voi lähestyä tai olla lähestymättä.
Vielä parempi on se, ettei hän koskaan pakota ketään uskomaan itseensä. Jos emme halua tuntea häntä, hän jopa auttaa meitä unohtamaan hänet.
Hän voi sanoa Paramatman kautta: ”Älä usko minuun – minua ei ole olemassa.”
Ja Jumala astuu syrjään kohteliaasti.
Hän ei tyrkytä itseään eikä pakota ketään. Sellainen on meidän ”paha” Jumalamme.
Ja mitään ikuista helvettiä ei tule tästä.
Jos emme halua tuntea häntä, hän jopa auttaa meitä unohtamaan hänet.
Hän voi sanoa Paramatman kautta: ”Älä usko minuun – minua ei ole olemassa.”
Ja Jumala astuu syrjään kohteliaasti.
5. Moos. 6:4–5:
"Kuule, Israel! Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi. Rakasta Herraa, Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi, kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi."
2. Moos. 34:14:
"Sillä sinä et saa kumartaa toista jumalaa, sillä Herra, jonka nimi on Kiivas, on kiivas Jumala."
Jesaja 43:10–11:
"Minun edelläni ei ole ollut mitään jumalaa, eikä minun jälkeeni tule. Minä, minä olen Herra, eikä ole pelastajaa minun lisäkseni."
-------------
Mutta mitä meidän "paha" Jumalamme tekee?
”Älä usko minuun – minua ei ole olemassa.”
Ja Jumala astuu syrjään kohteliaasti.
Hän ei tyrkytä itseään eikä pakota ketään. Sellainen on meidän ”paha” Jumalamme.
Ja mitään ikuista helvettiä ei tule tästä.
Krishna väistyy kohteliaasti.
Hän ei tyrkytä itseään, ei pakota ihmistä uskomaan eikä vaadi vastentahtoista tunnustamista. Jos ihminen sanoo: ”En halua tuntea sinua”, Krishna antaa hänen mennä. Hän ei murra ihmisen vapautta saadakseen tämän takaisin luokseen.
Erilaista kuin tää: Sananl. 1:26 niin minäkin nauran teidän hädällenne, pilkkaan, kun tulee se, mitä te kauhistutte.
Bhāgavatam 7.1 ei sano vain, että vihollinen sattuu ajattelemaan Kṛṣṇaa.
Se käyttää ilmausta vairānubandha — jatkuva, sitova vihamielisyys — ja asettaa sen rinnakkain bhaktin, pelon, kiintymyksen ja kāman kanssa:
tasmād vairānubandhena ... yuñjyāt
”Sen vuoksi [mieli voidaan] yhdistää [Herraan] jatkuvan vihamielisyyden kautta...”
Ja sitten tulee vielä radikaalimpi kohta 7.1.27:
vihamielisyyden kautta voidaan saavuttaa jopa intensiivisempi Kṛṣṇa-absorptio kuin bhaktin kautta.
Nārada sanoo:
naivaṁ ratiṁ ...
ja selittää ajatuksen käytännössä: vihollinen voi olla äärimmäisen voimakkaasti imeytynyt Kṛṣṇaan juuri vihansa vuoksi.
Tämä tekee alkuperäisestä väitteestä paljon vahvemman kuin pelkkä ”viha voi puhdistaa”.
Kyse on:
vihasta - jatkuva Kṛṣṇa-smaraṇa - erittäin voimakas Kṛṣṇa-āveśa -aineellisen saastan häviäminen.
Miksi viha voi olla tässä mielessä ”tehokas”?
Ajatellaan Śiśupālaa.
Hän ei vain joskus ajattele:
”En pidä Kṛṣṇasta.”
Hänen koko vastustuksensa rakentuu Kṛṣṇan ympärille.
Kṛṣṇa on hänen vihansa kohde, hänen puheensa kohde, hänen muistinsa kohde, hänen vertailujensa kohde ja hänen vastakkainasettelunsa kohde.
Hän ei pääse Kṛṣṇasta irti.
Tämä on juuri se paradoksi.
Hän yrittää psykologisesti tehdä Kṛṣṇasta vihollisen, mutta metafyysisesti hän tekee Kṛṣṇasta oman tietoisuutensa jatkuvan keskuksen.
Caitanya-caritāmṛta käsittelee tätä hyvin suoraan: Śiśupāla ajatteli Kṛṣṇaa jatkuvasti, jopa epäedullisesti, lausui Hänen nimeään ja puhdistui siten syntisten reaktioiden saastasta.
Siksi lause
”Hän vihaa Krishnaa, mutta ei pääse Krishnasta irti.”
osuu oikeastaan koko asian ytimeen.
Mutta tässä on vielä syvempi asia: Kṛṣṇa ei ole vihan ”uhri”
Bhāgavatam 7.1:n koko argumentti alkaa kysymyksestä:
Jos Kṛṣṇa on kaikkien ystävä ja sama kaikkia kohtaan, miksi Hän tappaa demoneja?
Vastaus on, että Kṛṣṇan puolella ei ole meidän kaltaista ystävä–vihollinen-dualismia.
Meidän vihamme voi vahingoittaa toista ihmistä. Mutta Kṛṣṇan suhteen vihollisen vihamielisyys ei pysty vahingoittamaan Häntä.
Siksi 7.1.26 sanoo, että Herra ei joudu vihamielisyyden eikä ystävyyden vaikutuksen alaiseksi.
Tästä syntyy häkellyttävä epäsymmetria:
Śiśupāla vihaa Kṛṣṇaa -Kṛṣṇa ei vahingoitu.
Śiśupāla ajattelee Kṛṣṇaa lakkaamatta - Śiśupāla itse muuttuu.
Eli viha ei ”puhdista Kṛṣnaa”.
Viha puhdistaa vihaajan.
Kṛṣṇa pysyy Kṛṣṇana.
Jos Kṛṣṇa on kaikkien ystävä ja sama kaikkia kohtaan, miksi Hän tappaa demoneja?
Vastaus on, että Kṛṣṇan puolella ei ole meidän kaltaista ystävä–vihollinen-dualismia.
Meidän vihamme voi vahingoittaa toista ihmistä. Mutta Kṛṣṇan suhteen vihollisen vihamielisyys ei pysty vahingoittamaan Häntä.
Siksi sana ”puhdistaa” on itse asiassa erittäin osuva
7.1.30 tekee tästä vielä eksplisiittisemmän.
Siinä sanotaan, että Śiśupālan ja muiden Kṛṣṇaa kadehtineiden jatkuva Kṛṣṇa-ajattelu vapautti heidät kateudesta. Selityksessä sanotaan, että kun mieli on täysin imeytynyt Kṛṣṇaan, aineellinen puoli tuhoutuu ja hengellinen puoli tulee ilmi.
Tässä on siis hieno paradoksi:
Śiśupāla ei puhdista itseään ensin vihasta ja ala sitten ajatella Kṛṣṇaa.
Päinvastoin:
hän ajattelee Kṛṣṇaa vihassaan niin intensiivisesti, että juuri tämä Kṛṣṇa-keskittyminen lopulta tuhoaa sen aineellisen saastan, joka ylläpitää hänen vihaansa.
Toisin sanoen hänen vihansa käyttää itseään loppuun Kṛṣṇassa.
Vielä hurjempi ajatus: vihollinen voi olla keskittyneempi kuin tavallinen ihminen
Tämä on ehkä koko kohdan filosofisesti terävin puoli.
Tavallinen ihminen voi sanoa:
”Minä uskon Jumalaan.”
Mutta ajatella Häntä ehkä viisi minuuttia päivässä.
Śiśupāla taas:
”Kṛṣṇa!”
Hän näkee Kṛṣṇan.
Kṛṣṇa!
Hän puhuu Kṛṣṇasta.
Kṛṣṇa!
Hän ajattelee, miten vastustaisi Kṛṣṇaa.
Kṛṣṇa!
Hän näkee Kṛṣṇan ominaisuuksia ja reagoi niihin vihalla.
Kṛṣṇa!
Hänen vihansa ei päästä häntä Kṛṣṇasta irti.
Siksi Nārada tekee tarkoituksellisen järkyttävän vertailun: vihamielisyys voi synnyttää jopa intensiivisemmän Kṛṣṇa-absorptioasteen kuin tavallinen antaumus.
Se ei tarkoita, että viha olisi korkeampaa kuin prema.
Se tarkoittaa, että Kṛṣṇa-smaraṇan intensiteetti ja suhteen rasa eivät ole sama asia.
Śiśupāla ei kuitenkaan ole paras esimerkki tavalliselle sādhakalle
Tämäkin tulee suoraan perinteisestä kommentaarista.
Bhāgavatam 7.1.26:n kommentaari sanoo nimenomaisesti, ettei tästä pidä päätellä:
”Koska Kṛṣṇa ei loukkaannu vihamielisyydestä, voin alkaa pilkata Häntä.”
Ei.
Bhakti on ānukūlya — suotuisaa, myönteistä palvelua. Kommentaari sanoo suoraan, ettei Śiśupālan jäljittely ole tie menestykseen.
Tämä ei heikennä alkuperäistä väitettäsi.
Se tekee siitä tarkemman:
https://vedabase.io/en/library/cc/adi/5/36/
1. Śrīmad-Bhāgavatam 7.1.26 — Herraan kohdistuva vihamielisyys, bhakti, pelko, kiintymys tai muu tunne voi kiinnittää mielen Häneen; Herra ei itse muutu vihamielisyyden tai ystävyyden vaikutuksesta.
Śrīmad-Bhāgavatam 7.1.26
2. Śrīmad-Bhāgavatam 7.1.27 — Nārada käsittelee sitä, kuinka vihamielisyys voi johtaa erittäin voimakkaaseen Kṛṣṇa-ajatteluun ja absorptioon.
Śrīmad-Bhāgavatam 7.1.27
3. Śrīmad-Bhāgavatam 7.1.28–29 — Bhāgavatam käyttää pelon/vihamielisyyden kautta tapahtuvaa jatkuvaa keskittymistä esimerkkinä ja yhdistää jatkuvan Kṛṣṇa-ajattelun syntien puhdistumiseen ja vapautumiseen.
Śrīmad-Bhāgavatam 7.1.28–29
4. Śrīmad-Bhāgavatam 7.1.30 — Śiśupāla ja muut Kṛṣṇaa vihanneet saavuttavat puhdistumisen jatkuvan Kṛṣṇa-ajattelun seurauksena.
Śrīmad-Bhāgavatam 7.1.30
5. Śrīmad-Bhāgavatam 7.1.47 — Jaya ja Vijaya saavuttavat jälleen Herran yhteyden vairānubandha-tīvreṇa dhyānena, voimakkaan vihamielisyyden kautta tapahtuneen meditaation seurauksena.
Śrīmad-Bhāgavatam 7.1.47
6. Śrīmad-Bhāgavatam 7.10.40 — Śiśupāla, Dantavakra ja muut Kṛṣṇan viholliset liittyvät jatkuvan Kṛṣṇa-ajattelun kautta tapahtuvaan vapautumiseen.
Śrīmad-Bhāgavatam 7.10.40
7. Śrīmad-Bhāgavatam 10.74.46 — Śiśupāla oli kolmen elämän ajan vihamielisesti keskittynyt Kṛṣṇaan ja saavutti tämän jatkuvan Kṛṣṇa-ajattelun kautta tan-mayatām.
Śrīmad-Bhāgavatam 10.74.46
8. Śrī Caitanya-caritāmṛta, Ādi-līlā 5.36 — Śiśupālan jatkuva Kṛṣṇa-ajattelu vihamielisessä suhteessa ja hänen puhdistumisensa/vapautumisensa.
Śrī Caitanya-caritāmṛta Ādi-līlā 5.36
9. Kṛṣṇa, The Supreme Personality of Godhead, luku 74 — The Deliverance of Śiśupāla — Śiśupālan jatkuva Kṛṣṇa-tietoisuus vihamielisyyden kautta ja hänen vapautumisensa.
Kṛṣṇa-kirja, luku 74
Tiivistettynä lähdeketju
SB 7.1.26 - 7.1.27 - 7.1.28–30 - 7.1.47 -SB 7.10.40 - SB 10.74.46 - CC Ādi 5.36 - Kṛṣṇa-kirja, luku 74
Näistä SB 7.1.26–30 on kaikkein tärkein yhtenäinen tekstikokonaisuus juuri väitteelle, että Kṛṣṇaan kohdistuva vihamielisyyskin voi johtaa puhdistumiseen ja vapautumiseen, koska mieli kiinnittyy lakkaamatta Kṛṣṇaan. Muut kohdat toimivat tämän periaatteen sovelluksina ja Śiśupālan/Jaya–Vijayan konkreettisina esimerkkeinä.
Näistä SB 7.1.26–30 on kaikkein tärkein yhtenäinen tekstikokonaisuus juuri väitteelle, että Kṛṣṇaan kohdistuva vihamielisyyskin voi johtaa puhdistumiseen ja vapautumiseen, koska mieli kiinnittyy lakkaamatta Kṛṣṇaan.
Jaya–Vijaya tekee tapauksesta vielä poikkeuksellisemman, tähän liittyy vielä Jaya–Vijayan erityinen tapaus.
Bhāgavatam kuvaa heidän palaamistaan Kṛṣṇan luo vairānubandha-tīvreṇa dhyānena — voimakkaan vihamielisyyden kautta tapahtuneen meditaation seurauksena. vedabase.io
Mutta Caitanya-caritāmṛta lisää tähän erittäin tärkeän metafyysisen erottelun: Śiśupālan Kṛṣṇa-yhteys ja hänen saavuttamansa sulautuminen eivät merkitse sitä, että vihollisuus olisi sama asia kuin bhakti. Bhaktan päämäärä on joku muu.
Siksi voidaan sanoa:
Vihollisuus voi johtaa Kṛṣṇa-yhteyteen.
Prema johtaa aivan muuhun!
VIHA PUHDISTAA, JOS SEN KOHDE ON KṚṢṆA.
Ei siksi, että viha olisi itsessään puhdasta tai että vihamielisyys olisi bhaktin ihanne, vaan siksi, että Kṛṣṇa on niin absoluuttinen tietoisuuden kohde, että jopa Häntä vastaan suunnattu lakkaamaton vihamielisyys voi pitää mielen täysin kiinnittyneenä Häneen.
Śiśupāla ei pysty unohtamaan Kṛṣṇaa, koska hän vihaa Kṛṣṇaa. Hänen vihansa pakottaa hänet jatkuvasti muistamaan Hänet, lausumaan Hänen nimensä, näkemään Hänen ominaisuutensa ja suuntaamaan koko vastustuksensa Häneen. Näin se, minkä piti erottaa hänet Kṛṣṇasta, sitookin hänen tietoisuutensa Kṛṣṇaan.
Hän yrittää päästä Kṛṣṇasta eroon — mutta hänen vihansa tekee Kṛṣṇasta hänen tietoisuutensa pysyvän keskuksen.
Siksi vihollisenkin Kṛṣṇa-smaraṇa voi puhdistaa.
Mutta tässä on ratkaiseva ero: puhdistuminen ei vielä tarkoita premaa.
Śiśupālan tapaus osoittaa, että Kṛṣṇa-tietoisuus voi vapauttaa jopa vihollisen; bhaktin ihanne on kuitenkin ānukūlya.
Niinpä kaikkein hämmästyttävin opetus ei ole edes se, että ”Kṛṣṇa antaa anteeksi vihaajalleen”. Se on tämä:
Kṛṣṇaa ei voi pitää mielessään lakkaamatta joutumatta itse muuttumaan Kṛṣṇa-suhteensa kautta.
Śiśupāla haluaa vihata Kṛṣṇaa, mutta Kṛṣṇa ei katoa hänen tietoisuudestaan.
Viha ei tee Kṛṣṇasta merkityksetöntä.
Se tekee Kṛṣṇasta väistämättömän.
Ja juuri siksi ”viha puhdistaa, jos kohde on Kṛṣṇa” ei ole tässä kontekstissa pelkkä provosoiva aforismi.
Se on tiivistys hyvin oudosta ja radikaalista teesistä — kunhan muistetaan erottaa Kṛṣṇa-smaraṇa, puhdistuminen, mukti ja prema-bhakti toisistaan.
Kṛṣṇa on tietoisuuden kohde — ja kohteen laatu ratkaisee eri asian kuin kohteen voimakkuus
Bhāgavata 7.1.26:n radikaali väite on, että mieli voi kiinnittyä Bhagavāniin eri bhāvojen kautta:
vihamielisyys (dveṣa / vairānubandha)
bhakti
pelko (bhaya)
kiintymys (sneha)
himokas halu (kāma)
Mutta olennaista on, että Kṛṣṇa tulee tietoisuuden jatkuvaksi viṣayaksi, kohteeksi.
Tästä tulee vielä syvempi, kun mukaan otetaan nāma
Kṛṣṇa ei ole vain historiallinen henkilö, jota ajatellaan.
Siksi vihollinen, joka jatkuvasti lausuu Kṛṣṇan nimeä, puhuu Kṛṣṇasta, muistelee Kṛṣṇaa ja tekoja ja kohdistaa koko vihansa Kṛṣṇaan, on samalla tavalla jatkuvasti tekemisissä Kṛṣṇa-tattvan kanssa.
Tässä voidaan ymmärtää, miksi Śiśupālan tapaus ei ole vain psykologinen ilmiö.
Jos kyse olisi vain siitä, että ”jokin asia on mielessä jatkuvasti”, mikä tahansa pakkomielle voisi olla hengellisesti puhdistava.
Mutta Bhāgavata-teologian väite on paljon erityisempi:
Kṛṣṇa itse on puhdistava.
Siksi sama tietoisuuden mekanismi ei ole siirrettävissä mihin tahansa kohteeseen.
Jos kyse olisi vain siitä, että ”jokin asia on mielessä jatkuvasti”, mikä tahansa pakkomielle voisi olla hengellisesti puhdistava.
Mutta sitten tulee kaikkein hienoin ero: mukti vastaan prema
Tässä Śiśupālan tapauksessa pitää olla erittäin tarkka.
Jos sanomme:
”Śiśupāla puhdistui.”
se ei vielä tarkoita:
”Śiśupāla saavutti preman.
Tämä olisi valtava virhe.
Mukti ja prema ei ole sama asia.
VIHAMIELINEN KṚṢṆA-SMARAṆA VOI POLTTAA POIS AINEELLISEN SAASTAN JA JOHTAA VAPAUTUMISEEN.
VIHAMIELINEN KṚṢṆA-SMARAṆA VOI JOHTAA VAPAUTUMISEEN.
MUTTA PREMA TARKOITTAA AIVAN JOTAKIN MUUTA.
SIKSI ON MAHDOLLISTA SANOA SAMANAIKAISESTI:
ŚIŚUPĀLAN KṚṢṆA-TIETOISUUS VAPAUTTAA HÄNET.
JA
ŚIŚUPĀLAN VIHAMIELISYYS EI OLE BHAKTAN IHANTEELLINEN.
NÄMÄ EIVÄT OLE RISTIRIIDASSA.
Tämä selittää myös sen, miksi ”viha” voi olla voimakasta mutta silti hengellisesti alempiarvoista kuin prema
Ei siis mittaa hengellistä korkeutta yksinkertaisesti kysymällä:
”Kuinka paljon ajattelet Kṛṣṇaa?”
Vaan myös:
”Millaisessa suhteessa tietoisuus on Kṛṣṇaan?”
https://www.google.com/url?sa=t&source=web&rct=j&url=https://fi.pinterest.com/pin/656470083222393644/&ved=0CBUQjRxqFwoTCLj_sYqwtJcDFQAAAAAdAAAAABAR&opi=89978449
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/16014
Turha yritys oli. Jooga oli, on ja tulee olemaan olemassa Suomessa ja kaikissa muissakin maailman maissa.
Eiköhän siellä eduskunnassakin jotkut joogaa harrasta?