korjatkaa kakat pois

siisteyttä

miksi niin monet ihmiset eivät korjaa koiriensa jätöksiä pois kakkapussiin? etenkin jos liikutaan yleisellä ja/tai piha-alueella? jotkut antavat koirien jopa kakata keskelle kävelytietä eikä edes korjaa kakkaa siitä pois.
ja sitten on näitä jotka kyllä keräävät kakat pussiin, mutta heittävät pussin tien reunaan, mikäs järki siinä on, varsinkin kun ei ole maantuva pussi?
onko se niin iso vaiva kerätä kakka pussiin ja viedä pussi roskikseen? ei!

minulla on kaksi koiraa ja korjaan jätökset aina pois, paitsi jos koira menee niin pusikkoon ettei sinne itse pääse eikä siellä kukaan kävele, mutta näkyvältä paikalta eli tieltä ja tien reunoilta pitää mielestäni aina kakka kerätä pois.

joten kaikki koiranomistajat voisivat alkaa keräämään koiriensa jätöksen pussiin ja viedä se pussi ihan roskikseen asti. kiitos.

5

72

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Rotikkarinsessa

      Itse kerään kakat pussiin jos ne ovat sopimattomalla paikalla.

      Toisaalta taas pyrin vähän seurailemaan, minne se koira kyykistelee ja esimerkiksi taloyhtiön pihalle en anna sen yrittääkään - ellen tiedä, että maha on niin sekaisin, ettei yksinkertaisesti siihen pihapiirin ulkopuolelle ehdi. Jos kuitenkin vahinko pääsee sattumaan, niin toki sen vahingon pois siitä kerään: ja jos pussi on jostain syystä unohtunut taskusta, niin merkkaan paikan ja nappaan kyseisen tapauksen mukaan seuraavalla ulkoilukerralla.

      Toisaalta taas lenkilläollessa hyvin harvoin keräilen tuon kakkoja, sillä lähes poikkeuksetta se menee ojan yli metsän puolelle tai ojan pohjalle: ja jos nyt joku siellä ojan pohjalla ihan väen vängällä tahtoo kävellä, niin eiköhän se sen verran osaa väistää, ettei siihen kakkaan astu. Tietty keskustassa se on eri asia, siellä kyllä ymmärrän kakkojen keräämispakon ja sen, että niistä valitetaan. Toisaalta jos sielläkin jossain on _likainen_oja_, niin en minä sieltä sitä kakkaa pois hae.

      Lisäksi sitten myös kaupungit ja kunnat saisivat tulla noissa asioissa koiran ulkoiluttajia "vastaan". Nimittäin roskikset ovat hyvin harvassa, jonne ne kakkapussit voi nakata - esimerkiksi omalla asuinalueellani roskiksia ei ole yhtään, ainoat ovat parin katoksella varustetun linja-autopysäkin roskikset, jotka ovat tarkoitettu tupakantumpeille, joten ei sinne paljon kakkapusseja laitella, jos ei halua että ne syttyvät siellä palamaan kun joku taas oman kytevän kääryleensä sinne nakkaa. Ja ei minua ainakaan innosta kannella viittä tai kuutta kilometriä kakkapussia mukana vain siksi, ettei roskista ole lähimaillakaan: tai jos on, niin sitten se on se yksi ja ainoa siinä kymmenen kilometrin säteellä, jolloin se on niin täyteen ahdettu, että pussi on pakko laittaa siihen maahan, kun se ei sinne roskikseen mahdu.

      Ja kyllä, asun ihan taajamassa enkä missään "korvessa" tai "maalla", keskustaan tästä on pari kilometriä: tosin en ole kyllä keskustassakaan törmännyt noihin kakkaroskiksiin lenkkipolkujen varsilla.

    • Joobax

      Hmm.. aika usein tulee tien varresta tuupittua pökäleet kauemmas pusikkoon, jos vahingossa tekee liian liki tietä. Metsään saa jäädä, minne on keksinyt pyllistää.

      Ap:lle tiedoksi, että teittenvarsien pussit ovat erittäin suurella todennäköisyydellä variseläinten aikaansaannosta. Ne kun tonkivat roskiksia ja levittävät kakkapusseja.

      Roskiksia on ehdottomasti ihan liian vähän!

    • aloittanut

      täällä missä minä asun on roskiksia riittämiin, ja minä kun pikkukoirieni kanssa käyn 30-50 min lenkin niin kannna pussin koko matkan mukanani ja heitän sen sitten oman pihani roskikseen.
      ja enpä usko että on varisten aikaansaannosta ainakaan täällä sillä roskikset eivät ole ikinä täynnä ja kun niitä roikkuu puissakin, selvästi sinne siis heitetty. ja miksi variksia kiinnostaisi uloste?
      jos ei ole pussia ni vois ees kepillä nakata kakat pois tieltä ja ihan tien reunasta.

      etenkin aina talven jäljiltä kun lumet sulaa tie on täynnä kakkaa, pitää tosi varoen kävellä tiellä ettei astu kakkaan. todella ällöttävää.
      talvisin ihmiset taitavat ajatella niin että lumihan sen kohta peittää ni ei sitä tarvii pussiin kerätä.

      mut oikeesti vois yleisten teiden varsilta ne kakat kerätä ja etenkin toisten ihmisten pihoilta.

      • Joo-o.

        Ei muuten ole täälläkään koskaan roskikset täynnä, ja samoin kuvailemallasi tavalla on noita pusseja jopa oksilla ja ainakin muualla. Mutta se on tosiasia että ELLEI ne helvetin tuhoeläimet, siis varikset, kävisi siellä etsimässä sapuskaa, niin ne kyllä olisivat tupaten täynnä. Ei, ei niitä todellakaan se koiranpaska ruokana kiinnosta, vaan ne hamppari- a pizzajämät mitä porukat sinne tunkee kunnei enää jaksa syödä.

        Se olisikin kyllä ihannetilanne kun varekset korjaisivat talvellakin koiranjätökset parempiin suihin. Mutta valitettavasti näin ei ole.


    • ugh!

      Parempi pussissa tienlaidassa kuin jonkun kengänpohjassa. Kilometriä en pusseja kantele.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1998
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1037
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      877
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      261
      763
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      751
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      13
      725
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      686
    8. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      83
      685
    9. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      669
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      210
      668
    Aihe