Niin harmittaa joka vuosi kun Kainuu ja Suomussalmi on Suomen pahinta muutotappioaluetta. Mikä mahtaa ajaa ihmiset täältä pois?
Minne porukka katoaa?
17
516
Vastaukset
- Syyneäjä
Tosissaanko kysyt? Hautuumoat ja opiskelupaikkakunnat immöö väen vähäks.
Eli - minkäpä arvelet olovan syynä? - tietäjä00
Opiskelu jatyöpaikat vetää nuoria.Hautuumaa vanhoja.Epillerit estää lisääntymisen.Tässäpä syyt.
- vanhaviinaukko
ne kuolee kaikki viinaan, ei täältä kukaan mihinkään muualle lähe
- Metsurin poika
Maa ja Metsätalous murroksen kynsissä. Ei ole savottalaisia enää niinkuin ennen. Metsähallitus työllisti aika liudan miehiä vielä 80-luvulla. Julman kämpällä tanssattiin ja heitettiin tikkaa juhannus karkeloissa. Oli ranta onginta kisoja ja muutenkin savottalaiset piti yhteyttä perheidensä kanssa. Tehokkuus on syönyt kaiken yhteisöllisyyden ja porukkahengen. Kertokaapa missä kokoontuvat ne harvat moto miehet vastaaviin illanviettoihin ja yhtä suurella joukolla? Monitoimikoneillakaan ei kohta kannata tehdä kapuloita. Ei ole ihmekkään että ihmiset lähtee. Tulee ne myös takaisin jos löytyy pitempikestoista työtä!
- turha luulla
Metsurin poika kirjoitti:

Kuka Ryysyrantaan tulisi takaisin vaikka töitä löytyisi?
- Näin on
Kylläpä ne syyt tuli tuossa yllä mainittua.
- RiiminiRupiset
Saunan taa porukka katoaa...
- ponsseponsseponsse
Huoltsikalla kokoontuu konekuskit.
Tosin osa niistä taitaa olla homppeleita, kuulemma. - toivoa on
Ei kukaan minnekkään katoa.
- Jospa ihmiset palaisi
Pitäisi jonkun ketjun tehdä vielä yksi supermarketti.
- Muutto on in
Nuoret eivät vielä osaa arvostaa kotipaikkaansa mutta iän myötä silmät aukeavat. Kaunis luonto ja rauhallinen kylä. Kyllä sitä tervejärkinen osaa arvostaa.
- kummajaiset
kaikki loput. täällä toljottaa toisiaan , kuin ihmettä .
- ex-suomussalmelainen
Etelässä on kauniimpi luonto ja rauhallisemmat ihmiset. suomussalmella oli vain alkoholisteja, itkeviä häviäjiä ja pellejä. Siksi muutin etelään 10v sitten ja täällä olen viihtynyt. Naisetkin on täällä antavaisempia ja rennompia.
- Lappi rulaa
Makuasioista ei voi kiistellä, mutta kyllä pohjoisessa on kauniimpi luonto kuin etelässä. Ja tarkoitan tällä sitä, että mitä pohjoisempaa, sen kauniimpaa.
- Koppelotar-72
Minä muuttaisin takaisin heti jos vain löytyisi vakityö!!
- seikkaileva nuori
No tuo sinun ikäluokkakin -72 kertoo jo hieman, että varmaan muuten salee muuttaisitkin takaisin synnyinseudullesi, jossa sinulle ei olisi tarjolla muuta kuin tylsiä samoja naamoja ja paskaa palvelua. Jotenkin tuo vanhempi ikäpolvi näyttää muutenkin hieman olevan "tylsempää", että ne ei oikein uskalla lähteä tuonne maalimalle ainakaan kovin mielellään. Taikka sitten niinkuin sinäkin, niin halajaavat takaisin äitin helmoihin.
- Jotain rajaa nyt
seikkaileva nuori kirjoitti:
No tuo sinun ikäluokkakin -72 kertoo jo hieman, että varmaan muuten salee muuttaisitkin takaisin synnyinseudullesi, jossa sinulle ei olisi tarjolla muuta kuin tylsiä samoja naamoja ja paskaa palvelua. Jotenkin tuo vanhempi ikäpolvi näyttää muutenkin hieman olevan "tylsempää", että ne ei oikein uskalla lähteä tuonne maalimalle ainakaan kovin mielellään. Taikka sitten niinkuin sinäkin, niin halajaavat takaisin äitin helmoihin.
"vanhempi ikäpolvi -72"? Hä ! Onko minulta elämä hukkautunu jonnekkin? Ite oon syntyny-70 ja enkä kato vieläkään ittiäni vanhaksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341967Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.29959- 69866
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?260740Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65726- 10709
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132680- 79665
- 26659
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.205652