Oodi Vasikkasaarelle

Istun kesämajan nro 32 pihalla.

Aurinko hivelee kasvojani,

tuuli humisee, linnut livertävät

kuin sisälläni soisi,

harmoniaksi sitä kutsutaan.



Majan katon harjalla käväisee lokki,

öisenä äänenä kuulostaa

kuin oveen koputettaisiin.

Havahtui ääneen tyttökin, ja ihmetteli.

Sitten salaisuus pian selvisi.



Pelargoniat kukkivat majan ikkunalaudalla,

suorastaan kylpevät auringossa.

Koivut ovat pihassa korkeat,

ui lammessa sorsaperhe.

Keväällä lammen täyttävät sulamavedet,

kesän aikana pinta madaltuu,

lähes kuivuu.



Retkellä laguunissa avautuu näkymä koko Helsinkiin.

Poika ja tyttö astelevat kivistä rantaa,

uidaan.

Henkeä salpaava maisema,

Johanneksen ja Tuomiokirkon tornit

piirtyvät unenomaisesti horisonttiin.

Kunpa osaisin maalata, aprikoin.

Saisi tuollaisen aivoihin piirtyneen kuvan

jäljennettyä käsillään teokseksi.



Lukuisat metsässä risteilevät polut

vievät kulkijaansa uusiin seikkailuihin.

Venäjän vallan aikainen komendantin maja,

myös öljysäiliöiden rauniot

huokuvat historian siipien havinaa

luoden saarelle aivan ainutlaatuista karismaa.



Kaivo on saaren sydän ja sauna sen sielu.

Porakaivosta pumpattava vesi,

raikasta kuin lähteessä,

säästää meiltä vaivan monen.

Saunasta kantautuu iloinen puheensorina.

Istutaan löylyssä ja peseydytään merivedellä.

Välillä pulahdan laiturilta mereen ja mietin,

kaiken tämän tähden, juuri tänne halusin.














Kirjoita kommentti...
..