Kun kirjoitatte palstalle, niin vamaan esitätte omia näkemyksiänne. Miten nuo näkemyksenne ovat syntyneet? Ihanko omissa aivoissanne olette pohtineet ja sitten syydätte p-alkuista viestiä palstalle?
Kun syytätte vaikkapa Jyrki Kataista tyhmäksi, lapselliseksi (hienommin naivi) ja osaamattomaksi, joka ei osaa nimeänsä kirjoittaa,
Kukahan tuollaisen Kataisen on pääministeriksi päästänyt? Et varmaan voi tietää kun et tietysti ole äänestänytkään.
Kyllä kaikkien palstalaisen piäisi tietää Suomen hallitusmuoto ja sen, että Eduskunta on edustajamme ja suurin päättäjä, jonka antamin valtuuksin pääministerikin toimii.Sopimuksetkin ovat aina valmiina, vain allekirjoitus puuttuu
On tietysti kallista ministerien ja muiden tärketten matkustaa alvariinsa ympäri maailmaa, mutta on se niin paljon hienoa kulkea tv-kameroiden ohi, kumarrella ja suudella poskille. Me tavikset istumme vihreinä kuin joulukuuset katsomassa televisiosat kuinka meitä edustetaan. Kustannuksista ei juuri puhuta!
Kyllä on merkillistä nykymaailma. Sähkömagneettiset aallot, joilla uhteyksiä muodostetaan, kulkevat sekunnissa n. seitsemän kertaa maapallon ympäri.
Simänräpäyskin on siis kuin puoli ikuisuutta verrattuna puhelimeen sähköpostiin ym.
Halpaa olisi mutta ei yhtään näyttävää jos käytettäisiin noita uusia yhteyskeinoja.
En ole vaatmassa kävelyä tai aasilla ratsastusta vaan nopeaa ja halpaa yhteyskeinoja.
Seviämmehän mekin "kuin tyhjää vaan" ja tehtävät ovat suuria ja vaativia. Pitää haukkua lähes kaikki ja kehua pari hyvää. Toiset palstalaisetkin "ne muut" ovat ihan, en viitsi sanoakaan.
Haukut kuultuani tulen taas pitämään oppituntejani.
Hyvää yötä!
Pientä ihmettekyä
3
51
Vastaukset
- lökäpökät.
On aina helppoa syyttää muita
omista hölmöyksistä.
Suomalaiset eivät vielä ole oppi-
neet kantamaan vastuuta valin-
noistaan.
Ryhtiä suomalaiset! - Laritsa M
Olen monasti miettinyt mitä varten joku kansanjohtaja on joidenkin mielestä vapaustaistelija ja joidenkin muiden mielestä rikollinen terroristi? Ikuinen sovittamaton ristiriita. Kukaan ei suostu millään muuttamaan mielipidettään.
Näitähän rikollisia vapaustaistelijoitahan maailmassa on. Stalin, Hitler, Castro, Mao j.n.e.
Mitähän varten satuin luettelemaan nämä? Miksei Nixon, Bush päässyt luettelooni? Mahdan olla asenteeni kanssa jotenkin länsimielinen? Kyllä George Bush JR pitäisi ainakin mainita. Hänen kelvottoman toimintansa takia kärsii koko maailma.
Kyllähän Saddam Hussein saatiin tapettua hirmuhinnalla, kidutus otettiin käyttöön USA:ssa vankikuulusteluissa ym.
Toipuuko maailma koskaan niistä kostotoimenpiteistä, jotka WTC-tornien tuhoista syntyi. Osama bin Laden on saatu hengiltä mutta ja Hussein hirtetty mutta turhaan on rahaa "poltettu ja maailma kärsinyt.
Pitäisi kirjiottaa muutama kirja siitä kaikesta, joka on nykytilanteeseen johtanut.
Olin itse talvikausia Espanjassa ja tiedän asuntolen hintojen nousseen ja uskomattoman rakennusboomin esiintyneen kun suuri raha liikkui ja kuori kermaa.
Sama tapahtui ainakin Irlannissa, jossa rakennettiin yli varojen ja nyt kansa, mekin mukana, maksaa.
Jotain kummaa tapahtuu USA:ssa kulissien takana. Asuntojen hinnat nousevat kuin odottaen parempaa aikaa rikkaiden ostajien uusille sijoituksille.
Lopuksi vielä: Jyrki Katainen sai saksalaisen, merkittävän tunnustuspalkinnon tekemästään työstä EU:n hyväksi.
Meidän on turha lähteä haukkumaan häntä ansioistaan tai ansiottomuudestaan. Jokainenhan toimii olevissa oloissa ja saamiensa valtuuksien puitteissa.
Aivan kuvottavaa ovat naureskelut ja pilkat vakavissa aiheissa. Koko aikuisten palstakin nousee suorastaan kelvottomaan valoon, ellei osata sanoa kuin HAh-HAA.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 15511788
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1485423Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p434437Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1323632Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska392728Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191926Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1071646Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3611601Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?971499Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1361441
