Aika mielenkiintoista pohti tuossa eräs tohtorismies, siis 'kallonkutistaja' kuten kaveripiirissä kutsutaan. Heppu pohti kenties ihan vitsinä kai, mutta aloin oikein miettimään. Uskaltaisikohan kukaan tehdä vaikka väitöstä aiheesta jossa tutkittaisiin esiintyykö koiraihmiset, omistajat, kasvattajat, agility yms porukassa normaalia enemmän narsismia. Koska, pahaa pelkää, että koirat laumasieluina, mutta kuitenkin suhteellisen lähellä inhimillistä käyttäytymismallia, ovat kovin otollinen väline narsistille ruokkiakseen luonnehäiriötään. Koira tottelee, täyttää isäntänsä toiveet, nöyristelee saadakseen perustarpeensa, pelkää kun riittävästi komennetaa, on uskollinen jne. Siis eräällä tavalla kuin läheisriippuvainen ihminen. Jännä näkökanta, jonka sain kuulla saunan lauteilla toissajuhannuksena. Sen jälkeen olen katsellut koirien ulkoiluttajien käytöstä lähipuistossa, ja toden totta, vosiko siis olla heppu oikeilla jäljillä. Mutta, miettikääpä kuka uskaltaisi semmoista tutkimusta julkaista, jossa löytyisi tieteellinen näyttö, että koira voidaan kytkeä omistajansa narsismiin ???
koiraihmiset narsisteja
115
3708
Vastaukset
- ihansitä itteään
Tohtorismies ei ota huomioon sitä tosiseikkaa, että narsisti ei ala tuhlaamaan kallista aikaansa niin rasittavaan ja hyödyttömään hommaan kuin koiran kouluttaminen, saatikka sitten päivittäinen ulkoiluttaminen. Narsisti on hyväksikäyttäjä, ja koirasta ei hyödy, päinvastoin.
Omistajaansa pelkäävä koira ei myöskään kenenkään narsistisia tarpeita ruoki. Sehän peilaa ikävästi omistajansa luonnehäiriötä. Eläintä et pysty pettämään niinkuin toista ihmistä.
Kaikki tuntemani koiranomistajat ovat keskimääräistä empaattisempaa väkeä.- höpönlöpöä vaan
No joo, kyllähän varmastikin otti huomioon, ja ei nyt minkäänlaisena omana kantanaan tota esittänytkään. Keskustelu oikeastaan pohjautui aiheeseen hieman toista kautta. Siis, voitaisiinko julkaista tuloksia, jossa vaikkapa ihonväri korreloisi älykkyyttä (mitä älykkyys sitten onkaan). Aivan alunperin keskustelu lähti kysymyksestä, miten on mahdollista, että vaikkapa geeni tai kantsolutekniikat sun muut on kehitetty, mutta lääketieteen virralinen kanta on, että krapulaan ei voi käyttökelpoista ja sivuvaikutuksiltaan kohtuullista lääkettä kehittää. Tai voitaisiinko julkaista tuloksia, vaikka tieteellinen näyttö löytyisikin, että koirat ovat narsistinen välikappale. Niin, narsistihan kyllä ilmeisesti voi nähdä paljonkin vaivaa saadakseen toisen hallintaansa. Kouluttaminen nyt ainakin voisi kuvitella olevan juuri sitä ominta ja omien kykyjen toteuttamista. Ulkoiluttaminenkin osittain sitä, koska sehän on toiminne jossa väline ´ja sen tarpeet ovat riippuvaisia juurikin hallitsijasta. Miten niin eläintä et pysty pettämään kuten ihmistä. Erään tutkimuksen mukaan simpassilaumassa jossa joillekin yksilöille syotettiin takaisinestävää lääkitystä, eli juuri saatiin kemiallisesti aivoihin vastaavaa hormonia, jota mm. masennuslääkityksessä käytetään, niin kyseiset yksilöt alkoivat kohota hierarkiassa selvästi ylöspäin, kun lääkitys lopetettiin tapahtui hierarkiassa tippuminen. Eli, keinotekoinen itseluottamus ja eräänlainen luonnehäiriön jäljittely sai aikaan hierarkiassa nousemista. Samaa ei kuulemma ole havaittu ihmisillä, ei ainakaan yhtä vahvana. Eli, tuosta voisi juurikin päätellä, että eläimillä juurikin tuollaiset poikeavuudet toimii vahvemmin. Nyt taas ilkeästi voisin väittää, että mahtaakohan tuollainen "eläintä et voi pettää" teesi samaan, tekee hyvää uskotella juuri noin. Niin, onhan se usein niin, että juuri myös ulkopuoliset näkevät vaikkapa narsistin kovinkin empaattisena ja hienona ihmisenä. Siihenhän homma taitaakin perustua. Ulospäin vaikuttaa, mutta ainoastaan uhri on se joka kokee todellisuude (siis oliskos tässä tapauksessa sun jotenkin saatava koiran tuntemus selville, mutta sehän ei ole systeemissä mahdollista). Siis, ilkeästi voisinko todeta samoin "kaikki tuntemani narsistit vaikuttavat keskimääräistä empaattisimmilta ihmisltä, valitettavasti vain vaikka heidän elämänkumppaninsa eivät koe aivan samoin".
- å034u9bv5å0
Aloittajan tekstissä saattaa olla vinha perä. Tiedän tapauksen, jossa nimenomaan koiran ulkoilutilanteet ovat sellaisia, että niissä selvästi tyydytetään omistajan tarpeita. Omistaja ei nimittäin piittaa säännöistä, koira saa kulkea vapaana, vaikka se poikkeuksetta syöksyy muiden tiellä liikkuvien lähelle haukkumaan ja irvistelemään. Yrityksen saada koira pois kimpusta ovat ilmeisesti tahallisen ponnettomia. Koiran annetaan kulkea naapureiden pihoilla ja tehdä tarpeitaan niille. Koiran annetaan myös haukkumalla häiritä lähiympäristöä, valituksiin suhtaudutaan ylimielisesti. Jos tämä ei ole vähintään passiivista vallankäyttöä ja muiden ihmisten ylenkatsomista, niin mikä sitten?
- ihansitä itteään
höpönlöpöä vaan kirjoitti:

Riittävällä elämänkokemuksella haistan narsistin jo kaukaa. Kokemus opettaa. Nuoremmat ja hyväuskoiset ovat narsistin petettävissä. Eläintä ei voi pettää, koska eläin lukee kehonkieltä, eikä puhetta ymmärrä. Koiran hallinta ei tyydytä narsistin vallantarpeita, mutta se voi olla väline toisten ihmisten hallitsemiseen. Esim. pelotteluun tai hellämielisten paikalle houkutteluun. Ihmiset kuuntelevat valheita ja uskovat niihin.
Hierarkiassa nousee toki hallitulla aggressiolla. Pelkällä vallanhalulla. Uskon kyllä, että narsisteissakin on koiranomistajia, juurikin Joobaxin kuvailemia tyyppejä. - Narsisti?
å034u9bv5å0 kirjoitti:
Aloittajan tekstissä saattaa olla vinha perä. Tiedän tapauksen, jossa nimenomaan koiran ulkoilutilanteet ovat sellaisia, että niissä selvästi tyydytetään omistajan tarpeita. Omistaja ei nimittäin piittaa säännöistä, koira saa kulkea vapaana, vaikka se poikkeuksetta syöksyy muiden tiellä liikkuvien lähelle haukkumaan ja irvistelemään. Yrityksen saada koira pois kimpusta ovat ilmeisesti tahallisen ponnettomia. Koiran annetaan kulkea naapureiden pihoilla ja tehdä tarpeitaan niille. Koiran annetaan myös haukkumalla häiritä lähiympäristöä, valituksiin suhtaudutaan ylimielisesti. Jos tämä ei ole vähintään passiivista vallankäyttöä ja muiden ihmisten ylenkatsomista, niin mikä sitten?
Tuo ei ole narsisti. Tuo on ihminen jolle ei olisi ikinä kannattanut koiraa edes antaa. Ja eikös narsistit yritä nimen omaan antaa ulospäin todella hyvää kuvaa itsestään? Peitellään kaikkia huonoja puolia ja virheitä. Jos joku antaa tuolla tavalla koiransa riekkua niin ei se kyllä hyvää kuvaa anna omistajasta.
- höpönlöpöä vaan:lle
höpönlöpöä vaan kirjoitti:
No joo, kyllähän varmastikin otti huomioon, ja ei nyt minkäänlaisena omana kantanaan tota esittänytkään. Keskustelu oikeastaan pohjautui aiheeseen hieman toista kautta. Siis, voitaisiinko julkaista tuloksia, jossa vaikkapa ihonväri korreloisi älykkyyttä (mitä älykkyys sitten onkaan). Aivan alunperin keskustelu lähti kysymyksestä, miten on mahdollista, että vaikkapa geeni tai kantsolutekniikat sun muut on kehitetty, mutta lääketieteen virralinen kanta on, että krapulaan ei voi käyttökelpoista ja sivuvaikutuksiltaan kohtuullista lääkettä kehittää. Tai voitaisiinko julkaista tuloksia, vaikka tieteellinen näyttö löytyisikin, että koirat ovat narsistinen välikappale. Niin, narsistihan kyllä ilmeisesti voi nähdä paljonkin vaivaa saadakseen toisen hallintaansa. Kouluttaminen nyt ainakin voisi kuvitella olevan juuri sitä ominta ja omien kykyjen toteuttamista. Ulkoiluttaminenkin osittain sitä, koska sehän on toiminne jossa väline ´ja sen tarpeet ovat riippuvaisia juurikin hallitsijasta. Miten niin eläintä et pysty pettämään kuten ihmistä. Erään tutkimuksen mukaan simpassilaumassa jossa joillekin yksilöille syotettiin takaisinestävää lääkitystä, eli juuri saatiin kemiallisesti aivoihin vastaavaa hormonia, jota mm. masennuslääkityksessä käytetään, niin kyseiset yksilöt alkoivat kohota hierarkiassa selvästi ylöspäin, kun lääkitys lopetettiin tapahtui hierarkiassa tippuminen. Eli, keinotekoinen itseluottamus ja eräänlainen luonnehäiriön jäljittely sai aikaan hierarkiassa nousemista. Samaa ei kuulemma ole havaittu ihmisillä, ei ainakaan yhtä vahvana. Eli, tuosta voisi juurikin päätellä, että eläimillä juurikin tuollaiset poikeavuudet toimii vahvemmin. Nyt taas ilkeästi voisin väittää, että mahtaakohan tuollainen "eläintä et voi pettää" teesi samaan, tekee hyvää uskotella juuri noin. Niin, onhan se usein niin, että juuri myös ulkopuoliset näkevät vaikkapa narsistin kovinkin empaattisena ja hienona ihmisenä. Siihenhän homma taitaakin perustua. Ulospäin vaikuttaa, mutta ainoastaan uhri on se joka kokee todellisuude (siis oliskos tässä tapauksessa sun jotenkin saatava koiran tuntemus selville, mutta sehän ei ole systeemissä mahdollista). Siis, ilkeästi voisinko todeta samoin "kaikki tuntemani narsistit vaikuttavat keskimääräistä empaattisimmilta ihmisltä, valitettavasti vain vaikka heidän elämänkumppaninsa eivät koe aivan samoin".
Eihän sun kirjoituksia voi ottaa edes tosissaan kun on niin paljon kirjoitusvirheitä... Ei millän pahalla. Kunhan mainitsin kun ahdistaa lukea yhdessä lauseessa 7 virhettä ja ollaan kirjoittamassa kuitenkin tällaisesta aiheesta.
- huoh -.-
höpönlöpöä vaan:lle kirjoitti:

Lukaisepa oma tekstisi läpi ja mieti sitten että kannattaako alkaa osoittelemaan toisten virheitä.
- höpönlöpöä vaan:lle
höpönlöpöä vaan:lle kirjoitti:
Eihän sun kirjoituksia voi ottaa edes tosissaan kun on niin paljon kirjoitusvirheitä... Ei millän pahalla. Kunhan mainitsin kun ahdistaa lukea yhdessä lauseessa 7 virhettä ja ollaan kirjoittamassa kuitenkin tällaisesta aiheesta.
ootko narsisti?
- DingoQQQ
Narsisti? kirjoitti:
Tuo ei ole narsisti. Tuo on ihminen jolle ei olisi ikinä kannattanut koiraa edes antaa. Ja eikös narsistit yritä nimen omaan antaa ulospäin todella hyvää kuvaa itsestään? Peitellään kaikkia huonoja puolia ja virheitä. Jos joku antaa tuolla tavalla koiransa riekkua niin ei se kyllä hyvää kuvaa anna omistajasta.
Koiranomistajissa on paljon niitä, jotka ottavat koiran ainoastaan lisäämään perheen tuloja. Se, missä ja miten koira käyttäytyy, ei ole väliä. Koiraa riepotellaan perheestä peheeseen ja teetetään poikasia vain tulonhankintamielessä. Voi lemmikkiraukkoja!!!Säälittää. Jos minua naitatettaisiin jatkuvasti, jotta tekisin lapsen ja se myytäisiin, ,...huh!!!!!
- Kärpix
höpönlöpöä vaan:lle kirjoitti:
Eihän sun kirjoituksia voi ottaa edes tosissaan kun on niin paljon kirjoitusvirheitä... Ei millän pahalla. Kunhan mainitsin kun ahdistaa lukea yhdessä lauseessa 7 virhettä ja ollaan kirjoittamassa kuitenkin tällaisesta aiheesta.
"Eihän sun kirjoituksia voi ottaa edes tosissaan kun on niin paljon kirjoitusvirheitä... Ei millän pahalla. Kunhan mainitsin kun ahdistaa lukea yhdessä lauseessa 7 virhettä ja ollaan kirjoittamassa kuitenkin tällaisesta aiheesta."
Numerot yhdestä kymmeneen kirjoitetaan kirjaimin. Eihän sinun (ei sun) kiirjoituksia voi ottaa edes tosissaan, kun siinä on niin paljon kirjoitusvirheitä, vääriä lauserakenteita ja ylimääräisiä pisteitä. Voi voi sentään!
- Joobax
No kerrotaampa näkemys narsistin kokeneena koiranomistajana. Ex-mies oli narsisti ja omisti koiran. Koira sai vain välttämättömän hoidon. Koira näyttää hyvältä naisten mielestä ja osoittaa, että mies osaa huolehtia muustakin kuin omasta navastaan. Todellisuus oli karmiva. Koira sai tosiaankin vain välttämättömän hoidon ja saattoi pidätellä kotona helposti yli 12 tuntia yksin. Koiralla oli muutama lelu, mutta ei leikkikaveria. Tutustuessani koiraan aloin lenkittää ja kouluttaa koiraa kuten omaani. Sille kasvoi eroahdistus minusta. Se rupesi ulvomaan pitkin päivää ja narsisti sai valituksia naapureilta. Koira heräsi eloon kanssani, kun oli joutunut olemaan sisätiloissa pitkiä aikoja ilman virikkeitä. Tutustuessani koira oli apaattinen, jota erehdyin luulemaan alussa rauhallisuudeksi.
Koira oli itsetietoinen, mutta selvästi ääniarka. Pehmeän oloinen koira. Kyyristeli kohtuuttomasti pienestä ojennuksesta. Uskoisin, että on hakattu. Narsisti mm. nosti 26 kg koiran niskasta, vaikka tällä oli niskassa vastikään tikattu haava, ja uhkasi lyödä sitä (halusi kauhistuttaa minua). Varmasti satutti koiraa ja oli sekin kauhuissaan. Pakeni nopeasti paikalta.
Suurin osa koiranomistajista lenkittää koiraansa enemmän kuin välttämättömän (=ehtii tehdä tarpeet), antaa laadukasta ruokaa ja herkkuja (joskus liiaksikin), antaa tulla sohville ja/tai sänkyyn, harrastaa eri lajeja koiran iloksi pärjäämättä kisoissa yms yms kaikkea ylimääräistä, mitä narsisti ei todellakaan viitsi tehdä, ellei joku ole sitä näkemässä ja tekemisestä pitää olla jotain hyötyä hänen imagolleen.
Narsisti puhui koirasta kuin esineestä, eikä häntä kiinnostanut tuon taivaallista, mitä sille tapahtui, kun oli minut saanut nalkkiin asumaan kanssaan ja huolehdin myös hänen koirastaan. Eli sysäsi vastuun pois niin pian kuin mahdollista. Nyt kun muistelen niin koira muutti tyköni jo ennen yhteenmuuttoa, koska se ulvoi narsistin luona ja viihtyi paremmin minulla..
Ulkopuolelle narsisti tottakai puhui koirasta kuin rakkaasta perheenjäsenestä. Jätti kuitenkin kertomatta, ettei vaivautunut enää edes ulkoiluttaa sitä. Hän oli työpaikan ja tuttavapiirin "hyvä jätkä" ja naistennaurattaja. Eipä sitä kukaan uskoisi, on se niin hyvä puhuja.- :(
Niinhän ne valitettavasti on...
- me kaksi vain..
Näin on, ex mieheni on narsisti... ja kohteli koiraani juuri noin.. koirani jo pelkäsi kun kuuli että mies tulee kotiin, tai korotti aantään, ei antanut hänen silittää jne.. kyllä koira tietää mikä on valekäyttäytymistä ihmiseltä. koira peilaa ihmistä koko ajan.. eli jos katsot koiraa tiedät millainen on emäntä/isäntä. Narsisit ovat aina hänelle kenen kanssa puhuvat niin samaa mieltä, miellyttävät toista ja sitten taas jos joku toinen puhuu samasta asiasta eri malliin niin narsisti myötäilee hänäkin... eli narsisti puhuu miten muut puhuvat, ja on esim äidilleen aivan eri ihminen kun kaverilleen, tai puolisolleen...
- narsistivanhemmat
No otapa roduksi ennemmin terrieri tai muu omaa tahtoa oleva kuin kultsu. ;)
Narsisseja voisi sanoa erityisesti vanhempia jotka komentavat lapsiaan ja lapset palvovat vanhempiaan että levittävät heidän narsismin geenejä...samoin mummot ja papat ovat narsistisia jälkipolviensa suhteen..koirat tuntuu siinä mittakaavassa hiukan omituiselta johtopäätökseltä.- 25
Tai joku japanilainen koirarotu tai husky joilla ei oo miellyttämisen halua ja saa kyllä tehä siis töitä että saa koiran koulutettua kun koira on itsepäinen ja se pitää osata motivoida hommaan.
- höpönlöpöä vaan
No, tossahan se just on. Eli, juuri tuollaisten itsepäisempien rotujen kanssahan tuollainen narsistinen luonne juurikin saattaisi olla omiaan. Osaa manipuloida ja pelata peliä, joka saattaisi olla liian helppoa ja ilman haasteita helpommille roduille. Siis, tarvitsevatko nuo vaikeammat luonteet juuri kierotuneen isännä, joka osaa 'huijata' itsepäisenkin luonteen valtaansa. Kärjistän, kärjistän, tiedän ;)
- dfgghffgjggjggjy

olet oikeassa ihan höpönlöpöä ennemmin vanhemmuus on narsistista kuin koiran tms lemmikin omistaminen. Liian kaukaa haettua. :)
- ethtruw65
25 kirjoitti:
Tai joku japanilainen koirarotu tai husky joilla ei oo miellyttämisen halua ja saa kyllä tehä siis töitä että saa koiran koulutettua kun koira on itsepäinen ja se pitää osata motivoida hommaan.
Niin, ota vaan ja sitten kun sairas ihminen ei saa sitä muuten tottelemaan se hakkaa sen. Vaikka kuoliaaksi. Ei semmoiset pahat ihmiset mitään vaivaa nää, eikä siinä auta kenenkään itsepäisyys, kun ihminen on mitä on.
Olisi parempi, kun ihmiset ei ylipäätään ottaisi niin hanakasti lemmikkejä: ei me osata olla vastuussa toisten elämästä, hyvä jos jotkut lapsiensa kanssa pärjää eikä pärjääkään, vaikka ihan itte tekee ja ihmisiä ovat. Suurin osa ei osaa kasvattaa lapsiaan, koirasta puhumattakaan. Suurin osa puremista on ihmisten aiheuttamaa, vaikka koiria siitä syytetäänkin, ja nykyään ei vanhemmat välitä edes lastensa turvallisuudeksi opettaa tiettyjä käytössääntöjä, koiran ampuminen vissiin lohduttaa niin paljon kun lapsi on riekaleina.
Olen ehkä muuttunut jyrkemmäksi tässä asiassa. Harvalle ihmiselle eläimet kuuluu. Tai kuuluuko kenellekään? Eläimet kuuluu eläimille itselleen.
Monet "eläinrakkaat" tuhlaa, tuhoaa luontoa, ja paskoo tämän pallon voimatta tinkiä mistään, ajattelematta ollenkaan jne. mitä eläinrakkautta se on? Mitä rakkautta se on eläimiä kohtaa, kun ei ymmärrä mitä on eläin ja että eläin ei välttämättä edes halua olla ihminen? Mitä rakkautta se on tehdä toisesta oma jatkeensa?
Lemmikitkin on eläimiä, lopulta... Mietin vaan. Onko meillä niihin oikeutta?
Himapsykologin analyyseihin ei mene, ei kiinnosta nämä narsisti-paskapuheet ja jatkuvat analysoinnit ja kotituomiot lainkaan, mutta sen voin sanoa, ettei tarvitse edes olla narsisti, sairas, mielenvikainen, että voi olla hukassa, väärässä ja vaan paskapää. Suurin osa ihmisistä jotka tarkoittaa ihan hyvääkin, ei osaa aina sitä toteuttaa, miten sitten joku joka on sekaisin kun seinäkello itsensä kanssa vaikka vaan siksi, että on kasvatettu päin peetä, lähtökohdat on heikot eikä löydä vuosiin ja vuosiin kiinnekohtaa. Monen kannattaisi tehdä lapsetkin vasta siellä 4kympin korvilla.
Eläimet on elämää, en ymmärrä miksi ihminen ylipäätään kuvittelee tekevänsä ne onnellisiksi.
Koiran tekee onnellisimmaksi toinen koira, kanin kani jne. jos ei tarvitse työhön eläintä, ja siis mielellään YHTEIStyöhön mistä se eläinkin saa palkkion, eikä orjatyöhön, niin miksi ottaa lemmikkiä ollenkaan, kukaan?
Onhan se aina itsekeskeistä. Pitäisi sitten ottaa vähintään kaksi, ja aina pitää sillä oma lajitoveri seurana.
No, tuohon aloitukseen viitaten... Tuskin koiranomistajat silti narsisteja ovat. Harva tulee edes ajatelleeksi näin pitkälle, siis oikeasti, mistään. Ainakaan kun pitäisi luopua, tinkiä, myöntää vikansa.
Ihminen vaan on semmoinen. Joillain ei rahkeet riitä ja joillain uskallus. Jotkut vaan ei osaa edes ajatella niin. Koirat nyt ovat lemmikkejä. Ne on totuttu ajattelemaan vaan lemmikkeinä.
- kappas kehveli
Kuulehan, ihan samaa itsekin olen todennut.
- Narsismi ja selostus
''ilmenee sosiaalisessa käyttäytymisessä, ja kun ihmiseltä puuttuvat tietyt hillitsevät mekanismit, esimerkiksi syyllisyyden- ja häpeäntunteet, hän voi suoriutua älyllisesti keskimääräistä paremmin. Hän ei kykene myöntämään epäonnistumista, mikä voi antaa harhaanjohtavasti kuvan vahvasta itsetunnosta.
...on laaja-alaisia suuruuskuvitelmia joko mielikuvien tai käytöksen tasolla, hän vaatii ihailua ja häneltä puuttuu kyky empatiaan. Hänen ihmissuhteensa häiriytyvät empatian puutteesta, kateudesta ja ylimielisyydestä
Psykoanalyytikkojen mukaan narsistiselle persoonallisuushäiriölle on tyypillistä tunteettomuus.''
^ei kuulosta tyypilliseltä koiranomistajalta- höpönlöpöä vaan
Ei kuulosta juu. Mutta eipä tyypillinen narsistikaan kuulosta tai vaikuta tuollaiselta. Vaan juuri päinvastoin. Tuohan nyt olikin juuri psykoanalyysi, joka kyllä pystyy 'analysoimaan' tunteettomuuden, mutta vaikkapa suurin osa ihmisistä jotka eivät pääse kuoren alle näkemään, näkevät juurikin tuota kuvausta päinvastaisen persoonan.
- ghhkkkkjhkk
hyvin sanottu alkuperäisen satuilulle. :)
- Joobax
Narsisti on taitava puhuja ja osaa näytellä tunteita mainiosti tarpeen tullen. Narsisti on oppinut käyttäytymisetiketin onnistumisen ja epäonnistumisen kautta. Narsisti on lapsesta lähtien toiminut eri tavoilla ja testannut vaikutuksia. Vanhemmiten narsisti on jo niin taitava manipuloinnissaan, että saa kenet tahansa pyörryksiin ja uskomaan mitä kummallisempia ajatuksia. Narsisti on oppinut oikean ja väärän, mutta ei tunne niitä. Koiran pistäminen veitsellä on väärin, mutta narsisti ei tunne sen olevan väärin - ainoastaan tietää. Uskomatonta kyllä, narsisti ihan oikeasti istuttaa ajatuksia normaalin ihmisen mieleen niin, että toinen luulee itse keksineensä asian. Perustelee erittäin taitavasti niin että kaikki vika ja syy onkin jossain toisessa henkilössä, ei suinkaan hänessä.
Koira seuraa isäntäänsä, vaikka joutuukin joskus hakatuksi. Moni nainen/mies tekee samoin. Kurjaa se on.
Yksikään koira ei tarjoa narsistille riittävää haastetta. Koira on välitön, koira ei ajattele. Koiraa ei manipuloida ajattelemaan pahaa itsestään. Koiran itsetunnon voi kyllä tuhota, mikä on narsistin tavoite puolisollekin. Koiran kohdalla se käy liian helposti, ei tarvitse kuin vetää mattoa jalkojen alta muutamia kertoja, antaa ristiriitaisia viestejä. Kutsua tykö iloisesti ja tarjota makkaraa. Toisella kerralla kutsua tykö ja lyödä. Liian helppoa.
Narsisteilla voi olla koira lemmikkinä, mutta koiraihminen narsisti ei ole.
Läheltä katsottuna narsisti on kuin tyhjä säkki. Ihon peittämät luut ja epämääräistä massaa. Päässä pyörii numeroita ja alituinen pohdinta syistä ja seurauksista - loogisesti. Narsisti tietää miten hänen kuuluu toimia, muttei itse tunne minkään toiminnan olevan sen enempää oikein kuin väärinkään.- Joobax
Niijoo, en ole kovin perehtynyt aiheeseen. Kunhan kirjottelen, miten itse asian olen kokenut ja nähnyt - liian läheltä.
- mietin vain
Olen itse joskus pohtinut samaa. Kaikki koiranomistajat eivät voi olla narsisteja, sillä koiran omistajia on väestössä paljon enemmän kuin luonnehäiriöisiä tilastollisesti. Mutta ihmisessä voi olla enemmän tai vähemmän narsistisia piirteitä, joita koira "läheisriippuvuudellaan" tyydyttää. Ja kuten tiedetään, on koira pahimmillaan oiva apuväline muiden ihmisten kiusaamiseen.
Tältäkin palstalta on saanut lukea, kuinka koiran räksytyksellä terrorisoidaan kokonaista kerrostaloa tai asuinaluetta tai koiraa käytetään tarpeillaan sopimattomissa paikoissa. Sitten kun uhri on puolustanut itseään ja ilmaissut, ettei pidä koiranomistajan käytöstä sopivana, on isäntä tai emäntä suuttunut tai loukkaantunut. Eli loukkaantuu siitä, ettei saa rauhassa toimia loukkaavasti muita kohtaan. Mielestäni terve psyyke ei reagoi noin, tai ylipäänsä loukkaan muita.
Jotain kai kertoo myös se, että on ihmisiä, jotka eivät missään tapauksessa halua lemmikikseen koiraa juuri miellyttämistaipumuksen ja perässä roikkumisen vuoksi.
Ihansitä itteään kirjoitti, että kaikki tuntemansa koiranomistajat ovat keskimäärin empaattista väkeä. Minun kohdalleni on kyllä sattunut myös keskimääräistä v-mäisempiä koiranomistajia, enemmän kuin yksi.
Luonnehäiriöstä vielä sen verran, ettei häiriöinen tunnista itseään narsistiksi, vaikka hänelle antaisi asiaa käsittelevän kirjan luettavaksi.- Narsissit kukkii
Koiranomistajissa on paljon noita, jotka kakattaa koiransa mihin sattuu eivätkä korjaa jätöksiä. Nämä on ihan niitä samoja ihmisiä, jotka roskaa muutenkin, eli kaikki roska pudotetaan maahan, vaikka roskis olisi vieressä, myös itse kusaistaan kadulle kun hätä yllättää. He toimivat tuolla tavalla olipa heillä koiraa tai ei, ja se kertoo vain siitä ettei heille ole kotona opetettu käytöstapoja ja toisten huomioon ottamista. He eivät myöskään ota huomioon sitä koiraansa, eikä sen kanssa lenkkeillä tai tehdä muutakaan.
Suurin osa koiranomistajista on kuitenkin niitä, jotka kerää ne kakat - sen kertoo jo se että koiria on niin paljon ja kuitenkaan me emme huku kakkaan. Eniten niistä maahan jätetyistä läjistä on sitä paitsi haittaa toisille koiranomistajille, sillä yleensä se on koira joka niihin astuu ja on todella ikävä pestä toisten p*skaa koiran tassuista ja luututa lattioita.
Koiran haukkumisesta taas sen verran, että usein se omistaja ei tiedä koiransa haukkuvan yksin ollessaan, ja jos tietäisi niin tekisi asialle jotain.
Omalle kohdalle on taas sattunut erittäin paljon tilanteita, että ventovieraat ihmiset on tulleet suoraan sanottuna vittuilemaan minulle vain ja ainoastaan siksi, että minulla sattuu olemaan koira. Ihmeen paljon tulee todella negatiivista palautetta, vaikka kerään koirani jätökset, en anna sen pissata mihin sattuu, koirani on hiljaa yksin ollessaan, se on koulutettu ja käyttäytyy todella hyvin. Myös monella tutulla koiranomistajalla on ihan samoja kokemuksia kuin minulla, että eipä tällainen kohtelu kyllä narsistin itsetuntoa paljon hivelisi...
Ylipäänsä tämä on aivan turha keskustelu, sillä narsistihan hurmaa ja manipuloi ihmisiä ennen kaikkea puheella. Koira ei ymmärrä höykäsen pöläystä siitä mitä sille sanoo, joten kaikki liirum laarumit on ihan turhia. Koira voi kyllä totella hullua peloissaan, mutta sitä ei ikinä saa manipuloitua ajattelemaan narsistista tai muustakaan luonnehäiriöisestä hyvää. Omistaja ja muutkin ihmiset myös näkevät koirasta päälle päin miksi se tottelee - totteleeko kiintymyksestä omistajaansa kohtaan, vai pelosta. Toisiko peloissaan kyyristelevä koira paljon hyvää mainetta omistajalleen, tai saisiko hänet tuntemaan onnistuneensa jekuttamaan ja huijaamaan koiran ajattelemaan itsestään hyvää?
Eikä ne koirat loppujen lopuksi ole niin miellyttämisen haluisiakaan, vaan se kaikki tulee kouluttamalla, joka vaatii paljon työtä. Rotujen välillä on aste-eroja, mutta mikään koira ei mielellään tottele tasapainotonta ihmistä.
Melkoisissa sfääreissä kulkee jo aloittajan ja kaltaistensa koiraviha, kun pitää tuommoista tuubaa ihan tosissaan selittää. Ei ole enää ihan normaalia järjen juoksua tuollainenkaan. - TJ
Vielä pahempaa narsistinen näkee muut narsisteina, jotka eivät mene heidän pillinsä mukaan eivätkä tottele. Koira tottelee, mutta voi kostaa ulkopuolisille. Jos koira ei opi tavoille, sehän ei ole omistajan vika.
Muistan koiran, joka teki tarpeensa miloin mihinkin, omistaja nauroi, että se on tyhmä ja hakkasi sitä milloin mistäkin syystä, mutta puri omistajan tytärtä. Tohtorin väittämä pitää mielestäni osittain paikkansa, että koira hankitaan narsistisen persoonalllisuushäiriön jatkeeksi,koska ihmisalistujat ovat häipyneet tervejärkisiin seurapiireihin. mutta tunnen paljon koiraihmisiä, jotka hoitavat ja kasvattavat. Hoidokki on silloin ystävällinen hännänheiluttaja, kun tuttuja tulee vastaan.
- Voiii pientä raasua!
No sun pitää kyllä itse se tutkimus tehdä, kun se "tohtorismies / kallonkutistajahan" on sinä ihan itse. Tosin ethän sinä oikeasti ole kouluja käynyt, mutta se on kai sun sivupersoona? Saunanlauteilla löylyn pehmittämästä päästä putkahtaa esille...
No älä usko sitä, ei se tiedä mitään koirista. Sen todistaa jo tämä lausumasi "suhteellisen lähellä inhimillistä käyttäytymismallia" -Kaikki koirista jotain tietävät tietää, että ne on todella kaukana inhimillisestä käyttäytymismallista ja ylipäänsä ihmisestä. Ne on ihan totaalisesti eri laji, ja erilaisia. Jos tahtoo ihmistä muistuttavan lemmikin, niin silloin sen pitää olla simpanssi.
Ja saadakseen sen koiransa tottelemaan yms. täytyy sen eteen tehdä työtä todella paljon, eli se ei todellakaan ole mikään sormien napsautuksella toimiva juttu. Narsisti tuskin jaksaa ryhtyä sellaiseen, sillä koira ei edes tasapainotonta ihmistä tottele. Taidat olla itse pahin narsku kun tuommoista paskaa jaksat höpöttää.
Sulla on selvästi paha olo... Mitä jos kävisit ihan oikean kallonkutistajan puheilla. - punapää88
koirat myös lisäävät ihmisten empatiakykyä ;)
- ÄLLITÄLLI
Koiraihmiset eivät ole narsisteja, mutta epäilen tuon "tohtorismiehen" luonnetta. Onhan ihan tutkittua (peräti suomalaista sellaista). että koiraihmiset ovat terveempiä ja paremmassa kunnossa, johtunee ihan siitä että se koira pitää viedä lenkille kelillä kun kelillä -pysyy kunto korkealla, koiran silityksestä saa mielihyvää (tuli eilen tv:stä) ei psyykeongelmia, ja varmaankin kaikki (oletan) tietävät kaverikoirat, joita käytetään mm vanhainkodeissa ja huomattu, että vuosia apaattisena olleet vanhukset ovat "heränneet", jopa alkaneet puhua koirille. No, jos "tohtorismies" on sitä mieltä, että koiran omistajat ovat "narsisteja", niin ainakin nämä "narsistit" tuovat paljon hyvää. Toivon nyt kuitenkin, ettei tämä keskustelu mene siihen "keväiseen koiranpaska-aiheeseen"
- Johan on
Tehkäähän vaihteeksi tutkimus uppotukkien vaikutuksista kalojen psyykkeen..
Se sopii tähän kategoriaan ja aloituksiin oikein hyvin :D - Hermanni 987655432
Koiraihmisiä en laittaisi samaan laatikkoon. Heitä on varmasti yhtä montaa eri sorttia kuin ihmisiä yleensä.
Mutta tuohon narsismiin olen joutunut sotkeutumaan elämäni varrella siten että.
Alempien asteiteiden opettajat ovat,valitettavasti,usein,siis ei aina, luonnevikaisia juuri siinä että pyrkivät ja viihtyvät toisia ihmisä komentelemassa. - en oo
Ihan varmasti esiintyy narsisteja. Myös kissaihmisissä, lehmäihmisissä, lammasihmisissä esiintyy. Myös lapsia omistavilla esiintyy narsismia. Yksinelävissäkin on narsisteja.
- kokeileppa.
Kissaa et voi komentaa mitenkään
- Good boy...
kokeileppa. kirjoitti:
Kissaa et voi komentaa mitenkään
Kyllä kissoja voi komentaa ja opettaa mutta se vaatii omistajalta enemmän taitoa
http://www.youtube.com/watch?v=cr3WFwO6vpQ
http://www.youtube.com/watch?v=sjHTcpCryB4&feature=related
- JOM
Jokaisella on mielipide
- s_salama
Tottakai tuollaisen tutkimuksen voi julkaista. Kova homma haastatella ja tutkia koiranomistajien narsistisia oireita ja vastaavasti niiden,joilla ei ole koiraa. Tuskin kaikki koiranomistajat ole narsisteja ja kaikki koirattomat taviksia.
- En omista koiraa
Vähemmistöllä koiranomistajista on ongelmia mutta eipäs yleistetä! Näitä hulluja jotka pitävät kaupungissa vapaana huonosti hoidettua tappelukoiraa ei voi edes omistajaksi sanoa...
- fkji4tyå549
Joopa joo,sanovat että jokaisessa ihmisessä on ainakin hitunen narsisimia.Mutta en sanoisi koiraihmisiä pelkästään narsisteiksi.Mietintämyssy päähän ja kuinka eri asioiden tähden ihmisillä on koira tai koiria! Aurinkoista kesää!
- Tohtorihkoska
Tottakai tuo on totta. Ja kissaihmiset ovat masokistejä, jotka haluavat, että heitä nöyryytetään jatkuvasti. LIntuja harrastavat pitävät taas ovat luonnottoman kiinnostuneita ulosteista ja haluavat tulla jätetyiksi (siksi aina välillä unohtuu häkin ovi auki) ja käärmeitä omistavat ovat itsetuhoisia ja toivovat tulevansa kuristetuiksi/myrkytetyiksi.
Tässä näin alkuun... - ja vitut
Olisi varmasti parempi tehdä tutkimus ihmisistä, jotka aina kevään tullessa aloittavat koiranpaskasta valittamisen.
- löö
Sinä varmaan rakastat paskassa rypemista.
- Ei tarvitse
löö kirjoitti:
Sinä varmaan rakastat paskassa rypemista.
paskaa rakastaa jotta vihaa siitä puhumista rakastavia. Se vaan vituttaa.
- kissan kynnet
Kyllä siinä voi olla paljon perää,koirahan on otollinen ruokkimaan sellaista ja koiran omistajat ovat lisääntyneet,mielenvikaisia on jokatapauksessa paljon tässä pienessä maassa!
- koiranomistaja...
tohtori on vähän sekaisin :)) naurettava väite!!!
- koiranomistaja...
Niin tää tohtori on varmasti itse narsisti kun väittää koiraomistaja olevan yleisesti narsisteja :)) heh heh
- ajatus-
No, ei varmaan kaikki lähellekään koirien omistajista ole narsisteja. Ottavat muut ihmiset huomioon ja eivät riko yleisiä järjestyssääntöjä, kuten kakata katujen varsiin koiria. Tosin löytyy niitäkin, jotka tätä tekevät ja antavat vihaisten koirien hyökkiä vastaantulevia kohtaan. Jotkut kai jopa opettavat koiria käymään ihmisten kimppuun, muka suojellakseen itseään. Ei kanssaihmiset oikeasti enimmäkseen ole raiskaajia ja tappajia, että tarvis vihaiseksi koiria opettaa. Ne, jotka tekevät koirista pelottavia, voivat olla narsisteja. Niin luulen. Haluavat koirasta sellaisen, joka kuvastaa heidän luonnettaan. Vinha perä siinä, että sellainen koira, mitä omistajansakin. Tuota ennemminkin kannattaa tarkkailla. Ovatko omistajat piittaamattomia ja minäkeskeisiä, minä tiedän kaikki- periaatteella, muita ei tarvi huomioida?
- Nainen 60v
MIKSI tämä niinsanottu "kallonkutistaja" ei ITSE tee tutkimusta jos kerran miettii jotain tollasta ja sitäpaitsi en ymmärtänyt MITÄ hän todellisuudessa mietti??????? KIrjoittaja ITSE taisi keksiä jutunjuurta!
- s
eipä yleistetä....koiranomistajissa kuten kissa, akan, auton, kesämökin ym. omistajissa on narsisteja mutta kaikki koiranomistajat eivät välttämättä ole narsisteja....
- ihanaa narsismia
hauska ajatus. Olen ns koirahullu ja aivan mielelläni vaikka narsisti, jos sillä voi selittää mun mieltymykseni karvatassuihin. Mikään ei mieltä niin ylennä kuin koiran heiluva häntä, koira antaa uuden perspektiivin ympäristöön... ihanaa narsismia :D
- Eivät välttämättä
narsisteja. Mutta aivan taatusti ovat rasisteja aivan kaikki. Pitävät lähellään eläintä joka on saastainen.
- mooses2
Kuvassa kaunis nainen ja kiva koira,
- jjn81
Narsismi on erittäin väärin käytetty sana. huh. :)
- Koiraihmisistä
Koiraihmiset ovat usein aivan sekaisin. Eivät ehkä narsisteja, mutta muuten on ruuvit löysällä.
- ööröm.
...mitä ihmettä ne pöljät ns.koiraihmiset niillä tyhmillä koirillaan tekevät ?pöljä jätkä tai akka huutelee yhtä pöljälle koiralle:älä mene sinne,tule tänne!ja omistajansa kanssa vähintään yhtä tyhmän näköinen rakki toljottaa omistajaansa ,ja toisin päin eikä kumpikaan tajua mistään mitään .semmoista pas*an kanssa tuhrimista mitä nämä rakkien omistajat harrastaa ei voi katsoa hyvllä,eikä sitä tarvitse kenenkään hyväksyä.taitavat tuhria itsensäkin koiran pas*alla,muilta salassa. kaikille turhille PAS*AKOIRILLE joku 2.000e vuotuinen koiravero.tietenkään OIKEAT työ koirat eivät kuulu tähän ryhmään.syökää vaikka ne koirienne pökylät kun niitä niin ihannoitte ja puolusteletteHYI HELKKARI!!!
- Huhhuh
Ööröm on ainakin sellainen ihminen, jonka pitäis oikeasti tutkituttaa päänsä. Pahasti on päässä vikaa eikä oikeinkirjoituskaan ole näköjään hallussa. Haukkuu koiranomistajia, vaikka itse on aivan sekaisin ja pelottavan häiriintynyt.
- ööröm.
Huhhuh kirjoitti:

...oikein kirjotukselle aivan sama ,saithan itsekin selvää mitä kirjoitin .äläpä yritä jeesustella.sulla ja niillä koiran omistajilla on päässä vikaa,jotka sotkette YLEISIÄ paikkoja pa*kalla ja vielä puolustelette sitä hommaa.tai naapureiden iloksi laitatte monta kertaa päivässä turhan koiranne narunokkaan pihalle haukkumaan kun ette viitsi räksyttäjää viedä kunnon lenkille .se ei koira tuu miksikään semmoseta kävelylenkistä,turhautuu vaan.ja niitä koiria on PALJON.naapurit joutuu kärsimään noista `pihakoirista´,itsehän istutte mukasti sisällä ikkunat kiinni,sillä aikaa ku raaki haukkuu naapureiden iloksi toimettomuuttaan.kukaan ei tykkää semmoisista häiriöntuojista ,niin että mee vaan ,sinä pölkkypää tarkistuttaan se oma pääsi,vika löytyy sieltä,AIVAN VARMASTI!
- MENEE JO OUDOKSI
Jos koiraa ei kouluta ollenkaan,oli se iso tai pieni,tulee koirasta nopeasti POMO talossa ja ihmiset hyppii pöydillä koiran pillin mukaan.Täytyyhän lapsiakin opettaa pienestä asti tavoilleen.
- 00000000000000
Tämän kirjoittanut on itse mielisauiras koiranvihaaja eikä tiedä mitään koirista ja niiden omistajista.
- jk
kyllä on
- FearFire
HAHHHAHAHAHHAHAHHHAAAA!!!
Siis kellä on oikeasti aikaa alkaa pohtimaan tuollaista....
Selvästikään aiheen aloittaja ei ole tavannut narsismista kärsivää ihmistä..
P.s entäs sitten ne aikuiset jotka komentaa lapsiaan, lapset tekevät aikuisen mallin mukaan, tottelevat, mielistelevät isänpäivänä - jouluna - synttärinä lahjoin.... eikös se ole ihan sama asia ? ;)
Terkuin sohvalla köllöttelevät koirat ja nainen :)))- ippeh
no nämä pöljät koiraihmiset näyttää olevan aivan ääliöitä ,verrata nyt IHMISLASTA ja koiraa,VOI INHOTUS.taidatte mennä petupuuhiinki niiden koirienne kanssa ,niin sairasta tuo vertailu on
- faktaa a
"Koira tottelee, täyttää isäntänsä toiveet, nöyristelee saadakseen perustarpeensa, pelkää kun riittävästi komennetaa, on uskollinen jne."
Koira tottelee ja kunnioittaa omistajaansa mikäli on kokenut samanlaista kohtelua omistajansa taholta.
Koira ei täytä isäntänsä toiveita mikäli isäntä ei ole kykenevä huolehtimaan koiransa tarpeista tai kohtelee koiraa epäoikeudenmukaisesti.
Koira ei nöyristele omistajaansa, joka osaa koiraa oikeudenmukaisesti kohdella.
Koira ei pelkää omistajaansa koskaan, päinvastoin kunnioittaa ja rakastaa tätä, mikäli omistajan ja koiran suhde on tasapainossa eli omistaja on osannut määritellä koiralleen selkeät rajat, rakkaudella, positiivisen vahvistamisen keinoin.
Uskollinen koira=elämäänsä tyytyväinen koira, joka osoittaa tyytyväisyytensä ympäristölleen usein eri tavoin. - ksjh
Narsisti ja koira on huono yhdistelmä,koska koirat on empaattisia ja aitoja ja narsisti näille kateellinen.
Voi kuulostaa uskomattomalta,mutta jos jossakin perheessä on koira ja narsisti,niin se narsisti on kateellinen sille koiralle,koiran saamasta huomiosta. - t:¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
ei vain narsisteja,vaan suoranaisia sadisteja,koira on heille vain leikkikalu,,,,....
- Hölynpölyä..
Aloittaja vois hankkia koiran ja alkaa kirjoittamaan siitä omia kokemuksiaan.
Vuoden päästä voisit julkaista täällä kirjoituksen ja miten olet onnistunut koiran kasvatuksessa.
Me lukijat arvioisimme sitten kirjoituksesi perusteella, onko sinussa narsistisia piirteitä.
Pakko kertoa että suvussani ja ystävissäni on koiran / koirien omistajia ja kasvattajia ainakin 9:ssä perheessä tai yksittäisellä ihmisellä.
Kaikki ovat hyvin ystävällisiä, sosiaalisia, auttavaisia, sydämmellisiä, toiset huomioonottavia, ja ihania ihmisiä kaikenkaikkiaan.
Yhdessäkään heistä en ole huomannut narsistisia piirteitä joten minä henkilökohtaisesti en usko tuohon hölyn pölyyn.
Jos ihminen lukee päivästä päivään lääkärikirjaa, huomaa hän pian kuinka sairas hän on !
Oireet jotka muilla sairailla on, ovatkin kohta itsellä.
Ihmismieli on ihmeellinen sen voi sanoa.
Koirankasvattaja ja narsismi voi olla yhtämonella ihmisellä kuin narsismi ilman koiraakin.. - Jo on ihme
Totta on. Kissaihmiset ovat taas eripersoonia :)
Sitten koiraihmiset on usein ihme fanaatikkoja.
Toi yksikin tapaus jossa ryypyseureessa joku tappo ihmisen ja siinä meni koirakin huonoon kuntoon, niin jumalaton masinointi sen koiran puolesta mutta
paskat siitä ihmisestä? - kolpluskol
Joopa joo. Kissaihmisissä ei sitten varmaan oo yhtään narsisteja, kun nillä on narsisti lemmikkinä... :-P
- popon
Tuskin on suoraa yhteyttä narsismilla ja koiran omistuksella. Aika monet voisivat kuitenkin ottaa huomioon sen, että kaikki ei suhtaudu koiriin samalla tavalla kuin koiran omistajat. Suurin osa koiranomistajista on varmasti asiallisia ja tunnollisia, mutta pieni vähemmistö pilaa kaikkien maineen. Jossain oli monivalintakysymys -tutkimus, jossa kahtena vaihtoehtona oli koirat ja koiranomistajat erikseen. Siinä osiossa kysyttiin ihmisten ärsytyksista/peloista, ja koiranomistajat olivat listan kärjessä, koirat vasta loppupäässä. Ihmisellä on aina etuoikeus kulkemiseen, paitsi alueella jossa elää enemmistö villikoiria. On typerää odottaa "Tämä on vain viaton eläin" -asennetta kaikilta, ainakin kun isolla osalla on nykyään huonoja kokemuksia näistä itsekeskeisistä koiran omistajista.
Jos ihminen ei tosiaan ymmärrä sitä, ettei kaikki ihmiset näe toisten koiria "perheenjäseninä" ja ärsyyntyvät täysin oikeutetusti koiranomistajien pumpulimaisesta koiran käskyttämisestä, silloin mielestäni omistajassa on pala narsismia. Tai on vain tosi tyhmä. - ....................
Koirat ainakin ymmärtävät totella, toisin kuin tyhmät naiset.
- notw
Väitöksessä voi hyvinkin olla perää mutta sitä ei kannata yleistää. Itselleni koira tuo vain yksinkertaisesti seuraa kun asun yksin.
- ei koiria kaikille
Mielestäni moni koiranomistaja (eivät kaikki) käyttää koiraansa alistamiseen.
Esimerkkinä: Yksi meis huiteli remmillä koiran selkää ja nyki ettei koira saa katsoa hetkeksikään väärään paikkaan. Kuonossa joku kangas ja hihna, ei-vaarallinen rotu -koira vaikutti kiltiltä ja alistuvalta. Toinen mies taas repäisi koiran pahannäköisesti kun koira katsoi väärään suuntaan. Minusta joku kohtuus omistajien käytökseen... - reijo__
Eiköhän koiran omistajista löydy aika kirjavaa väkeä narsuista empaatikoihin. Kyllähän sen nopeasti näkee kenellä on oikeasti sydän kohdillaan.
- On koettu
Itsekin mietin ensin tuota samaa oman koirani kanssa. Lopullisen varmuuden asiaan sain vasta siinä vaiheessa kun aloitimme myös seksin koirani kanssa. Sen jälkeen en enää arvuutellut terveydentilaani vaan tajusin olevani umpihullu.
- eeeerrr
jooo ja kahvin juojat salaa haaveilee avaruudesta.
- 8+18
En todellakaan koe tyydyttäväni mitään narsistisia tarpeitani, kun n.6.30 aamulla seison vesisateessa paskalla kyykkivän koiran kanssa. Kyllä se koira siinä aika narsistisesti tyydyttää omaa tarvettaan. Pitäisköhän se viedä psykologille saamaan käyttäytymisterapiaa?
- mömömömtötöt
Moni koiranomistaja on narsistin vastakohta ja koira on perheessä se tärkein. Koiraa pidetään ja lellitään kuin vauvaa ja koira on aina tärkein. Eletään koiran ehdoilla eikä ymmärretä niitä ihmisiä jotka ovat allergisia ja jotka eivät pidä koirista.
- Olen tavannut
kyllä aika monta "allergista" ihmistä joiden allergia on vain kuviteltua. Siksi en vain tahdo enää jaksaa uskoa ihmisten puheisiin allergioista. Mutta pitäköön kuvitelmansa, ei haittaa minua ollenkaan. Ei ole mikään pakko olla tekemisissä sellaisten ihmisten kanssa. Kuten ei niidenkään jotka eivät pidä joko koirastani tai koirista ylipäätään. Nämä julistakoon vihaansa muille.
- sexinystävä
Totean kansainvälisellä kentällä mieli-alasairautta ja esiintyviä ihmisiä mielisairauksineen, kesälläkin muutosaikeineen pitää ihmisistä paremminkin kiinni esim. sex ja suomalaisuus, kansallinen intimiteetti/identiteetti, vaikuttavat oikeushallinnon rapautumiseen myös, ei yksin eläintenystävät, Jumalahan auttaa ihmistä ja eläintäkin, ehkä se Jumalasyndroomaa hipova mailmankaikkeuden .... no eläimillä menee koulutteuina paremmin, eläintenystävät.
- Voisitko
ystävällisesti kertoa hiukan jäsennellymmin mitä tarkoitat? Ehkä suomenkielen oppitunnit auttaisivat asiaa jotta voisit kertoa kannanottosi jonka normaali ihminenkin ymmärtää?
- --cer--
Älä välitä näistä monista lukemattomine ihmisten kommenteista. Eivät suurin osa käsitä tällaisia asioita kun eivät ole vaikka lääkärin tai psykologin koulutusta saaneet. Tuolla ajatuksella voi hyvinkin olla todellisuuden perää, toki asia ei ihan yksinkertainen ole eikä kaikki koiranomistajat varmasti ole narsistisia. Mielenkiintoinen hypoteesi kuitenkin ja varmasti olisi testauksen arvoinen, mutta lienee mahdonta toteuttaa ainakin suurilla otoksilla. Jonkilaisena piilokokeena voitaisiin toki tehdä, mutta sellasen kokeen tuloksiahan ei voi julkisesti julkaista ellei sitten ole valmis menettämään toimilupaansa.
- popoi225
Tuskin on suoraa yhteyttä narsismilla ja koiran omistuksella. Aika monet voisivat kuitenkin ottaa huomioon sen, että kaikki ei suhtaudu koiriin samalla tavalla kuin koiran omistajat. Suurin osa koiranomistajista on varmasti asiallisia ja tunnollisia, mutta pieni vähemmistö pilaa kaikkien maineen. Jossain oli monivalintakysymys -tutkimus, jossa kahtena vaihtoehtona oli koirat ja koiranomistajat erikseen. Siinä osiossa kysyttiin ihmisten ärsytyksista/peloista, ja koiranomistajat olivat listan kärjessä, koirat vasta loppupäässä. Ihmisellä on aina etuoikeus kulkemiseen, paitsi alueella jossa elää enemmistö villikoiria. On typerää odottaa "Tämä on vain viaton eläin" -asennetta kaikilta, ainakin kun isolla osalla on nykyään huonoja kokemuksia näistä itsekeskeisistä koiran omistajista.
Jos ihminen ei tosiaan ymmärrä sitä, ettei kaikki ihmiset näe toisten koiria "perheenjäseninä" ja ärsyyntyvät täysin oikeutetusti koiranomistajien pumpulimaisesta koiran käskyttämisestä, silloin mielestäni omistajassa on pala narsismia. Tai on vain tosi tyhmä. - Narsismia tai ei
Tunnen muutamia koiran-kissan omistajia. Eräs Saksan Paimenkoira,(Deutscher-Schäferhund), omistajaan tutustuin työnikautta, hän oli selvästikkin arka ja pelokas tilanteissa jossa en itse nähnyt mitään uhkaavaa.
Kun siinä yhdessä työskennellessä tutustuin häneen ja hänen lapsuuteen ja menneisyyteen.
Paljastui että hänellä oli ollut erittäin ankara isä ja näin saanut kovan totalitäärisen kasvatuksen, sen huomasi hänen käytöksessään auktoriteetin sokeana kunnioittamisena.
Oliko sitten koirarodun valinta yhteydessä lapsuudessakoettuun..??
Sitten eräs tuttavuus on kova metsämies, hänellä on outo suhtautuminen koiriinsa (3kpl) .. Vanhaksi tullut ajokora ei enää ajanut hänenmielestään jänistä riittävän hyvin, joten ampui surutta koiransa kun oli tullut tarpeettomaksi tehtäväänsä, siis ei suonut vahalle palvelijalleen eläkepäiviä, vaan lopetti sen ja hankki uuden tilalle.
Eräs kissanomistaja yksinäinen ihminen jolla ei ole juurikaan fyysisiä ihmiskontaktia, johtuen hänen ilmiselvästä itsekkäästä omaan napaan tuijottavasta elämäntyylistä, hän hnkki kissan jota voi pitää 'orjanaan' kun ei ihmistenkanssa tule toimeen, näin olen tulkinnut..
Tässä on huomioita eräistä koira-kissaihmisistä, toki tunnen myös vähemmän poikkeavia lemmikkieläinharrastajia.
Niinkuin eräässä toisessa yhteydessä peräänkuulutettiin, miten tuotantoeläimistä pidetään kovaa huolta niiden 'hyvinvoinnista', mikä hyvä niin.
Mutta lemmikkieläimillä ei ole mitään vaatimuksia, eikä juurikaan kontrollia miten surkeissa oloissa niitä säilytetään, esim isoja koiria pienissä kerrostalokopperoissa, kissoista puhumattakaan.. - Narsismia tai ei
Kirjoitin väärin -* totalitäärinen kasvatus-*
Sen piti olla *autoritäärinen*- Oikeinpas
Kokonaisvaltainen koiran totaalikasvattaminen on se kaikista tehokkain keino saada koira toimintakykyiseksi.
Se on osittain tiedettä, suurimmaksi osaksi koiran jatkuvaa tarkkailua 24/7 ja varsinkin se on jokaiseen asiaan puuttumista.
- äikkää
vosi vosi. opettele ensin kirjoittamaan...
- Havaittu on
Totean, että kaikki tuntemani ihmiset, jotka eivät voi sietää koiria, sen enempää kuin kissoja tai muitakaan kotieläimiä, ovat todella tunteettoman oloisia, jollakin tavalla elämästä vieraantuneita itsekeskeisiä ihmisiä....kaikkein pahinta on, että he opettavat lapsensakin ajattelemaan, että ihminen on se ainut tärkein elollinen tällä planeetalla.
- höpönlöpöä vaan
Voisko rajalta poistetut miinat virittää koiria varten..
nauraisin maha kippurassa, kun Uffe huutais UIJKKkkk1111
ja lentäisi taivaalle
toivoen, avaaja
höpönlöpöä vaan13 - narskunarsku
No totta kai ollaan kaikki koiranomistajat narsisteja kun tohtorismies niin kerran on pohtinut.
Ihanaa saada taas diagnoosi, mä olen NARSISTI!!!!!!!!!!!!!!1 - mooooooooo
Tohtori on tainut ottaa vähän vettä vahvempaa :D:D:D
- haaremissa
Mietin tässä että miksi yksinäisen naisihmisen uroskoirat niin räyhäävät muille koirille, että joutuu ihan yksinään erillään niitä kuljettamaan. Kunnes sitten onnistuivat viestimään minulle: "Olemme haaremi." Oli käynyt jokaisen viisikymppisen miehen unelma toteen. Mallia näyttävät ihmisille. Niin ne varmaan arabeistakin miehet mieluummin asuisivat haaremissa seksuaalisesti hyväksi käytettävinä, paljoonkohan suostuvat, jotta tuon saisivat kokea?
- Huhhuh
Haaremissa: Suorastaan pelottavaa, kuinka paljon näissä koirakeskusteluissa kömpii koloistaan näitä perverssejä ja aggressiivisia ihmisiä, jotka ulostavat omia sairaita ajatuksiaan näille palstoille.
- enolenarsistien

Kuuleppa Huhhuh, täällä palstoilla yritetään viestittää sitä tosiasiaa ettei eläin ole omistajalleen ja varsinkaan koira pelkästään ihana karvapallo ja hellittävä. Koira on helppo opettaa tekemään kaikkea sellaista, mitä koiranomistaja haluaa sen tekevän. Nämä kirjoittajat eivät kirjoita näitä asioita omasta päästään, vaan totuus on mukana.
Oletko milloinkaan ajatellut sellaista asiaa kuin eläimiin sekautujat/nykyään tällaista sanaa ei saa varmasti enää edes käyttää, koska se tuo mieleen karmeat tosiasiat, miten todellisuudessa joidenkin koirien kohdalla asiat on. Kuka tietää ennenkuin näkee itse???? Mutta kuka sitten valvoo kaikkia koiranomistajia. ???Ja heidän suhtautumistaan koira-lemmikkiinsä???Itseasiassa ei kukaan, vaan omistajalla on vapaat kädet kouluttaa koirastaan millaisen haluaa.
Tuttavani kertoi karmaisevan tosiasian ystävästään, joka oli hankkinut koiran. Tuttavani ihmetteli koiran käyttäytymistä kiima-aikana. Koira nimittäin pyyteli omistajaansa hommiin. Totta kuin on kirkon rotta. Oliko omistaja opettanut koiralle asian tai oliko omistaja vahvistanut koiran eka kerran erehdyksen? Koiran voi todellakin opettaa juuri sellaiseksi kuin itse haluaa, narsistillehan se oman tahdon haluaminen on tärkeetä ja se, että tehdään niinkuin narsisti sanoo. - ööröm.
enolenarsistien kirjoitti:
Kuuleppa Huhhuh, täällä palstoilla yritetään viestittää sitä tosiasiaa ettei eläin ole omistajalleen ja varsinkaan koira pelkästään ihana karvapallo ja hellittävä. Koira on helppo opettaa tekemään kaikkea sellaista, mitä koiranomistaja haluaa sen tekevän. Nämä kirjoittajat eivät kirjoita näitä asioita omasta päästään, vaan totuus on mukana.
Oletko milloinkaan ajatellut sellaista asiaa kuin eläimiin sekautujat/nykyään tällaista sanaa ei saa varmasti enää edes käyttää, koska se tuo mieleen karmeat tosiasiat, miten todellisuudessa joidenkin koirien kohdalla asiat on. Kuka tietää ennenkuin näkee itse???? Mutta kuka sitten valvoo kaikkia koiranomistajia. ???Ja heidän suhtautumistaan koira-lemmikkiinsä???Itseasiassa ei kukaan, vaan omistajalla on vapaat kädet kouluttaa koirastaan millaisen haluaa.
Tuttavani kertoi karmaisevan tosiasian ystävästään, joka oli hankkinut koiran. Tuttavani ihmetteli koiran käyttäytymistä kiima-aikana. Koira nimittäin pyyteli omistajaansa hommiin. Totta kuin on kirkon rotta. Oliko omistaja opettanut koiralle asian tai oliko omistaja vahvistanut koiran eka kerran erehdyksen? Koiran voi todellakin opettaa juuri sellaiseksi kuin itse haluaa, narsistillehan se oman tahdon haluaminen on tärkeetä ja se, että tehdään niinkuin narsisti sanoo...menis jo tänään hoitoon tuo huhhuh!aivan pöljä henkilö...
- bi_f_
Varmasti pitää paikkaansa. Harvojen ja valittujen kohdalla voisi sanoa että ei pidä paikkaansa, mutta suurin osa koirallisista on juurikin sitä mitä tuo eräs tohtorismies on pohtinut. Ja aina jos on keskusteltu koiran omistajista, jätösten siivoamisesta jne niin aina on syy muiden kuin koirallisten. Ottaisivat nyt edes ne pikkupussit pieneen narsistikäteen ja keräis elukoidensa jätökset.
- rva_auervaara
Luonnevikainen ihminen tekee helposti koirastaan luonnevikaisen.
- ....................
Tiedossa yksi narsistinen koiranomistaja. Huusi ja hakkasi, vaikka perushoidon tarjosikin. Koira oli iso sakemanni, tälle miehelle todellinen "jatke" eikä muuta. Lopulta koira jouduttiin lopettamaan pari vuotiaana väkivallan jäljiltä, kun selkä katkesi.. Onneksi joutui teoistaan vastuuseen, kun asia käsitettiin eikä sittemmin ole ollut lemmikkejä.
Ja ei, en todellakaan ole missään tekemisissä kyseisen ihmisen kanssa! - Ei-koiratohtoriAAA
Ihminen valitsee lemmikikseen sellaisen eläimen, jossa hän näkee eniten itseään. Koiriakin voi kyllä kouluttaa tavalla, jossa ei tarvita remmiä eikä huutamista ja kovaa kuria.
En ottaisi koiraa, vaikka saisin kuinka söpönnäköisen koiran ihan ilmaiseksi. En halua alistaa eläintä, en halua olla sen yläpuolella, en halua kouluttaa sitä tottelemaan vain minua, en haluaisi sijoittaa sitä uuteen kotiin mikäli ei sovellu meille/kanssani, jne,...
Ihmettelen millainen koiranomistaja on tai siis koiranomistajat, kun he käyttävät narsistisella tavallaan sitten niitä koiriaan pentujen tekijöinä??????!!!!!!???????Myyvät pentuja. Onko se koiralle oikein??????Hallooo!!!!!!
Mainostavat toisten koiranomistajien vastasyntyneitä "niin niin ihania pentuja tuolla nettipalstoilla ja saavat ilmeisesti välityspalkkiota, kun koiranpentu saadaan myytyä".
Hoitavat toisten koiria maksusta/saavat noin alkaen 50 euroo per muutama tunti hoitopalkkaa ja pimeenä.
Trimmaavat toisten koiria ja sitten netti on pullollaan niitä "täällä on mun trimmikoira- mainoksia ym." yleensä kyseinen henkilö on sairaseläkkeellä tai työtön.
Kaikki koirabuisness yksityisellä henkiöllä toimii pimeenä tulonhankintana. Eli siis narsisti ottaa vaikka koiria ihan siksi, että voi tienata niillä. Samaiset rahaatekevät koirienomistajat ovat aivan kamalia huutajia, sekoilevat ja eivät tunne koiranopetuksen menetelmiä pätkääkään. mm. se ettei narttukoira nyt sentään narttua saisi jatkuvasti nytkytellä ja sitten se ettei koirien ja ihmisten välinen tota seksuaalinen käyttäytyminen oikeen kuulu asiaan, mutta kivaahan se on ja koiraa voi käyttää narsisti ihan miten haluaa.!!!!!
Kuten alussa kirjoitinkin niin koira ei todellakaan ole minun lemmikkini ja en milloinkaan ottaisi koiraa haukkumaan kotini portille ihmisille.
Kannattaisi todellakin tehdä tutkimus koiranomistajista ja narsistisuudesta. Mutta eiköhän tuo ole tutkimattakin selvä. Koiranomistajat ovat narsisteja ja saavat tyydytettyä juuri niitä narsistisia tarpeitaan. (itse olen omin silmin nähnyt mm. koiraa remmillä hakattavan ja koiralle hullunlailla huudettavan) - vvddf
ainahan mielenvikasille ehotetaan koiranhankkimista.
- 8887.0090.kkijhy.xc
Niin muuten ehdotetaan. Psykiatrisilla potilailla on koiria melkoisestikin, eiks oo. Tunnen kaksi psykiatrista ihmistä, joille nimenomaan psykiatri oli ehdottanut koiran hankkimista ja nyt on molemmilla koirat, vaikka eivät niitä jaksa ees opettaa eivätkä viedä säännöllisesti ulos.
Itse olen seurannut näiden koirien ulkoiluttamista silloin kun koirat ulos pääsevät ja aivan melkoista huutoa tai sitten juoksentelee koira vapaana m issä tahtoo. Eivät tottele lainkaan näitä omistajiaan. - eby42qyn
8887.0090.kkijhy.xc kirjoitti:
Niin muuten ehdotetaan. Psykiatrisilla potilailla on koiria melkoisestikin, eiks oo. Tunnen kaksi psykiatrista ihmistä, joille nimenomaan psykiatri oli ehdottanut koiran hankkimista ja nyt on molemmilla koirat, vaikka eivät niitä jaksa ees opettaa eivätkä viedä säännöllisesti ulos.
Itse olen seurannut näiden koirien ulkoiluttamista silloin kun koirat ulos pääsevät ja aivan melkoista huutoa tai sitten juoksentelee koira vapaana m issä tahtoo. Eivät tottele lainkaan näitä omistajiaan.No tämähän selittääkin paljon.
- Hömelö.
Itse koirien omistajana en koe itseäni narsistina, vaan olen ehkä liiankin myötätuntoinen, josta johtuen olen myös joutunut narsistin pauloihin.
Tällä narsistilla on myös koiria, mitä lähinnä käyttää muiden ihmisten pyörittämiseen, koirat ovat täysin kouluttamattomia ja saavat hyvin vähän liikuntaa, ruokaa silloin jos sitä nyt sattuu olemaan.
Kun tutustuin tähän narsistiin,se tapahtui koiran välityksellä, alkuun en kokenut häntä kovin miellyttävänä ihmisenä, mutta kun hän kertoi kovista kokemuksistaan ja menetyksistään sivuutin nämä tuntemukset. (ikävä kyllä).
Siitä alkoikin lyhyt, erittäin tiivis ja erittäin opettava "ystävyys".
Autoin kaikessa missä pystyin, niin rahallisesti kuin koirien ja lasten kanssa,
välittämättä, mitä muut minulle sanoi ja varoitteli.
Näin jälkeenpäin ajateltuna se kaikki oli näkyvillä, ja jos olisin hetkeäkään jäänyt ajattelemaan hänen puheitaan tai tekojaan, olisin huomannut ajoissa missä mennään, mutta myös hänkin sen taisi tietää, koska kun hän alkoi tajuta, että kohta jää kiinni valheistaan ja minäkin olin alkanut kyselemään vähän tarkemmin, niin silloin alkoi tapahtumaan.
Hän teki minusta pahan, itsekkään ja tekopyhän, ja jos yhtään heikompi olisin henkisesti, sen olisin jopa saattanut uskoa..
Mutta mitä koiriin ja narsisteihin tulee, kyllä se jotenkin voisi paikkansa pitää, moni ihminen tuntee myötätuntoa eläimiä kohtaan, ja yleensä narssti, juuri sillä myötätunnolla ja säälillä saa ihmiset hyppimään mielensä mukaan, narsistihan on myös taipuvainen keksimään itselleen vakavia sairauksia, mikä saa ihmiset säälimään ja auttamaan.- täydellinen omistaja
Tunnen erään nais-ihmisen,(ikävä kyllä turhankin hyvin). Hän on narsisti, oikeasti, ja ei tosiaan helpoimmasta päästä. Koiria on muutama, näyttely sellaisia. Koiria on välillä pidetty väkisin elossa"koska lääkärikäynteihin mennyt valtavsti rahaa" Todellisuudessa koira on ollut niin vakavasti sairas, että on ollut pakko jossain kohtaa lopettaa. Hänellä kotonaan yli kymmenen koiran tuhkat vaatekaapissa, joita ei ole raaskinut haudata tms. Muut ihmiset ovat hänelle avustajia, ketä saa haukkua oikeutetusti, jos esim vapaaehtoisina tulleet auttamaan koirien hoidossa, ja eivät ole koiria hoitaessa tehneet asioita ns oikein, tai eivät pääse auttamaan häntä sillä sekunnilla, kun hän halunnut tms. Kaikki raha menee koiriin ja muita haukutaan kun eivät maksa hänen menemisiä tai muita hänen henk koht kuluja. Julkisivua tuntemattomille pidetään, tai ainakin yritetään. En usko että kaikki koiran omistajat ovat narsisteja, mikä nykyään muotisana, mutta hänet määritteli narsistiksi psykiatri, jolla hänen lähes 40v. tytär käy purkamassa menneisyyttään. Päihteet ei ole kuvassa mukana, ellei yhtä viinipulloa viikonloppuna lasketa mukaan. Koiran omistajista varmaan yhtä monella prosentilla narsismia, kuin ei koiraihmisillä, mutta monesti tuntuu että taskukokoisten koirien ja monen näyttelykoiran omistajilla on vastaavia piirteitä ja käytösmalleja. En usko että sekarotuiset koirat on narsistien mieleen, päinvastoin. Ajattelin vaan ääneen, en väitä olisi faktaa. Niin ja koiranäyttelyt valitaan tuomarien perusteella, koska "jotkut tuomarit on niin kuspäisiä, että eivät halua hänen koirien voittavan..!) huh huh..
- täydellinen omistaja

- Kattimaatti
Ainakin saksanpaimenkoiran omistajat ovat dominoivia ja johtamishaluisia henkilöitä. Ja yllensä heille koira on jonkin sortin munanjatke (olipa he miehiä tai naisia). Sekarotuisen luppakoiran iloiset taluttelijat ovat toista maata! Itsellä on metsästyskoiria, ja olen kyllä omistanut ihan seurakoiriakkin. Ja olen lisäksi myös kissaihminen, tällä hetkelää huusholliin kuuluu sekä kissoja, koiria että myöskin lapsia, että eläimet eivät ole lasten korvike.
- se sama
Ja sorge noi kirjoitusvirheet, joku pikkusielu puuttuu niihin kuitenkin!
- Vauvakoirat.
Mun ystävä sano et koirat on hänen lapsii.
- --------------------
Koirahan on kytketty omistajansa kädessä tiukasti pysyvään hihnaan. Monesti lyhyeen sellaiseen.
- Kökspsykolog
Lyhyt vastaus kuuluu: Silkkaa potaskaa tuollaiset väitteet.
Sitähän on kyllä tutkittu, että mikä saa jotkut ihmiset valitsemaan jonkun tietyn koirarodun ja on todettu esim. Schäferinomistajilla olevan usein yhteisiä luonteenpiirteitä. Mutta, korkeintaan "usein", ei aina. Ei siis kelpaa tieteelliseksi näytöksi.
Toisaalta minkä tahansa tavan, harrastuksen tai mieltymyksen perusteella tarkasteltavasta ihmisryhmästä varmasti jotain yhteisiä suuntauksia tai piirteitä löydetään. Golffareilla on varmasti jotain yhteistä, jos vaikka katsotaan heidän ammattejaan, varallisuuttaan, ikäänsä yms. Mutta mitä tämä vielä todistaa kuitenkaan?
Koiranomistajat ovat sen verran heterogeeni porukka, ettei kovin pitäviä yleistyksiä voida tehdä. On varmasti niitä narsistejakin, mutta tuskin sen enempää kuin millään muullakaan tavalla erotetulla ihmisryhmällä. - hau hau
Erittäin törkeitä jotkut koiranomistajat kyllä ovat "lemmikilleen". Olkoot mitä narisitiseja tai nauriita tahansa. Joku roti pitäisi olla. Rasittunutta repimistä ja karjumista en pidä koulutuksena. Hermoraunioita jotkut ja eläin kärsii.
- kukkenheimin paradox
Ei välttämätta narsismia, mutta mielestäni koiraihmiset ovat keskimäärin kylmemmän, tunteettomamman oloisia, epäherkempiä, ahdasmielisempiä, mutta mahdollisesti myös loogisempia ja käytännöllisempiä ihmisiä, päämäärätietoisia.
Taitaa olla se peruskahtiajako, että sitten toiset ovat niitä kissaihmisiä, ja he ovat lämpimämmän, tunteellisemman oloisia, herkempiä, vapaamielisempiä, mahdollisesti myös epäloogisempia ja epäkäytännöllisempiä ihmisiä, päämäärättömiä.
Väliin sitten mahtuu molemmista puolista ammentavat. - DiiBaDaaBa
Jos näin on, toivon exäni ottavan koiran itselleen. Sänkyseuraksi kelvannee pumpattava barbara. :)
- .....
Miksi koiria pitää paskottaa ulos, vaikka muilla eläimillä on sisä-wc, kuten kissoilla? Miksi koiria alistetaan ilmalla kuin ilmalla ulos asioille? Lisäksi jotkut omistajansa jättävät jätökset ulos välittämättä yleisistä järjestyssäännöistä ja muista ihmisistä. He saattavat olla narsisteja, sekä ne, jotka kohtelevat koiriaan huonosti ja opettavat vihaisiksi. Mitä vihaisempi koira, sen vihaisempi isäntä/emäntä. Mitä pelottavampi koira, sen pelottavampi isäntä yleensä.
- timpe78!
Kyllä se on juuri näin. Koira on omistajaansa nähden alisteisessa asemassa -ruokkii narsismia. Koirarotu valitaan tietysti ITSEEN sopivaksi mikä on myös narsismia. Sit kun saa vielä rehennellä koiran "kasvattajan" taidoillaan(kuten kolmårdenissa) antamalla rotikan kulkea vapaana, tuo niin vahva ja uljas rotu MINUN hallinnassani. MINULLA EI ongelma koiria ole, koska olen niiiin hyvä "kasvattaja"....... Ja muista ulkonaliikkujistahan ei narsistin tule välittää..... Antakaa vaan elukoittenne kulkea vapaana......
- heppa111
Omasta kokemuksestani voin sanoa, että kyllä pitää paikkansa. Erityisesti naiset, jotka ottaa urospuolisia koiria.
Tunnen neljä tällaista naista, kahden yhden kanssa seurustelin.
Eka nainen oli kyllä täysin tunnevammainen umpinarsu. Se puhelikin aina, että "kyllä ne poikakoirat vaan kävelee perässä". Jollain sairaalla tavalla nämä naiset rinnasti koirat miehiin ja sai siitä koiran antamasta huomiosta varmaan jotain kiksejä. Hyi h*lvetti!!!!!!
Se kenen kanssa seurustelin niin oikein ylväästi käveli koiransa edellä ja oikein teki selväksi miten se koira jotenkin olisi ollut hänestä seksuaalisessakin mielessä kiinnostunut. Ja sitten kun sekstailtiin niin se sanoi että mitäköhän se meidänkin koira nyt tästä ajattelee. Mun mielestä toi oli ihan sairasta. Joku saa tyydytystä siitä että "kuvittelee" leikkivänsä koiran tunteilla. Mut sellaisiahan narsut on. Ne nauttii siitä reaktiosta ja alistamisesta minkä esim pettäminen saa toisessa ihmisessä aikaan. Siitä kun ne näkee pettymyksen ja epätoivon toisen naamalla.
Tuli aika nopeasti annettua sille naiselle kenkää. Kyllä oli kuvottava akka.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341979Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.29989- 69868
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261747Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65740- 12718
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132683- 80674
- 26662
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.207655