Kun luen päivän aikaan viestejä, on syntynyt seuraavanlainen kuva.
On vain yksi hyvä poliitikko, Timo Soini. Jytkyn saatuaan hän kieltäytyi hallitustyöstä ja sai tällä palstalla aivan uskomattoman kannatuksen.
Halla-aho on myös hyvin tärkeä ja arvostettu. Olisikohan lainvastaisuus ja kansanryhmän syrjintä perusteina. Mihin mahtaisikaan yltää Veltto Virtanen jos osaisi riisua baskernsa. Edellinen käsitys koskee perussuomalaisia.
Haukutuin on Paavo Lipponen yhdessä nykýisen Suomen Tasavallan Presidentin kanssa, Minusta edellisetkin ovat suomalaisten eduskuntavaaleissa valitsemia.
Edelliset kaksi veivät Suomen EU;n jäseneksi. Noinhan väitätte!
Todellisuudesa Suomen kansa äänesti EU:n jäsenyydestä ja kyllä voitti. EMUun menosta taas päätti Eduskunta. Pettääkö muistit vai puuttuuko tieto?
Eivät Katainen eikä Urpilainenkaan Suomea tuhoa. He vaan joutuvat hoitamaan EU-asioitakin kun sinne kuulumme.
Kertokaa nyt lopullisetkin laittomuudet, joihin väitätte valitsemienne päättäjien ym;n syyllistyneen. Vastauksia ei tarvitse antaa jos äänestitte kaikki perussuomalaisia.
Ajattelu ja ymmärtäminen
43
159
Vastaukset
- VÄÄRISTELET tahallas
i, " EMUun menosta päätti eduskunta", mutta Paavo Lipposenko runnomisella ei sen kanssa ollut mitään tekemistä?
Eikä hänen SUURELLA toiveellaan pääsystä EUn presidentiksi, jonka Berlusconi ja muut olivat takanapäinivailujen kera hänen paksuun päähänsä istuttaneet?
Suomen perustuslaissa sanottiin: "Suomi on itsenäinen valtio, jolla on oma valuutta, markka."
Perustuslakimme vastaisesti toimittiin pääministeri Lipposen johdolla.
Sitten hän runnoi vielä pakkoruotsinkin lastenlastemme kiusaksi. Kieli, jolla ei ole mitään tekoa missään.
Näitä Etelä-Euroopan velkoja saavat lapselapsemmekin vielä pitkään maksella.
Ja maassa eletään maahanmuuttajan tavalla, vaikka pitäisi
maassa elää maan tavalla.- Ruuneperi
Suomen valuutta oli markka aina vuoteen 2002, sen jälkeen euro.
Lipposen saamiin lupauksiin komissaarin asemasta lienee vain luuloja, samoin runnomisesta Eduskunnassa.
Kyllä totuuksiin pitäisi täläkin palstalla edes pyrkiä. - Ruuneperi
Kaikki väärin
Perustuslakia muutettiin ja mm- Eduskunnan voi hajoittaa vain se itse
Ruotsin kieli on perustuslaissa mainittu Suomen toiseksi virallisksi kieleksi. Ei kukaan, ei edes Lipponen ole voinut tuota muuttaa.
Kun nimittelette muita kirjoittajiaja myös päättäjiä, niin kertokaa millä moraalilla olette ties minkälaisia leppäkeppejä, heinäkasoja, hevosia ja rattaita´?
- etkö huomaa
Miksi toistat samaa, nim.m. vääristelet tahallasi ??
Henkilökohtaisia mollauksia politiikoistamme olet jankuttanut jo niin kauan, että uskot niihin itsekin!
Kaipa sinä samanen iskostat lastenlastesikin päähän näitä kuvitelmiasi!
Sitten vielä kysytään mistä näitä sikiää !!!- Siinä oli taas sitä
samaa runnomista, mielipidettäänkään ei saisi muut sanoa!
Taidat olla Lipposen sielunkumppani!
Suomessa on mielipiteen ilmaisun vapaus, se on
perustuslakiimme kirjattu.
Pitäisikö senkin yli kävellä laittomasti sinun mielestäsi? - mIES PAIKALLAAN
Siinä oli taas sitä kirjoitti:
samaa runnomista, mielipidettäänkään ei saisi muut sanoa!
Taidat olla Lipposen sielunkumppani!
Suomessa on mielipiteen ilmaisun vapaus, se on
perustuslakiimme kirjattu.
Pitäisikö senkin yli kävellä laittomasti sinun mielestäsi?kYLLÄ SE sOINI ON HYVÄ POLITIKKO, SIITÄ EI PÄÄSTÄ YLI EIKÄ YMPÄRI
- lukija
Siinä oli taas sitä kirjoitti:
samaa runnomista, mielipidettäänkään ei saisi muut sanoa!
Taidat olla Lipposen sielunkumppani!
Suomessa on mielipiteen ilmaisun vapaus, se on
perustuslakiimme kirjattu.
Pitäisikö senkin yli kävellä laittomasti sinun mielestäsi?Kyllä löytyy palsta poliittisille mielipiteille! Sinne vaan ilmaisemaan niitä!
- etkö huomaa
Siinä oli taas sitä kirjoitti:
samaa runnomista, mielipidettäänkään ei saisi muut sanoa!
Taidat olla Lipposen sielunkumppani!
Suomessa on mielipiteen ilmaisun vapaus, se on
perustuslakiimme kirjattu.
Pitäisikö senkin yli kävellä laittomasti sinun mielestäsi?Missä on vapaan mielipideilmaisun "vastuu" täällä?
Sananvapaus on jotakin muuta kuin väärät syytökset.
- Niin,
Ruuneperi toistaa samaa aina, mutta siitäkin syyttää muita.
- santtu76v
väkhissä muistt.
- Ei ole mikään ihme,
että Timo Soinin suorasukaisista oikeista kannanotoista pidetään.
"Baari on auki, mutta piikki on kiinni!"
Se on suomalaisten suuri toive poliitikoiltaan, jospa Jyrki Katainen lakkaisi matelemasta näitten pankkejaan pelastavien merkeleitten edessä, ja sanoisi, että EUnioniin voimme kuulua, EMUnioniin emme. Eduskunta kyllä ymmärtäisi sen. - paavooooooo
Minne on VÄYRYNEN survoittu sehän jautaa
- 13+13
Sipilähän sanoi, että Väyrystä tarvitaan vielä, ilmeisesti neuvonantajana Sipilälle.
Kyllä Paavo pomppaa sieltä niinkuin vieteriukko, odotetaan vaan.- Älkää vitsikö AINA
jotain suomalaista haukkua, kyllä olette pahoja itse ainakin, tuskin tuokaan poliitikko teitä pahempi on. Ei voi olla!
Mistä tuollainen viha kumpuaa?
Keskinäinen haukkuminen heikentää kansaa, silloin muut käyttävät hyväkseen. Lukekaa Hymyilevä Apollo, Eino Leinon. - *Kukkahame*
Sipilä on sivistynyt ja hienokäytöksinen mies, sanoa voi ja nätistikin.
Toisin kuin täällä huudellaan Väyrysen ja Soinin perään jotka todella voi eristää politiikasta ikuisiksi ajoiksi.
Mitä hyötyä näistä molemmista enää? On nähty mitä ovat toinen kehuu menneitä omaan piikkiin toinen pitää piikkiä auki eikä saa mitään aikaiseksi.
Onni että nyt ainakin uudet tuulet puhaltaa Keskustassa, uskon tämän Sipilän olevan yhteistyö haluinen ja pystyy edistämään yhteistyötä.
Edellinen olikin jo pelkkä kipukynnys puolueelleen.
Ei oppositiossa tarvitse aina olla vastaan kaikkea, sieltä voi tulla hyviäkin ideoita ja niitä nyt jäämme odottamaan, että eduskunnassa alkaa yhteistyö eivätkä jatka riitarintamalla.
Pelkkä vanhojen kaivelu on alkanut tuntumaan ikävältä, seurailen eduskunnan torstai lähetystä ja harmiksi pistää kun pelkkää riitelyä ja ajan hukkaa ja Suomi tarvitsisi ohjausta ja kansalaiset työtä. - -----------------
*Kukkahame* kirjoitti:
Sipilä on sivistynyt ja hienokäytöksinen mies, sanoa voi ja nätistikin.
Toisin kuin täällä huudellaan Väyrysen ja Soinin perään jotka todella voi eristää politiikasta ikuisiksi ajoiksi.
Mitä hyötyä näistä molemmista enää? On nähty mitä ovat toinen kehuu menneitä omaan piikkiin toinen pitää piikkiä auki eikä saa mitään aikaiseksi.
Onni että nyt ainakin uudet tuulet puhaltaa Keskustassa, uskon tämän Sipilän olevan yhteistyö haluinen ja pystyy edistämään yhteistyötä.
Edellinen olikin jo pelkkä kipukynnys puolueelleen.
Ei oppositiossa tarvitse aina olla vastaan kaikkea, sieltä voi tulla hyviäkin ideoita ja niitä nyt jäämme odottamaan, että eduskunnassa alkaa yhteistyö eivätkä jatka riitarintamalla.
Pelkkä vanhojen kaivelu on alkanut tuntumaan ikävältä, seurailen eduskunnan torstai lähetystä ja harmiksi pistää kun pelkkää riitelyä ja ajan hukkaa ja Suomi tarvitsisi ohjausta ja kansalaiset työtä.Sairasta alkaa meidän ikäiset olevan. Seuraavan kerran kukkis kun menet lääkäriin sano lääkärille anna jotain lääkettä,jotta tulisi minulle hyvämieli,kun olen aina
äkäinen sehän kuluttaa voimiasikin .Kyllä lääkäri ymmärtää sinulla on helpompi elää, sekä päivät kuluvat rattoisammin
- susmorsian ek.
Voi herranen isä tätä viimestä kommenttia, ihan aamunaurut kirvoitti. Siinäpä sitä pelastus Suomen kansan jörrikkäukoille! Olis se hauska näky, kun kuin Jukolan veljekset istusivat kotitanhuviensa isolla kivellä ja tavaisivat...aa sano aa niinkun pee, pee sano pee niinkun aa....
"Oi antaos Herra sa armas sää,
kun raatajan ilta raukee!
Hyvät enkelit kauniisti hymyilkää,
kun työmiehen hauta aukee!
Oi nouskosi kirkasna päivyt uus,
kun loppuvi raatajan rauhattomuus
ja päättyvi pitkä päivätyö!
Herra, valkase vaivamme yö!"
No, kaipa se niin on....yksinkertaisten on taivasten valtakunta.- DDDDDDDD...
Samat sanat makeat naurut sain minäkin tästä *Kukkahameen* kirjoituksesta, onneksi ei mennyt vatsa kuralle..
- susm.
Hyhhyh...minä en sinun nauruusi yhdy....
- minä yhdyin nauruusi
No sinä oletkin sellainen kaksi naamainen pelle. Ovelasti tarvittaessa pakitat, Kyllä me kuitenkin samaa mieltä ollaan tuosta haju pommista...
No joo...voisinpa hyvinkin olla "Jukolan veljessarjasta" tavailemaan opetteleva jörrikkä taustani huomioiden. Itehyväisyydessäni olen harhautautunut ajattelemaan, että olen jo aikapäiviä oppinut lukemaan, myös käyttänyt tätä ihmeelistä taitoa ja yrittänyt tutustua myös politiikkaan ja siinä menettelytapoihin. Pidän sitä tärkeänä, yhteisten asioilden hoitoahan se on.
En ole päätynyt Persuksi enkä Kepulaiseksi. (sori lyhenteet, ei nimi miestä pahenna) Voinen määritellä itseni vasemmistolaiseksi, hyvässä mielessä vaikkapa "proletaariksi." En silti kannata ajatusta, että jotkut täytyy "eristää politiikasta ikuisiksi ajoiksi." Se on liian tuttu äärioikeiston pyrkimyksistä ja toteuttamisesta vaikkapa 30- luvulta.
Kun muodostetaan monipuoluehallitus, se tehtävä ei ole helppo, koska erilaiset tavoitteet täytyy sovittaa yhteen. Kyllä siinä koetellaan myös puolueiden jäsententen ja äänestäjienkin sietokykyäkin. Ainahan jää oppositio ja se on toisaalta hyväkin. Jos Timo Soini puolueineen ei katsonut voivansa "joustaa" hänestä liian pitkälle, asia tuli selväksi. Eikä Soinin arvioilta Euro- kysymyksessä voi yksioikoisesti pitää tuulesta temmattuna. Näin se vain kehitys tässä asiassa on edennyt ja jatkostakaan ei ainakaan vielä hyvää näy.
Mitä politiikasta kirjoitteluun tulee, täällä kyllä näkyy turhaa jankutusta, jota ei perustella tai samaa jargonia toistellaaan köykäisin eväin. Siperiaan lähettämiset, valtakunnan oikeuteen asettamiset, tyhmäksi haukkumiset, todistusten kaivelut perättömillä huhuilla, jne....eivät aja esittäjiensä asiaa. On kyllä myöskin toisin päinkin, kukin huomaa parhaiten sen, joka kohdistuu omiin suosikkeihin.
Jokainen kansanedustaja on valtakirjansa saanut ja laki ei kiellä esim. edustajan poikkeamista puolueensa kannasta. Se on sitten eri juttu, kuinka puolue menettelee. En nyt lähde ruotimaan Halla-ahoa, asiahan on hänen osaltaan hoitunut. Kysehän oli hyvän tavan vastaisesta toiminnasta
Ehkä tämä kirjoitteluni mennee, koska en ainakaan turhan usein tuhertele.
2
2- Lorena*
Vastaus ynnä muulle: Elä ja anna muidenkin elää. Ei se demarius ole mikään onnen taivas, muitakin puolueita tarvitaan. On opettajia joiden puheessa pitäisi tulla esille humaanisuus, sillä humanisteja pedagogeissa on ja pitää olla kallistumatta silti poliittisesti mihinkään suuntaan. Valitettavasti monet edustavat behavioristista mentaliteettia.
Olen pitkälti samaa mieltä Kukkahameen esittämistä ajatuksista. On hyvä että päivän politiikkaan tulee lisää henkilöitä joilla on arvomaailma kohdallaan. Esimerkkinä Päivi Räsänen, Timo Soini ja Juha Sipilä. Heidän puhe tyylistä ja tavoista on opiksi otettavaa. Ei aina tarvitse huutaa ja räkyttää puhujapöntöstä niin että nielurisat näkyväti .Eivät kansalaiset ole niin ajattelemattomia että uskovat ihan tahansa mitä puhutaan.
- eipä taida
olla ainakaan Soini kukkahameen mieleen, ainakin tähän mennessä haukkunut häntä. Enempi on kataista ja raha valtaa kehunut. Mutta täällähän takki kääntyy kun joku vähän kehasee.
- uunotus
no joo se on semmoinen joka paikan höylä. Sanoo sanansa vaikka ei asiasta mitään tietäisikkään.
- kamalan rumasti
on köyhille vastaillut että omaa laiskuutta on.
- Älkää viitsikö AINA
HAUKKUA jotain suomalaista, puhukaa jostain a s i a s t a,
ei henkilöstä. - Paavao Väyrysen mumm
on karjalaisii.
- .,,,,.
Ruma pää joka suoltaa typeriä sanoja:
http://www.hs.fi/politiikka/Kokoomuksen Vapaavuori Tuloerot ovat terve merkki/a1305574749319- Ruma ja tyhmä tässä
kuvassa, naurettava ainakin EU-pomojen mielestä:
http://www.hs.fi/politiikka/Uosukainen Lipposen poisjäänti oli inhimillistä/a1305556844407 - jakolasku
Näin puhuukin porvari, ihan omia pieniä kokoomusaatoksia.
- Rahaa viedään
>Tutkimus: Leipäjonojen asiakkaiden avuntarve on todellista
Suomesta miljarditolkulla, ja täällä asuvat ovat leipäjonossa. Vaikea ymmätää päättäjiä.
>>15.6.2012 12:32 | Päivitetty 15.6.2012 12:50 | 6 | STT
PENTTI VÄNSKÄ
Virvatuli ry:n jakopisteessä jaettiin ruokaa Kuopiossa viime vuoden toukokuussa.
KUOPIO. Valtaosalla leipäjonojen asiakkaista avuntarve on todellista. Lisäksi huono-osaisuus on kestänyt jo pitkään, kertoo Kuopiossa tehty tutkimus.
Tutkimus osoittaa, että suurelle osalle leipäjonojen asiakkaista ei jää ollenkaan tuloja käyttöön pakollisten menojen jälkeen.
Kuopion kyselyyn vastasi yli 300 leipäjonojen asiakasta. Itä-Suomen yliopiston hyvinvointitutkimuskeskuksen johtama tutkimushanke laajenee vähitellen eri puolille maata. Samanlaisia kyselytutkimuksia tehdään tänä vuonna ainakin Espoossa, Helsingissä, Vantaalla, Jyväskylässä, Porissa ja Turussa.
Kuopiossa leipäjonojen tyypillinen asiakas on ikääntynyt, yksin vuokralla asuva pienituloinen työtön tai eläkeläinen. Joukossa on paljon myös heitä, joiden työurat eivät koskaan jatkuneet entiseen tapaan 90-luvun laman jälkeen.
Lapsiperheitä ja opiskelijoita käy Kuopion leipäjonoissa vähän.
Suomessa arvioidaan elävän noin 700 000 ihmistä köyhyysrajan alapuolella.
"Yksinään asuva ei enää nykyisillä vuokramarkkinoilla pärjää, jos taustalla on rikkonainen työura, käytettävissä pieni eläke, pieni työmarkkinatuki tai toimeentulotuki. Ratkaisuksi jää silloin ruokajono", kertoo professori Juho Saari.
Yllättäen monet ihmiset kertovat sopeutuneensa hyvin elämäntilanteeseensa. Leipäjonojen toimintaan ollaan yleisesti ottaen tyytyväisiä. Suurin osa ei koe asiointiaan häpeälliseksi. - he
Olen kuullut lääkärit maksusta antavat ilopilleitä,Ostamaan jos kenellä harmia. siis ilopilleri.
- Mitähän SILLOINsanoo
Katainen? Olisiko kannattanut kuunnella pienten ihmisten ääntä ajoissa?
- hui jari.
Koska muuten Soini on puheen pitänyt?
Soinihan vaan sormi pystyssä huutelee
sananlaskujaan.
Jätti muuten sen maahanmuutonkin hoi-
tamatta. - texsanell
Otsikon pelkistetty sanoma, sallinee isoäidin mietteitä pienten lasten osasta nyky-yhteiskunnassa.
Oli aika, jolloin radio toimitti määrättyinä aikoina uutiset, yleensä illalla , ja lapset hiljennettiin hälisemästä sinä aikana, jolloin useimmin lähtivätkin mekastamaan muualle.
Tämän ajan pienet, joutuvat vauva-aikanaankin usein nukkumaan TV:n
pauhatessa milloin mitäkin.
Pienet lapset on tosi herkkiä vaistoamaan Tv:n äänistä levottomuudet,- vanhempien keskustelut, asennot ja äänenpainot, kaikki heijastuu lapselle , kertoen omalla tavallaan, mitä levottomuutta on ilmassa.
Vanhempien olisi syytä varjella lapsia saastemelulta, jotta turvallinen kasvuaika olisi mahdollisen pitkä, aikanaan saavat kyllä informatiota
ympäristöltäänkin, mistä pitää perhepiirissä keskustellakin.
Elinolosuhteet muuttuvat, mutta perusasiat lapsen kehittymisessä ovat
yhä samat, oikeus rauhassa kehittyä :D - Mg
Kyllä lapsia opetetaan perheessä, ja hiljennetään silloin kun vanhemmat esim kuuntelee uutisia.
Missä muualla koulussako, no ei sentään.
Saastemelu on joikapaikan vallannut ilmiö, ei kukaan voi pitää ja kasvattaa lapsiaan pumpulissa. - luottavainen mummo
Annetaan rauha lasten vanhemmille kasvattaa lapsensa tähän päiväään ja etenkin tulevaisuuden maailmaan. Lähes kahdeksankymppisillä on jo kahden sukupolven kuilu, ei olla enää isovanhempiaa, joista nuoremmat ovat suureksi avuksi kaikin tavoin. Ennen lapset paremminkin joutuivat kärsimään metelistä kotona, kun oli pienet asunnot ja lapsia paljon. Mahtoivat nähdä vanhempiensä sukupuolielämääkin, kun samassa huoneessa nukuttiin. Mitenkähän saatiin sota-ajan lapset suojeltua ahdistavilta asioilta ?
Nyt on omat lapsilla huoneet ja siellä omat telkkarit ja muut lapsilla. Uutiset hyppivät silmille jo lehtien lööpeistä, ei ole aihetta haikailla menneeseen maailmaan.
Kyllä lapset kestävät turvallisessa ympäristössä vanhempien riitelyäkin, kun näkevät. että sovintokin tehdään. - susmorsian ek.
Olenpa ´luottavainen mummo´paljolti samaa mieltä.
Ilot ja surut, riidat ja rakkaudet kuuluvat elämään, eletään ne luonnollisesti. Kyllä lapset vaistoavat kaiken niin herkästi. Eihän ole luonnollista, jos ei olla "oikeita", vaan piilotetaan elämää. Näytetään vain pumpulipuoli.
Ollaanko hiljaa hymyillen, vaikka sisimmässä kuohuu.Miten lapsesta sitten kasvaisi tunteva ihminen kestämään elämän kaikkia puolia , ei nykymaailma ole vain kukkia ja mehiläisiä...kaikkea muuta.
Aika jännästi sanoit Tex tuosta levottomuutta ilmassa, en ymmärrä lainkaan. Pitäisikö vanhempien lapsen takia harkita jopa äänenkäyttöään, asentojaan....senhän lapsi vaistoaa juuri, ettei olla aitoja. Myös vanhempien hiljaisen välinpitämättömyyden toisiaan kohtaan, erimielisyyksien peittelyt, paremmin kuin niinsanotun normaalin, tavallisen elämän metakatkin.
Ei lasta pidä suojella liikaa, pääasiahan on, että tietää olevansa turvassa, lähellä ja sylissä.
Kuinkas toisissa kulttuureissa, lapsi on mukana ihan kaikessa elämässä, ei häneltä pimitetä elämää. Eikä hänestä kasva vinksahtanutta, jopa elämää pelkäävää....sellaiseen on ihan muita syitä. - texsanell
Nyt minusta tuntuu, etten osannut kirjoittaa selvästi ja eritellen mihin liittyy nämä ajatukset.
Ollaan sellaisessa ajassa, jossa ollaan jouduttu toteamaan väkivaltaista tappamista, koulumiljö'ssä, kodeissa, jopa kadulla.
Täytyy olla kysymys häiriintyneistä yksilöistä! Seuraava kysymys on looginen!--- Mikä on häirinnyt näitä nuoria, ja perheellisiä ?---
Kasvuolosuhteet ei kaikilla ole sitä, mitä minäkin pidän normaalina,
perheen tavallista elämää.
Menemättä sen pidemmälle näin raskaassa aiheessa, kerron vain Hels. Yliopistossa tulevasta mittavasta tutkimuksesta, työympäristön parantamiseksi,
koska on todettu keskittysmiskyvyn alentuneen tämän sukupolven aikuisillakin.
Koululaisilla on vastaavia oireita, tietänet tarkkikisluokat paremminkin.
Minusta lasten pitää saada ainakin nukkua tarpeeksi kehitysiässä kukapa muu niitä sääntöjä muksuilleen asettaa kuin vanhemmat?
Enempää en osaa ajatustani selventää, liekö se niin tärkeää onkaan suuressa kokonaisuudessa,-- mutta herättää se ajatuksia---miksi? - V.T.
Netissä olo heikentää keskittymiskykyä niin nuorilla kuin vanhemmillakin. minun lapsenlapseni ainakin ovat 5 - 18-vuotiaita.
- susmorsian ek.
Vielä himpun verran ja sitten slut på den här saken. Yritän lyhyesti, koska aikaisemminkin olen jo tästä puhunut.
Aikasemminkin olen maininnut ajettelevani, että me, meidän sukupolvemme on ollut se tiukimmilla ollut sukupolvi, ainakin tähän asti. Sodan vaikutukset omissa vanhemmissamme....siitä edelleen me olemme kokeneet tämän valtavan muutoksen ihan kaikessa kehityksessä, kaikki on mennyt melkeinpä päälaelleen siitä kun me olimme lapsia.
Ei ole ihme, jos meidän vaikeutemme ovat vaikuttaneet omiin lapsiimme, joilla normaali vaikeuksien sieto voi ollakin hyvin matalalla. Olemmeko osasyyllisiä, tahtomattamme tosin, mutta syytellä sentään emme itseämme voi. Se nyt vaan on ollut niin.
Kyökkifilosofiaahan tää, no olkoon vaan, ja ajatelkoon kukin itsessään mitä sitten ajatteleekin. Tää on nyt taas jokin välivaihe, omat lapsemme ovat halunneet vapautua menneisyyden haamuista ja ehkä tehneet omat virheensä.
Pessimistinen en ole koskaan, päinvastoin...pojasta polvi paranee, jokaisen aikuisen on omat ongelmansa itse ratkaistava, voimme elää jo väistyneinä syrjään. Joku on joskus jossain sanonut...emme me itseämme varten lapsiamme kasvata, vaan maailmalle, omaan elämäänsä ja yrittämiseensä. Käy kuin käy.
Vielä yks asia...emme me voi vaatia, että omat lapsemme vielä meidän menneisyytemme taakkoja kannettavakseen ottaisivat, heillä on ihan kylliksi tekemistä itsellään. Kyllä me kääkät itse selviämme, olemmehan tähän astikin selvinneet. - *Kukkahame'
Minulla on taas sellainen näkökanta meidän ajastamme, että paljon on tapahtunut.
Olemme joko hiukan ennen, tai sen jälkeen sekä sen aika syntyneet ja tarkoitan sotia, iseni syntymä sijoittuu välirauhaan.
Sotien jälkeen jälleen rakennus aloitettiin tyhjästä ja 'paljain käsin', onneksi oli kekseliäisyyttä, ja taitavia käsiä.
Taitavia seppiä, rakennusmiehiä, ja siihen väliin mahtuu paljon.
Sähköäkään ei kaikissa talouksissa maaseudulla ollut, nyt on.
Meidän aikana autokanta on suorastaan ryöpsähtänyt, tiet on päällystetty, vain kaupungeissa oli kivi katuja, nyt nekin kaikki purettu ja päällystetty.
Junista on tullut moninkerroin nopeampia, lentoliikennekin suht' laajaa.
Muistan pääkaupunkimme Seutulan kentän pystylautaterminaalin, kuin mikä tahansa aittarakennus, olisipa kummisetäni nyt näkemässä!
Tekniikka on uutena tullut ja vallannut kaiken, se on hyödynnetty tavalla joka yltää keittiöstä kentille.
Elintarviketeollisuus on suurta, ennen jauhot ja kaikki muutkin oli 'irtotavaraa', nyt on tahti toinen, kauraryynitkin ensin pussitettu ja vielä kartonki laatikossa!
Perheissä alkaa olla autoja yhtä monta kuin ajokortin ikä on ohitettu kunkin kohdalla.
Matkustus lomilla on aivan itsestään selvää. - ei ole
matkustus lomilla itsestään selväö kaikille. ai nyt on sähköt maaseudullakin, empä tiennytkään.Eipä ole kaikkia kivikatuja onneks purettu.Eikä ole meidän huushollissa yhtään autoa. Minun kayraryynit on pelkästään kartonkilaatikossa.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1342005Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291052- 69878
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261766Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65752- 14735
- 83688
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132686Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.213673- 26671