Illalla pesin molemmat autot japesin samalla asfaltoidun pihan, no siihen naapuri natisemaan miten tyhmää veden tuhlaamista on pestä letkulla pihaa, kun sade sen tekee ja autokin kuulemma likaantuu kun tulee sateet kohta.
Saunan jälkeen menin sitten terassille sikarille ja oluelle. Terassille on suora näkyvyys 2 naapurilta, niin eikös tämä sama "ekomies" naamaillut omalla pihallaan näyttäen kädellään juomaliikettä paheksuvalla ilmeellä. Olen lienee hänen mielestä joku juoppo. Seuraavan kerran ku niiden kissa kulkee meidän pihalla kusemassa ja paskomassa taitaa lapio laulaa.
Yöllä 01:50 mukava herätys. Toisen naapurin työtön vanhapoika rakentelee jotain ameriikanrassia, ja juuri nyt oli se hetki kun se piti työntää tallista pihalle ja kokeilla miten hyvin suoraputkinen V8 ottaa kierroksia. Kun ei tullut ajatelleeksi että kello on jo noin paljon "Sori hei",
Aamulla siinä töihin lähtiessä yhden ääliön koiranulkoilutuslenkki oli talomme kohdalla kun koiralla iski kusihätä, siihen vaan meidän portinpieleen vaikka itse olin pihalla. Ei kuulema koiran pissi haise tai ketään haittaa, ei ole kuulemma edes järjestyslaissa kielletty kusettaa minne haluaa.
Sitten on se toinen koiranomistaja, jolla on joku saatanan pystykorva, haukkuu päivät pitkät. Ei kuulemma saa kieltää haukkumasta kun ei sitten toimi metsästäessä. Koiran kun on tarkoitus haukunnallaan kerätä linnun huomio jolloin isäntä pääsee ampumaan linnun. Jos koiraa kieltää haukkumasta, niin tällaisessa metsästystilanteessa se lopettaa haukun kun isäntä tulee lähelle ja lintu häipyy.
Muuta mukavaa:
-Naapuri ei puolla poikkeulupaa autokatokselle.
-Naapuri tekee ilmoituksen lastensuojeluun (aiheettomaksi todettu).
-Naapurin vanhapoika riehuu kännissä pihalla alasti/tappelee.
-Koirat paskatetaan surutta toisen etupihalle.
-Valitetaan naapurin vedenkäytöstä jne.
-Nikkaroipas jotain tai ruuvaa autoa niin viisaita neuvojia on lauma ympärillä.
-Terassille/pihalle näkyy useammalta pihalta, ei mitään omaa rauhaa.
Ja tätä riittää.
On tää vaan hienoa asua kylki kyljessä paskahousujen kanssa.
Tekis NIIN mieli laittaa tönö myyntiin ja muuttaa jonnekin missä ei ole naapureita näköetäisyydellä, onhan tässä 12 vuotta oltukin jo.
Omakotionnea.
Ok-Onnellinen
2
79
Vastaukset
- 11+14
Kuulostaa ihan kaupunkiasumiselta. En ole koskaan ymmärtänyt, miksi ihmiset haluavat asua nenäliinan kokoisella tontilla omakotitalossa vieri vieressä kaupungin melussa.
- Muhahahahahaaa
Onnea vaan.
Onneksi ostit ajoissa.
MUHAHAHAHAHAHAHAHAHAAAAAAAA
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 17012945
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1545458Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454810Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1493689Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska392798Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1211969Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1121715Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3661638Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1081538Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1361481