Täällä ollut nyt hyvää keskustelua parisuhdeasioista.
Itsellä 27 vuoden liitto takana ja olemme 54 ja 56 vuotiaita. Seksielämä on jäänyt kokonaan pois jo 5 vuotta sitten, mikä miehenä ei hyvältä tunnu ja on aiheuttanut paljon ongelmia.
Olisi vaan mukava tietää, onko tämä tilanne aika "normaali" jo näillä vuosilla, vai pitäiskö "keskimäärin" tällaisessa suhteessa vielä olla tai onko yleensä seksielämää.
Mikähän on tämän foorumin ihmisten tilanne? Ollaan samassa ikäluokassa, joten voi vähän vertailla tilannetta, olenko jotenkin poikkeuksellisen onnettomassa liitossa, vaiko ihan normaalissa?
Ajatellut eroakin, mutta paraneekohan mikään muuten kuin vaan tilapäisesti ja kohta on taas sama mustapekka kädessä. Luultavasti uudessa suhteessa olisi ekan vuoden suht tyytyväinen, kunnes se naisen haluttomuus taas tulee eteen ja ollaan smassa lähtöruudussa, missä eron hetkelläkin.
Parisuhde ja seksi 50+
35
503
Vastaukset
- näin
niin...tai miehen haluttomuus.
aivan kuin vain miehet tahtoisi ja naiset ei
naisten illanistujaisissa kuitenkin kuulee ihan eri tarinaa
lähes puolet ikäsistäni naisista valittaa miehensä kyvyttömyyttä
uusissa suhteissa mies jaksaa yritttää muutaman vuoden kunnes nuukahtaa
enää ei naisten tarvitse tyytyä huonoon tai olemattomaan seksiin
naisetkin voi nykyisin vaihtaa uuteen ja reilusti nuorempaan
joka pystyy muuhunkin kuin perinteiseen
oman halunsa tyydyttämisen- ?
olisikohan sitten kuitenkin kyse haluttomuudesta...eikä kyvyttömyydestä...? kuinkas kyvytön mies sen uuden kanssa muuten muutaman vuoden jaksaisi....?
- PupuPuskasta
Niin, kumpikohan on kivempaa; ilman seksiä puolison kanssa vai ilman seksiä yksin? Ei se uusi onni välttämättä ole odottamassa sinua nurkan takana. Mieti sitä sitten.
- Alkuperäinen kysymys
Ok, eli jätetään nyt tässä ketjussa tämä mies/nais-syyttely ja keskitytään ap:n kysymykseen.
- näin
aloittaja perusti alustuksensa naisten haluttomuuteen ja miesten haluihin?
ilman palstapoliisin puuttumista keskustelun kulkuun
puuttuen mitä saa vastata ja mitä ei
voitanee ottaa huomioon myös
vastakkaisen asettelun mahdollisuus
joka tässä ikäryhmässä on hyvin ilmeinen
mielestäni olisi hedelmällisintä keskustella
halukkaasta ja haluttomasta
ilman mitään sukupuolijakoa
- Hei kun keikuskelen
Mitäs semmonen Vertailu hyödyttäisi?
Jos 25 puskaa vastaisi, että Jepulis joo, täälä on ihan sama tilanne, niin millä tavalla se parantaisi sinun ja puolisosi suhdetta.
Jos taas 38 puskaa vastaisi, että täälä päässä naiskennellaan ihan alvariinsa, niin mitäs sitten suhteellenne tapahtuisi?
Eikö luulisi tuon kaltaisten asioiden olevan kahden ihmisen intiimejä juttuja, joista keskustellaan kumppaninsa kanssa eikä yleisellä palstalla.
Sen nyt tietää 100-varmasti, että jos nainen täyttää 50 vuotta, niin ei ne halut mihinkään lipettiin häviä.
Kirjoitit, että täällä palstalla on ollut hyvää keskustelua parisuhdeasioista.
Mikset mennyt niihin ketjuihin vastailemaan. Tarvitseeko joka napsautuksesta tehdä uusi aloitus, jos samalla sivulla on samantyyppisiä aloituksia.
Ja ketä loppujen lopuksi kiinnostaa muiden ihmisten paneskelut.
Jos suuria ongelmia on, niin menkää seksiterapeutille.
Tai ala miettimään avioliittonne Kokonaisuutta. Ne muut arkipäivän asiat ja toisen huomioon ottamiset, hiipertelyt, suukottelut, osoitukset että "hei-sinä-olet-tärkeä-ihminen-minulle"....jne jne..
Pitkä parisuhde mielestäni vain parantaa sänkyhommia, kun oppii tuntemaan toisen mieltymykset.
Jos sinä utelet muiden intiimeistä asioista, niin suonet minunkin kysyä sinulta, että Mimmonen Kokonaisuus avioliitossanne on? Onko semmonen tunne, että teillä menee hyvin?
Perunakattila porisee tuolla alakerrassa, kohta meikäläinen pistää pottua suuvärkkiin. - Ja taas tätä
Normaalissa.
Jos parisuhteenne on kehittynyt keskinäiseksi kiintymykseksi, huolenpidoksi ja rakkaudeksi, seksikin sujuu. Mutta jos se on jäänyt parin aikuisen lastenkasvatus- tai asunto-mökki- ym velanmaksuliitoksi, on ymmärrettävää että intohimo alkaa hiipua vanhemmiten, myöhäiskeski-ikäinen ihminen kun ei ole sinällään erityisen kiihottava, paremminkin arkinen tai jopa tympäisevä. Joten ei se ainakaan vaihtamalla parane jos vaihdon tekee pelkän seksin toivossa tai perusteella.
Pelkkää seksiä varten ovat ammattilaiset. Parisuhteen kehittäminen vaatii runsaasti muita yhteisen kiinnnostuksen kohteita. - viiskymppinen yks
Naisena haluaisin sanoa että haluttomuus on huono sana kuvaamaan sitä tunnetta kun ei kiihotu ollenkaan vaikka haluaisi.
Silloin se on vaikeaa monille naisille, tosin ei varmaan kaikille.
Miehillä kiihottuminen on kynnyskysymys seksiin, on vähän väärin että naisen kiihottumista ei pidetä tarpeellisena vaan oletetaan että "antaminen" käy noin vaan.
Kerran olin itse kiihottunut impotentin miehen vierellä ja hankasin itseäni häneen. Sitä ei tietenkään edes pidetä seksinä vaikka minä olin kiihottunut ja mies ei. jossain on myös toisen kehon hyväksikäytön raja. Eipä ole helppoa. - .............
ei seksi palaa ainakaan jos lähtee vieraisiin, ja kun paljastuu, silloin menee viimeisetkin halut, usein tulee ero...
- mies puutteessa
Sitä en tiedä, kuinka normaali tilanteesi on. Itsellä kuitenkin vastaava tilanne, kauemminkin jo ollut. Elämä on kuitenkin muutakin kuin vain seksiä, enkä seksin puutteen takia halua heittää sitä kaikkea muuta yhteistä romukoppaan.
Mutta eihän se seksin ja muunkin läheisyyden puute hyvältä tunnu, kyllä siitä suhde kärsii muutenkin. - Oliver Pannahinen
Panemma aina kun molempia panettaa. Vaimo voi teeskennellä, jos haluaa olla mieliksi. Mies ei voi. Jos stondis puuttuu, niin ei onnistu. Ehkäpä huomenna taas...
- ei tahallista
Siis onko miehille se ja sama jos vastapuoli teeskentelee tykkäävänsä vaikka keho haraa vastaan? Sanopa mies pystytkö sinä siihen??
- mies puutteessa
Ei todellakaan ole se ja sama. Ei siinä näin miehenäkään pystyisi nauttimaan, jos se olisi "väkisinmakaamista". Kun vaimo ei halua, niin sitten ollaan ilman ja sillä siisti. Tosiasia vaan on se, että helppoa se ei miehelle ole, ja se näkyy ja vaikuttaa, halusi tai ei.
En tosin ymmärrä kysymystäsi tässä yhteydessä. Mielestäni aloituksessakaan mikään ei viittaa siihen, että vaimonkaan tarvitsisi teeskennellä tykkäävänsä, ei harrastaa "väkisinmakaamista", kun kerran seksi on loppunut.
- vitkutin
Tuolla on suomi24.fi treffipalsta, jossa iso kasa 60 miehiä, jotka hakevat sexiseuraa. Jotkut vielä kykenee, suurin osa käyttää kieltä, joista vihjaavatkin:)
- juhannustaikoja
Tällä iällä sitä ei ole enää hehkeimmillään eli ei varmaan enää innosteta iäkästä kumppania aktiin yhtälailla kuin nuorempana ja nätimpänä. Vaan ei voi vanhenemista laskea henkiön omaksi syyksi se on meidän jokaisen kohtalo. Olen saanut lukea miten miehet syyttää naisia ja naiset miehiä seksin puutteesta, onkohan se ihan oikeasti niin, vai annetaanko ymmärtää ettei toinen halua kun itse ei ole enää halukas. Mieli voi tehdä paljon enemmän kuin mihin keho pystyy. Voi se olla niinkin että molemmat tahoillaan kaipaa toisen aloitetta, ilman sitä ei aktia yleensä synny. Moneen kertaan en ainakaan minä itseäni turhaan tyrkylle laita, jos ei kelpaa niin ollaan ilman kunnes löytyy se jolle kelpaa.
- niintainäin
Siis 5-kymppinen nainen tarvitsee seksiä pirulauta koko ajan. Ja siinä iässä alkaa hiljalleen ehdottelu, josko vähän vierastakin... ihan vaan vähän, sellaista nuorempaa, salskeaa ja joka on valmis uuteen kierrokseen ennen kuin hengitys ehtii tasaantua.
No kaverilla se johti eroon heti, otti itseensä. Meillä taas, koska sanoin, että ok, huomattiin, etten todellakaan välitä vaimostani enää...
Joka tapauksessa haluton 5-kymppinen vaimo on harvemmin haluton seksiin, todennäköisimmin haluton seksiin miehensä kanssa.
Se entinen pelmusi aikansa nuorempien kanssa ja on nyt naimisissa 5-kymppisen kanssa. Minä olen naimisissa 16 vuotta nuoremman kanssa ja seksielämä on ah, niin aktiivista.
Aloittaja... tästä löytyy se vastauskin, jos osaat lukea... - Solitaari
Tuskin se on iästä kiinni!
Nuoruuden aikaisen kaverini ja sittemmin ystäväperheemme rouva tarjosi itseään minulle ollessamme noin 4-kymppisiä.
Rouva sanoi, ettei hänen miehensä ole koskenut häneen 7:ään vuoteen.
Silloinkin, mennessäni hänen ehdottamaansa tapaamiseen, sanoi miehensä kesäaikaan makaavan viikonloput kännissä asuntovaunussa ja talvisin takkatuvassa.
Arkisin rasittivat ylityöt. Kaveri kävi säännöllisesti työssä toimien osastonsa luottamusmiehenä.
Hyvän näköinen rouva, jos pitää hieman pullukoista, työskenteli pankissa.
Luontoni ei antanut pettää kaveria ja omaa eukkoani.
En tiedä oliko ko. pariskunnan kummallakaan osapuolella ulkopuolisia suhteita mutta hiivatin mustasukkaisia he olivat.
Miehen taholta aina väkivaltaan saakka.
Liitto jatkui miehen kuolemaan saakka 6-kymppisenä.
Taaksepäin muistellen, matkatöistä johtuen, pielustelumme rajoittuivat viikonloppuihin.
Nyt 65:n kahden puolen, rytmi on sama, edellyttäen minun pysymistäni raittiina.
Pidän "seurustelua" dokaamista nautinnollisempana. - kultturelli.
Keskimäärin suomalaisen miehen seksitaidot ja tiedot ovat keskiajalta.
Paras seksinautinto on tietenkin käteenveto.
Se kun on turvallista, ja onnistuu aina.
Mies kun ei voi kehittyä aviosuhteen aikana. Eka pano on miehen käyn-
tikortti. Se on tyyli josta ei tingitä. Kaikki muu olisi teennäistä. Tottakai
voisi Jussina tehdä poikkeuksen, ja ottaa jenkkiläisesti suihin.- gfdctfiuygliukjhö-äh
Ja minä kun olen pitänyt itseäni niin "keskimääräisenä" suomalaisena miehenä, mutta ei nyt oikein tunnu kovin tutulta tuo kuvauksesi.
Naisessahan ei tietystikkään mitään vikaa, tutun turvallisesti lahnana alla.
- huvittaa jo...
mies voi olla kotona, ettei koske vaimoonsa vaikka olis kuinka kaunis ja mukava vaimo, mutta itse hakee vaan vierasta ja itse ei edes panosta ulkonäköönsä..
- Tiedoksi vain
Aika yleistä erityisesti naisilla mutta myös miehillä että jos käy vieraissa, kotona ei sitten enää seksi kiinnosta. Häpeäkö siinä takana lienee...
- amigurumi
Kel onni on se onnen kätkeköön ;) Jonkinlainen analyysi parisuhteenne tilasta olisi kyllä paikallaan viimeistään nyt kun suusi avasit! Ongelmia siis on ilmennyt aiheen tiimoilta enkä ollenkaan ihmettele ;) Lapset pois kotoa ja tantere vapaa joten miksi ei nautittaisi ja pelmuttaisi vähän siellä ja täällä. Vaikkapa löhöttäisi nauttien läheisyydestä takkatulen äärellä. Kyllä nyt jossain mättää kun ette innostu noista Luojan suomista iloista yhdessä. Ajattele nyt, täysin ilmaista iloa kun sen vain hoksaa! Mikä ihana tunne kun on saanut koskettaa ja olla lähellä. Ei se sammu vaikka olisit kuinka vanha eli nyt kipi kapi keskustelemaan yhdessä aiheesta ja jos ei onnistu kahden kesken niin perheterapiaan asiaa selvittelemään :) Vyyhti auki ja onni kukoistamaan!
- !
Huvittavinta on että nainen valittaa että meillä ei ole enää seksiä, vaikka ei itse ole tehnyt asian eteen elettäkään!
- Onnellinen mies.
Vai niin.
Ja sää olet odottanut akan aloitetta kymmenen vuotta ja nyt valmis vikisemään ettei teillä ole ollut seksiä kymmeneen vuoteen.
Meillä miehillä on vain yksi rehellinen totuus ja sitä olen noudattanut aina. Siinä vaiheessa kun akka on alkanut pitää suhdetta itsestään selvyytenä ja säännöllinen seksi mennyt katveeseen, minä olen hakenut seksin muualta ja pistänyt akan vaihtoon hyvinkin nopeasti. Ei ole pihtaava akka minkään parisuhteen väärti. Mies itse sairas joka sellaiseen alistuu muka "hyvän parisuhteen" nimissä. Voiko naurettavampaa veruketta olla. Tai "perheen koossa pitäminen" Minä sanon nössö, uskaltamaton, tossun alla, munaton.
Ei ole miehen velvollisuus elää puutteessa elämänsä aikana ei sekuntiakaan. Viisi akkaa olen vaihtanut ja tämä viimeisin vaihtokone on pysynyt kymmenisen vuotta. Mutta ei ole pihtaillutkaan. Päinvastoin itse saan sitä toppuutella. Hänelle kun käy seksissä kaikki mausteet.
- kaikki hyvin:D
Emäntä antoi luvan käydä nuoremmissa, kun itsellä hänen paikat kuivuivat.
Siinä se ratkaisu myös sinulle. Rakastaa voi aina edelleenkin omaa kultaansa. Olen käynyt muutaman kerran nuoremman naisen "hoidossa" ja se tyyli sopii meille molemmille. Emäntäni ei ole mustasukkaista tyyppiä..- Aviossa 43-v
Liukkaria on saatavissa.
64-vuotinen kumppanini pitää sitä parempana vaihtoehtona vaikka ei vieraisiin menoani epäilisikään.
Eikä sitä kyllä hyväksyisikään. - munapää''''
Aviossa 43-v kirjoitti:
Liukkaria on saatavissa.
64-vuotinen kumppanini pitää sitä parempana vaihtoehtona vaikka ei vieraisiin menoani epäilisikään.
Eikä sitä kyllä hyväksyisikään.helpolla pääsit ;-))
- yyykaaakooo
Ai liukkariko saa naisen kiihottumaan? Epäilen.
- Liukkari
Eppäilijällä suppea ajatusmaailma!
Eipä ennen liukkariaikaakaan pelkkä uroon läsnäolo kostuttanut!
- Salander*
Luin just aamukahvin kera naisten ympärileikkauksista Etiopiassa. Aika hyvä dieettilukemista Jussin ylensyönnin jälkeen :/ Ja vastapainoksi sivistysmaan seksiongelmat tällä palstalla. Sulla tuo melko yleinen (?) ongelma pitkässä liitossa, mulla yksineläjänä hiukan toisenlainen. Seksiä saa nuoremmilta, pornolla kyllästetyistä klopeilta, mutta rakastelua.... mikähän se olikaan?
Onko meille ikinä mikään riittävä? Aina pitää olla paremmin? Minä en jaksa enää uutta suhdetta etsiä, tai mikä liekään syy. Sinä et tartu ongelmaa sarvista kotona vaan valitat vaan tilannettasi. Pitääkö elämän tulla helposti? Ratkaisut tarjottuna hopealautasella? Juo tämä ja olet onnellinen. Kun meillä on asiat silti niin paljon paremmin kuin monella. Pitääkö se hukata ennen kuin tajuaa mitä oli, tai lukea muiden kärsimyksestä ja miettiä että se olisi voinut olla minä.
Tuosta miten tartut sarviin mulla olis paljonkin asiaa, mutta tästä uhkaa muutenkin pitkä. Sitä paitsi tää ketju on sen verran vanha, ehkä futis korjasi intressisi muualle ;)) - vain irtosuhteita
Meillä jäi seksi pois 8 aviovuoden jälkeen. Mies antoi ymmärtää etten enää kiinnostanut, aina oli jotain moittensijaa ulkonäöstä tai jostain muusta. Vuosi siinä vielä jäitä polteltiin ennen eroa. Myöhemmin sain kuitenkin kuulla ettei ne ongelmat johtuneetkaan minusta, vaan syynä miehellä oli omat terveydelliset ongelmat. Mies olisi halunnut palata takaisin yhteen, itse en kuitenkaan voinut niin monien loukkauksien jälkeen.
- Cloetta...
Me 53 v ja 56 v, naimisissa 33 vuotta. Seksi on ollut aina erittäin tärkeä osa parisuhdettamme. VIimeiset kaksi vuotta kerrat ovat hiipuneet ja intohimoa ei löydy vaikka kuinka haluaisi. Rakastelemme keskimäärin kerran kuukaudessa. Jos miestä haluttaa useammin, tehdään temput silloinkin, koska minäkin haluan muttei vain löydy sitä intohimoa ja minusta nyt vain on mukavaa sekstailla.
En ymmärrä tarkoituksellista pihtaamista lainkaan koska seksi ja läheisyys kuuluvat romanttiseen parisuhteeseen. Ymmärrän ja olen itsekin kokenut sen, miltä tuntuu kun ei halut herää vaikka haluaisi mutta se ei mielestäni estä esim. hyväilyjä tai muuta intiimiä kanssakäymistä.- 68 / 64
Epäbalanssia tarpeissa.
Olenkohan hoitanut asiani taitamattomasti tai itsekkäästi vai onko tämä luonnollista?
Meillä tarpeemme eivät mene tasan.
Olisin itse aktiivisempi mutta vaimoni ei ole innostunut samaan rytmiin.
Kompromissina "seurustelemme" noin kerran viikossa, joskus pari kertaa.
Kahdessakin viikkokerrassa on vaimoni taholta hyväntekeväisyyden tuntua joten, jatkuvuutta ajatellen, harrastan kohtuutta.
- 57-seksiä
Kyllä yli viisikymppinen nainen pitää edelleen seksistä vaikka paikat tahtoo kuivua.
Pitkässä parisuhteessa naista sanotaan usein haluttomaksi, se ei ole totta. On kysymys ajoituksesta, ja se esileikki, vanha kunnon konsti, saa naisen syttymään.
Minun miehelläni on tapana hyökätä vapaapäivän aamuna kimppuuni heti kun herään, ei naisen halut herää minuutissa heti herättyä vaikka miehellä jöpöttääkin heti aamulla. Täytyy olla aikaa, häiriötöntä vapaata aikaa paikassa jossa ei arkirutiinit ole häiritsemässää. Ja se klitoris on siellä vanhalla paikalla, sitä ålkää miehet unohtako, sieltä se orgasmi kumpuaa, nautinto ja orgasmi, sen yli viisikymppinensaa saa aivan samoin kuin nuorenakin. Toinen asia mikä on otettava huomioon on ikääntyvän kivut ja kolotukset, nivelrikkoiset raajat eivät enää taivu joka asentoon, mutta hyvä mies saa naisen sulamaan syliinsä. Miehet, älkää olko liian hätäisiä. Tottakai liiton perusta, rakkaus ja kiintymys on oltava kunnossa, jos se ei toimi, pelkästään toista miellyttääkseen ei tarvitse antautua.
Meillä rakastellaan 1-2 kertaa viikossa, se tuo hyvää mieltä molemmille, aina se ei onnistu täydellisesti kun liukuvoidetta lipsahtaa liikaa mutta kuittaamme sen huumorilla. Mutta kehotan kaikkia jotka eivät halua erota aloittamaan seksielämän alusta, avoimin mielin, kumppania kunnioittaen. Tehkää siitä teidän juttu, hyvä, elämää rikastuttava asia. - onnenkultu
Minä 51 ja mies 67.Yhdessä 18 v.
Enää ei ei kolme kertaa viikossa mutta noin kerran ja kunnolla.
Yleensä keittiön pöydällä (paras polville ja selälle)
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341967Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.29959- 69866
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?260740Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65726- 10709
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132680- 79665
- 26659
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.205652