Ei moottoripyörän välttämättä tarvitse olla suuri. Moottoripyöräilyn vapauden ja fiiliksen pystyy kokemaan pienemmälläkin prätkällä, varsinkin jos nauttii rauhallisemmasta kruisailusta kuten esimerkiksi minä. Joitakin vuosia sitten, nelikymppisenä äijänä, innostuin hankkimaan pyörän ja koska en ollut ihan varma riittääkö mielenkiinto yhtä kesää pidemmälle, ostin halvalla vanhan 250cc Viragon. Tehoputket ja virisuutin siinä on ja välityksiä vaihdeltu, mutta muuten käsittääkseni vakio. Ihan hyvin olen sillä liikennevirrassa pysynyt ja nyt jo neljättä kesää sillä tyytyväisenä ajelen, työmatkat ja paljon muutakin. Todella pieni kulutus, kokoisekseen yllättävänkin väännökäs pikkukierroksilta asti (iskunpituutta on enemmän kuin useissa isommissa pyörissä) ja huollot on helppo tehdä itse, aivan yhtä yksinkertainen kuin joku Honda Monkey. Pyörän pienehkö fyysinen koko ei minua haittaa kun en itsekään ole mikään goljatti, 173cm persjalkainen äijänkäppänä. Niin, se minua on mietityttänyt, kun täällä yleisesti mollataan näitä välikoon pyöriä, että ei sellaista ”neitipyörää” kannata ostaa edes ekaksi pyöräksi vaan mieluummin vähintään 600cc. Tutkailujeni perusteella tämä näyttää olevan melkolailla pohjoismainen ilmiö, kuten myös se että pienemmille pyörille naureskellaan. Muualla päin maailmaa 250cc on hyvin suosittu koko, ja esim. varttilitrainen Virago (joka muuten on pisimpään tuotannossa ollut Virago, kai siihenkin joku syy on) on jopa yleinen rakentelukohde. Olen lukenut että niiden moottoreitakin viitsitään porailla 283-kuutioiseksi, tiedä sitten mitä se hyödyttää... Olen huomannut että joka moottoripyörämerkillä on edelleen olemassa välikoon malleja, useinpa ulkonäöltäänkin niin nostalgisen retrohenkisiä, että tällaisen 70-luvulla pikkupoikana silloisiin hondiin ja yamahoihin ihastuneen sydäntä lämmittää, mutta niitä ei vain juuri suomeen tuoda kun eihän ne täällä myy. Yamahallakin esimerkiksi oli taannoin brittityylinen ”pystypyörä” SRV 250, joka minun mielestäni oli todella hieno, ehdottomasti hienompi kuin Virago. Tänne ei vain koskaan tuotu. Liekö sitten syynä suomalaisten heikko itsetunto vai mikä, että täällä pyörän on oltava mahdollisimman suuri tai nopea. Itselläni ei ainakaan ole minkäänlaista tarvetta kompensoida mahdollisia fyysisiä tai henkisiä puutteitani moottoripyörän kuutiotilavuudella. Aikoinaan suomessakin yleisin kokohaarukka taisi olla 250 – 350cc, ja kummasti niilläkin vain ajettiin. On hyvin todennäköistä, että itsekin jonkun vähän isomman, luultavasti 650 Dragstarin, tulen vielä hankkimaan, mutta kiirettä sillä ei ole kun tälläkin pärjää.
Prätkän koko
14
466
Vastaukset
- JH
Jeah. "Pienellä" pyörällä pääsee samaan fiilikseen kuin isommallakin, etuna vielä ajokortin pysyminen perstaskussa eika vallesmannin laatikossa.
- TimoEv
Joo...ei pyörän tarvitse olla suuri. Eikä tehokas. Mutta...
Ajan vuodessa yli 20´000 km ja suurimman osan kaksi päällä ja hyvin usein on mukana retki/matkatavaraa; Vaatetta, kenkää yms. Tällaisessa käytössä on pyörässä oltava mahdollisuus ( tila, kantavuus ) noihin asioihin. Pyörässä on myös oltava vääntöä ja tehoa niin, että ajaminen on mukavaa ja juohevaa. Teholla en tarkoita 100hv, vaan sitä, että esim. rekan ohi pääsee näppärästi. Käytännön ajonopeus kun on kuitenkin 80-100km/h ja keski(matka)nopeus tätä paljon pienempi, sillä pysähdyksiä on yleensä suht. paljon.
Mulla on Moto Guzzi California, joka on tarkoitukseeni erittäin hyvä pyörä. Siihen mahtuu hyvin tarvittavat asiat, se on vakaa ajettava, kiihtyy ja kulkee riittävästi. Lisäksi se on teknisesti hyvin luotettava. Ja jos jotain teknistä matkalla sattuu, niin sen saa "kuka tahansa" helposti kuntoon.
Matka-ajossa pyörä on mukava; Takapenkillä on jopa nukuttu ajon aikana...
Pitkäkään päivämatka, esim. Kuusamo-Espoo ei aiheuta suurtakaan ponnistusta, saati kramppeja.
Huonoja puoliahan siinäkin on - kuten olen joskus kirjoittanut; Matalan tehon ( 55kW ) takia en juurikaan aja yli 160km/h, enkä kiihdytä alle 3s 0-100km/h. Pyörä keulii, kunhan nostaa Hiabilla. Ketjurasva ei sotke pyörää tai kuskia.
Mutta, kukin hankkii sellaisen pyörän johon on varaa ja joka parhaiten täyttää ajajan tarpeet, mitä ne sitten ovatkin.- 1500cc
samaa mieltä... tavaraa pitää saada mukaan. kyllä pieneen pyörään saa tavaraa, mutta siittä tahtoo tulla aika ikävä ajettava sitten. tärkeintä on kuitenkin, et pyörä täyttää omat vaatimukset, eikä naapuri/työkaverin vaatimuksia.
- lehmäpyörä.
Itse olen ajanmittaan päätynyt suurikuutioiseen pyörään, asialla ei ole mitään tekemistä fiiliksen tai imagon kanssa. Sikäli kyllä fiiliksen kanssa, että inhoan kaasun kääntämistä pohjaan.
Jos joutuu kaikissa tilanteissa vääntämään hanan tappiin, tulee ikävä tunne.
Toisin on, kun tietää reserviä olevan, se tekee ajosta keposempaa vaikka ei suuria nopeuksia käytäkkään. Joku valitti, että suomessa suuri tilavuus ja voima menee aivan hukkaan...heh, huvittava väite, ei tehonkäytössä ole kysymys huippunopeuksista. Huippunopeus on vain myyntivaltti, joilla kokemattomia mukavetomiehiä houkutellaan ostajiksi.
Suuri kuutiotilavuus tekee ajosta leppoisempaa, kun ei tarvi yrittää niin paljon.- Loppu tulee
Jos aikoo uusia kalustoa, vanhasta ei pääse enää kohta eroon. varsinkaan suurista pyöristä. Sillä kauhistuttava talouskaaos on aivan kynnyksellä, valtioiden taloudet romahtaa suomessa on syksyllä puolimiljoonaa työtöntä !
- aivan sama
Loppu tulee kirjoitti:
Jos aikoo uusia kalustoa, vanhasta ei pääse enää kohta eroon. varsinkaan suurista pyöristä. Sillä kauhistuttava talouskaaos on aivan kynnyksellä, valtioiden taloudet romahtaa suomessa on syksyllä puolimiljoonaa työtöntä !
Köyhällä on aina hätä ja romahdus.
- KuuTeeÄmm
Jokainen valitsee pärrän tarkoituksen mukaan. Ittellä on KTM 300 EXC 2-T. Koska en ajele pidempiä matkoja ja 97% matkoista menee hiekkateitä, motocross- tai endurorataa, ei ole mitään järkeä hankkia mitään "elefanttia" tähän käyttöön.
Toiseksi, jos siitä suorituskyvystä on kiinni, nin 300cc 2T antaa ihan hyvät kyydit sillon kun sitä tarttee.. soon yllätys monelle customille tms. pärrälle... Mites se noin lähti... - Joku 800custom
Ajelut pelkästään aika pienillä pyörillä. 350 cb honda ja 650 savage. Pari vuotta molemmilla.
Tehon puute ollut syy luopumiseen. Pikkutiellä savage ihan kiva mutta kun työmatkakin käsittää 28km moottoritietä niin pikkasen on ollut haaveissa isompi/tehokkaampi. Motarilla vedetään kuitenkin se 120-130 kokoajan(alkaa lähenteleen savagen huippunopeutta)
En kyllä ymmärrä sitäkään et ostetaan se 1800intruder ja ajetaan sillä sitten hesan keskustaan ympäri.... - on ajettu joo
Eniten moottoripyörästä saa iloa kun se on valittu oikein käyttötarkoituksen mukaan. Seikkailija ei tee yhtään mitään 1000 kyykkytykillä ja kisailunhaluinen lippisteini ei osaa liikennevalokisoissaan arvostaa tasaista kyytiä ja pientä kulutusta.
Oma urani on 40v pitkä ja sinne mahtuu pientä ja isoa pyörää. 8-200hp on ollut alla. Paras ja nautinnollisin pyöräni on ollut aikanaan Triumph Speed Triple. Siis ei mikään tykki ollenkaan.- Rojali Enfieldi
Niin kummasti sitä ehtii 8 hv. pyörälläkin, asenne ja käyttötarkoitus ratkaisee paljon. Itselläni on kalustoa moneen lähtöön ja on ollut monenlaista vimputinta, mutta positiivisesti mieleen painuvin motoristireissu on tehty pojan kanssa mopoilla pohjoiseen. Sittemmin on tehty reissua järeämmällä kalustolla, mutta sitä samaa fiilistä ei ole tavoitettu, vaikka muuten hyviä reissuja on nuokin olleet.
- VN 800
speed triple noin 110hp?
Itellä vn 800 noin 50hp just sopiva teho mutta kun on päässyt joskus harrikkaa testaan niin kawan vääntö tuntunut sen jälkeen laimealta. Kierroskonetta en ostaisi koskaan ja kyllähän nämä alle 500kuutoiset usein sitä ovat....- on ajettu joo
Olen samaa mieltä, että 50 hp tarjoaa riittävästi kyytiä. En kilpaile autojen kanssa vaan nautin yksin ajamisesta maalla hiljaa ja hiljaisella pyörällä mahdollisimman vähän häiritsemällä siellä rauhaa. Nykypyörässäni on 55 vai 65hp ja sillä ajelut ovat hyvin miellyttäviä reissuja.
- Näin mukavampi
Museovehkeissä riittää vaikka 70kuutioo ja 2heppaa mutta jos puhutaan MOOTTORIPYÖRÄILYSTÄ niin kyllä minäkin olen kuutioden puolesta puhuja.
Autossani ja moottoripyörässäni on melkein samankokoiset koneet.
1600 ja 1300 - .
Pieni moottori ja paljon kierroksia, ei ole ainakaan minulle vaihtoehto moottoripyörään
http://www.youtube.com/watch?v=Ck4nID61rso&feature=related
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h613964- 503879
Jos vedetään mutkat suoraksi?
Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar1062861Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv522659Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia
Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.551982Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p211799Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska151649- 321503
Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1061327- 1801261