Lapselle nimi

Meille syntyi ensimmäinen lapsemne, jolle etsimme nimeä. Syy miksen kerro lapsen sukupuolta on se, että haluamme lapselle SUKUPUOLINEUTRAALIN nimen. Nimen tulisi siis sopia sekä tytölle että pojalle.
22331
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Paavo-Anneli

Äänestä

Miska, Tuisku, Venni...

Äänestä

Miksei lapsi saa tunnustaa sukupuoltaan nimellään?

Rauni, Tuovi, Lupu, Ruska, Vieno, Kim,

Äänestä
  • Emme halua lastamme jaoteltavan sukupuolensa perusteella tiettyihin rooleihin, vaan hän saa itse päättää mistä pitää. Nimen valitseminen tuntuu vain olevan vaikeaa, koska joka nimestä tulee mieleen joko tyttö tai poika.

    Äänestä

  • Aurelia-äippä kirjoitti:

    Emme halua lastamme jaoteltavan sukupuolensa perusteella tiettyihin rooleihin, vaan hän saa itse päättää mistä pitää. Nimen valitseminen tuntuu vain olevan vaikeaa, koska joka nimestä tulee mieleen joko tyttö tai poika.

    Nimistä tulee mieleen tyttö tai poika, koska lapset ovat tyttöjä tai poikia. Lapsesi saa pitää mistä haluaa, ei siihen nimi vaikuta. On tärkeää, että lapsella on samaistumisen kohteita. Te vanhemmat vaikutatte siihen, että lapsenne saa leikkiiä nukeilla tai päristellä autojen kanssa. Nimi siihen vaikuta, kuka tekee mitäkin.

    Äänestä

Jos sanon oman mielipiteeni suoraan,niin ei ole mitään järkeä antaa ns.''poikatyttö nimeä''.Sukupuoli on hyvä erottaa nimellä.Mieti kun pienestä somasta pikkulikasta kasvaa joskus teini-ikäinen,ja hänen nimensä on Rauli.Tai söpöstä pikkupojasta tulee rekkakuski nimeltään Venni.Ajattele nimeä lapsesikin kannalta,on surullista jos lapsiparka joutuu kärsimään kiusallisista tilanteista elämässään nimensä takia.

Toivon että et loukkaantuisi mutta se oli vain mielipiteeni!

Äänestä

Ennen vanhaan oli Kaino- ja Vieno-nimisiä poikia ja tyttöjä. Mutta minustakin nimen pitää olla selvästi tytön tai pojan, mitään bi-juttuja ei tarvita.

Äänestä

Vaikka Sinä Aurelia-äippä olisit bi-seksuaali tai lesbo, niin älä anna sen vaikuttaa lapsen nimeen.

Lesboilla on nytkin ihan normaalit naisen nimet.
Myös ns. kolnannen sukupuolen edustjat on nimetty joko naisen tai miehen nimillä. Lapsen sukupuolinen suuntautuneisuus varmistuu vasta vuosien kuuttua.

Äänestä

Minkälaiset nimet miellyttää? Kovaa, pehmeää, lyhyttä, pitkää, luontonimeä...?? Tässä joitain sukupuolineutraaleja nimiä:

Kaarna
Ruska
Auri
Rauni
Sasha
Andrea
Nikita
Lumo
Tuisku
Nilla
Osmi
Runo
Kaiho
Mitte

Äänestä
  • Kiitos sinulle, Sasha nimi varsinkin viehätti.

    Ja tiedotksi vain, että minä en ole bi enkä lesbo, me emme vain mieheni kanssa halua antaa nimeä joka leimaa samantien tytöksi tai pojaksi, koska sen pohjalta monet luovat paineita siitä millaiseksi pitää kasvaa.

    Äänestä

  • Aurelia-äippä kirjoitti:

    Kiitos sinulle, Sasha nimi varsinkin viehätti.

    Sukupuolielin kumminkin löytyy. Se määrittää hormonit ja monet mielihalut. Jostain kumman syystä nykyään on joka sukupuolisensitiivistä kasvatusta, jossa nimenomaa yritetään irrottautua sukupuolisesta suuntauksesta neutraaliin suuntaukseen. Mikä siinä on? Nainen edelleen synnyttää.

    Äänestä

  • Aurelia-äippä kirjoitti:

    Kiitos sinulle, Sasha nimi varsinkin viehätti.

    Ja tiedotksi vain, että minä en ole bi enkä lesbo, me emme vain mieheni kanssa halua antaa nimeä joka leimaa samantien tytöksi tai pojaksi, koska sen pohjalta monet luovat paineita siitä millaiseksi pitää kasvaa.

    Sasha on tosi kiva, ja sopii niin tytölle kuin pojallekin!

    Yleensä luontonimet ja tarkoitusnimet ovat aika neutraaleja nimiä, kuten Leimu, Ruska, Loimu, Sävel.

    Sasha on kansainvälinen nimi eikä suoranaisesti kuvaa mitään tiettyä asiaa. Sasha-nimihän juontaa juurensa Alexander-nimestä, josta onkin paljon muunnelmia olemassa. Siitä monta neutraalia nimeä saakin, kuten Alexa tai Sandria.

    Äänestä

On teillä kyllä hankala tehtävä, itse en ainakaan keksi nimeä joka kuullostaisi yhtä paljon tytön ja pojan nimeltä vaan nimi muistuttaa aina enemmän jompaakumpaa sukupuolta. Tässä nyt kuitenkin jotain ehdotuksia mitkä mielestäni kuulostaisi kivalta sekä tytöllä että pojalla:
Alex (voisi olla lyhenne erim. sekä Alexanderista että Alexandrasta)
Max (Aika vahvasti pojan nimi minun korvaani, mutta menee ehkä tytölläkin)
Jamie
Robin
Taylor
Emppu (aika lempinimimäinen, mutta se ei välttämättä paha, lempinimi esim Eemeli tai Emilia)

Kaikki nuo minun ehdotukset ovat aika kansainvälisiä, enkä tiedä minkä tyylistä nimeä haette kansainvälistä vai suomalaista mutta ehdotin nyt kuitenkin

Äänestä

Sopisiko Perche?

Äänestä

Nimi on nyt päätetty, ja lapsestamme tuli Sasha

Äänestä
  • Aivan höpö höpöä. Miten aiotte vaikuttaa lapsenne ulkomuotoon. Kiellättekö pitkät tai lyhyet hiukset? Jos lapsi näyttää tytöltä ja on tyttö niin ei ihmisten reaktioihin vaikuta, onko hänen nimensä sukupuolineutraali vai ei. Kaikella tarpeettomalla kikkailulla aiheutatte vain sen, että lapsenne tulee tarvitsemaan terapiaa.

    Itsehän te vaikuttatte rajoittavan lapsenne sulupouolista persoonaa.

    Äänestä

  • tyhmiä olette kirjoitti:

    Aivan höpö höpöä. Miten aiotte vaikuttaa lapsenne ulkomuotoon. Kiellättekö pitkät tai lyhyet hiukset? Jos lapsi näyttää tytöltä ja on tyttö niin ei ihmisten reaktioihin vaikuta, onko hänen nimensä sukupuolineutraali vai ei. Kaikella tarpeettomalla kikkailulla aiheutatte vain sen, että lapsenne tulee tarvitsemaan terapiaa.

    Itsehän te vaikuttatte rajoittavan lapsenne sulupouolista persoonaa.

    Emmehän me olekaan kieltämässä lapseltamme sukupuolta! Mutta ei lasta tarvitse silti kasvattaa tiettyyn kaavaan vaikka hän on tyttö tai poika. Meidän lapsella käytetään sekä punaisia että sinisiä vaatteita, hän saa itse isompana päättää mitä laittaa päälleen, leikkiikö mieluummin nukeilla vai autoilla, pitääkö pitkiä vai lyhyitä hiuksia yms. Mutta tottakai hän on fyysisesti tiettyä sukupuolta, sitä ei vain mielestäni tarvitse korostaa yhtään enempää nimellä kuin muullakaan.
    Minua puistattaa kuinka jotkut pukevat tyttönsä punaisiin mekkoihin ja kutsuvat heitä prinsessoiksi, tai kun pojat opetetaan pienestä pitäen että ei saa itkeä kun on poika... Sitä minä en omalla lapselleni halua!

    Ala valita! Nama passinpaat eivat selkeasti edes halua ymmartaa! Ymmarran erittain hyvin tavoitteenne ja mielestani se on ihailtavaa. Viime aikoinahan asiasta on ollut paljon keskustelua ainakin ulkomailla.

    Äänestä

"Ootpas sinä suloinen. Ootkos sinä tyttö vai poika?"

"En mä tiedä"

Äänestä
  • Jos liiallisuuksiin mennään, tämä taitaa olla lopputulos...

    Sasha on kaunis nimi, itselleni tuleeyttö mieleen. Onkos pikku-Sasha poika vai tyttö?

    Äänestä

Rauni
Vieno
Sointu
Varma
Kaino

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Aurelia-äippä kirjoitti:

Meille syntyi ensimmäinen lapsemne, jolle etsimme nimeä. Syy miksen kerro lapsen sukupuolta on se, että haluamme lapselle SUKUPUOLINEUTRAALIN nimen. Nimen tulisi siis sopia sekä tytölle että pojalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu