tähänkö

25

on tultu? Siitä on nyt 5v kun lapseni sijoitettiin sij.perheeseen.En aluksi edes päässyt katsomaan sij.kotia.2v.meni siihen että lapseni tuli luokseni yökylään,sitä ennen hän kävi kerran kk.ssa 6 tuntia luonani.Jouluja pääsiäisiä synttäreitä emme ole viettäneet yhdessä ainoastaan isänpäivät ja yhden uudenvuodenaaton.Lapseni on nyt 13v.Kesälomalla hän tulee yhteensä 11pväksi ja nekin pätkissä.Sij.perhe matkustaa joka kesä Espanjaan mökille risteilyille jne.Nyt kun lapsi menee jo 8 luokalle niin yökyläilytkin ovat vähentyneet ovat olleet sitä jo vuoden. Eli 6 tuntia kerran kk.ssa on useammin kuin yökäynnit.Viimeksi kun hän oli täällä hän odotti kovasti Espanjan matkaa.Samalla kertaa sij.perheen isä laittoi textaria amerikasta ja kysyi lapseni housujen kokoa tuodakseen farkut sieltä.Arvatkaa miltä se isänä tuntui kun hänem piti saada netti äkkiä auki ja katsoa sieltä farkkuja jotta voisi ilmoittaa millaiset farkut haluaisi?Millä oikeudella sijari saa häiritä meitä textareilla jos minäkään en saa kun he ovat lomalla?Kaiken kukkuraksi kun tytär oli lähdössä takaisin niin hän joutui odottamaan että hänet haetaan kokonaisen tunnin.Sijari oli hammaslääkärissä eikä soittanut että on myöhässä vaan lapseni soitti hänelle.Kun hän sitten tuli hän ei katsonut edes meitä eikä sanonut mitään.Sähköpostiin tuli myöh viesti jossa luki että hän oli muka ilmoittanut lapselle että myöhästyy.Hän viittasi siihen että mekin olimme myöhässä saman verran alkuvuodesta lapsi odotti ulkona pakkasessa.Tämä johtui taas siitä että palaverissa ei mainittu kyllin selvästi siitä milloin me haetaan hänet?Siinä meni sekaisin hakuaika/se kun pitäisi olla kotona takaisin mistä ajasta lasketaan kotiloman alkavan.Sanoi vielä että kait me pahoittelimme asiaa lapselle.

4

65

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Bioskah

      Niin, onhan se varmaan isin mielestä ihan kamalaa, että lapsi saa sijaisperheeltä tuliaisena uusia vaatteita ulkomaanreissuilta.

      Olisihan se helpompaa syyttää sijaisperhettä huonoksi sijaisperheeksi, jos ne eivät toisi tuliaisia tai eivät ostaisi lapselle uusia vaatteita... On se kamalaa kun biovanhemman valittamisestakin ne sijaisperheet tekevät niiiiin kamalan vaikeaa. Oi voi. Ja ihan kamalaahan sekin on, että lapsi pääsee reissaamaan ulkomailla, vaikka isi ei pääse. On se niin väärin.

      Mistähän syystä lapsesi on alunperin huostaanotettu? Sitähän et tässä halunnut mainita, vaikka kovasti sympatiapisteitä isi kirjoituksellaan hakeekin.

      Ja helppohan se on juu naama puuduksissa soitella sieltä hammaslääkärin tuolista myöhästymisistä. Heh. Todellakin vähän eri asia kuin lapsen seisottaminen pakkasessa tuntikaupalla...

      Jostain syystä isien on hirveän vaikea hyväksyä lapsen sijaisperheessä saamia etuja. Meilläkin minä olen ollut ihan innoissani kun tyttö on päässyt sijaisperheen mukana reissaamaan, isä on yrittänyt kieltää, mitä en jaksa ymmärtää. Lapsen etuhan se vaan on, että pääsee näkemään maailmaa. Hassuinta siinä se, että ennenkuin tyttömme (oman hankalan käyttäytymisensä takia) siirrettiin sijaisperheeseen, ei isä ollut tavannut (omasta tahdostaan) tyttöä kolmeen vuoteen. Nyt ollaan sitten niin isiä, niin isiä.

    • Eri oikeudet

      Kyllä sossut ja sijarit saavat häiritä bio-perhettä sydämensä kyllyydestä,
      ei siihen ole ikinä mitään rajoituksia.

      "Millä oikeudella sijari saa häiritä meitä textareilla jos minäkään en saa kun he ovat lomalla?"

      Niinpä. Varsin aiheellinen kysymys mielestäni.

      Eräskin perhe oli kauan toivotulla lomalla toisella puolen maapalloa, kun sossu otti oikeudekseen vainota puhelinsoitoilla useampaan otteeseen. Olivat siis asiakasperhe ja sossu kyllä tiesi etukäteen suunnitellusta lomasta.

      Sossulla ei siis ollut pienintäkään epäilyä mistään hätätilanteesta tms, kunhan vai otti oikeudekseen pilata vanhempien mielialaa loman aikana.

      Nyt perhe taistelee juristin avulla eroon lasten"suojelusta". Huostaanottoa heidän kohdallaan ei ole ikinä tehty.

      Kyllä sijareillakin on erimielisyyksiä sossujen kanssa, joten ikäviä puheluja sossu voisi heillekin soitella loman aikana. En vain ikinä ole kuullut niin tapahtuneen. Sossun kun ei tarvitse pyrkiä sijareiden henkiseen murtamiseen, mutta bio-vanhempien kohdalla tilanne on tietysti toinen... Joillakin on vapaus lomailla rauhassa, joillakin taas ei. Sitä se bio-perheiden "tukeminen" on tänä päivänä.

      • On aikoihin eletty!

        Kyllä normaali elämässä aikuiset viestivät keskenään lasten viennissä ja tuonnissa tapahtuvat myöhästymiset, EIKÄ lapsen kautta.

        Outoa ja hyvin huonoa käytöstä sijarilta tuollainen lapsen s-postiin viestittely ja lisäksi vielä elekielellä lasta haettaessa osoitetaan LISÄÄ huonoa käytöstä olla huomioimatta paikalla olevia aikuisia eli lapsen oikeita vanhempia millään tavalla.

        Tuollaiset aikuisetko opettavat hyviä tapoja lapsille, hmmm.

        Ja on siinä yksi sepustaja, nimittäin nimimerkki Bioska!
        Mitä sinulle kuuluu piikitellä huostan syistä, ehkä lasta ei ole isältä huostaanotettukaan, on niitä paljon sellaisiakin tapauksia.

        Mutta kun otit aiheen esille, niin sopii ihmetellä, että olet luopunut lapsestasi hänen HANKALAN käytöksensä takia! Onko sinulla joku muu suosikkilapsi hänen sijastaan, että lapsen piti yrittää saada huomiota hankalalla käytöksellä? Joo, tehdään me muutkin samalla tavalla, että kun lapsi on hankala, niin ei muuta kuin huostaan vaan, että pääsee hoitamaan helpompia tapauksia, jos sattuu huvittamaan.

        Vihaa ja asenteellisuutta tihkuva kirjoituksesi on muutenkin. Esimerkkinä vaikka tuokin, että 1 h myöhästymistä muuttuukin oman vanhemman myöhästymisenä puheessasi TUNTIKAUSIKSI. Omaa huonoa omaatuntoako paikkaillet piikittelemällä toisia bio-vanhempia? Muistatko, mitä rintamalla tapahtui niille, jotka ampuivat omia selkään?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      89
      5685
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      80
      4742
    3. Jos vedetään mutkat suoraksi?

      Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar
      Sinkut
      111
      3067
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      90
      2976
    5. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      24
      2677
    6. Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia

      Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.
      Maailman menoa
      61
      2049
    7. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      25
      1996
    8. Miten must tuntuu

      et sä ajattelet mua just nyt
      Ikävä
      32
      1533
    9. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1476
    10. Kun et vain tajua että

      sua lähestytään feikkiprofiililla :D Hanki aivot :D m-n
      Ikävä
      185
      1328
    Aihe