http://www.talouselama.fi/uutiset/nokiassa nakyvat nyt elopin karkeat virheet/a2133930
Nokian toimitusjohtajaa Stephen Elopia on parjattu Suomessa paljon ilman syytä. Tämän päivän järkyttävät uutiset kertovat kuitenkin, että asiat ovat menneet pieleen myös Elopin kaudella.
Aloittaessaan Nokian toimitusjohtajana syyskuussa vuonna 2010 Elop peri edeltäjiltään Symbianiin perustuvan strategian, jonka pohja oli murenemassa nopeasti.
Halpojen Android-puhelinten yllättävä menestys kehittyvillä markkinoilla on viimeistään osoittanut, että Nokian oli keksittävä jotain uutta. Se uusi oli Windows-strategia ja älypuhelinominaisuuksien tuominen yhä halvempiin puhelimiin.
Elop on toteuttanut johtoryhmän kanssa tätä strategiaa nopeasti.
Mutta jos ilmapiiri Elopin aloittaessa oli odottavan innostunut, se tuskin on sitä enää. Jatkuva saneeraus, Salon alasajo ja kollegojen katoaminen rassaa koko henkilöstöä, jonka pitäisi haastajan asemassa yrittää entistä kovemmin.
Että eiköhän se ole aika antaa Eflopille potkut ja siirtää Nokia Androidiin? Windows ei myy eikä tule ikinää myymään.
Elop on tunari ja idiootti
14
69
Vastaukset
- hah hah haa
http://www.iltalehti.fi/talous/2011081614214535_ta.shtml
Stephen Elop on kolossaalinen idiootti! - Penna Tervo
Jos Elopin tehtävänä oli tuhota Nokia, kuten on hyvinkin mahdollista, hän näyttää onnistuneen hommassaan aika hyvin.
Kun Nokia romahtaa sen osakkeet joutuvat aika pikkurahalla Microsoftin haltuun ja tähän Microsoft tähtää sillä Nokiasta sille kelpaa tuo patenttisalkku. Microsofthan on pohjimmiltaan vain patenttitrolli joka tekee siinä ohella surkeaa käyttöjärjestelmää johon on kytketty aika ovelasti myös sikakallis keskinkertainen toimisto-ohjelma. - Idiootti?
Elop on taitavasti ja hallitusti ajanut Nokiaa tilaan missä Nokian myynti on ainoa järkevä vaihtoehto, ja kun Nokian hinta on saatu tarpeeksi alas saa Microsoft ostettua itselleen halvalla laitevalmistajan. Sehän se on alusta asti ollut tarkoitus!
Jos Elop olisi halunnut Nokian nousevan itsenäisenä valmistajana hän olisi kiivaasti jatkanut MeeGon kehittämistä ja sitä ennen tuonut myös Android malleja. Ja vaikka Windows Phone olisikin tullut niin siirtymäkauden ja niiden rinnalla Android mallit olisivat pitäneet Nokian älypuhelinmyynninkin kannattavana.
Kohta Elop on hoitanut missionsa ja Microsoft saa Nokiasta oman laitevalmistajan kuten Google Motorolasta. - Sama nimimerkki?
Kaikki viestit saman henkilön kirjoittamia! Tälläinenkö on sodat-palsta?
Yksi hihhuli kirjoittaa kymmenillä nimmareilla aina samasta aiheesta? HEI, JÄRKEE!- Jaa'a...
Kaikki viestit ovat siis saman henkilön kirjoittamia eli sinun siis.. tai minun tai miten tää nyt menee... tässä vastailen taas itselleni.
- nimi ei
ole Elop vaan pelkkä Flop.
- Windows-Wapautta!
Siis yksi ainoa linux-hihhuli......mahtaa se olla kiva istua aamusta iltaan ja välillä yötä myötenkin tällä palstalla?
Tarvitset apua! Näin ei voi jatkua. Menetät tai olet jo menettänyt normaalin kontaktinkyvyn ihmisiin.
Ei ihmisten kanssa voi olla pelkästään näytön ja näppäimistön varassa!
Mutta ymmärrän kyllä - linux tekee ihmiset sellaisiksi!
Mutt' hei! Voithan aina asentaa Windows-käyttöjärjestelmän tietokoneellesi! Siitä se lähtee! - ilo irti katsos
Täytyyhän se juhlan aiheesta ottaa kaikki ilo irti kun Windows-fanit saavat oikein kunnolla paskaa niskaansa. Windows ei myy ja Nokia kaatuu. Linuxin voitto on entistä lähempänä. Saatte lisää paskaa niskaanne kun Nokia todella menee konkursiin ja pitkään saattekin.
Aina pitää läimiä huonoilla uutisilla Windows-idiootteja päin näköä kun siihen tilaisuus tarjoutuu. - f-lop
Stephen Elop on oman elämänsä Pentti Nelonen.
- Nokia nousuun
Nyt Elopille ja muille Microsoftin myyrille potkut ja äkkiä! Samalla Nokia heivaa kaikki windows-rypistykset pois ilmaa pilaamasta. Sen jälkeen Nokialta uusi toimintasuunnitelma ja android-hypetyksen alku. Nokia "vuotaa" kuvia uusista android-malleista ja lisää hypetystä ja otsikoissa pysymistä. Ihmisiä kiinnostaa android-tuotteet oikeasti toisin kuin mitkään rupiset windows-rypistykset. Nokian lippulaivamallin ja myöhemmin eri hintaluokkien mallien julkistus=Nokian osakkeiden arvon nousu android-puhelinten jättimäinen myynti :) Taustalla Nokia voikin sitten hioa ja valmistella N9:n seuraajaa joka on Nokian omalla käyttiksellä.
Muutoksen on alettava jo 2012, muuten windows-rypistys upottaa Nokian. Muistakaa että Microsoftin Windows vie rahaa pois Suomelta ja tuhoaa suomalaisia työpaikkoja! - jeps.
Ensi maanantaina mikkisotku ostaa mokian alehinnalla
http://wmpoweruser.com/microsoft-to-make-a-major-annoucement-on-monday/- voi olla totta
Voi muuten olla. Nokia irtisanoi ehkä sen 10 000 ihmistä tasoittaakseen tien Microsoftin ostokselle. Nokia nimi saattaa lakata maanantaina olemasta kokonaan.
- parjaaja-oraakkeli
"parjattu Suomessa paljon ilman syytä."
Eikö muinaisen parjauksen aiheet olleet juuri tämän nykyhetken ennusteita? - kyllä tiedettiin
Linux-käyttäjät tiesivät jo kauan sitten mihin Microsoft yhteistyö johtaa. Se oli tiedossa, että Windows strategia ei tule onnistumaan. Android oli jo nousemassa, Iphone johti markkinoita. Kyllä Nokian tuho Linux-piireissä nähtiin ennalta pitkät ajat sitten. Elop tiedettiin katastrofiksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1014507Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293343No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 361388
- 341183
- 371116
- 131064
- 1581007
- 6934
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12872