Palkkapotti kasvoi kun kasvoikin sittenkin.

Palstalla oli kirjoitus, jonka "puolueettomat ja riippumattomat" toimijat poistivat koska siinä todistetiin, että 10 000 pään sopivasti valitulla otoksella suomalaisten palkkapotti todellakin "kasvaa".

En tiiä miten se otti palstan natseille niin koville, kun oikein todistamalla todistettin, että suomalaisten palkkapotti kasvaa. Vaikka viitattiin eräisiin erityisryhmiin, työttömiin ja nokialaisiin, niin ei sen olisi pitänyt haitata, sillä nokiakin on pelkästään kasvu-uralla, aivan kuten me kaikki:
http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=787542

Huumoria vähän, palstan natsit, soon kasvua kaikki
361
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ja pienenä huomautuksena että palstan otsikkohan oli "ASUNTOJEN HINNAT".

Äänestä

Minkä helvetin 10 000 ihmisen?
Taitaa joku kusta sua pahasti silmään ja sinä uskot kaiken schaisen mitä sulle syötetään?


2. Tilastotutkimuksen menetelmäkuvaus
Perusjoukko

Palkkasummakuvaajien perusjoukkona indeksilaskennassa ovat kaikki palkkoja maksavat työnantajat. Eräät monitoimialaiset yritykset on jaettu ns. toimialayksiköihin toimialapuhtauden parantamiseksi.

Verohallinnon kausiveroaineisto

Indeksin laskennassa käytetään arvonlisäverotuksen ja työnantajasuoritusten kausiveroaineistoa. Aineisto sisältää kuukausi-, neljännesvuosi- ja vuositietoja ilmoittavien yritysten arvonlisävero ja työnantajasuoritustiedot. Kuukausittain tietonsa raportoivat ne yritykset, joiden vuotuinen liikevaihto on yli 50 000 euroa. Neljännesvuosiraportointiin ovat oikeutettuja työnantajasuoritusten osalta kaikki ne työantajat, joiden liikevaihto on 50 000 euroa tai alle. Ennen vuotta 2010 indeksin laskennassa käytetään arvonlisäverotuksen ja työnantajasuoritusten maksuvalvonta-aineistoa.

Kaikki työnantajat ovat velvollisia palkansaajilta pidätettyjen ennakkojen ilmoittamiseen verohallinnolle. Koska tietyn kuukauden aineisto täydentyy eräpäivän jälkeenkin, jokaisen kohdekuukauden aineisto päivitetään toistuvasti. Kuukausiaineistoa päivitetään kuuden kuukauden ajan, neljännesvuosi- ja vuosiaineistoa kunnes ne ovat täysin kertyneet. Ensimmäisellä poimintakerralla aineiston kattavuus on keskimäärin 90 % yritysten palkkasummalla mitattuna.

Äänestä
  • Mielenkiintoista. Nyt pitäisi vain nähdä, kun niillä niitä potteja on sielä tietokoneissa, aivan absoluuttisia lukuja. Prosentit on niitä, joilla kustaan silmään.

    Palkkapottien kehitys pitäisi nähdä absoluuttisina lukuina ja mieluiten jatkuvana käyränä, sanotaan vaikka v. 1990 eteenpäin. Sitten päästäisiin käsitykseen, missä todellisuudessa mennään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kasvuakasvuakasvaua kirjoitti:

Palstalla oli kirjoitus, jonka "puolueettomat ja riippumattomat" toimijat poistivat koska siinä todistetiin, että 10 000 pään sopivasti valitulla otoksella suomalaisten palkkapotti todellakin "kasvaa".

En tiiä miten se otti palstan natseille niin koville, kun oikein todistamalla todistettin, että suomalaisten palkkapotti kasvaa. Vaikka viitattiin eräisiin erityisryhmiin, työttömiin ja nokialaisiin, niin ei sen olisi pitänyt haitata, sillä nokiakin on pelkästään kasvu-uralla, aivan kuten me kaikki:
http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=787542

Huumoria vähän, palstan natsit, soon kasvua kaikki

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu