Muskettisoturi kissoja? 90-luvun alku

Heipsan kaikki palstalaiset. Minua on jo useamman vuoden ajan vaivannut eräs kauan kadoksissa ollut piirrosanimaatio, jonka olen nähnyt pentuna telkasta yhden kerran 90-luvun alusta. Veikkaan aikajanaa 92-95.

Kyseisen leffan/sarjan päähenkilönä toimi nuori kissa poika, väriltään joko beige/kermaisen ruskea tai oranssi, en muista varmasti, mutta jokin vaalea jokatapauksessa.

Tarina alkoi siitä, kun päähenkilö oli vielä kapaloissa ja tämän täti, joka oli odottanut tyttövauvaa, oli ostanut paljon vaatteita/tavaroita tytölle ja kun tämä näki pojan, tämä pettyi suuresti.

Tosiasiassa en muista, olivatko muut muskettisoturit piirretyssä koiria vai kissoja, mutta luultavammin kissoja, päähenkilön rodun vuoksi. Itsenäisesti olen jo koettanut etsiä aika reippaan puoloisesti noita erilaisia muskettisoturi juttuja, muttakun ei tunnu löytyvän

Ihan varma olen siitä, että kyseessä ei ole nämä animaatiot:

Muskettikoirat
http://tvtropes.org/pmwiki/pmwiki.php/WesternAnimation/DogtanianAndTheThreeMuskehounds

Musketeers in boots
http://www.animenewsnetwork.com/encyclopedia/anime.php?id=3586

Kyseessä ei myöskään Disneyn Mikki ja muskettisoturit tai vanhat japanilaiset animaatit, joissa henkilöhahmot ovat ihmisiä. Olen suunnilleen jo menettänyt toivoni tämän mieltäni kummittelevan animaation löytymisestä, mutta jos kukaan osaa vinkata yhtään mitään, edes toiselle foorumille, josta voisin löytää animaatrio tietoista kansaa niin olen tosi kiitollinen, jos viitsitte heittää ehdotuksia! =)
5502
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Oisko david copperfield?

Äänestä

Voisiko olla joku versio Saapasjalkakissasta?

Toei animationin: http://www.youtube.com/watch?v=OpRrptl1HW4

Tao Taossakin oli Saapasjalkakissa-jakso. Jos tosiaan olet nähnyt vain yhden osan veikkaisin että kyseessä on elokuva/lyhytelokuva tai jakso sarjasta jossa on joka jaksossa eri tarina.

Äänestä

Itse muistan hämärästi ohjelman/elokuvan alun, mutta en taas sen nimeä. Yritän muistella jos se nimi tulisi mieleen .

Äänestä

Kyseessä on varmaankin "Dogtanian and three musketeers". Koiria jotka on muskettisoturitarinan teemassa.

Äänestä

Itsekin muistan vastaavan sarjan jossa hahmot kaikki kissoja. Tvsarjan musiikkina toimi instrumentaaliversio Abban Lay all your love on me:stä

Valitettavasti en ole löytänyt nimeä tai muuta tietoa vielä

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Soturi kissa kirjoitti:

Heipsan kaikki palstalaiset. Minua on jo useamman vuoden ajan vaivannut eräs kauan kadoksissa ollut piirrosanimaatio, jonka olen nähnyt pentuna telkasta yhden kerran 90-luvun alusta. Veikkaan aikajanaa 92-95.

Kyseisen leffan/sarjan päähenkilönä toimi nuori kissa poika, väriltään joko beige/kermaisen ruskea tai oranssi, en muista varmasti, mutta jokin vaalea jokatapauksessa.

Tarina alkoi siitä, kun päähenkilö oli vielä kapaloissa ja tämän täti, joka oli odottanut tyttövauvaa, oli ostanut paljon vaatteita/tavaroita tytölle ja kun tämä näki pojan, tämä pettyi suuresti.

Tosiasiassa en muista, olivatko muut muskettisoturit piirretyssä koiria vai kissoja, mutta luultavammin kissoja, päähenkilön rodun vuoksi. Itsenäisesti olen jo koettanut etsiä aika reippaan puoloisesti noita erilaisia muskettisoturi juttuja, muttakun ei tunnu löytyvän

Ihan varma olen siitä, että kyseessä ei ole nämä animaatiot:

Muskettikoirat
http://tvtropes.org/pmwiki/pmwiki.php/WesternAnimation/DogtanianAndTheThreeMuskehounds

Musketeers in boots
http://www.animenewsnetwork.com/encyclopedia/anime.php?id=3586

Kyseessä ei myöskään Disneyn Mikki ja muskettisoturit tai vanhat japanilaiset animaatit, joissa henkilöhahmot ovat ihmisiä. Olen suunnilleen jo menettänyt toivoni tämän mieltäni kummittelevan animaation löytymisestä, mutta jos kukaan osaa vinkata yhtään mitään, edes toiselle foorumille, josta voisin löytää animaatrio tietoista kansaa niin olen tosi kiitollinen, jos viitsitte heittää ehdotuksia! =)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu