tilanne seuraava oli henk.kohtainen aika 5.6 kaikki liput ja laput oli. Sanallisesti asiaa koitinvielä nopeuttaakin.
Alkuviikosta nyt sitten vein reseptilääkkeistä korvausta varten kuitit ja samalla kyselin toimeentulotuen tulemista. Olipa sitten seuraavana aamuna räpsähtänyt tilille 200e kesäkuun ennakko tekstillä. Päätöstä moisesta ei ole tullut?! Sisältääkö tuo nyt sitten 70e lääkkeiden korvauksen.. Ja mikä ihmeen ennakko??? Emme me missään holhouksessa ole ei sitten voinut koko summaa laittaa samalla napinpainalluksella.Nyt on meossa 9. ARKIPÄIVÄ hakemuksen jättämisestä. Soitin hetki sitten toimistolle ja sain kuulla ettei mitään päätöksiä ole tehty ei siis näkynyt koneella kuin tuo ennakko. Samoin sain kuulla ettei asialle voi mitään ja että palaan asiaan uudelleen kun sosiaalityöntekijämme on paikalla ENSI tiistaina.... olisikohan tässä vaiheessa jonkun muun sos työntekijän tehtävä hoitaa asia vaikka toinen on käsittelyn aloittanut. Meillä oli siis 5.6 henkilökohtainen aika jolloin joutui kuitenkin tekemään myös hakemuksen kirjallisena. Ja palataan asiaan tiistaina 19.6 Kyllä tuolla 200 ennakolla miinus 70e lääkkeet ja tänään erääntyvä 450 vuokra hoidetaan köykäseen ei mitään hätää ei!!! Mitkä on meidän oikeudet tässä kohtaa ja kuinka toimia?
ei lakipykälistä väliä
18
153
Vastaukset
- tee kantelu heti
Kantelu aluehallintovirastolle välittömästi. yhteystiedot löytyy tuolta:
http://www.avi.fi/fi/Peruspalvelutjaoikeusturva/Sosiaalijaterveydenhuolto/Sivut/default.aspx
Ovat viime aikoina antaneet uhkasakkoja kunnille viivästymisistä. Sita oman alueesi Sosiaalihuollon ylitarkastajalle joka sitten soittaa kuntaan.... ainakin pitäisi jotain taphatua. - nenenen12
kiitos. Taidampa tehdäkin mutta eikös tuollaiset ole hitaita eikä auta meitä nyt yhtään?
Eikö meillä ole oikeus vaatia että kun tuo sosiaalityöntekijä ei ole paikalla ennen tiistaita ja kun nyt menossa jo yliaikaa sos puolelta että joku toinen sosiaalityöntekijä tekisi nyt pian päätöksen kun tuo omamme ei siihen ole nähtävästi kyennyt määräaikana.??- kunnat ruotuun
Kyllä voit vaatia. Välttämättä vaatimuksesi ei johda mihinkään. Sossutädit kaatuvat näännyttävän työkuorman alle, kun kunnat tahallaan aliresurssoivat toimeentulotukikäsittelyyn tarvittavan henkilökunnan määrän.
Hidas, mutta luultavasti kuitenkin paras tapa edetä on tuo sinulle ehdotettu kantelu/yhteydenotto aluehallintovirastoon (AVI). Tämä siksi, että AVI:lla on käytössään uhkasakko uppiniskaisten kuntien ruotuun laittamiseen, vaikka turhan pitkään vetkuttelevat sielläkin, että ottavat uhkasakon vihoviimeisenä keinona käyttöön.
- tee kantelu heti
"eikös tuollaiset ole hitaita eikä auta meitä nyt yhtään?"
Riippuu ihan millainen tarkastaja sattuuu olemaan. Nopeimmillaan: Soitat tarkastajalle -> tarkastaja soittaa sossuun ->sossu "polvillaan", käytännössä alle tunnissa. Tosin saattaa viipyä kauankin. - nenenne1
tuolla on iso lista ylitarkastajista mutta kuka mahtaa olla oikea kun kysymyksessä on lieksan kaupunki. ? pia sorsa?
entä kenelle tuo kantelu tuonne aluehallintovirastoon kuuluu tehdä?- kunnat ruotuun
Pia Sorsa ja jos et saa häntä kiinni, niin sitten se "sijaistuksia" tyyppi.
Kantelu vaikka sähköisesti kirjaamo.ita(at)avi.fi
Tarkoitusta varten löytyy jo valmis hallintokantelulomakekin (pdf ja doc) netistä.
- Läpi harmaan kiven!
Itse Pirkkalassa sain odoteella 16.5. tehtyyn hakemukseen rahoja aina kesäkuun 11. päivään saakka. Kyseessä siis kesäkuun perustuki. Lisäksi kesäkuulle toinen hakemus 24.5. tehty jota ei ole vielä ratkaistu, senkin perusteella pitäisi sossun maksaa noin 700 euroa. Luvattu kyllä on hoitaa joo.
Itse tein jo aikaa ilmoituksen poliisille koska ei mitkään avin tain muun moitteet auta. Kyllä pitää iskeä kovapäisiä kovalla jotta homma alkaa pelittämään.
Eli faktat, pykälät, ja oikeuskäytäntö nippuun ja poliisille. Jos poliisille ilmoittaa vaan oman jutun asiat niin eivät osaa tutkia kun eivät tunne alaa yleensä. - tee kantelu heti
"oli henk.kohtainen aika 5.6 kaikki liput ja laput oli"
Kyllä virkailijalla pitää olla todella hyvä selitys sille miksi päätöstä ei tehty saman tien kun kaikki paperit oli esillä, aikaa se olisi vienyt vain muutaman minuutin. Nuo henk. koht. käynnit on juuri sitä varten. Kun sitten jälkeen päin ruvetaan tekemään päätöstä niin aikaa kuluu monin kertaisesti kun paitää ne paperit lukea uudelleen. Vaikuttaa tahalliselta viivyttelyltä. Periaatteessahn tuo 7 arkipäivän käsittelyaika alkaa kulua silloin kun olet tilannut ajan sossuun. - nenenenne1
lieksassa kuulemma käytäntönä että vaikka henkilökohtainen käynti niin silti pitää täyttää hakemuskin. Täytimme se ihan paikanpäällä sosiaalityöntekijän pyytämänä emme moista tienneet kun ei ennen ole tarvinnut vaan tosissaan tuo paikalla olo ajanut sen asian. Luulin että siksi näin kun yleis tietoja kyseli muutimme tänne vasta nyt kuunvaihteessa mutta ihan kuulemma normi juttu on ja näin toimitaan aina. Soitin vielä uudelleen toimistoon ja sanoin että kun jo yliaikaa niin vaadin että joku toinen hoitaa kiireellisesti asian ja asiakasneuvoja vei sitten luurin jollekin toiselle työntekijälle joka myöskin voivotteli ja tuumasi ettei voi mitään sillä hakemuksemme on varmaan tuon poissaolevan työntekijän huoneessa (eivätkö pääse toistensa huonneisiin??) mutta kun painotin asiaa tiukasti lupasi hän selvittää asiaa otti numeron ylös ja lupasi soittaa. Painotin uudelleen että vielä tämän päivän aikana, Odotin 1,5h jonka jälkeen päätin soittaa itse sinne ja kysyä mikä ihme nyt on asian laita ja kas sain kuulla automaattisen puhelinvastaajan kertovan että toimisto on jo mennyt kiinni. mahtavaa toimintaa heiltä. ei muutakun häpeillen ilmoittamaan vuokranantajalle että vuokra nyt viivästyy ja huomattavasti. alkoi upeasti tämä uusi vuokrasuhde. vuokranmaksupäiväksi merkitty 15. juuri siksi että ehtii tuet tulemaan mutta olisi näköjään pitänyt laittaa kuun viimeinen päivä. olisi EHKÄ saattanut ehtiä ajoissa.. olemme yhteydessä tuohon pia sorsaan se varmaan riittänee hänhän on aluehallintovirastosta vai pitääkö hänelle ja virastolle molemmille ilmoittaa erikseen? Lähetän hänelle sähköpostia ja maanantaina alkanee tapahtua sitten nythän toimisto jokatapauksessa on jo kiinni.
- Läpi harmaan kiven!
Henkilökohtaista käyntiä minullekin esittivät ja vaativat käymään Pirkkalassa. Ja poliisikin ensin tuumasi, että pitää käydä paikanpäällä. Luin vähän poliisille lakia niin sitten aloittivat tutkimaan asiaa. Mitään pakkoa henk. koht. käyntiin kun ei laki määrää. Eikä myöskään voida vaatia että käyttäisi jotain kunnan omaa lomaketta tuen hakemiseen. ihmepelleilyä. Ja hölmöt suostuu jee jee jee...
- nenene1n
me käytiin omasta halusta sos.toimistolla paikanpäällä kun kauempaa muutimme ja juuri sen vuoksi että muuton jälkeen ei hirveesti jäljellä voi ihmeitä olla edellisen kuukauden rahoista sapuskoihin kun ei sitä ihmeitä muutenkaan koskaan ole. 400km päästä ei muutenkaan viitsi leipiä ja margariineja sun muita kuljettaa helteellä kun auto on kuin uuni. eli ei ollut oikein mitään perustarvikkeitakaan.
juuri tuon takia kävimme että nopeaan tapahtuisi jotakin. mutta se ei riittänyt vaan halusivat lisäksi hakemuksenkin. ja edelleen odotellaan. nyt pitäisi ilmoittaa vuokranantajalle että anteeksi kun vuokra myöhässä mutta tarkoitukseni on kuitenkin maksaa. ehkä myöhästynee n. viikolla?? (minulla ja sossulla eri pankit kuten myös minulla ja vuokranantajallakin eli menee ne pankkipäivät siirroissa aina..) noloa.. hän on kuitenkin yksityis henkilö ja maksan vuokran omalta tililtäni itse yksityisyyden vuoksi..- nennennn1
miksi muuten poliisille pitää itse tulostaa tiedot kuinka sosiaalihuollossa toimitaan lain puitteissa? jos haluan mennä tekemään ilmoituksen niin eikö se ole kuitenkin poliisin tehtävä katsoa ne pykälät kyseisen asian osilta tai vaihtoehtoisesti sitten ottaa yhteyttä johonkin ammatti henkilöön joka ne tietää?
menitkö sinä ensin tyhjin käsin poliisille ja se ei kelvannut niin menit sitten uudestaan "todistus aineiston'' kera? - Läpi harmaan kiven!
nennennn1 kirjoitti:
miksi muuten poliisille pitää itse tulostaa tiedot kuinka sosiaalihuollossa toimitaan lain puitteissa? jos haluan mennä tekemään ilmoituksen niin eikö se ole kuitenkin poliisin tehtävä katsoa ne pykälät kyseisen asian osilta tai vaihtoehtoisesti sitten ottaa yhteyttä johonkin ammatti henkilöön joka ne tietää?
menitkö sinä ensin tyhjin käsin poliisille ja se ei kelvannut niin menit sitten uudestaan "todistus aineiston'' kera?Ensin tein ilmoituksen ja selostin miten toimittu lain vastaisesti. Poliisi oli puhelimitse kuullut sosiaalityöntekijää joka oli sopertanut mm., että en ole käynyt henk. koht. paikalla jne. Mutta tuo oli siis lakiin perustumatonta ja kun sen selitin poliisille lakipykäliin viitaten niin vasta sitten alkoi varsinainen tutkinta. Ei poliisi automaattisesti osaa lakia lukea eikä ymmärtää, siltä ainakin tuntuu, joten paras mainita heti rikosilmoituksessa/tutkintapyynnössä, että mitä lakia ja pykälää on rikottu, ja laittaa mukaan mahdolliset päätöksetkin.
- aktiv kapitaal
Tutkiiko virkamies virkamiehen törttöilyjä?
Siinäpä pulma. - neneneeenn11
tuo sosiaalihuollon ylitarkastaja neuvoi ottamaan yhteyttä aina ensisijaisesti sosiaaliasiamieheen. laitoin sinne Itä-Suomen aluehallintovirastoon kantelun.
asia on saanut sikäli uuden käänteen että tänään sain päätöksen tuosta 200euron ennakosta lapussa oli lähetetty 12.6 mutta kas kun tänään tuli ja kuoressa postin leima perjantailta 15.6 ja silloinhan minä sinne soitinkin.
eli se on vasta silloin l'hetetty minulle mutta allekirjoittanut sama henkilö jonka piti olla huomiseen 19.6 asti poissa.. outoa??
Päätöksessä luki myös että perustoimeentulotuen osalta pätös on tehtävä viimeistään 15.6.12
-miksi silloin? sehän olisi kuulunut tehdä viimeistään 13.6. (7 arkipäivää, käyty paikanpäällä 5.6.)
no tänään oli sitten tullut rahaa tilille mutta kas kun päätöstä ei ole tullut niin saas nähdä mikä nyt on jutun ideana että siitä puuttuu perus osastakin jo n.150euroa sitten nuo minun 70e reseptilääkkeet (ennakon päätöksessä ei mtn mainintaa asiasta) ja harkinnanvaraisista avustuksista nyt puhumattakaan mitä haimme..
(saamme ottaa tontilta polttopuut vaan jollainhan ne pitää tehdä ensin tuolta metsästä eli moottorisahaan tukea sekä muutossamme rikkoontuneen pyykinpesukoneen tilalle toimiva)
mielenkiinnolla ootellaan kukahan on allekirjoittanut tuon perjantaina(?) tehdyn perusosan päätöksen josta rahat tänään tilillä kun tuo työntekijämmehän on vasta tiistaina paikalla ja kumma se on sekin ettei sossujen koneella näkynyt kuitenkaan perjantaina minkäänlaista merkintää mistään päätöksistä kun sinne silloin soittelin mutta silloin se kuitenkin piti tehdä.... hämärää touhua???
pakko sanoo sen verran ettei meillä todellakaan kohdanneet tuon työntekijän kanssa kemiat mutta hän on ammattinsa valinnut ja mielestäni hänellä ei ole oikeutta toimia noin ja vastoin sääntöjä vaikka minä tekisin mitä eihän se ole kuitenkaan mitään henkilökohtaista!
tai en nyt sanoisi niinkään etteikö hän olisi ollut siedettävä mutta eri paikkakuntia ja sostoimistoja nähneenä täällä oli vain jotenkin kaikki kovin virallista olevinaan ja mahdolllisimman vaikeaksi väännettyä..
se laittoi hieman huvittamaan mikä tästä lieksasta nyt niin upean tekee ja sekös rouvaa sitten harmistutti ilmeisen pahastikin..
mitähän seuraavaksi..
Onhan tuo reseptilääke kuitenkin huomoitava (aimmessa kunnassa huomioitiin menona)
vaikka kyseessä ihosairaus ja reseptin kirjoittanut yksityislääkäri
(suomen terveystalo, ihotautien erikoislääkäri) ? - Namu...
Credit24:sta saa pikalainaa pitkällä maksuajalla mutta sen voi maksaa pois heti kun saa rahaa eli säästää koroissa. En nyt muista saiko heti jonkun 500e lainaksi, voi olla että saa mut jos ei saa niin pitäis saada kun on ottanut jonkun 50e lainaa vaikka viikoksi ja maksanut takaisin. Tietysti se on tosi huono neuvo että pikalainaa mutta jos tilanne alkaa kärjistymään. Paitsi että jos oikein v-mäinen sossu niin ne vittuilee lainvastaisesti pikavipistäkin. Mutta mistä vuokranantaja voi tietää mistä syystä vuokra myöhässä kun tuore vuokrasuhde, sen takia on erityisen tuomittavaa että sossu alkaa heti pilaamaan elämää kun muuttanut.
- Liputjalaputjoopajoo
TÖIHIN HETI!
- nennnnen11
no menepä itse töihin jossa saat niitä tehdäkin ettei tarvi täällä olla toimittamassa.
vippejä en saa enkä nykyään ottaisikaan ovat mun elämäni jo aiemmin pilanneet! velkaa kiitos niiden ja silloisen elämän tilanteeni n.30 000e
en suosittele niitä kenellekään!!! kiitos kuitenkin...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1342016Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291065- 69880
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261768Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65759- 14739
- 83689
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132687Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.213676- 26672