Lapsella on oltava oma passi matkustamista varten 26.6.2012 lähtien. Lapset eivät voi enää matkustaa siten, että nimi on lisätty vanhempien passeihin.
Lisätietoa poliisi.fi sivuilta
Lisätietoa poliisi.fi sivuilta
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
No niinpä näyttää olevan, kiitos vinkistä! Vielä ehdittiin yksi reissu tekemään toukokuussa kimppapassilla. Hyvä tietää tulevan kesäloman varalta, että osaa hakea lapselle jo ajoissa omaa passia. Olis kyllä lentokentällä tullut yllätyksenä, ettei lähdetäkään reissuun :-((
Huomioi myös se, että se vanhempi, jonka passiin lapset on merkitty, joutuu myös hankkimaan uuden passin ilman merkintää lapsista.
Vain lapsi joutuu hakemaan passin, mutta vanhempi voi käyttää passia viimeiseen voimassaolopäivään saakka.
Suomessa myönnettiin vielä elokuussa 2006 passeja, joihin vanhempien lisäksi voitiin merkitä myös lapset. Nuo passit ovat edelleen voimassa olevia 10 vuoden passeja, joissa ei ole biometrisiä tunnisteita. Kesäkuun 26. päivästä lähtien vanhoja 10 vuoden passeja voidaan käyttää niihin merkittyyn viimeiseen voimassaolopäivään saakka normaalisti passin ensisijaisen haltijan eli vanhemman osalta. Passiin merkityillä lapsilla ei mainitun päivämäärän jälkeen ole kuitenkaan enää matkustusoikeutta tällä passilla.
Tämä kopioitu yllämainitulta poliisin nettisivulta. Eli vanhempi voi omalla voimassaolevalla passillaan edelleen matkustaa.
Ei pidä paikkaansa.
Siis annebaban kommentti ei pidä paikkaansa, viestini asettui väärään väliin.