Onko muilla samanlaisia kokemuskia? Olen avioitunut mieheni kanssa pari vuotta sitten, hänellä on 14 vuotias tytär. Aluksi minulla ja tyttärellä meni hyvin ( kun hän oli 10-13v), mutta nyt 14 vuotiaana hän on alkanut valittaa jatkuvati minusta biologiselle äidilleen (jonka luona asuu) kaiksesta mitä teen ja sanon. Tuntuu, että en uskalla kohta enää mitään sanoa hänelle,, kun hän ymmärtää kaiken väärin ja loukkaantuu. Onkohan tämä nyt murrosikäisen kiukuttelua vai mitä? Meillä nämä valitukset on, että en anna kuunnella musiikkia (siis olen valittanut vain liian kovalla pitämisestä) , hänellä ei ole täällä isällään omaa huonetta (siis hänellä on oma huone aina kun on on meillä, siis joka toinen viikonloppua, mutta muuten huone on minun minun työhuoneena muina aikoina)..
Viimeisin esimerkki: Olimme juuri etelän reissulla mieheni ja hänen tyttären kanssa ja kotiin tultuaan hän oli itkenyt ja oli ilmoittanut äidilleen, että ei enää koskaan halua meidän kanssa reissuun. Vuosi sitten oli taas niin, että ei päästänyt meitä mieheni kanssa minnekään lähtemään kaksistaan vaan halusi aina mukaan. Onko tytärpuolii nyt mustasukkainen isästään vai mitä tämä on? Valituksen aiheet etelän reissulta olivat tyyllin, että minä sain ostaa kaikkea mitä halusin ja hän ei saanut mitään (vaikka kummallekin mieheni osti kaikenlaista tuliaista) ja sitten, että olin kuulemma esitellyt itseni hänen äitinään..(.siis joku karvakäsi kysyi, että olenko hänen mami ja sanoin että yes, kun ei sitä nyt jaksa siellä alkaa selittää, että olen äitipuoli) niin siitä oli valittanut äidilleen, että olin esiintynyt hänen äitinään. Mitä tämä voisi olla? miten selvittää asioita. Mieheni on jutellut tyttären kanssa ja tytär on näitä samoja juttuja kertonut isälleen..pitäisikö minunkin jutella tyttären kanssa vai olla vain hiljaa?Pahentaakohan juttelu asioita vai olisiko parasta olla kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan? meinaan vain, että jos tytär on uskoutunut minun haúkkumiseni äidille ja isälle, niin pahentaako tilannetta, kun tajuaa, että isä on kertonut minulle, mitä hän on kertonut hänelle ja äidille. Paha mieli minullakin, jos olen jotenkin loukannut. Tuntuu vain kurjalta kun tytär haukkuu minua äidille ja isälle ja minä, jota asia koskee jään syrjään keskustelusta...mielipiteitä asiasta toivoisin..Minulla ei ole omia lapsia ja siksi ei ehkä parasta mahdollista ymmärrystä asioiden ratkaisusta ja voi olla että suurentelen asiaa, kuten mieheni sanoo.
äitipuoli ja tytätpuoli
15
253
Vastaukset
- Kritiikin kestää
No joo, vähän on samanlaisia kokemuksia. Äitipuoli on hyvä syyllistämisen kohde.
Itse en ollut noin tunnontarkka ja annoin angstisen teinin marmattaa, enhän ollut tehnyt tietoisesti mitään pahaa. Ahdistus ja epävarmuus kuuluu puberteettiin, enkä sinun paikallasi tekisi kaikesta noin suurta numeroa.
Mieheni tytär on jo aikuinen, mutta hänenkin paha olo suuntautuu joskus minuun. Minä en kuitenkaan suostu hänen aggressioitten maalitauluksi, jätän ne omaan arvoonsa. Valittamisen aihetta löytyy aina, kukaan ei ole täydellinen.
Älä odota vielä mitään korrektia käytöstä. Meillä on mieheni kanssa myös 2 lasta. Sanon suoraan, että murrosikä on todellinen koettelemus myös biologiselle äidille. Olen heidän mielestään milloin mitäkin. Isä on ihana, mutta ei hänkään aina, vaikka on perheen lompakko.
Välitä ja ennenkaikkea arvosta itseäsi. Viimeistään 2-vuoden kuluttua tyttären mielenkiinto alkaa suuntautua muihin asioihin ja mielenkiinto sinua ja sanomisiasi kohtaan hiipuu.
Miehesi on aivan oikeassa, anna asioiden olla omassa suuruusluokassaan.
Jos sinua asiat askarruttaa, kysy ystävällisesti, miksi sinua haukutaan. Itse saan palautetta joka päivä, mutta uskallan myös sanoa oman mielipiteeni. Ymmärrän kyllä, että nuorella ei ole helppoa ja mielikin on herkkä ja joskus itkettää ja ahdistaa aivan muut asiat kuin mistä äidille kiukutellaan. - murkut niinpä niin
Kun tytärpuoli tulee teille, niin lähde pois sieltä vaikka kylpyllään tai sukulaisten luoksen. Kuhan sinä et vain ole paikalla haukuttavana, niin joutuu miettimään ketä sitten alkaa haukkumaan ja nokkimaan. Tietysti se on ikävää, että joutuu lähtemään kotoaan evakkoon V ittumaisen murkun takia, mutta kun tämä murkku jatkuvasti haukkuu sinua, niin se alkaa vaikkuttamaan mieheesi alitajuisesti ja hänkin alkaa kohta sinua nokkimaan.
Toinen vaihtoehto on että hankit pikkuisen nauhurin johon äänität tytärpuolen v ittuillut sinulle ja kun tulee miehen puolelta moittimisia niin laitat nauhurin pyörimään, että miehes saa kuunella ihan omakohtaisesti tyttärenssä käytöksen. Nimittäin isänsä ja äitinsä on laitettava tulle riekkumiselle stoppi, sinä et voi sitä tehdä, muuta kuin poistumalla aina paikalta kun tämä hirviö tule teille, ettei vaan pääse jostain sanomaan. Jos alkaa sanomaan siitä, että et ole paikalla, niin sanot suoraan, ettei sinua kiinnosta kuunella pas kaa tuollaisen murkun suusta eikä jälkikäteen haukkumisia, että päätä nyt olenko minä paikalla vai lähdenkö pois, kun sä tulet tänne.- oletko sairas?
Salaa äänitys on rikos Aika alas pitää vajota että tekee alaikäiselle lapselle noin. Jokaisella on oikeus olla pitämättä kaikista ihmisistä, et voi pakottaa siihen edes lasta.
- teinit
oletko sairas? kirjoitti:
Salaa äänitys on rikos Aika alas pitää vajota että tekee alaikäiselle lapselle noin. Jokaisella on oikeus olla pitämättä kaikista ihmisistä, et voi pakottaa siihen edes lasta.
valitettavasti omassa kodissa saa kuvata ja äänittää ilman, että siitä tarvii olla lupaa keneltäkään. Ja jos halutaan todellista tietoa eikä valheellista, niin silloin se on äänitettävä salassa.
Ja teinit jotka ovat murkkuiässä osaavat olla todellisia hirviöitä, kun ne jotain päättävät ja nyt on tämä äitipuolikas joutunut tämmöisen hormoonihirviöteinin hampaisiin ja omasta kokemuksesta tiedän, että siinä on melko voimaton. Rahat, tavarat ja kyyditykset kelpaa, mutta sitten haukutaan face ja irc galleriassa sekä muualla maanrakoon. Äiti on niin hyvä, vaikka on jo 4 mies menossa ja välillä ovat jo eron partaalla sekä lapsia 8 neljälle eri miehelle. Ja tytär näköjään tulee seuraamaan äitinsä jalanjälkiä. Sehän on sanonta: Millainen äiti sellainen tytär! - häpee häpee
teinit kirjoitti:
valitettavasti omassa kodissa saa kuvata ja äänittää ilman, että siitä tarvii olla lupaa keneltäkään. Ja jos halutaan todellista tietoa eikä valheellista, niin silloin se on äänitettävä salassa.
Ja teinit jotka ovat murkkuiässä osaavat olla todellisia hirviöitä, kun ne jotain päättävät ja nyt on tämä äitipuolikas joutunut tämmöisen hormoonihirviöteinin hampaisiin ja omasta kokemuksesta tiedän, että siinä on melko voimaton. Rahat, tavarat ja kyyditykset kelpaa, mutta sitten haukutaan face ja irc galleriassa sekä muualla maanrakoon. Äiti on niin hyvä, vaikka on jo 4 mies menossa ja välillä ovat jo eron partaalla sekä lapsia 8 neljälle eri miehelle. Ja tytär näköjään tulee seuraamaan äitinsä jalanjälkiä. Sehän on sanonta: Millainen äiti sellainen tytär!Monesko sulla on mies menossa??? Niin ja vieläpä rikoit toisen perheen.
- meillä kaikki hyvin
teinit kirjoitti:
valitettavasti omassa kodissa saa kuvata ja äänittää ilman, että siitä tarvii olla lupaa keneltäkään. Ja jos halutaan todellista tietoa eikä valheellista, niin silloin se on äänitettävä salassa.
Ja teinit jotka ovat murkkuiässä osaavat olla todellisia hirviöitä, kun ne jotain päättävät ja nyt on tämä äitipuolikas joutunut tämmöisen hormoonihirviöteinin hampaisiin ja omasta kokemuksesta tiedän, että siinä on melko voimaton. Rahat, tavarat ja kyyditykset kelpaa, mutta sitten haukutaan face ja irc galleriassa sekä muualla maanrakoon. Äiti on niin hyvä, vaikka on jo 4 mies menossa ja välillä ovat jo eron partaalla sekä lapsia 8 neljälle eri miehelle. Ja tytär näköjään tulee seuraamaan äitinsä jalanjälkiä. Sehän on sanonta: Millainen äiti sellainen tytär!Meillä oli lapsilla aina kamerakännykät mukana, siltä varalta, että isän naikkoset tulisivat sinne silloin kun lapset ovat isällään, sekä näin aina asunnon siisteyden samalla. Sanoin että kuvat saa niin paljon kun haluaa, ja joskus oli tavallinenkin digikamera tai videolaite.
Koskaan ei onneksi naikkoset olleet siellä ja lapset saivat olla rauhassaisän luona ilman haukkuja. Joskus tein yllärikäynnin et muka oli asiaa. Ja aina oli puhdas talo niin asumismielessä kuin isän sutturoistakin. Mutta se on jo onneksi mennyttä aikaa, ei tarvi enää pelätä että vieras ihminen haukkuisi lapseni, kun ovat aikuisia, ja osaavat sanoa takasin jos joku haukkuu heitä. Mutta eipä ole vieläkään halunneet nähdä isän naisia... joten siitä hyvämieli. Äidin opetukset menneet hyvin perille, että kaikkia ihmisiä ei tarvi nähdä, ei puhua eikä muutenkaanolla tekemisissä. Ihmiset pitää osata valita oikein. - häpee itse
häpee häpee kirjoitti:
Monesko sulla on mies menossa??? Niin ja vieläpä rikoit toisen perheen.
olet vaan kateellinen ,kun sulla ei ole yhtään, eikä tuolasta kukaan edes huoli vakipanokseen yäk..
- ei voi olla totta
meillä kaikki hyvin kirjoitti:
Meillä oli lapsilla aina kamerakännykät mukana, siltä varalta, että isän naikkoset tulisivat sinne silloin kun lapset ovat isällään, sekä näin aina asunnon siisteyden samalla. Sanoin että kuvat saa niin paljon kun haluaa, ja joskus oli tavallinenkin digikamera tai videolaite.
Koskaan ei onneksi naikkoset olleet siellä ja lapset saivat olla rauhassaisän luona ilman haukkuja. Joskus tein yllärikäynnin et muka oli asiaa. Ja aina oli puhdas talo niin asumismielessä kuin isän sutturoistakin. Mutta se on jo onneksi mennyttä aikaa, ei tarvi enää pelätä että vieras ihminen haukkuisi lapseni, kun ovat aikuisia, ja osaavat sanoa takasin jos joku haukkuu heitä. Mutta eipä ole vieläkään halunneet nähdä isän naisia... joten siitä hyvämieli. Äidin opetukset menneet hyvin perille, että kaikkia ihmisiä ei tarvi nähdä, ei puhua eikä muutenkaanolla tekemisissä. Ihmiset pitää osata valita oikein.Umpihullun höpinää heko,heko kamerakännyt, hahah sairaan hullu ämmä ja kakarat kanssa.
- Just just juu
meillä kaikki hyvin kirjoitti:
Meillä oli lapsilla aina kamerakännykät mukana, siltä varalta, että isän naikkoset tulisivat sinne silloin kun lapset ovat isällään, sekä näin aina asunnon siisteyden samalla. Sanoin että kuvat saa niin paljon kun haluaa, ja joskus oli tavallinenkin digikamera tai videolaite.
Koskaan ei onneksi naikkoset olleet siellä ja lapset saivat olla rauhassaisän luona ilman haukkuja. Joskus tein yllärikäynnin et muka oli asiaa. Ja aina oli puhdas talo niin asumismielessä kuin isän sutturoistakin. Mutta se on jo onneksi mennyttä aikaa, ei tarvi enää pelätä että vieras ihminen haukkuisi lapseni, kun ovat aikuisia, ja osaavat sanoa takasin jos joku haukkuu heitä. Mutta eipä ole vieläkään halunneet nähdä isän naisia... joten siitä hyvämieli. Äidin opetukset menneet hyvin perille, että kaikkia ihmisiä ei tarvi nähdä, ei puhua eikä muutenkaanolla tekemisissä. Ihmiset pitää osata valita oikein.Hullun akan horinoita....hae lissu apua itsellesi!
- Teinit
häpee häpee kirjoitti:
Monesko sulla on mies menossa??? Niin ja vieläpä rikoit toisen perheen.
Mä en oon hel vatta rikkonnut mitään perhettä, Tollo! Jos äiteellä on jo neljäs ukko menossa ja mun mieheni oli numero 2, jonka luota tämä äitee lähti 3 kuukaudella raskaana ollessaan numero 3 luo! ( ja todennäköisesti tuo tyttö on tulle kolmoselle tehty, on niin saman näköiset sisko ja sen velipuolikas toistenssa kanssa, kuin kaksoset! Erosta on jo yli 20 vuotta. Mutta eihän tuollainen tajua luettua tekstiä.. Vain äitit saa hankkia itselleen uusia miehiä ja rikkoa perheitä!
- 78754fdvcmnvrguyowrh
On ne vaan niin hirviöitä ne miehen lapset että.. voi ihme!
. sanot sinä; ....paikalta kun tämä hirviö tule teille,....
nin ne uusiot haukkuuu ja se on sallittu, mutta kun exä tekee samoin uusin kakaroille , on hän hullu ja juoppo!
vaaks vaaks, vinks vinks.. ei ymmärrä.- teinit
sinä et tiedä piruakaan millainen hormoonihirviömurkku osaa olla. Joten ole hiljaa ja häpeä!
Ja jos sinua niin vaivaa se että kutsun hirviöksi, niin voin sanoa, että meillä oli tytärpuoli lähellä joutua koulukotiin, kun ei totellut ketään! Ei isäänsä eikä äitiänsä, teki mitä huvitti ja vittuilli kaikille sekä haukku..
Ja mitä siinä on jos neuvon että poituu paikalta kun tämä neiti hienohelma tulee paikalle? Omasta kokemuksesta tiedän, että parempi olla vaikka helvetissä sen aikaa kun teinihirviö on paikalla, sekin on parempi paikka elää. - lissu on tyranni
Paraskin puhuja, jolla ei miestä, saatikka miehen lapsia ja omasi niin alistettuja etteivät uskaltaneet edes vieraille päivää sanoa, ja pelkäävät vieraita ihmisiä.
- mene hoitoon
teinit kirjoitti:
sinä et tiedä piruakaan millainen hormoonihirviömurkku osaa olla. Joten ole hiljaa ja häpeä!
Ja jos sinua niin vaivaa se että kutsun hirviöksi, niin voin sanoa, että meillä oli tytärpuoli lähellä joutua koulukotiin, kun ei totellut ketään! Ei isäänsä eikä äitiänsä, teki mitä huvitti ja vittuilli kaikille sekä haukku..
Ja mitä siinä on jos neuvon että poituu paikalta kun tämä neiti hienohelma tulee paikalle? Omasta kokemuksesta tiedän, että parempi olla vaikka helvetissä sen aikaa kun teinihirviö on paikalla, sekin on parempi paikka elää.No se ei auta tyttöä yhtään vaikka kuinka haukut hirviöksi, pahentaa vaan asioita! Mutta mitä se sinua isän naista liikuttaa, pääasia että pääset tytöstä eroon, sillai huomaamatta, ettei isukki huomaa että sinä olet kaiken takana. Hyi häpeä ihminen.
Tuota juuri tekee se, kun joku rikkoo lapsen perheen, sittenlapset oireilee, ja tottkai kaikki syyttää siitä lasta, joka on täysin viaton! - teinit
mene hoitoon kirjoitti:
No se ei auta tyttöä yhtään vaikka kuinka haukut hirviöksi, pahentaa vaan asioita! Mutta mitä se sinua isän naista liikuttaa, pääasia että pääset tytöstä eroon, sillai huomaamatta, ettei isukki huomaa että sinä olet kaiken takana. Hyi häpeä ihminen.
Tuota juuri tekee se, kun joku rikkoo lapsen perheen, sittenlapset oireilee, ja tottkai kaikki syyttää siitä lasta, joka on täysin viaton!joo mutta tytärpuoli saa haukkua vaikka miksi!? Seko on sitten sallitua ja hyvää? No sellainen tytär millainen on äitinsä, ihan samanlaisia kuin kaksi marjaa!
Tytärpuoli itse lähti äitinsä luo kun sai koulunssa käytyä ja vain siksi kun äitin luonna sai tehdä mitä halusi! Suurin syy oli se, että isänsä ei sallinnut kollien tulla naimaan kotiinsa alaikäistä tytärtään (eli sakkolihaa) mutta äiti jo salli 14 vuotiaalle 21 vuotiaan kollin ihan kotiin asit panemaan. Ja kun isänsä ei hyväksynyt joka 3 kk vaihtuvia kolleja kylään eikä varsinkaan yökylään, sanoi vain tytölleen, että sitten kun oot täysikänen nai vaikka ukkomustalaista, mutta täällä et sitä tee!
Eli isänsä yritti laittaa rajoja, mutta äitinsä antoi olla kuin hollitallissa. Siinäpä ero vanhempien välillä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341998Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291037- 69877
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261763Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65751- 13725
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132686- 83685
- 26669
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.210668