Ohjelmassa esiteltiin perhe, joka asuu Kreikassa ja on nyt Kreikasta muuttamassa Suomeen. Rouva on kotiäiti ja suomalainen, mies Kreikkalainen ja lapsilla on kaksoiskansalaisuus, mutta eivät osaa kieltämme. Isäntä on ollut joitain vuosia työttömänä.
Tunnen suurta myötätuntoa perhettä kohtaan. Rouvan vanhemmat ja suomalaiset ystävät avustavat kodin perustamisessa. Hienoa, että on toivoa.
Totean, en pahansuopaisuuttani, että sekin perhe tulee suomalaisten veronmaksajien rasitteeksi. Kreikalle he ovat antaneet työpanoksensä ja osittain maksetun omakotitalonsa. Kärsimyksensä he saavat pitää itse. Ne eivät kelpaa kenellekään.
Kreikan kriisi ja Suomi A-studiossa
2
<50
Vastaukset
- Rimmir tänään
Kielen voi oppia, töitä voi saada, lapsista kasvamassa kaksikielisiä veronmaksajia joilla tulevaisuudesa apua molemmista kielistä maailmalla.
Johan se on kummallista ajatella nuorista terveistä ihmisitä että he ovat rasite yhteiskunnalle.
Niin kauan kun Suomi kuuluu EU:hun saa myös Suomeenkin muuttaa
toisista EU maista hakemaan töitä ja elämään.
Onhan Suomenkin poliittinen historia ajanut miljoonia ihmisiä ulkomaille.- .
Johan on ollut mielestäsi sikiävä suomalaisuus, että ihan miljoonia on ulkomaille männyt.
Omituista, minusta, ettei suomalainen äiti ole kieltään lapsilleen yhtään opettanut.
Omituinen on myös Kreikan tilanne, ettei velkaista taloaan voi myydä, kuten ohjelmassa kerrottiin.
Ja, ettei työttömyyskorvausta saa kuin vain yhden vuoden ajan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341979Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.29989- 69868
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261747Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65740- 12718
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132683- 80674
- 26662
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.207655