Ottakaa oppia venepakolaisista

Näin se vain on

Suomeen tuli tuhansia venepakolaisia 1970-luvun lopussa, 1980-luvun alussa. Heillä ei ollut mitään omaisuutta, eivät osanneet kieltä, eivät kulttuuria, outo kylmä ilmasto jossa ihmiset tuijottivat heitä. Onneksi vietnamilaiseen kulttuuriin, kuten aasialaiseen yleensäkin, kuuluu kova opiskelu ja ahkera työnteko.

Nyt reilun 30 vuoden jälkeen heillä menee hyvin. Ovat oppineet maan tavat, Suomessa syntyneet opiskelleet itselleen hyvät ammatit, käyvät töissä,rakentavat tätä maata. Eivät elä sosiaaliturvalla, eivätkä tee rikoksia yhtään sen enempää kuin muutkaan suomalaiset.

Sensijaan satoja vuosia elänee romanit elävät yhteiskunnan tuilla ja rikoksia tehden. Eikö yhtään hävetä, eikö teillä ole mitään ylpeyttä, kerjäätte rahanne ja teette rikoksia. Sitten vielä ihmettelette kun teistä ei pidetä!

19

68

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Armoton totuus

      Kulttuuri on kaiken perusta. Aasialaisessa kulttuurissa korostetaan opiskelua ja työntekoa, romanikulttuurissa yhteiskunnan tuilla elämistä ja rikosten tekemistä. Ei siis ihme että romanit ovat yhä syrjäytyneet yhteiskunnasta vaikka ovat Suomessa asuneet satoja vuosia. Aasiasta tulleet pääsevät muutamassa vuosikymmenessä suomalaiseen yhteiskuntaan kiinni.

    • Samaa mieltä

      Aloitus on hyvä sillä kun venepakolaiset tulivat ei heillä ollut yhtään mitään. Eivät osanneet edes kieltä, eivät tienneet Suomesta mitään. He kuitenkin alkoivat opiskella, menivät töihin. Romanit eläneet Suomessa iät ja ajat, ei opiskelu ja rehellinen työnteko kiinnosta. Kyllä kulttuureissa on eroja, toiset parempia, toiset huonompia. Tämä pitää avoimesti tunnustaa eikä se mitään rasismia ole.

    • Lauantaita!

      Tykkään romaneista semmoisina kuin he ovat. Tietysti pahoja rikoksia ei voi hyväksyä, mutta niitä nyt tekee kaiken rotuiset. Minusta romanit ovat tarpeellinen "väriläiskä" ja rikkaus. On se kiva, että ei olla kaikki samanlaisia.
      Nykyään perinteiset romaniammatit ovat kadonneet ja pitää ottaa tämä huomioon.

      • Tätä mieltä

        Joo, väriläiskiä ovat, elävät yhteiskunnan tuilla ja rikoksia tehden. Suoraan sanottuja paskasakkia, Suomi olisi paljon parempi paikka elää ilman heitä.

      • Lauantaita!
        Tätä mieltä kirjoitti:

        Joo, väriläiskiä ovat, elävät yhteiskunnan tuilla ja rikoksia tehden. Suoraan sanottuja paskasakkia, Suomi olisi paljon parempi paikka elää ilman heitä.

        Sinä oletkin kylmä ja kova ihminen, ainakin tuon tekstisi perusteella.
        Miksi sydämessäsi on vihaa?

      • Tätä mieltä
        Lauantaita! kirjoitti:

        Sinä oletkin kylmä ja kova ihminen, ainakin tuon tekstisi perusteella.
        Miksi sydämessäsi on vihaa?

        Minä teen viitenä päivänä viikossa kahdeksan tuntia päivässä rehellistä työtä ja maksan veroja joilla kustannetaan mm. romanien asuminen ja eläminen. Tämä ei heille riitä, tehtailevat vielä rikoksia ja minun pitäisi romaneista pitää. Oletko aivan terve?!

      • Lauantaita!
        Tätä mieltä kirjoitti:

        Minä teen viitenä päivänä viikossa kahdeksan tuntia päivässä rehellistä työtä ja maksan veroja joilla kustannetaan mm. romanien asuminen ja eläminen. Tämä ei heille riitä, tehtailevat vielä rikoksia ja minun pitäisi romaneista pitää. Oletko aivan terve?!

        Kyllä yhteiskunta auttaa sinuakin tarvittaessa ja myös sinä voit valita rikollisen elämäntavan jos sitä kadehdit.

      • Tätä mieltä
        Lauantaita! kirjoitti:

        Kyllä yhteiskunta auttaa sinuakin tarvittaessa ja myös sinä voit valita rikollisen elämäntavan jos sitä kadehdit.

        Hädässä olevaa pitää tietysti auttaa mutta ei koko ikää. Eikä varsinkaan terveitä työkykyisiä ja työikäisiä ihmisiä joilla ei vain ole halua opiskella eikä tehdä rehellistä työtä. Tuo porukka alkaa pikkuhiljaa vituttamaan. Mitään eivät tälle yhteiskunnalle anna mutta aina ovat vain käsi ojossa. Sitten tämä paskasakki kehtaa alkaa haukkumaan rasistiksi kun ei riemumielin verovarojaan heille syydä. Jo on mennyt maailma ihmeelliseksi, ei röyhkeydellä ole äärtä ei rajaa.

      • Perinteet kunniaan

        "Nykyään perinteiset romaniammatit ovat kadonneet ja pitää ottaa tämä huomioon."

        Tämä pitää ottaa huomioon, viinanmyynti, hevoskauppa, povaaminen ja pitsiliinojen myynti. Siinä perinneammatit, nyt se on yleisrosvo, varkaudet, ryöstöt, petokset, tapot ja murhat.

    • Toki saavat olla

      mutta ei yhteiskunnan tarvii elättää näitä "väriläisköjä" kehdosta hautaan..

      • Kohtuus kaikessa

        Entäs sitten pörssiyhtiöiden johtajisto ??! He saavat vuositasolla miljoonapalkkiot siirrettyään tuotannon halvan työvoiman maihin ja tehtyään täällä Suomessa muutaman tuhat ihmistä työttömäksi. Näillä bonus- ym. rahoilla autettaisiin monta vanhusta pois köyhyysloukusta ja helpotettaisiin sairaiden elämää. Onko siinä mitään järkeä, että esimerkiksi Jorma Ollilan vuosiansioon yltääkseen, on tavallisen duunarin tehtävä yli 200 vuotta töitä !! Joku kohtuus tähänkin !!

      • Kaikkea sitä kuulee
        Kohtuus kaikessa kirjoitti:

        Pörssiyhtiöiden johtajisto maksaa palkastaan puolet veroa. Näillä veroilla maksetaan monen mannen kotona makaaminen. Pörssiyhtiön omistajat nämä palkat maksavat, ei niitä yhtiöitä valtio omista. Se on yhtiön omistajien ja johtajien välinen asia paljonko palkkaa maksavat.

        Väännetään rautalangasta. Jos minulla on firma ja sinä tulet minulle töihin minä saan maksaa sinulle niin paljon palkkaa kuin tahdon. Meidän palkkaneuvottelut eivät kuulu valtiolle patkääkään. Jos päätän maksaa sinulle sata tonni kuussa niin tahtoisitko että valtio tulisi väliin ja sanoisi että ei noin paljoa saa maksaa?

      • Kohtuus kaikessa
        Kaikkea sitä kuulee kirjoitti:

        Ei se ystäväiseni noin yksinkertaista aina ole. Valtionomisteisten yhtiöiden, kuten Finnairin johtajien palkkiot ja bonukset maksetaan osittain yhteisistä varoista ja mitä muihin yhtiöihin taas tulee, niin monet palkkiot junaillaan "hyvä veli"-kerhossa mahdollisimman pienin veroseuraamuksin. Jos olet sitä mieltä, että nämä palkkiot, jotka lasketaan vuositasolla usein seitsennumeroisina ja jotka eivät ala välttämättä edes ykkösellä, ovat kohtuullisia, niin se on sinun häpeäsi. Esimerkiksi viime vuonna nousivat johtajien palkat 16 %, työntekijöiden vain 2,6 %.

        Se ei todellakaan ole yksinkertaista. Voidaan toki päättää että valtio-omisteisten yhtiöiden johtajat saavat paljon pienempää palkkaa kuin normaaleissa pörssiyhtiöissä. Tämä merkitseen että parhaita johtajia ei saada, miljarditappioita veronmaksajille. Vai kuvitteletko sinä että hyvän johtajan saa aivan yhtä halvalla kuin huonon?

        Jos sinulle on futisjoukkue ja tahdot sille hyvän valmentajan niin kyllä siitä pitää maksaa. Halvalla ei saa hyvää. Aivan sama on firman johtoportaan kanssa.

    • velivenäläinen

      Jos aasialaiset ovat ahkeria niin miksi suomalaiset ovat tänä päivä niin laiska kansa, että sitä laiskempia ovat vai ruotsalaiset.

      • Tätä mieltä

        Aasialaiset ovat suomalaisia ahkerampia mutta mustalaisia laiskempaa kansaa ei ole. Eivät jaksa opiskella, eivät jaksa tehdä rehellistä työtä. Herää kysymys mitä helvettiä he oikein jaksavat tehdä!

    • juuuuuhhh

      Joo kyllä teijän hirttolait sun muut julmuuvet 70-luvulle on ajan mustalaiset siihe asemaa et ne on eristäytynee valkolaisista jokskii määrin pitää muistaa että näitä sen ajan ihmisiä elää vielä ja niijen lapsia totta kai venhempien kokemukset heijastuu lapsiin aika paljonki jossain määri sama se on suomalaisillaki monella nuorellaki saattaa olla niitä samoja hahra käsityksiä 50-luvulta ja nii todistelee muka nii kaiken oppineena ja tietäneenä mustalaiset sitä ja tätät päläpälälpäp ja miten ne asiat rullaa hyvä se on suomalaisena ottaa ja mennä sinne töihin ynm. kun siellä on kaikki muutki sua varmaa ei tuijoteta pitkää ja kyseenalaisteta niin kui mustalaista puhu sitte raukka ku ymmärrät hiukan verran mustalaisen maailman menosta jotaki suosin ottaa lisää oppi tunteja ihmisyydestä ja historiasta sä et tiä mustalaisten kulttuuristaka mitää ja silti osaat sanoo ku tietäisit ja tuntisit olet torella juntti lapsi muuta en voi sanoa

      • Kaikkea sitä kuulee

        1970-luvusta on yli 30 vuotta joten siihen ei enää voi vedota. Venepakolaiset tulivat silloin, heillä ei ollut mitään. Eivät osanneet edes kieltä, eivät tienneet maan tavoista ja laeista yhtään mitään. Aivan toisenlaisesta ilmastostakin. Nyt kun vertaa heitä ja romaneita on ero suuri. Vietnamilaiset opiskelee, tekee töitä, eivät tee rikoksia eivätkä elä yhteiskunnan tuilla yhtään sen enempää kuin valtaväestö. Romanit taasen, sen jokainen tietää mitä se porukka tekee.

        Se romanikulttuuri on nähty ja mihin se vie. Jatkakaa vaan samalla linjalla niin vielä 50 vuoden kuluttua olette aivan samassa tilanteessa. Muita kyllä jaksatte syyttää, teissä ei ole ikinä mitään vikaa.

      • valkolaisille

        Miksi pitää yleistää, että kaikki romanit ovat samanlaisia ? Ootko ollenkaa miettiny, että ennakkoluulojen takia romanit eivät saa töitä. Minun vanhemmat, tädit, sedät ja enot hakevat kaikki töitä.

        Mutta eihän teissä valkolaisissa ole mitään vikaa, kun tehän olette täydellisiä? Kattokaa peiliin ennen kuin alatte puhumaan muiden murhista. Valkolaiset tappavat pieniä lapsiaan heti kun menee huonosti. Joka kulttuurissa on huonoja ihmisiä, mutta ei voi yleistää että kaikki on. Tutustukaa ennenku haukutte.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      2016
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1065
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      880
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      261
      768
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      759
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      14
      739
    7. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      83
      689
    8. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      687
    9. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      213
      676
    10. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      672
    Aihe