Lapsen hankkiminen vanhemmalle iälle saattaa olla hyödyllistä jälkikasvun kannalta -isän tapauksessa.
Tuoreen tutkimuksen mukaan iäkkäiden isien lapset ovat geneettisesti "ohjelmoituja" elämään pitenpään.
Erikoinen poikkeus löytyy siittiöistä, Miehen sukusolujen telomeerinen pituus kasvaa ikävuosien karttuessa - toisin kuin muissa soluissa, joiden telomeerit lyhenevät. Täsät johtuu, että vanhemmalla iällä isäksi tulevien lapset perivät pitempia telomeerejä verrattuna nuorenpien isien jälkikasvuun.
Vaikutus on sama lapsen sukupuolesta riippumatta.
Koska ikä on suhteellinen käsite. Tutkimuksessa käsiteltiin Iäkkäinä isinä 30 - 54-vuotiaita mieheiä vaikka pohjoismaissa 30 - 40-vuotiaita ei pidetä erityisen vanhoina kun taas Filippiineillä lapset hankitaan nuorempina.
Lähde STT.TT Tukholma
Nyt voit tarkastella uuden tutkimuksen mukaan ikäjanaasi, eli minkä ikäennusteet sait isältäsi ja mitkä ennusteen annoitte lapsillenne?
Iäkäs isä lapsen eliniälle etu
55
254
Vastaukset
- |
Kerropa, mikä on telomeerinen!
- henrjii
Epäilen että se on niin pitkä, että sen saattaa helposti teloa
- |
henrjii kirjoitti:
Epäilen että se on niin pitkä, että sen saattaa helposti teloa
Meerittää muakin, ihan teloiksi.
- korpikirjailija
Telomeerit ovat kromosomien päitä suojaavia rakenteita, jotka lyhenevät solun jakautuessa. Kun telomeerit lyhenevät iän myötä, solut eivät enää kykene jakaantumaan. Tämä selittää elintoimintojen, kuten kuulon tai lihasten heikkenemistä iän karttuessa. Syntyessään ihminen on perinyt joko lyhyempiä tai pitempiä telomeerejä, jotka vaikuttavat osittain eliniän pituuteen.
- <
korpikirjailija kirjoitti:

Miksi et (yleensä) kerro, mistä tekstiäsi lainaat?
http://www.iltasanomat.fi/tiede/art-1288476438448.html - Nittaminax
korpikirjailija kirjoitti:
Telomeerit ovat kromosomien päitä suojaavia rakenteita, jotka lyhenevät solun jakautuessa. Kun telomeerit lyhenevät iän myötä, solut eivät enää kykene jakaantumaan. Tämä selittää elintoimintojen, kuten kuulon tai lihasten heikkenemistä iän karttuessa. Syntyessään ihminen on perinyt joko lyhyempiä tai pitempiä telomeerejä, jotka vaikuttavat osittain eliniän pituuteen.
Olisit nyt kertonut kaikki siihen vaikuttavat asiat. Onneksi en ole lääkäri jonka pitäisi ottaa muitakin asioita huomioon.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Telomeeri - päästiin asiaan
henrjii kirjoitti:
Epäilen että se on niin pitkä, että sen saattaa helposti teloa
Sanoppa periytyykö pituus/paksuus aina isän puolelta vai onko mahdollista että periytyisin äidin puolelta?
- korpikirjailija
< kirjoitti:
Miksi et (yleensä) kerro, mistä tekstiäsi lainaat?
http://www.iltasanomat.fi/tiede/art-1288476438448.htmlAloituksessa on mainittu alkuperäinen lähde, se ei ollut Iltasanomat koska en lue kyseistä lehteä.
- korpikirjailija
Nittaminax kirjoitti:
Olisit nyt kertonut kaikki siihen vaikuttavat asiat. Onneksi en ole lääkäri jonka pitäisi ottaa muitakin asioita huomioon.
http://fi.wikipedia.org/wiki/TelomeeriTuossa ylempänä on linkki, josta voit lukea Iltasanomista alkuperäisen tekstin, joka on jaettu eri lehdille levitetäväksi.
Korven Sanomien sivuilta olisi ollut sangen työlästä kirjoittaa artikkeli kokonaisuudessaa, sillä en tykkää laittaa aloitukseksi pelkkiä linkkejä vaan poimin artikkeleista oleellisen, josta haluan keskustella.
Kysyit tuolla alempana iän aikajanasta joko löysit jyvän? Sinun on vain tiedettävä vanhempiesi iät syntyessäsi ja lastesi isän iän kun lapsesi syntyi, niin yksinkertaista koko hassutus. - <
korpikirjailija kirjoitti:
Aloituksessa on mainittu alkuperäinen lähde, se ei ollut Iltasanomat koska en lue kyseistä lehteä.
En alun tekstiä tarkoittanutkaan, vaan vastaustasi minulle.
- Nittaminax
korpikirjailija kirjoitti:
Tuossa ylempänä on linkki, josta voit lukea Iltasanomista alkuperäisen tekstin, joka on jaettu eri lehdille levitetäväksi.
Korven Sanomien sivuilta olisi ollut sangen työlästä kirjoittaa artikkeli kokonaisuudessaa, sillä en tykkää laittaa aloitukseksi pelkkiä linkkejä vaan poimin artikkeleista oleellisen, josta haluan keskustella.
Kysyit tuolla alempana iän aikajanasta joko löysit jyvän? Sinun on vain tiedettävä vanhempiesi iät syntyessäsi ja lastesi isän iän kun lapsesi syntyi, niin yksinkertaista koko hassutus.Mitä sekoilet. Tuolla missään ole mitään linkkiä jonka olisit laittanut.
- korpikirjailija
< kirjoitti:
En alun tekstiä tarkoittanutkaan, vaan vastaustasi minulle.
Nyt meni yli hilseen, ei ymmärrä.
- korpikirjailija
Nittaminax kirjoitti:
Mitä sekoilet. Tuolla missään ole mitään linkkiä jonka olisit laittanut.
En laittanut linkkiä en vaan lähteen STT, TT Tukholma. You understand or not.
- Nittaminax
korpikirjailija kirjoitti:
En laittanut linkkiä en vaan lähteen STT, TT Tukholma. You understand or not.
Jaaha ja mun pitäis niinku kirjoittaa toi osoiteriville ja sit se menee minne menee. Hyvässä lykyssä se on ruotsia ja sit kääntää se suomeksi, niinkö. No pidä juttus.
Ps. selvää suomenkieltä minä ymmärrän, mutta en mitään epämääräisiä juttuja.
- k/k
Vaikka olis miten pitkiä rihmastoja ikää lisäämäs niin ei sellanen vanha kompura jaksa lasten kans peuhata.
Lapset tehrään nuorina ettei lapsen tarvii vastailla kysymyksiin et,mis sun isäs on kun vaari sun kans tuli?
Mun isä oli 40v kun synnyin ja ei se paljoa peuhannu mun kans.- -------------
Niinpä, varmaan lasta naurattaa, kun ukko on kuin ukki, ja istuu kiikkustuolissa ja nauraa sisäänpäin, muistoilleen.
Jos muistaa. - korpikirjailija
Aloituksen aihe ei ole lasten kanssa peuhaamista, eikä kompurointia eteisen kynnykseen vaan puhtaasti eliniän tarkastelua oman ja jälkipolviemme kohdalla.
- *
korpikirjailija kirjoitti:
Aloituksen aihe ei ole lasten kanssa peuhaamista, eikä kompurointia eteisen kynnykseen vaan puhtaasti eliniän tarkastelua oman ja jälkipolviemme kohdalla.
Kumpi on tärkeämpi, laatu vai määrä?
- korpikirjailija
* kirjoitti:
Kumpi on tärkeämpi, laatu vai määrä?
Pystytkö sinä laittamaan tärkeysjärjestykseen lapsiesi eliniän määrän tai laadun tärkeyden heidän puolestaan?
- *
korpikirjailija kirjoitti:
Pystytkö sinä laittamaan tärkeysjärjestykseen lapsiesi eliniän määrän tai laadun tärkeyden heidän puolestaan?
Kaikilla ei ole reikiä hampaissaan.
- korpikirjailija
* kirjoitti:
Kaikilla ei ole reikiä hampaissaan.
Sinullako on?
- No kiitosta vaan!
Isäni oli syntyessäni 45-vuotias, äitini 39-vuotias,
sillä olin suuren perheen toiseksi nuorin tyttö.
En tiedä kyllä telomeerieni pituuksia,
mutta itse olen 171 cm pituinen.
Työteko aivan pienestä asti on ollut elämäni teemana.
Koulunkäynti vieraassa kaupungissa aluksi yksin asuen,
mutta sitten sai vanhempi sisareni sieltä viran
ja sain muuttaa hänen luokseen asumaan yo-tutkintoon saakka.
Muut opiskelut (FM) työn lomassa,
eli OTO = oman työn ohessa.
Joten kohdallani pitää paikkansa todennäköisesti.
:)- korpikirjailija
Vanhempani olivat syntyessäni tämän tutkimuksen mukaan vanhoja. Isäni täytti syksyllä 40-vuotta ja äitini oli 34-vuotias kun synnyin. He saivat vielä kuusivuotta myöhemmin pikkuvaljeni.
Mieheni oli 28-vuotia ja itse olin 36-vuotias kun saimme esikoisen ja kuusi vuotta myöhemmin kuopuksen. No, minun geenejänikin lie molemmissa.
- Rimmir tänään
Humpuukia, yritetään tällä tavalla puolustaa miehiä jotka viisikymppisinä aloittavat uuden perheen rakentamisen nuorten naisten kanssa.
Pitäisi olla laissa kielletty yli 50 vuotiaitten miesten siittää maailmaan lapsia. Aivan samalla tavalla tehdä rangaistavaksi teoksi kuin toisen lapsen synnyttämisen Kiinassa. Aivan hirvittävää että 7-kuinen lapsi pakko abortoidaan valtion toimesta.
Miksi sellaiseen hirviö maahan viedään sivistyneistä länsimaista työpaikat?- Keltainen vaara
Korkeimmalle kiitos Kiinan syntyvyyden säännöstelystä!!!! Jos ei sitä olisi he olisivat vallanneet jo koko maapallon. Tosin nyt he tekevät sitä rahan voimalla.
- korpikirjailija
Jopas löytyi kiinan abortitkin mukaan ikäkeskusteluun vaikka sillä ei ole mitään tekemistä aloituksen kanssa.
- vanhaisäinen
Isäni oli 49 vuotta syntyessäni. Muistan, kun kansakoulussa oli lasku liittyen vanhempien ikään ja muilla oli isät alle kolmekymppisiä, mutta olihan äitini tuolloin 28.
Isästä jäi vain hyvät muistot. Paljon urheitiin ja pelattiin pallopelejä yhdessä. Hänhän olikin maailman paras isä.
Lasteni isä oli 32 ja 35 vuotta heidän syntyessään.- korpikirjailija
Ikä, siitähän on jo keskusteltu lähes joka viikko tai kuukausi ja jos ikä kohdistuu keskustelijaan tai parisuhteisiin joissa on ikäeroja tulee usein viestejä... iällä ei ole väliä tai....ikä on numeroita. Nyt kuitenkin solutason keskustelu siirtyy tuohon jääritteluun onko mies kykenevä olemaan oikea isä lapsilleen vielä viisikymppisenä.
Muuten Petze on yksinhuoltaja isä. Hänen X-vaimonsa täytti keväällä 50-vuotta, mutta ei halunnut olla enää äiti lapsilleen. Petzen nuorin sai jos tutkimukseen on luottamista pitkän elämän ; )
Korvessa elää myös pieni Saima-tyttönen, joka saa joka päivä pitää vanhempansa luonaan siis kokoaikaista laatuaikaa. Saiman isä lie nyt 84-vuotias ja Saima taitaa olla viisivuotias ; )
- :/
Lisätään vielä laatuaika, niin siinäpä laps-rukka jääkin taka-alalle.
Otetaan esille, kun on aikaa. - Nittaminax
No mistäs tämä jana löytyy jossa voi tarkestella kyseistä asiaa?
- *************
Kumpi lie tärkeämpi, isän kanssa elää saadut vuodet, kuin siittiön telomeerinen pituus.
Anna mun kaikki kestää!!!!!!
Kaikelle sitä pitääkin selitys kaivaa, vaikka munan kuoren alta. - yohuuhkaja
Noooo, tämähän rimmaa hyvin näiden suosittujen fantasioiden kanssa missä vanhat miehet etsivät petikumppaneikseen nuoria naisia ja vanhat jo hedelmättömään ikään ajautuneet naiset nuoria miehiä....
"yo-hyyhkaja"
Rimmir tuossa jo aiemmin:
"Humpuukia, yritetään tällä tavalla puolustaa miehiä jotka viisikymppisinä aloittavat uuden perheen rakentamisen nuorten naisten kanssa"
H.- I agree!
hunksz kirjoitti:
"yo-hyyhkaja"
Rimmir tuossa jo aiemmin:
"Humpuukia, yritetään tällä tavalla puolustaa miehiä jotka viisikymppisinä aloittavat uuden perheen rakentamisen nuorten naisten kanssa"
H.!!!
- yohuuhkaja
hunksz kirjoitti:
"yo-hyyhkaja"
Rimmir tuossa jo aiemmin:
"Humpuukia, yritetään tällä tavalla puolustaa miehiä jotka viisikymppisinä aloittavat uuden perheen rakentamisen nuorten naisten kanssa"
H.Menehän sie takaisin peilin eteen katsomaan kun järkesi ei enää seiso.
"nokkalintuseni"
Lueskelin tuosta jo vähän aiemmin maailman nettisivuilta, pikkuisen huvittuneena.
Mutta yhdenlaista "valkoviiniähän" sekin on, vai mitä suoranenäiseni?
Jokainen viriili vanhusmies on aina valmis, jos tuo todetaan tieteelliseksi totuudeksi.
Minäkin, kunhan partneri on erittäin nuorekas ja sinisilmäinen, vitivalkoinen Suomalaisneito, niin Geeneiltään kuin hengeltään, muuten teeskentelen, ainakin tutkimuslaboratoriossa, että en enää jaksa :)
H.- Tarvitsen paljon ..
nuoremman, en halua loukata tietenkään, mutta 62-vuotias on minulle jo vanhus. Tämän kerron vain siksi, että turhat päiväunet minun kanssani sängyssä heräämisestä ja ihanan päivän aloittamisesta syleilyin loppuisivat heti alkuunsa turhina. Sorry.
Tarvitsen paljon .. kirjoitti:
nuoremman, en halua loukata tietenkään, mutta 62-vuotias on minulle jo vanhus. Tämän kerron vain siksi, että turhat päiväunet minun kanssani sängyssä heräämisestä ja ihanan päivän aloittamisesta syleilyin loppuisivat heti alkuunsa turhina. Sorry.
"Tarvitsen paljon..."
Kuvasin tuossa itseni:
"vanhusmies"
Joten ollos huoleton, vaikka poikas valveil on.
H.
- henrjii
Kansantaloudellisesti se ei ole hyvä asia, kun eläkepommi on laukemassa.
Toisaalta ihmisiä aletaan tappamaan työteolla esimerkkinä 1.06.2012 tullut työssä jaksamisen laki.- korpikirjailija
Kävin eilen hierojallani, jolla ei ole vielä aikomustakaan jäädä eläkkeelle ja on jo pitkälti yli seitsenkymppinen.
Ei hän halua joutilaaksi hän rakastaa työtään ja asiakkaitaan ja on helvetin hyvä hieroja, minunkin pääni taipuu jo vasemalle ja oikealle kun se eilen ei taipunut minnekään. - henrjii
korpikirjailija kirjoitti:
Kävin eilen hierojallani, jolla ei ole vielä aikomustakaan jäädä eläkkeelle ja on jo pitkälti yli seitsenkymppinen.
Ei hän halua joutilaaksi hän rakastaa työtään ja asiakkaitaan ja on helvetin hyvä hieroja, minunkin pääni taipuu jo vasemalle ja oikealle kun se eilen ei taipunut minnekään.Tämä uusi laki ei sitten ehkä ole vielä kerennyt puremaan.
- Anceli
Vanhan isän lapselle jää lyhytaikainen ilo, jos isä kuolla kupsahtaa ennen kuin lapsi on edes täysi-ikäinen.
Isäni oli syntyessäni 32 vuotias, ja hänen kuollessa olin 41v. Nuorimman sisareni syntyessä isä oli 47v ja sisareni oli isän kuollessa 26v eli sain nauttia isäni seurasta huomattavasti pitempään kuin siskoni.
Mieheni oli esikoisen syntyessä 32v.- korpikirjailija
Sisareni mies hukkui kun oli noin nelikymppinen, hänen tyttärensä sai pitää isänsä vajaa kaksikymmentä vuotta ja poikansa vain kaksitoista vuotta.
Minä sain pitää isäni vain 32-vuotta ja äitini 49-vuotta. So what? - Anceli
korpikirjailija kirjoitti:
Sisareni mies hukkui kun oli noin nelikymppinen, hänen tyttärensä sai pitää isänsä vajaa kaksikymmentä vuotta ja poikansa vain kaksitoista vuotta.
Minä sain pitää isäni vain 32-vuotta ja äitini 49-vuotta. So what?Onhan se kuitenkin luultavampaa, että vanha isä kuolee nuorempaa aikaisemmin.
Kai siitäkin jonkun tilaston voisi löytää.
Elämästä nyt ei koskaan tiedä miten se menee, mutta jotkut asiat ja ilmiöt vaan ovat yleisempiä kuin toiset.
So what? - :))
Anceli kirjoitti:
Onhan se kuitenkin luultavampaa, että vanha isä kuolee nuorempaa aikaisemmin.
Kai siitäkin jonkun tilaston voisi löytää.
Elämästä nyt ei koskaan tiedä miten se menee, mutta jotkut asiat ja ilmiöt vaan ovat yleisempiä kuin toiset.
So what?That's it! That's life.
- korpikirjailija
Anceli kirjoitti:
Onhan se kuitenkin luultavampaa, että vanha isä kuolee nuorempaa aikaisemmin.
Kai siitäkin jonkun tilaston voisi löytää.
Elämästä nyt ei koskaan tiedä miten se menee, mutta jotkut asiat ja ilmiöt vaan ovat yleisempiä kuin toiset.
So what?Minullekin on kirjoitettu plus viiskytpalstalla, että kuolen aikaisemmin kuin viestin lähettäjä. No, luoja tietää en minä eikä tilastot.
- Anceli
korpikirjailija kirjoitti:
Minullekin on kirjoitettu plus viiskytpalstalla, että kuolen aikaisemmin kuin viestin lähettäjä. No, luoja tietää en minä eikä tilastot.
Se nyt oli varmasti pelkkää herjaa, tuskin hän mikään ennustaja on ollut. :)
Kuka tietää ja kuka uskoo kenenkin tietävän, ota näistä selvää.
Eletään niin kauan kuin henki pihisee.
Sen jälkeen meille on ihan yks lysti mitä tilasto kertoo.
- Lorena*
Iän karttuessa on luonnon laki, kronologisen iän ollessa yli 70v emme ole enää parhaimmilla. Kaikki toiminnot siinä iässä hidastuvat ja heikentyvät. On mielenkiintoista todeta että vanhojen miesten siitoskyky hyvin vanhana takaa pitkän iän jälkikasvulle.
Toinen asia onkin miten lapsi kokee ikääntyneen isän varsinkin murrosiässä. On totta että ikä näkyy jokaisessa jo päällepäin. Ei toteamukseni ole kateutta miesten ominaisuuksille, kysymys on laaja-alaisempi..
Tiede on ehkä tutkinut ja todistaa eri ikäisten miesten siittiöiden toiminnallisuutta. Humpuukina pidän tulosta että elinikä voitaisiin todentaa tapahtumalla, minkä ikäinen mies on ollut coituksen hetkellä. Spermaa tutkitaan jo nyt lapsettomuus tapauksissa, tulokseen olisi helppo lisätä isän iän vaikutus tulevan lapsen elinikään.- ´´´´´´
Sperman laatu huononee iän myötä, kuin myös ainakin niin uskotaan, vaikkapa tupakointi heikentää lisääntymiskykyä, kummallakin sukupuolella.
- korpikirjailija
Tottahan lapsen teko iäkkäänä lisää lapsen vammaisuuden riskiä ihan samoin kuin jos lapsi saadaan alaikäisenä.
Tietty ihanne ikä lie kahdenkympin ja kolmenkympin välillä.
Mielikuvitukseni uusi kuivo ; )
Ottaakohan spermapankit ikämiesten yli kuus- ja seitsemenkymppisten spermaa jos nainen haluaisi pitkän iän perimän lapselleen. Yksi etuhan siitä olisi ainakin miehelle, hänen ei tarvitsisi pelätä myöhemmin, että täysi-ikäisiä lapsia ilmestyy ovelle osinkoja vonkaamaan ; ). - ?????????????
korpikirjailija kirjoitti:
Tottahan lapsen teko iäkkäänä lisää lapsen vammaisuuden riskiä ihan samoin kuin jos lapsi saadaan alaikäisenä.
Tietty ihanne ikä lie kahdenkympin ja kolmenkympin välillä.
Mielikuvitukseni uusi kuivo ; )
Ottaakohan spermapankit ikämiesten yli kuus- ja seitsemenkymppisten spermaa jos nainen haluaisi pitkän iän perimän lapselleen. Yksi etuhan siitä olisi ainakin miehelle, hänen ei tarvitsisi pelätä myöhemmin, että täysi-ikäisiä lapsia ilmestyy ovelle osinkoja vonkaamaan ; ).Missä kerrotaan vammaisuuden aiheutuvan esim. äidin alaikäisyydestä??
- Tase pappa
Isäukon sperman laadusta en tiedä mitään, enkä välitäkään.
Elän sen aikaa kun elän ja sitten kuolen pois.
Siihen menee kuitenkin vielä aikaa, ennustajan mukaan.
Minulla on kolme pyöriäistä hiuksissani, parturien kiusaksi.
Eräs vanhempi Parturi sanoi, hiuksiani leikatessaan jotta " sinä kuolet rikaana.
Ihminen jolla on pyöryläl niskassa ja päälaella kuolevat rikkaana. Et itse kuitenkaan ehdi kauan nauttimaan rikkauksistasi".
No - niitä rikkauksia ei ole vieläkään näköpiirissä, eikä iso lottovoittokaan ole osunut kohdalle. On hyvin epätoden näköistä moisen onnenpotkun osuvankaan kohdalleni.
Jos siis osuisi, tietäisin pian kuolevani. No väliäpä hällä. Onhan tuota maanpintaa jo täällä tallattu kokolailla kauan.
Olishan kummiskin kiva kuolla rikkaana. Ainakin olisi outo tilanne sukulaisille.- korpikirjailija
Minulla ei ole pyörrettä niskassa, joten turha on toiveeni rikastumisesta, mutta lotto on vetämässä. Nyt istuntoni loppuu sillä alan tekemään Petzelle ja itselleni voileipäkakkua, jota nautimme illalla terassikierroksen jälkeen. synttärijuhlat on aina iloisia tapahtumia vaikkakin vanhenee samalla.
- mietiskelijätär.
En tiedä omia telomeerejäni ja niiden pituutta. Isäni oli just täyttänyt 53v. ja äitini päälle 40v. kun synnyin. Jospa olen sitten pitkäikäinen, kukas sen tietää. Vanhoja olivat kumpikin vanhempani kuitenkin syntyessäni.
- Pirre*
No, sittenhän tässä ei hätiä mitiä, ukkini oli 58 vuotias isäni syntyessä, tosin oma isäni vasta 21 -vuotias, - mutta kun kerran isoisänkin pelomeerit,...jne..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1342005Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291052- 69878
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261766Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65752- 14735
- 83688
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132686Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.213673- 26671