Olemme asuneet jonkin aikaa omakotitalossa, joka kuuluu parin uudemman talon kanssa hiljattain perustettuun taloyhtiöön. Isännöitsijäntodistuksen mukaan talomme on rakennettu 50-luvulla, mutta alapohjan rakennukseen käytetty puutavara ja monet muut rakentamisen aikana tehdyt merkinnät ovat kaikki vuodelta 1936. Rakennuspiirrustuksia tai vastaavaa materiaalia ei kauppoja tehdessä ollut saatavilla. Mistähän talon ikää ja historiaa voisi lähteä selvittämään pääkaupunkiseudulla?
Omakotitalon todellisen iän selvittäminen
painit sortavalassa 1936
1597
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ehdottomasti parempi noin päin. 30-luvun rakentaminen oli parempaa, koska 50-luvulla sodan jälkeen oli materiaalipulaa ja sen semmoista.