Kutsut juhliin - ymmällään

Neiti kesäheinä

Hei,

tässä ollut parit juhlat, joihin tullut kirjallinen kutsu.

Molemmissa ollut kellonaika, toisessa klo 14.00 alkaen, ja toisessa klo 13.00 alkaen. Omalla sivistykselläni ymmärrän tällaiset kellonaika alkaen - kutsut niin, että voi saapua tuosta kellonajasta lähtien, ja on tarkoituskin ilmeisesti sitten, että kaikki vieraat eivät saavu yhtäaikaa, vaan porrastaen.

Kuitenkin olen saanut muutamia "raivostuttavia" puhelinsoittoja toisilta kutsutuilta, että missä helkutissa viivyt, täällä odotellaan, etkö lukenut kutsua jne.
Yritä siinä sitten selittää, että kellonaika oli alkaen, toisessa paikassa olin vielä yötä, joten ajattelin, että menen myöhemmin, etten nyt iltapäivästä asti ole siellä notkumassa, kun vieraita oli paljon ja kiireisimmät päiväkävijät ensin.

Kertokaa nyt hyvät ihmiset, olenko tehnyt jonkin etikettivirheen, enkö osaa lukea tai enkö ymmärrä lukemaani, vai olisiko minun pitänyt lukea myös ne rivienvälit siitä kutsusta. Jos kutsussa on klo 13, menen klo 13, mutta jos kutsussa on klo 13 alkaen, eikö silloin voi mennä joustavasti?

10

3095

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • äi-ty-li

      ihan oikeassa olet, noin se menee. Ystäväsi ovat väärässä. Minulla oli tuossa vime viikonloppuna isommat kutsut ja olin laittanut tuloajaksi klo 13, koska meillä oli ruokatarjoilu. Jos olisi ollut ns. cocktail- kutsut, olisin laittanut "alkaen klo 13".

    • kutsujat mokasivat

      Juuri noin: alkaen klo 13 tarkoittaa että ei ennen sitä mutta kaikkien ei tarvitse olla paikalla juuri klo 13. Ja kuten ylempänäkin vastataan että jos ruokatarjoilu niin silloin kutsuun kirjoitetaan että pyydämme teitä saapumaan klo 13 !!!

      Meille tulee parin viikon kuluttua vieraita, jolle tarjoamme ruoan, ja olemme kutsuneet heidät tietyllä kellonlyömällä, ei todellakaan alkaen klo xx. Haluamme että ruoka tarjoitaan ajallaan ja parhaimmillaan "syöjät odottavat kohokasta, kohokas ei ruokailijoita" vaikka kohokasta ei olekaan listalla.

    • Riippuu juhlista

      Kyllä se voi tarkoittaa myös että kutsut alkavat klo 13 ja jatkuvat siitä eteenpäin.

      Esimerkiksi häät ja ripijuhlat alkavat kaikkien osallistujien osalta yhtä aikaa, erityisesti jos tiedät että tilaisuudessa on ruokatarjoilu niin mene silloin kun on alkamisaika.

      Ylioppilasjuhliin voi tulla pistäytymään päivän aikana myöhemminkin, jos tarjoilu on noutopöydästä. Paras tarkistaa juhlien järjestäjältä.

    • myöhässä

      "Alkaen" tarkoittaa, että seremoniat alkavat silloin ja jos tulet myöhemmin otat itse vastuun siitä, mistä jäät paitsi. Sinun pitäisi itse päätellä kutsun luonteesta onko syytä olla paikalla ajoissa vai myöhästellä.

      Lieneekö näistä missään kirjassa varsinaisia kiisteltäviä sääntöjä. Oma järki pitäisi sanoa, mikä on sopivaa ja mikä ei.

    • juhlan etiketti

      Kyllä tuo taitaa tarkoittaa, että kutsut alkavat klo 13, mutta voit mennä sinne myöhemminkin. Esim. jos kutsut ovat alkaen klo 13 on aivan sopivaa ja ymmärrettävää saapua esim. illalla kello 23, koska se on kuitenkin vielä saman vuorokauden puolella.

    • .........

      Kumpi kuulosta fiksummalta:
      kutsumme teidät Matin ja Liisan vihkitilaisuuteen Härmän kirkkoon alkaen klo 13 VAI
      kutsumme teidät Matin ja Liisan vihkitilaisuuteen Härmän kirkkoon klo 13.

      Jos kaikki vieraat halutaan paikalle klo 13 ei tarvita sanaa "alkaen" mutta jos saapumisaika on liukuva niin alkaen klo 13 tarkoittaa että siitä lähtien ovet on auki, tilaisuuden luonteesta kannattaa päätellä onko ovet auki klo 23 asti vai kannattaisiko saapua klo 14 (esim. yo-juhlat, rippijuhlat, viisikymppisjuhlat).

      hinnoittelusta sen huomaa: jos t-paitoja mainostetaan alkaen 9,95 niin osan saa sillä hinnalla, osa maksaa enemmän, halvemmalla niitä paitoja ei tule nyt saamaan.

      • Korkeilla koroilla

        On olemassa tiettyjä seremonioita (useimmiten kirkollisia), jotka alkavat tietyllä kellonlyömällä ja kestävät aikansa. On myös olemassa juhlia, joissa ei mitään seremonioita ole (mahdollisia onnittelupuheita lukuunottamatta).

        Kai nyt jokainen ymmärtää, että vihkimisseremonia alkaa klo xx.xx. Eihän pappi voi tehdä niin, että ensin vihkii klo 12.00, seuraava autolastillinen vieraita tulee klo 13.00, jolloin pappi pitää uusintaesityksen, seuraavat vieraat klo 13.30...

        Syntymäpäivillä ei useimmiten ole vähääkään haittaa, vaikka vieraat tulevat porrastetusti, vähän tietysti riippuu tarjoiluista. Kutsuun voisi mielestäni laittaa "alkaen klo 13-14", jolloin ruoka olisi lämpö- ja kylmälevyillä oikean lämpöisenä ja syömäkelpoisena, mutta kaikki vieraat eivät olisi samanaikaisesti jonottamassa ruokaa. Minusta esimerkiksi syntymäpäivillä on todellakin paljon tärkeämpääkin tekemistä kuin seisoa tai mataa eteenpäin noutopöydän ääressä! Sen ei pitäisi olla missään juhlassa oma ohjelmanumeronsa!


    • 10164

      On valitettavan yleistä, ettei kutsuja osata laatia. Joudun jonkun verran työkseni neuvomaan kutsujen sanajärjestyksiä ja sanaa alkaen saa usein korjata pois, koska kutsun laatinut mieltää sen vain omassa mielessään kuinka juhla ikään kuin on hänelle tietystä kellonlyömästä alkava.

      Kutsuissa on aina vältettävä korulauseita, turhaa hienostelua ja pyrittävä ilmaisemaan asia jopa tiukan selvällä tavalla.

      Jos ottaa kutsuttuna vapauden tulkita aikamäärettä sanasta alkaen, niin kyllä siinäkin täytyy osata arvioida tilaisuuden luonne. Joissakin tuloaika voi tarkoittaa 30 min. ja joissakin pari tuntia. Mitä pienemmät juhlat sen tärkeämpää on olla viivyttelemättä puolta tuntia kauempaa. Yksi ihminen ei saa odotuttaa itseään kohtuuttomia määriä vain siksi, että on omasta mielestään oikeassa.

      Kannattaa aina tarkistaa, mitä kutsussa on ajateltu. Kutsuista kiittäminenhän kuuluu asiaan ja siinä yhteydessä voi vielä sopia, mihin asti isäntäväki on ajatellut odottaa vieraita tulevaksi.

    • Neiti kesäheinä

      Hei,

      paljon kiitoksia vastauksistanne :-)

      Tosiaankin, kutsujen luonne kertoo paljon siitä, miten menetellä.
      Ja voihan sitä sitten toki kysyä, kun ilmoittaa osallistumisestaan.

      • screenclean

        Olet oikeessa, kun ilmoittautuu voi myös kysäistä siitä tuloajasta ja varsinkin ilmoittaa jos ei pääse saapumaan vaikka sillon klo 13.
        Itse olin kirkollisessa juhlassa, joka alkoi klo 11 mutta kutsussa mainittiin että vieraiden tulisi olla paikalla 10.45.
        Oisihan se hassua jos sinne kirkkoon tulla kolisteltaisiin kesken
        palveluksen.
        Toinen asia on esim syntymäpäivät, niihin mememinen on joustavampaa ja jopa toivottavaa että kaikki ei tule ihan yhtäaikaa. Tällöin on hyvä käyttää sitä alkaen sanaa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1979
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      989
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      868
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      261
      747
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      740
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      12
      718
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      683
    8. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      80
      674
    9. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      662
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      207
      655
    Aihe