Almiira?

Rehellisiä mielipiteitä kaipailisimme nimestä Almira/Almiira? Onko liian erikoinen? Meidän mielestämme on nätti, mutta onko sitten oma korva jo niin tottunut ettei osaa enää pohtia objektiivisesti. Elviirasta en pidä, mutta toinen vaihtoehto tytölle voisi olla Elmira/Elmiira. Olisiko se parempi? Toki saa ehdotella muitakin nimiä. Toiveena kuitenkin olisi joku hieman pidempi ja ei ihan mikään top 50 nimi. Myös toistakin (ja mahdollisesti kolmattakin) nimeä voi liittää ehdotuksiin. Kiire asialla ei varsinaisesti ole, syntymäänkin on vielä pari kuukautta, mutta jotenkin olisi kiva kun nimi olisi sitten valmiina :)
7377
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Minusta Almira on näistä ehkä kivoin, mutta myös Almiira on nätti. Almiran lempinimeksi Mira tai Ira, molemmat mukavan tavallisia hieman erikoisemmalle nimelle. Sitten pikkuhiljaa lapsen kasvaessa alatte käyttää koko etunimeä vaan enemmän ja enemmän, näin usein käytäntönä kun on vähän pidempi nimi kyseessä (jottei jää se lempinimivaihe lopullisesti päälle)

Elmiira sekoittuu ehkä hieman Elviiraan josta te taas ette pidä.

Äänestä

Elmira/Elmiira ennemmin, Almirasta kun tulee mieleen vaan auto: Nissan Almera.

Äänestä
  • Edellistä komppaan ja ehdotan Helmiina. Elmiina sekoittuu kaikkeen.

    Äänestä

Aika kauheita kaikki. Itse ehdottaisin hieman perinteisempää Wilhelminaa, joka on sopivasti "erikoinen" tuon W:n ansiosta, mutta silti helppo lausua!

Almiira ja Almira muistuttavat tosiaan automallia ja muutenkin tosi tylsän kuuloisia nimiä pikkuiselle tytölle...

Elmiira ja Elmira ihan yhtä "tylsiä". Lisäksi itse ainakin sekottaisin varmaankin Elviiraan, josta ette itse pidä? Elviira on kuitenkin Elmiiraa yleisempi...

Helmiina puolestaan ei meilläpäin edes ole ihmisen nimi. Sen sijaan kerran mieheni kanssa laskeskelimme että mummoillamme (yht. 4 mummoa siis) on ollut pelkästään meidän elinaikanamme yhteensä 6 Helmiina-nimistä lehmää ja ainakin 4 Helmiina-nimistä kanaa. Lisäksi molemmat tiedämme muitakin, joilla meilläpäin tämä eläimen nimenä käytössä. Itse en siis voisi edes harkita Helmiinaa, koska minusta tuntuisi samalta kun antaisin tytölle nimeksi Mansikki tai Heluna...

Äänestä
  • Tässä ei nyt ollutkaan kyse siitä, mitä itse voisit/et voisi harkita lapsesi nimeksi. Ap:ta tuskin lämmittää sinun mummosi kanojen nimet...

    On ihan oma asiasi, mikä sinulle tulee mistäkin mieleen, ja varsinkin kun on kyse näin yleisestä nimestä! Helmiinaa kuitenkin on kastettu 2069 kappaletta Suomen maassa... Ja kyllä varmasti tästä maailmasta löytyy senkin nimisiä lehmiä kuin Aada, Emma, Vilma ja Aliisa, mutta ei kukaan näitä nimiä sen takia hylkää, että JOKU on ristinyt rakkaan elikkonsa sellaiseksi.

    Just saying :D

    Äänestä

AI NIIN, ja

ALMIIRA on minusta tosi kaunis! Kaunein näistä, vaikka Elmiirakin kiva :)
Ei mikään teinimammojen Cxfgqåöä-väännös, johon laitetaan vain kaikki vierasperäiset kirjaimet, jotka ikinä keksitään, samaan nimeen. Ja ihan vaan siksi, että halutaan harvinaista. Kyllä sitä harvinaista saadan näinkin :)

T: edellinen....

Äänestä

Almiira/Almira löytyvät harvinaisista nimistä. Harvinaisuutensa vuosi on myöskin ok.

Almira on parempi kuin Elmiira, koska tulee Elviira mieleen (on usein noita-akka saduissa).

Almira Helena Maria
Almira Oona Elisabeth
Almira Iina Elisabeth
Almira Iisa Eerika

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kova pähkäily kirjoitti:

Rehellisiä mielipiteitä kaipailisimme nimestä Almira/Almiira? Onko liian erikoinen? Meidän mielestämme on nätti, mutta onko sitten oma korva jo niin tottunut ettei osaa enää pohtia objektiivisesti. Elviirasta en pidä, mutta toinen vaihtoehto tytölle voisi olla Elmira/Elmiira. Olisiko se parempi? Toki saa ehdotella muitakin nimiä. Toiveena kuitenkin olisi joku hieman pidempi ja ei ihan mikään top 50 nimi. Myös toistakin (ja mahdollisesti kolmattakin) nimeä voi liittää ehdotuksiin. Kiire asialla ei varsinaisesti ole, syntymäänkin on vielä pari kuukautta, mutta jotenkin olisi kiva kun nimi olisi sitten valmiina :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu