Tässä tutustuin viime vuonna tähän loistavaan pelisarjaan, josta tämä kolmas osa ilmestyi tänä vuonna maaliskuussa.
Mass Effect on melkoisen eeppinen scifirooli-/seikkailupeli, jossa taistellaan ei enemmästä tai vähemmästä kuin galaksimme kohtalosta. Ikivanha konerotu "Reapers" nostaa päätänsä ja on tulossa uhkaksi koko galaksillemme.
Pelissä olet komentaja Shepard. Saat valita oletko mies tai nainen, sekä taustasi. Pelissä valinnoillasi päätät oletko "hyvis" vai "pahis". Sen mukaan sitten ympäristö reagoi sinuun.
Peli trilogia käy hyvin yhdestä ainoasta eeppisen pitkästä roolipelistä. Voit tuoda Mass Effect 2 peliin ensimmäisessä osassa luomasi Shepardin. Samoin kolmannessa osassa voit tuoda kakkosesta tämän saman Shepardin kolmoseen ja jatkaa pelaamista sillä. Kaikki aikaisemmissa osissa tekemäsi valinnat muokkaavat juonta ja tapahtumia kakkosessa ja kolmosessa.
Olen pelannut ME1:n ja ME2:n läpi useamman kerran ja eilen tuli postissa viimeinkin ME3, jota olen nyt pelaillut sellainen 11 tuntia. En tiedä missä vaiheessa juonta olen, mutta arvelisin että olen ehkä noin 40 % pelannut pääjuonesta jo läpi. Kolmosen tunnelma on aika lailla samanlainen kuin aikaisemmissa osissa. Itse pidän siitä, kun Shepard tapaa aikaisemmista osista tuttuja ystäviään. Se dialogi ja jos olet ollut jonkun kanssa romanttisessa suhteessa, niin saat vähän "kuumemman" vastaanoton. Mun suosikkihahmo ME2:sta on Jack (nainen) eli Subject Zero. Tämä hieman hullu supervahva bionisilla implanteilla vahvistettu nainen. Mun Shepard romantisoi Jackin kanssa ME2:ssa. Kolmosessa olikin kiva vastaanotto. Jack oli hieman muuttunut mutta parempaan suuntaan.
Mass Effect -trilogia on sellainen pelisarja, jollaista hyvin harvoin tulee vastaan. Loistava juoni, henkilöhahmot ja niiden ääninäyttelijät, syvälliset keskustelut henkilöiden kanssa, eeppiset loppuratkaisut, loistavat grafiikat peleissä ja muutenkin upea pelitunnelma.
Olen kuullut, että ME3:n loppu on ollut monelle pettymys. Pitää katsoa mitä tuleman pitää. Silti suosittelen pelejä kaikille, jotka tykkäävät rooli-/seikkailupelimeiningistä. Toimintaa riittää hyvin!
Mitä mieltä täällä ollaan ME -trilogiasta?
Mass Effect -trilogia
9
1078
Vastaukset
- tyiu
jos olit 11h, et ollut vielä puolessa välissäkään.
Mass Effect kokonaisuutena yksiä parhaita pelejä mitä olen pelannut.
Itse en pettynyt loppuun mutta ymmärrän silti ison haloon siitä. Olihan se aika hätäisesti tehty. Pelaajia harhauttava. Kaikki valintasi vaikuttaa pelissä, paitsi ei loppuun asti kovin tuntuvasti.- Peluri1977
Nyt olen pelannut joku 16 h ja "readiness"-status näyttäisi 50 prosenttia. Mut on tuo hyvä peli ollut kieltämättä. Sama ME -fiilis.
- Peluri1977
No niin...nyt sain juuri pelattua tuon Mass Effect 3:n läpi ja joo...ei tuo loppu ollut niin eeppinen kuin olisin toivonut sen olevan. Todella hyvä pelihän ME3 on...paras tarina koko trilogiasta (viimeinen kohtaaminen reapersien kanssa), loistava uusi taistelusysteemi, upeat grafiikat jne jne. Mutta kokonaisuus jäi vähän heikoksi juuri tuon lopun vuoksi. Ei silti, kyllä tuokin loppu ihan ok oli. En vihaa sitä, mutta ajattelen että se olisi voinut olla paljon parempikin.
No mutta ok. Trilogiasta jos arvostelisin peleittäin, niin:
1. ME2 - loistava tarina, loistavat hahmot ja tehtävät, loistavan eeppinen loppu.
2. ME3 - hieno päätös trilogialle, loistava tarina ja tehtävät, parhaat grafiikat.
3. ME1 - loisto trilogian aloitus, hyvät tehtävät, hyvä tarian ja eeppinen loppu.
Ehdottomasti suosittelen pelaamaan. Vois tässä pelata ehkä tuon kolmosen vielä uudestaan renegadena. Nyt pelasin paragonina ja ihan jees. Tosin parissa kohden piti käyttää renegade vaihtoehto, kun se oli niin hyvä! Kyllä muutenkin renegade hahmona Shepardissa on enemmän "munaa" ja se on silti "hyvis".
Mut joo. Kattelemaan mitä muuta ME3:sta saisi irti!
Pelaillaan!- PeluriM1977
No jopas jotakin! Bioware lahjoitti uuden muunnellun Extended Cut -DLC:n pelin omistaville ja latasin sen ja nyt on Mass Effect 3:nkin loppu huomattavasti parempi, kuin se originaali lopetus. Tällä lopetuksella voisin kyllä nostaa Mass Effect 3:n sarjan parhaimmaksi peliksi! Toisena ME2 ja kolmantena ME1. Jokainen peli on loistava ja trilogialla on nyt minusta tosi hieno lopetuskin. Riippuen siitä minkä vaihtoehdon valitsee tietty...
SPOILERS varoitus:
Mä pelasin pelin toisen kerran läpi sittenkin aikaisemmin tekemälläni Daniel Shepard -hahmolla. Olin sillä onnistunut pelaamaan ME2:n läpi siten, ettei kukaan ollut kuollut. Ei Normandyn miehistö, ei kukaan tiimini jäsenistä. Olin aika kova paragon hahmo. Lisäksi pelasin pelin ME3:n läpi tällä hahmolla kaksi kertaa. Joten tällä toisella kerralla olin jo Level 61:n hahmo ja lähes kaikki voimat tapissaan. Anyways pointti on että olin kovan luokan paragon. Tein ME3:ssa varmasti kaikki mahdolliset pikkutehtävät ja löysin kaikki War Assetit. Mulla oli Effective Military Strength ennen Cerberukseen hyökkäämistä joku 3400.
Sitten tuli loppu ja valitsin mielestäni oikean ja parhaimman lopetuksen eli "Destroy -lopetuksen". Missä siis tuhoan kaikki koneet, reapersit jne. Se oli minusta mielestäni oikea loppu, koska Shepardin agenda koko pelin aikana oli tuhota reapersit. Tämä oli siis ns. renegade loppu..vaikka minusta oikea. Sitten tuli loisto lopetus kun galaksi riemuitsee voitosta ja kaikki voidaan uudelleenrakentaa jne jne....
...bonuksena sain sen mitä lähdin hakemaankin --> eli pelin aivan lopussa tulee kuvaa raunioista..ilmeisesti Citadelista tai Lontoosta..en tiedä...kuva siirtyy kuvaamaan maassa makavaa henkilöä..kuvassa erottuu musta haarniska ja siinä kirjaimet "N7"..kyseesssä on siis luultavasti Shepard. Hahmo liikahtaa ja vetäisee henkeä terävästi. Mitä voin tästä päätellä? Mielestäni Daniel Shepard on vielä ELOSSA. Vaikka loppu antaakin ymmärtää, että Shepard kuolee. Mutta tässä lopetuksessa hän ei kuole. Tämä on mielestäni oikea loppu!
Siis miten tähän loppuun pääsee (sen mukaan mitä netistä olen etsinyt):
- Pelaa peli läpi niin, että saat effective military strenghtiksi (EMS) yli 4000 ja muista että et anna Illusive Manin siinä lopussa ampua Andersonia vaan valitset renegade actionin ja ammut Illusive Manin (ellet sitten onnistu saamaan häntä tappamaan itseään...itse en siinä onnistunut).
- Valitset lopussa sen renegade-/"destroy"- lopun eli menet oikealle ja ammut sitä edessä olevaa systeemiä.
Näin saat tämän lopun. Tärkeintä kai on että EMS on yli 4000 ja et anna Andersonin kuolla Illusive manin ampumana.
Itse tosin kummastelin kun mulla oli EMS joku 3400, mutta ilmeisesti Cerberuksen tuhoaminen nosti sen 4000 tai yli. Sitä ei voinut enää tarkistaa niin en tiedä.
Loistava peli kuitenkin oli ja nyt on aika hyvä olo. Mass Effect -trilogia on minun kirjoissani paras scifiroolipelitrilogia mitä on ikinä tehty. Kevyesti! Aivan kuin olisi katsonut todella hyviä elokuvia! Ihan mieletön pelisarja! Suosittelen ja tosiaan ME3:n Extended Cut -lopulla!
Seuraavaksi ajattelin pelata paragon NAIS-Shepardilla aivan ekasta pelistä lähtien loppuun. En ole naishahmolla pelannut ikinä ja Jennifer Halen ääninäyttelyä olisi kiva kuunnella. Katsellaan!
Pelaamisiin! - PeluriM1977
PeluriM1977 kirjoitti:

Pelaamisiin!Sekin vahvistaa käsitystäni siitä, että Shepard selvisi hengissä sillä Shepardin nimeä ei laiteta Normanyn muistoseinälle. Muissa lopetusvaihtoehdoissa Shepardille tärkein tiimin jäsen (romantisointikohde) laittaa selkeästi nimen seinälle. Tuossa renegade/destroy lopussa tämä henkilö katsoo nimiplakaattia käsissään, mutta ei nosta sitä seinälle. Ikään kuin hän aistisi että Shepard on elossa. Selkeä viittaus siihen, että tässä lopussa Shepard ei kuole. Kaikissa muissa lopuissa hän kuolee.
Nyt kysymys onkin, että tuleeko sarjaan vielä jonkin sortin DLC, missä Normandy lähtee sieltä viidakkoplaneetalta etsimään Shepardia vai onko se DLC jonka tehtävät määräytyvät puhtaasti sen mukaan miten olet ME3:sen lopettanut. En tiedä, mutta tästä saisi mahdollisesti uuden Mass Effect 4 -pelin kehitettyä. Mutta ainakin jonkun hyvän DLC:n. Siis Sodan JÄLKEISEEN aikaan perustuvan DLC:n. Jään odottamaan innolla. Olen silti tyytyväinen tähänkin loppuun jos mitään DLC:tä ei tulisikaan.
Olipa loistopeli...!
- PeluriM1977
On tää kyllä ihme pelisarja tää Mass Effect -trilogia. Aloitin tuossa pelaamaan Mass Effect 1:stä ja tein kokonaan uuden hahmon (miespuolisen sittenkin) ja päätin koittaa tehdä kaikki mahdolliset pikkutehtävät ja paragonina. No olen pelannut pelin varmaan lähemmäs 10 kertaa aikaisemmin jo läpi ja siltikin tällä pelaamiskerralla tuli muutamia sellaisia juttuja vastaan, joihin en muista törmänneeni ennen. Lisäksi sain uuden Power Gamer -"acchievement":in. :D Siis jotain uutta löytyi tästäkin!
Nyt ajattelin alkaa pelaamaan Mass Effect 2:sta samalla hahmolla ja samalla tavoin eli mahdollisimman tarkasti kaikki tehtävät tehden. Latasin tuossa pari DLC:täkin ME2:lle: Arrival (pelaan sen vasta pelin lopussa) ja Kasumi Goto (uusi tiimin jäsen!).
Sitten ME3:n pelaan samalla hahmolla tulevaisuudessa ja siihen latasin jo se "From the ashes" -DLC:n, jossa saa protheanilaisen tiimin jäsenen. Mukavia lisiä ja pelikokemuksia siis tiedossa! :)
Hommaa makeuttaa vielä se, että sain juuri hommattua uuuden 40" LED Full-HD tv:n ja sillä kaikki näyttää paljon paremmalta, kuin vanhalla 28" kuvaputkellisessa laajakuva tv:llä. Odottelen telkkua postista vielä. Mutta kun se tulee niin sit lähtee. :D
Sellaisia ajatuksia tänään Mass Effect:stä! Tuossa muuten aika loistava fanin sanoittama ja ME3:n biiseistä kyhätty laulu:
http://www.youtube.com/watch?v=re32xnyYP3A - Pitkästynyt
Olen myös pelannut ME 1 ja ME 2 pelin. Hankin ME 3 viikko sitten, jota olen nyt pelannut PSP 3:lla ja kaatuilee alvariinsa...kuvat pysähtelee...loudaukset jumittuu. On bukisempi peli kuin Fallout New Vegas. En suosittele.....pitkäpiimäinen alku..hoh hoijaa...huonoksi on mennyt...jälkeen jäänyttä toisinaan 15 vuotta vanhaa putkijuoksua kun tässä välissä on pelattu Deus Ex HR, Unsharted3..Skyrim...toivottavasti viimeinen peli tätä sarjaa. Ihan hanurista.
- PeluriM1977
Joo se voi olla PSP3:lla (mikä lie sekin konsoli on), huono. Mutta Xbox 360:llä ja PS3:lla tosi hyvä peli. Paras peli trilogiasta uuden Extended Cut DLC -lopun ansiosta. No minun mielestä ainakin.
- PeluriM1977
No niin! 6 vuotta myöhemmin... On tässä ehkä viimeksi 2 vuotta sitten tullut pelattua ME - trilogia läpi viimeksi ja oli taas mukava Xbox One S - konsolillani pelata se läpi. Pelisarja on edelleenkin mielestäni paras videopelitrilogia ikinä. Samanlailla tuli pelattua, kuin ennen. Ultra paragonina, mies Shepardina ja kaikki mahdolliset lisätehtävät ja dlc:t suoritin. Tällä kertaa lopussa sain Illusive Manin ampumaan itsensä ja destroy - lopetuksella Shepard elää. Sehän on jo varmistettu, että tässä lopetuksessa Shepard ei kuole:
https://www.google.fi/amp/s/gamerant.com/mass-effect-3-destroy-ending-shepard-alive-tao-157961/amp/
Konsolista löytyy vielä ME Andromeda. Täysin erilainen peli, jota en ole pelannut vielä. Avoimin mielin aion pelata, huolimatta negatiivisesta julkisuudesta. Katsellaan!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1641506Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä281379Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701318Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2201189- 1281105
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3201041Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️2271037- 42959
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että285956- 76954