Koira ei halua lähteä pitkälle lenkille

öpönpöppöö

Mistähän johtuu, että 3v koirani ei enää halua tehdä pitkiä lenkkejä?

Koira on todella arka tapaus: pelkää vieraita ihmisiä, koiria, omituisia esineitä ja koneita.
Pentuna ei ollut kiinnostunut tutustumaan kotipihan ulkopuoliseen maailmaan, mutta painostin koiraa silloin liikaa. Myöhemmin oli kuitenkin innokas lenkkikaveri ja tehtiin monen tunnin metsälenkkejä koiran kanssa. Nyt lähiaikoina koira on alkanut aristelemaan ulkoilua: pistää jarrut pohjaan jos olen lähdössä liian isoa lenkkiä kiertämään. Koira haluaa lenkkeillä vain n. 200m säteellä kodista ja n. 30 min maksimissaan.


- Voisinkohan pentuajan painostus vaikuttaa?

- Tai ehkäpä koira on kokenut jotain asioita pelottavaksi pidemmällä lenkillä ja ei siksi halua lähteä enää kauas / menettänyt luottamustaan minuun ja ei uskalla enää mennä kanssani yhtä luottavaisesti? Pelottavien asioiden ohittaminen lenkillä on kyllä helpottunut harjoituksen myötä.

- Kipujakaan koiralla ei tunnu olevan, leikkii mielellään omalla pihalla oikein vauhdikkaasti. Ehkä tassut rasittuvat pitkillä lenkeillä?


En tiedä onko kyse koiran peloista, kivuista vai vain tylsistä tai inhottavista lenkeistä... Ehkä minulla on koiralleni liian tiukka kuri lenkillä? (Nuuskimaan pääsee vain luvan kanssa, 1,5m hihna) Haluan kuitenkin selvittää asian, että voimme jatkaa taas ulkoilua normaalisti.

Saa antaa vinkkejä ja jakaa kokemuksia!

9

1425

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • öpönpöppöö

      Vielä lisäys tuohon kuri -asiaan, metsälenkeillä saa joskus juosta vapaana ja muuten metsässä mennään flexillä.

      • Käytä fleksiä enemmä

        Ota käyttöön myös maantielenkeillä se fleksi, sillä edellytyksellä että koira tuntee oikean ja vasemman tai ainakin uskoo kieltoasi olla menemästä väärälle puolelle tietä, eikä häröile ihmisille tai muille koirakoille arkuuttaan . Ole sallivampi koirasi mielenkiintoja kohtaan myös näillä lenkeillä eli kulje enemmän koiran ehdoilla ts. jos koira haluaa kulkea ojanpohjia pitkin, niin anna sen tehdä niin. Huolimatta siitä että alustapesu olisi jokapäiväistä.

        Äitimuorini edellinen koira oli kanssa varmaan aika samantyyppinen tapaus, kun mittariin tuli se muutama satametriä alkoi tasavarma passiivinen vastarinta joka päättyi vasta kun kääntyi kotiinpäin. Sitten alkoikin varsinainen rakettiveto.

        Luulisin että kun vain vedät mukanasi päättäväisesti sen alkuvastustelun ohi ja sallit matkalla enemmän vapauksia ja osallistut sekä innostat, jos mahdollista, koiran mielenkiintoihin. Kuten bongaamaan lintuja, jäniksiä, oravia, myyriä tai etsimään niiden jälkiä. Fleksi tarjoaa tähän enemmän vapauksia kuin puolitoistametrinen hihna.


    • ---------

      Ehkä kuitenkin kannattaisi ihan ensi alkuun käyttää sitä eläinlääkärin tutkimuksissa, tai syynätä itse se päästä varpaisiin tosi tarkkaan. Minusta vaikuttaa vähän kummalta, että aiemmin kuitenkin on mielellään tehnyt pitkiäkin lenkkejä ja nyt yhtä-äkkiä ei. Vaikka se vaikuttaa terveeltä, niin silti sillä voi joku vaiva olla, koirat ei vaan usein näytä kipujaan - tai näyttävät jotenkin vähän oudolla tavalla, jota ei osaa kivuksi edes ajatella. Omalla koirallani saattaa tulla jotain häröilyä ja huonoa käytöstä lenkillä, ja sitten huomaan, että sillä onkin tassussa pieni haava.

      Sanoit lenkkejä myös tylsiksi, niin ehkäpä voisit kokeilla viedä sen vaikka johonkin ihan uuteen paikkaan, jos se siellä käyttäytyisikin eri tavalla, kun olisi uutta tutkittavaa. Itselläkin on melko arka koira, joka ei pentuna tahtonut lähteä oikein minnekään ja säikkyi ja pelkäsi kaikkea mahdollista, vieläkin saattaa säikähtää uusia asioita. Minä myös vein sen vaan vähän väkipakolla lenkille ja uusiin paikkoihin (lempeästi painostin), sillä ajattelin että jos nyt en sitä tee, niin aikuisena ei tule onnistumaan minkään sortin lenkit, ja se ei tule tottumaan mihinkään.

      Alku arastelujen jälkeen ja kannustamalla se reipastui ja nykyisin on oikein innokas lenkkikaveri, ja sille tosiaankin pitää olla mahdollisimman mielenkiintoisia lenkkejä - mitä enemmän ihmisvilinää ja kaikkea jännittävää, sen parempi. Eli en tosiaan usko, että sinunkaan koirasi muistelisi pentuaikoja, ja tuo siitä johtuisi.

    • aivan niin

      Itse myös veisin koiran eläinlekuriin tarkistamaan asiat. Tuon ikäselläkin koiralla voi hyvin olla sydän -tai nivelvaivaa, lihasvenähdyksiä tms. Tai sitten koira ei yksinkertaisesti jaksa pitkiä lenkkejä? Riippuu tietenkin koiran koosta ja tekemisen tarpeesta, pieni chihuahua ei varmaankaan innostu parin tunnin metsälenkeistä, kun taas paljon husky vetäisi toisen lenkin perään.
      Komppaan edellisiä kirjoittajia: intoa ja hauskuutta kehiin:)

    • Lenkkikaveri mukaan?

      Onkos teillä jotain lenkkikaveria? Ehkä koirasi 'seuraisi' toista koiraa pidemmälle lenkille?
      Entä oletko vain kävellyt? Kokeile juoksua (ei siis koko lenkkiä, mutta välillä)? Jos vauti hämäisi. Ja eihän sitä heti tarvitse monen tunnin lenkkiä tehdä, mutta että pääsisi uuteen maastoon asti :)
      Minunkin toinen koira välillä jää maahan makaamaan, eikä lenkille haluaisi, mutta kyllä se sitten rupeaa kävelemään..
      Voiko sillä olla juoksut alkamassa? Tosin tuon ikäisellä jo muutamat ollut, että pitäisi koiran tietää, mistä kyse :D

    • ELL!!!!!!!!!!!!!!!!!

      Ai ei "tunnu" olevan kipuja?

      Et siis ole varma. mIKSI ET KÄytä koiraasi ell, vaikka olisi ollut terve rokotuskäynnillä, voi olla sairastunut sen jälkeen. Koira ei todellakaan helpolla kipujaan näytä ja ihminen on huono niitä näkemään, koska haluaa säästää rahaa itelleen mieluummin kuin huolehtisi koiransa terveydestä. Se että ei halua liikkua, kertoo SELVÄÄ KIELTÄ KIVUISTA!

    • hetkinen?

      niinpä. en osaa sanoa kans kun meen koira vetää aina hännän koipienväliin ja ei suostu liikkumaan pihalaa voisko johtua kun se näkee valjaat se lähtee karkuun ni niist valjaist ??

      • Siihen on

        helppo ratkaisu. Heitä valjailla vesilintua. Kaikki eivät pidä valjaista, siirry siis normipantaan tai pehmustettuun puolikiristävään malliin.


    • lisää treeniä -ja reilusti ja positiivisella palkitsemisella- erilaisissa paikoissa ettei tarvitse jokaista postilaatikkoa säikkyä: suurin virhe arkojen koirien kanssa on hyssytellä niitä, suojella kaikelta pahalta ja uudelta, sehän vain vahvistaa ei-toivottua käytöstä. lisää treeniä siinäkin mielessä, että koirahan ei luota eikä tottele omistajaansa jos ei kerran seuraa mukaan lenkille, niin koiran ja omistajan välistä suhdetta on kehitettävä ja rakennettava lisää...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      149
      13148
    2. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      72
      9601
    3. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      94
      9094
    4. Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee

      – Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k
      Maailman menoa
      14
      7720
    5. Giorgia Meloni vs Riikka Purra

      Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk
      Maailman menoa
      38
      6704
    6. 147
      6124
    7. Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä

      Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri
      Maailman menoa
      15
      3114
    8. En lähde armeijaan enkä siviilipalvelukseen

      Maanantaina telkan uutisissa toistamiseen kerrottiin tästä luuserista, joka kärsii muka "masennuksesta", mutta nauraa rä
      Maailman menoa
      391
      1179
    9. Aikuisten säälittävä käytös

      Mikä mahtaa aikuisia hiertää ja mistä näin kovaa että alaikäisen pahoinpitelyn jälkeen vielä kirjotellaan täällä. Sana v
      Hyrynsalmi
      7
      1133
    10. YLE: Stora Enso Imatra aloittaa yyteet

      www.hs.fi/talous/art-2000011528377.html Yle: Stora Enso aloitti muutos­neuvottelut Imatran-tehtailla Metsäteollisuus|Yl
      Imatra
      84
      980
    Aihe