Ihminen

Sielu kaikuu läpeensä
rakkaudenjumalan
nukkuessa hauraana,
liikkumatta ja
anastaen sen
lepattavan liekin
viileään kosketukseensa

uskollisuus repeytyy
ja tuntuu etenevän
nopeammin kuin
tavallisen sanomalehden
rutistama muste
liukenee ja lankeaa

ponkaisee pystyyn,
eikä tunne omaatuntoaan
vaikka se kuinka
uudelleen kirjoitettaisiin

tyytymättä olemaan
halpa orja,
voimanlähde ja ponsi
horjuttamaan
sydämen heikkoutta

kaikkia niitä
varjoja, jotka
ovat tulleet
vaatimaan oikeutta

epävireinen ja
katkeileva laulu,
joka yrittää ravita
ohikulkevaa

elää tehden työtä
ja opetella rakastamaan

puhua hymyillen
aivan kuin ääni
olisi kääritty
käsiin ja paksuihin
punaisiin huuliin

huuliin, joita
pusuttelemalla löytää
itsensä taivaasta,
paiseesta, jota
kukaan ei
uskalla puhkaista

koska sen
takana on
sysimusta yö,
joka silittelee
ajatusta ilman
totuutta

totuudessahan
lempeät tuomiot
lausutaan läheisyydessä,
jossa päivänvalokaan
ei pysty erottamaan
vartaloita toisistaan

ja se tuska
kaivaa kuoppaa,
kosii puhtautta
rumuudellaan ja
antaa untuvikon
juosta silmiensä edessä

toivoen kaiken
muuttuvan,
antavan ilmeen
josta tunnistaa
onko toivossa
uskoa vai

täytyykö kaikki
ryövätä,
väkisin saattaa
piinaan ja
jättää tuliajolle

nähdä sokeaa harhaa
tai
pettävää unta

haavoja, joissa
ei ole verta
ei soluja
ei suojaa

pelkkiä hallaöitä
puremassa
nuhruisen tuntuisia
nirhaumia, joita
veitset jättävät
kertoessaan tarinoita

etsiessään hetkellistä hyötyä

silloin viisaus
on halveksiva
hiljaista malttia,
kun sydän eksyy
viimeisestä maalistaan

nähden vihamiehiä
jokaisessa eleessä
ja kosketuksessa
uskaltamatta katsoa
silmiin ja päästämään
siitä tuskasta

jota uskollisuus
on velvoittanut

repimään jokaisen
rikkaruohon juurineen
vehkeilevästä maailmasta,
jokaisen muunnellun
kielen, jotta
välttyisimme rakastelemasta
valheessa ja
peittämättä vikojamme
mielistelyyn

niihin pienen
pieniin hakasiin,
jotka soimaavat
omaatuntoa pistelemällä,
olematta tyhjyyttä
tyhjempi onni

joka ei täyty,
vaikka kuinka
kaivaa toiveita
ja ahmii sateen
tuomaa vapautta
olla vankina
omassa halussaan

se vaan verhoutuu
mustaan ja
suree niitä
lausumattomia vääriä valoja,
joita pitäisi
viedä hautaan
eikä ylistää
nieltyinä totuuksina

Sillä ne
totuudet vuotavat
ja ovat aina
matkalla sidontapaikalle
etsimään sääliä

hakeman kumppania,
jolle puhua
sielujen voimasta,
matkasta kohti onnea
määränpäätä, joka
ravistaa aina
yhtä vahvasti

kuin maksamaton lasku,
unohdettu pyyntö,
tekemätön työ
tai
valhe joka
matkaa omaa tietään
tulematta koskaan perille

Kaikki on valhetta
ja jotta voisimme
säilyttää itsessämme
sen pellavapäisen pisamanaaman,
lapsen joka leikkii

on se totuus surmattava
ja puristettava nyrkkiin,
upotettava ulapalle

ja jos niistä
kosteuden kämmenpohjista
ja märistä korvista
syntyy puu
ja lehti, joka
ei tuhlaa elämäänsä
viheltelyyn ja
turhan hyräilyyn

eikä synnytä
sadetta joka,
itkuna pisaroi
peltikatteeseen ja
hiekkana heitetään
viimeiselle matkalle

vaan oppii
herkällä korvalla
tuntemaan sielussaan
sateen loppuvan,
narskunnan hampaissa
vaikenevan

on pelastumisen merkki
saanut lentävän muodon

palamattoman kattilamaidon polttavuuden

sellaisen vedessä
lepäävän sikiön
rauhallisuuden, jota
vanhemmat hyväilevät
odottaessaan ihmettä

ja kun se
ihme syntyy ja
tuoksuu kaihoisana
onnellisuudesta

sitä intohimoa
ja epävarmuutta ei
voi koskaan vangita

se vaan riisuu
ja pakottaa kulkemaan
kohti niin kuin
kaikki purot syntyvät
ja johtavat meriin

olemalla tuuma
ja raukeus,
kaipuu ja eteenpäin
vievä voima, joka
tuntuu hyvältä

ja vaikka uskollista
sielua syytetään
niin sitä ei
voi ajan
vaihteluissa tuomita

olemalla olosuhteen lapsi
tai viikatteen heilahdus

sillä se ei perustu
siihen mitä
on nyt vaan

siihen että
uppoamaton onnellisuus
ei esitä kysymyksiä
eikä yhtään vastausta

se elää ihmisessä
ja tulee luoksesi
vailla taivasta
ilman jumalia

murenematta kalliona

leviten kynnykseksi,
joka kapinoi kanssaan

tunnustelee suonia
voidakseen virrata
väkevänä ja
huuhtoa
eksymättä historian
pesemiin kasvoihin

Kaikki tunteet
rinnassani,
avaavat ovensa
ja levähtävät hetken

katsomatta taakseen
voivat tuntea maan,
jossa silmut
ovat heräämässä ja
muuttavat sen
totuuden muodon

rakkauden sanoiksi

avaavat sidotut silmät,
kolkuttavat,
kohtaavat

kadottamatta paluuta,
missä aamu
ei ole
koskaan vieras ja
kasvot salaisuuden sinetti

ja se tunne

se kokoaa kaiken
elämää varten ja
eksyttää epätoivon

ollen maan siemen
elämän syvyydessä,
kaltaisemme ihminen

ja kello käy, kello käy

http://www.youtube.com/watch?v=Q1Vr7bPBjGo