Beauceron?

Mietteliäs.

Eli, rotu kiinnostaa todella paljon ja olen siitä paljon lukenutkin ja katsonut eri videoita. Haluaisin rodusta kuitenkin ihan sellaisilta ihmisiltä, ketkä sellaisen omistavat? Onko ollut ongelmia, jos oon niin mitä, mitä harrastatte, oletteko olleet tyytyväisiä, kaikkea maan ja taivaan väliltä :) Olen 16-vuotias, ja perheessämme on kaksi koiraa, jotka tulevat hyvin muiden kanssa juttuun, ja tosissaan tämä rotu kiinnostaisi todella paljon. Koirista kokemusta on nyt 8 vuotta, ja tuttujen koiria on hoideltu ja käyty eri toko ja agility kursseilla sekä 4H:n dogsitter -kurssi on takana. Mietin silti, onko kyseessä niin vahvaluonteinen koira etten onnistuisi sen peruskoulutuksessa? Rodussa viehättää niin ulkonäkö, kuin mitä myös luonnekuvauksissa kerrotaan.

9

1948

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mietteliäs.

      Haluaisin rodusta kuitenkin ihan oikee tietoa sellaisilta ihmisiltä* korjaan :)

    • Johanna1282

      Moikka, mulla on parivuotias beussi uros. Koira on ollut haastava, lähinnä siksi, etten osannut sovittaa omaa käytöstäni ja tapaani kouluttaa sitä oikein. Yritin pärjätä samoilla keinoilla kuin aiemman beussi narttuni kanssa, jonka sain kun olin itse 15 vuotias(ja jonka kanssa nyt ajatellen, tein kamalasti virheitä..) :) En jaksa tänne kirjoitella enempää, nämä keskustelut menee aina jotenkin kieroon, tiedät varmaan, täällä on kaikenlaista provoojaa liikenteessä Jos kiinnostaa niin meidän ongelmista, onnistumisista, tokoiluista ja muustakin elämästä löytyy kirjoituksia täältä: www.ajatuksiakoirista.blogspot.com mielelläni juttelen näistä upeista koirista lisää jollain muulla tavalla, kuin näillä palstoilla :) Johanna

    • Mietteliäs.

      Kiitoksia hirveästi! Juuri noita koulutusmenetelmiä itsekin olen myös eniten miettinyt. Pitää lukea tota sun blogia jatkossa! :)

      Kellään muilla kokemuksia kerrottavana? :)
      Ja vielä, toivooko suuri osa kasvattajista että heidän kasvateillaan harrastettaisiin jtn suojelutoimintaa tai muuta vastaavaa? Vai riittääkö juuri nämä tokoilut, agilityt ym?

    • Johanna1282

      Eipä kestä, jätä sinne vaikka kommentti tjms. :)
      Suojeluhan ei ole beussin omin laji, paremmin sopii erilaiset ring-lajit, joista suomessa ilmeisesti parhaiten pystyy harrastamaan mondioringiä, joka on erilaisten ring-lajien yhdistelmä. Ennemmin kuitenkin kääntyisin tuonne tokoon ja agilityyn, varsinkin nartut ovat ketteriä agi koiria :) Vaikka ei nuo pojatkaan mitään kömpelöitä ole, ainakaan enää aikuisena. Ja varmasti kasvattajat toivovat, että koiralla harrastetaan mahdollisimman paljon, työkoirahan tuo on.
      Kunhan pennun kanssa muistaa, ettei harjoittelusta tule liian "vakavaa" liian aikaisin, beussi aikuistuu hitaasti ja liika hinkkaaminen sammuttaa varmaan nopeasti innon tehdä töitä. Ellet sitten keskity siihen, että ihan kaikki oppiminen tapahtuu leikkien ja treeni lopetetaan sillon kun koira on vielä pirteä :) Ja vietin nostamiseen kannattaa panostaa, siitä on mielettömästi hyötyä sitten treenikentillä :)

      • Johanna1282

        Lisäys vielä aiempaan, että siksi kääntyisin ennemmin noihin muihin lajeihin kuin ringiin, ettei harrastaminen lopu alkuunsa kun mahdollisuudet ovat aika huonot, riippuen kuitenkin täysin siitä, missä asut :) Jos on mahdollisuus ja kiinnostaa niin Go for it!
        Ja koulutuksen haastavuudesta vielä, se on täysin siitä kiinni, millaisen pennun satut saamaan ja minkälainen koulutustyyli parhaiten sopii juuri sinulle ja koirallesi :) Narttuni oli todella kiltti ja rauhallinen mutta tämä nykyinen uros on taas ihan toista maata, mikään mitä tein edellisen kanssa, ei päde tämän kanssa. Molemmissa on omat haasteensa. Tosin, jos oisin narttuni kanssa tiennyt sen mitä nyt, olisin varmaan päässyt helpommalla silloin ja lopulta molempien kanssa. Ja jos oisin ollut fiksu pari vuotta sitten, oisin heti hakeutunut osaavalle kouluttajalle. Mutta näistä kaikista on lisää siellä mun blogissa. :)


    • beussi lover

      Hei!

      Itselläni on vuoden ikäinen beussi uros. Rotu on todella haastava ja erittäin aktiivinen.
      Monet beussin omistajat (itseni mukaan lukien) on sitä mieltä, että beussi on monin kerroin haastavampi ja vaativampi rotu kuin esim. sakemanni, dopperi, rottweiler.

      Älykäs koira ja nopea oppimaan, mutta itsepäinen. Miellyttmämisen halua ei ole paljoa. Kiltti, lempeä, sosiaalinen myös. Oma urokseni tulee toimeen toisten koirien kanssa; ei rähjää uroksille eikä haasta koskaan riitaa.
      Beussi tarvitsee jämäkän ja määrätietoisen omistajan. Tärkeintä on heti pennusta aloittaa laaja sosiaalistaminen eri kokoisiin ja ikäisiin koiriin ja ihmisiin sekä uusiin tilanteisiin.

      Harrastuksia ja aktiviteettejä beussi tarvitsee jatkuvasti sekä paljon vapaata liikuntaa.
      Ei siis sovi kerrotaloon ja keskelle kaupunkia.
      Olen käynyt urokseni kanssa tokokurssilla ja nyt aloitellaan jälkeä.

      • höpö höpö...

        Joo, varmaan sulla onkin beucci :-P


    • Johanna1282

      Beussi lover: Miksi ei sovi kerrostaloon eikä keskelle kaupunkia? Asun omani kanssa helsingin ytimessä vilkkaasti liikennöidyllä alueella, eikä meillä ole koirani kanssa ongelmia sen suhteen. Tuo on sellainen asia, joka lukee koirakirjassa ja se pitäisi jättää kyllä ihan omaan arvoonsa.
      Jos koiran kanssa harrastetaan ja liikutaan, sen kanssa voi asua ihan missä vaan.

      "Monet beussin omistajat (itseni mukaan lukien) on sitä mieltä, että beussi on monin kerroin haastavampi ja vaativampi rotu kuin esim. sakemanni, dopperi, rottweiler."

      Ei ole, se on vain erilainen. Mutta haastava se on.

      " Kiltti, lempeä, sosiaalinen myös. Oma urokseni tulee toimeen toisten koirien kanssa; ei rähjää uroksille eikä haasta koskaan riitaa."

      Enemmän poikkeus kuin sääntö. Omani tulee vaihtelevasti, toisista koirista riippuen niiden kanssa juttuun. Lähtee tappelemaan ihan varmasti jos siihen annetaan pienikin syy.

    • Välillä ärsyttää

      Sopii kerrostaloon ja kaupunkiin erinomaisesti, tai no... yhtä hyvin kuin muutkin saman kokoluokan ja energiamäärän omaavat koirat. :)
      Saattaa kasvuaikana olla tuhoisa, vaikka liikuntaa ja virikkeitä saisikin yllin kyllin. Nimimerkillä: kokemusta remonteista.
      Ei ehkä paras mahdollinen puistokoira beussin varautuneisuuden vuoksi. Koirapuistoissa pyörii yleensä samat koirat, jotka muodostaneet jo oman laumansa ja beussin hyvin vaikea päästä laumaan sisään enää vanhemmiten kun varautuneisuutta löytyy melko rutkasti. Toki yksilöllistä kai tämäkin, mutta jos pennusta asti sosiaalistaminen kunnossa, ei ongelmia muiden koirien kanssa tule.
      Myös ihmisiä kohtaan miettii vähänaikaa ennenkuin tulee tutuksi. Jos tulee ollenkaan. Omaan tuttavapiiriin kuuluu ihminen jota meidän pösö ei vielä kolmevuotiaanakaan ole hyväksynyt vaikka kyläillyt säännöllisesti.

      Erittäin omistajakuuliainen. Ja pörrää perässä kuin varjo, vaikka et aina ehkä haluaisikaan. Miellyttämisenhalua löytyy vaihtelevasti eri yksilöillä. Omassa pösössä tuota halua on vähän liikaakin.

      Haastava beussi on juu, mutta täysin eritavoin kuin esim. saksanpaimen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta

      Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on
      Maailman menoa
      48
      1551
    2. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      64
      951
    3. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      30
      677
    4. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      87
      647
    5. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      46
      628
    6. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      14
      615
    7. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      24
      601
    8. Liikenneonnettumuus

      Linkkari ja ruotsibiili törmäsivät linkku oli redun opetusajossa
      Ylitornio
      8
      589
    9. Pahin tapa satuttaa toista

      On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.
      Ikävä
      56
      584
    10. Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä

      Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan
      Ikävä
      78
      539
    11. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      44
      531
    12. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      61
      525
    13. Jos kaivattusi on

      Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?
      Ikävä
      47
      523
    14. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      37
      516
    15. Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen

      Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj
      Ikävä
      14
      511
    16. 55
      492
    17. Kylän tielle remonttia?

      Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?
      Hyrynsalmi
      13
      482
    18. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      132
      469
    19. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      45
      419
    20. Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?

      Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.
      Ikävä
      26
      419
    Aihe