Olen huolissani tilanteestani

Olen 12-vuotias, kohta 13 täyttävä nuori. Vaikka olenkin sosiaalinen, ja pärjään koulussa niin silti minua ahdistaa perheen ja osin koulun tilanne. Tiedän toki, että kesälomalla ei koulusta pitäisi murehtia, mutta minkäs sille voi, kun tunteet ryöppyää, kuin kivivyöry niskaan. En tiedä mistä pitäisi aloittaa, mutta aloitetaan vaikka koulun käynnistä.

Eli, kuten sanoin, olen erittäin sosiaalinen ja minulla on monia kavereita koulusta niin muiltakin, kuin omaltakin luokaltani, mutta-- Minua huolettaa henkinen ikäni. Suoraan sanottuna olen ainakin 3 vuotta muita meidän luokkalaisia edellä ja he ovat minulle tärkeimpiä ystäviäni ja kavereitani. Mutta pelkään, että ajaudun tätä vauhtia useampien ernujen asemaan, yksin seinään nojaamaan muiden ilkkumana. Olen joskus jopa yrittänyt käyttäytyä samalla tavalla, kuin kaverini, mutta se ei vain onnistu. Ja kokoajan minusta tuntuu, että minua pilkataan selkäni takana, aina, kuin vain mahdollista, ja varmasti pilkataankin, koska olen saanut nuorena aivoverenvuodon, josta ihmeen kaupalla selvisin ja sen mukana tuli paljon muitakin vammoja. mm. Kuulovamma, puheen epäselvyys, kädentaitojen puute, alkuvaiheilla tasapainon hallinta ongelmia ja sen takia olin aikoinani luokan surkein luistelija hiihtäjä kaikki. Vieläkin olen kaikkein avuttomin telinevoimistelussa.

Sitten perheen tilanteeseen.. Perheeni ei mitään kuningasperheen elämää elä, vaikka vain kaksi asukasta yhdessä rivitalon asunnossa, minä ja äiti, niin silti ei paljoa ole rahaa, millä mällätä. Siivojana äitini saa 1010 euroa kuukaudessa - verot - laskut - vuokra. Kaverini kuitenkin sanovat, että perheeni tilanne on hyvä, koska meillä on kaikki läppärit ja littutelevisiot ynnä muut. Ne ovat kyllä mielestäni pikku hiluja..

Sitten äidin käyttäytymisestä, äitini on minulle todella rakas ja olemme olleet onnellinen perhe, mutta joskus äitini on uhkaillut minua remmillä ja lyömisellä, nämä tilanteet ovat saattaneet minut syvään pelon ja unettomuuden tunteeseen ja haluaisin pois tästä inhottavasta tilanteesta, mutta en haluaisi joutua sossu kanssa tekemisiin, sillä pelkään huostaanottoa, sillä saataan joutua johonkin vielä kamalampaan perheeseen, kuin, jossa nykyään elän..

Sitten vielä viimeiseksi itsestäni. Pelkään, että elämäni on menossa päin asunnottoman elämää, en tee päivittäin lähes muuta, kuin pelaan pleikkarilla koneella. Joskus äidin pakottamana käyn hänen työpaikallaan auttamassa ja viikonloppuina käyn kavereiden luona, mutta pääosin en tee mitään muuta, kuin istun koneella, ei minulla muuta tekemistä olekaan, koska kaveritkin asuvat kuitenkin todella kaukana minusta, elikkä en voi tavata heitä päivittäin.

Onko minun ikäiseni edes tarpeellista huolestua näistä talous ja oman elämän tulevaisuus asioista? Minulla on kyllä monia työpaikkahaaveita, mutta niihin pääsy onkin sitten eri asia:
ICT-asentaja
Datanomi
Kirjailija
Kitaristi
Laulusanoittaja

Toivoisin, etten saisi ilkeitä kommentteja, negatiivisesti saa puhua, mutta ei loukkaavasti.