Olen huolissani tilanteestani

Arvaamaton&rauhaton

Olen 12-vuotias, kohta 13 täyttävä nuori. Vaikka olenkin sosiaalinen, ja pärjään koulussa niin silti minua ahdistaa perheen ja osin koulun tilanne. Tiedän toki, että kesälomalla ei koulusta pitäisi murehtia, mutta minkäs sille voi, kun tunteet ryöppyää, kuin kivivyöry niskaan. En tiedä mistä pitäisi aloittaa, mutta aloitetaan vaikka koulun käynnistä.

Eli, kuten sanoin, olen erittäin sosiaalinen ja minulla on monia kavereita koulusta niin muiltakin, kuin omaltakin luokaltani, mutta-- Minua huolettaa henkinen ikäni. Suoraan sanottuna olen ainakin 3 vuotta muita meidän luokkalaisia edellä ja he ovat minulle tärkeimpiä ystäviäni ja kavereitani. Mutta pelkään, että ajaudun tätä vauhtia useampien ernujen asemaan, yksin seinään nojaamaan muiden ilkkumana. Olen joskus jopa yrittänyt käyttäytyä samalla tavalla, kuin kaverini, mutta se ei vain onnistu. Ja kokoajan minusta tuntuu, että minua pilkataan selkäni takana, aina, kuin vain mahdollista, ja varmasti pilkataankin, koska olen saanut nuorena aivoverenvuodon, josta ihmeen kaupalla selvisin ja sen mukana tuli paljon muitakin vammoja. mm. Kuulovamma, puheen epäselvyys, kädentaitojen puute, alkuvaiheilla tasapainon hallinta ongelmia ja sen takia olin aikoinani luokan surkein luistelija hiihtäjä kaikki. Vieläkin olen kaikkein avuttomin telinevoimistelussa.

Sitten perheen tilanteeseen.. Perheeni ei mitään kuningasperheen elämää elä, vaikka vain kaksi asukasta yhdessä rivitalon asunnossa, minä ja äiti, niin silti ei paljoa ole rahaa, millä mällätä. Siivojana äitini saa 1010 euroa kuukaudessa - verot - laskut - vuokra. Kaverini kuitenkin sanovat, että perheeni tilanne on hyvä, koska meillä on kaikki läppärit ja littutelevisiot ynnä muut. Ne ovat kyllä mielestäni pikku hiluja..

Sitten äidin käyttäytymisestä, äitini on minulle todella rakas ja olemme olleet onnellinen perhe, mutta joskus äitini on uhkaillut minua remmillä ja lyömisellä, nämä tilanteet ovat saattaneet minut syvään pelon ja unettomuuden tunteeseen ja haluaisin pois tästä inhottavasta tilanteesta, mutta en haluaisi joutua sossu kanssa tekemisiin, sillä pelkään huostaanottoa, sillä saataan joutua johonkin vielä kamalampaan perheeseen, kuin, jossa nykyään elän..

Sitten vielä viimeiseksi itsestäni. Pelkään, että elämäni on menossa päin asunnottoman elämää, en tee päivittäin lähes muuta, kuin pelaan pleikkarilla koneella. Joskus äidin pakottamana käyn hänen työpaikallaan auttamassa ja viikonloppuina käyn kavereiden luona, mutta pääosin en tee mitään muuta, kuin istun koneella, ei minulla muuta tekemistä olekaan, koska kaveritkin asuvat kuitenkin todella kaukana minusta, elikkä en voi tavata heitä päivittäin.

Onko minun ikäiseni edes tarpeellista huolestua näistä talous ja oman elämän tulevaisuus asioista? Minulla on kyllä monia työpaikkahaaveita, mutta niihin pääsy onkin sitten eri asia:
ICT-asentaja
Datanomi
Kirjailija
Kitaristi
Laulusanoittaja

Toivoisin, etten saisi ilkeitä kommentteja, negatiivisesti saa puhua, mutta ei loukkaavasti.

3

92

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tomegle

      Tuossa iässä ei tulevaisuudesta tarvitse kantaa huolta, ellei sitten äitisi ota ja kuole pois, koska sinä olet vielä siinä "leikki-iässä", jolloinka ei työpaikoista, rahoista yms.. kuulu kantaa huolta.

      Ei siinä tietenkään mitään vikaa ole, jos ajattelee pidemmällä tähtäimellä, mutta kuten huomaat, siitä koituu turhaa päänvaivaa ja stressiä. Sinulla on vielä toistaiseksi kaikki ovet avoinna, koska olet vielä peruskoulussa. Parempi siis elää hetkessä ainakin vielä vähän aikaa.

      Mitä noihin sinun työpaikkahaaveisiin tulee, niin kaksi ensimmäistä ovat varsinaisia työpaikkoja ja loput ovat sitten lapsen haaveita, koska jos haluat elättää itsesi kirjailijana tai muusikkona, niin sinun pitää olla ilmiömäisen hyvä sellainen, jotta saat siitä elantosi revittyä.

    • .

      .

    • egevaan

      Hei!

      Vaikutat tosi fiksulta nuorelta ihmiseltä! :) Älä pilaa nuoruuttasi stressaamalla asioista,joita voi miettiä sitten myöhemminkin.

      Et varmasti päädy asunnottomaksi,huoli pois. Kaltaisesi fiksu ihminen saa varmasti opiskelupaikan mielekkäältä alalta,asunnottomaksi päätyy aivan muun tyyppiset ihmiset. Tiedän mistä puhun kyllä...

      Tsemppiä,turha stressaaminen pois ja nauti nuoruudesta! :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1979
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      989
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      868
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      261
      747
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      740
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      12
      718
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      683
    8. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      80
      674
    9. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      662
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      207
      655
    Aihe