Kaadan vettä hanhen selkään
heitän lassoa ympäri kuun,
härskiintyneellä sillillä
tahdon kaataa mammuttipuun.
Kevyellä puhalluksella
aion panssarin särkeä,
pahoin suuttuneelle naiselle
yritän puhua järkeä.
Turhaa lemmen touhua
16
179
Vastaukset
- Ich bin...
Sillillä General Sherman nurin, wau!
Neuvo: lepyttele ensin, sitten vasta järkipuhetta. Lempi on kuin porraspuu..
*hymyilee*- Korpi-Filosofi
Kiitos pkommentista ja neuvosta:) Ylöspäin lemmenportaita siis. Lepyttely on ilmiselvästikin taitolaji, jota voi opetella vain kantapään kautta. Kaikkea voi tehdä, kunhan hyvää tahtoa löytyy ja aikaa. Molemmat lienevät rajattuja resursseja, jotta en tiedä tuota. Jahkailu tuottanut koskaan hyvää.
- massapostaaja
Tosi hauskoja vertauksia ensimmäisessä säkeistössä! General Sherman tuossa yläpuolella on varmaan aivan oikeassa. Runossa kerrottaneenkin tapauksesta, jossa tämä viisaus pienestä rauhoittelemisen ajanjaksosta on runon kertojaminältä päässyt unhoittumaan. Pidän runossa eniten tuosta lassosta ympäri kuun. Ihan esteettisistä syistä.
- Korpi-Filosofi
Kiitos:) Suurin osa maailman runoista arvatenkin kertoo tapauksista, joissa viisaus on tilapäisesti päässyt unohtumaan. Jälkikäteen yritetään filosofoida pieleenmennyttä tilaa. No jaa, elinikäinen oppiminen on runoilijan osa. Erityiskiitokset vielä kertojaminän ja minun erottamisesta toisistaan, tuntuu erityisen hyvältä. Esteetikoksi harvoin haukutaan, mutta sanomastani kenties voi esteettisiä mielleyhtymiä saada.
- tuitsukka''''
hyvä runo...täydet pisteet !!!!
- Korpi-Filosofi
Kiitos:) Itsekin olen melko kriittinen omien tekstien suhteen, tuntuu ettei mikään arvostelutaulukko riitä kuvaamaan hyvyyttä. Joskus miettinyt sellaistakin, että onko 5/5 sama asia kuin 10/10.. vai olisiko 5/5 laajemmalla asteikolla esim. 9/10.. no jaa, korkeampaa matikkaa tällainen.. sinänsä mielenkiintoinen pohdinnan kohde, kuten kaikki kesällä. Johtuu varmaan siitä, että luonnossakin on niin paljon yksityiskohtia, että ajatukset karkailevat. Lämpö yhdistyy syvällisyyteen, pätee kesäluontoon yhtä hyvin kuin kesäihmiseenkin.
- Sählääjä;)))
I like that;)))) Tässä runossasi on kyllä voimaa, roimaa;))) Hölmö olisi nainen ken tätä rehtiä yritystä soimaa:))). Jos, nainen ei tästä lepy. Neuvo: vaihda kohdetta suosiolla. Teet viisan päätöksen jota et kadu;)))
- Korpi-Filosofi
Kiitos:) Joku kiva kesäbiisi tulee mieleen tuosta.. I like , like it, I like it like that... Neuvostasi tulee mieleen, että onnekseni olen elänyt sitä aikaa, kun lentokoneen laskeuduttua matkustajat taputtivat. Sitä vastoin en ole elänyt sitä aikaa, kun ainakin meillä maaseutuelokuvateattereissa ihmiset huutelivat näyttelijöille ohjeita miten toimia: "Se tumma likka on paha, ota mieluummin se vaalea!" Uskon, että näiden katselijoiden ohjeiden ansiosta niilläkin senajan elokuvilla on niin monella onnellinen loppu. Harvoinhan sitä elämässä tulee ilamn taustatukea toimeen, ei edes kuulu elokuvanäyttelijäkään.
- Sählääjä:)))
Korpi-Filosofi kirjoitti:

;)))) ilman taustatukea..ja tukea..Tämä on tätä hetkeä. Naviagaattori. Sinähän tiedän tämän tuiki tarpeellisen vekottimen. Hitsiläinen meille meinaa tulla väkisin dramatiikkaa tämän i h a n a n naisäänen takia. En tunnusta olevani mustasukkainen. Mutta, kun mies väittää kivenkovaa että, tämä neiti Laa..(en tiedä miksi hän kutsuu navigaattoria neiti Laaksi..heillä täytyy olla salainen suhde joka on minulta piiloitettu..no, minä en pikkusieluinen nainen. Ymmärrän kyllä jos, neiti Laa joka ei koskaan hermostu, ei moiti, ei motkata, ei kimpastu, on sisäsiisti, niistää nenänsä, pyyhkii suupielistään sokerimurut ilman sanomista. On hänestä nyt TÄYDELLINEN NAINEN:....minä vaan kysyn: MIHIN minua itsenäistä ja vapaata harkintakykyistä naista mokomakin petturi enää tarvitsee. Sitä oltiin 10 vuotta Onnellisesti yhdessä...kunnes tämä HALPA alennuksella hankittu vielä muka apulainen salakavalasti hiipi suhteesemme...ooh..ei sinulla sattuisi olemaan hajusuolaa ja nenäliinaa...minua pyöryttää? Minulla on sen ikää...minua ei saisi enää järkyttää.
- Korpi-Filosofi
Sählääjä:))) kirjoitti:

Neiti Laa ei ole halpa, vaikka vaatimaton ehkä luonteeltaan onkin. Hän on nainen, joka sanoo vain ja ainoastaan faktat, ilman sivukommentteja ajotyylistä, nopeudesta tai molempien käsien ratissa pitämisestä. Miestä kiehtoo, ihan vaan vaihtelun vuoksi, naisääni joka ei kiihdy. Aikanaan minulla synkkasi todella hyvin Neiti Ajan kanssa, kunnes palvelu lopetettiin, arvatenkin mustasukkaisten naiseläjien toimesta. En olisi huolissaan kuitenkaan tilaneestasi.. juhannuksen aikaan luin eräästä laatujulkaisusta, että flirtti on turvallista, kunhan muistaa että se ei tarkoita mitään. Se on vain piristettä päivään. Tämä on naisten omaa oppia, ja painettua sanaa.

;))) minusta kysymys on tästä: neiti Laa ei koskaan sano: Toope, idiootti..tai muutakaan yhtä dramaattista joka järkyttää mieheni herkkä sisintä. Sen sijaan minä. Hänen vaimonsa. Todella saatan kiihtyä 0-234 km/tunnissa...mikä on mielestäni varsin hyvä saavutus tämän ikäiselle naiselle. Hänen pitäisi ajatella että, hänen vaimonsa on kuin punainen formula-auto..kiihtyy nopeasti. Mutta, leppyy sekunnissa pysähtyy kuin seinään mitkä jarrutehot vaimo omaakaan... Meillä tempparamenttisilla naisilla...(puristaa nyt kuumia krotiilinkyyneleitä teatriaalisesti mutta erittäin taidokkaasti silmäkulmistaan esiin...uskoo niihin jopa itse..että, kyyneleet ovat oikeita pettymyksen kyyneleitä)....niin meitä ei vaan ymmärretä oikein...(purkaa ääni väristen tunteitaan nyt nyyhkien) aivan ventovieraan (komean) miehen olkaa vasten...minkä elokuva-näyttärettären SF-filmiteollisuus minussa menettikään...huokaus... sitä paitsi halpa tai kallis..ei silläväliä...vierasnainen on aina vierasnainen...eli halpamaisen....halpa..sanon minä. tTässä joutuu pohtimaan nyt avioeroa...syyhän erittäin painava.
- Korpi-Filosofi
Sählääjä;))) kirjoitti:

Itse asiassa; miksi naisen on niin VAIKEA sanoa miehelle edes joskus: "Olet Einstein", "Oi oma Sokrateeni" tms. Pakkoko on aina tunkea sitä toopea ja hoopoa joka monologiin? Pohjimmiltaan mies ei kaipaakaan suurta draamaa tai dramatiikkaa.. tai siis dramatiikka koetaan futispelissä, naiselta odottaisi vastapainoksi jotakin tuttua ja turvallista. Vaikea ymmärtää, miksi nainen ylipäätään olettaa miehen pitävän naista jonain huippuunviritettynä ferrarina sen jälkeen kun on kuunnellut tuntikausia monologia, huutoa ja toopettelua. Mutta selvästi sinulla on ihailtavaa halua ja kykyä eläytyä vastapuolen asemaan, siitä vissit plussat. Ilmeisesti nainen ymmärtää kyllä yllättävänkin paljon miehestä, se toteutuspuoli vaan sitten ontuu.. nainen ei osaa käyttäytyä oikein miehen seurassa. Oletkos huomannut miten temperamenttisille naisille SF-elokuvissa aina käy.. joko he ovat sellaisia pettäjiä, tai sitten heidät kesytetään. Ennen avioeroa voisit kokeilla vastalääkkeeksi sellaista, että puhut ihaillen vaikka Mr. Musclesta tai jostain.. kokeile että saatko mustasukkaisuuden heräämään.. raivoisa mies nimittäin ilmaisee tunteitaan ihan eri tavalla kuin arkimies. Se on hyvä hetki ruotia tunteita puolin ja toisin. Muuten kyllä totta näen sinut sieluni silmin SF-kankaalla, olisit ollut kova kilpasisko Ansa Ikoselle jopa.

;))) sehän tässä onkin kamalaa..ja ristiriitaista...Uskon että, monet naiset itseni lisäksi ovat jotenkin kaksijakoisia...Toinen puoli naisessa kun on tämä lempeä ja hoivavietillä täytetty madonna. jolla riittää ja riittää sitä empatiaa jopa avioerojen jälkeenkin tai ylipäätään erojenkin..: Anna kun minä...voi kun sinä..Toinen puoli sitten naisesta on ikäänkuin: Menekös siitä ruikuttamasta?- ja etkö sinä...Totta puhuen minussakin löytyy montaa eri puolta..ja jos, mies sitten haluaa ikäänkuin muokata...omaksi kuvakseen..Sitä hermostuu perinpohjin...Nainen joka haluaa olla sekä mahdollisimman vapaa omien polkujen kulkija että, samaan aikaan tiukasti parisuhteeseen sidottu..on vaikea tapaus itsellenkin...Olen aina rakastanut vapautta...mutta karmani;))) on määränyt toisin...mitä enemmän olen halunut henkilökohtaista vapautta ja tilaa..sitä tiukemmin olen sitoutunut sitten eikä kysymys ole aina omasta halustani yksin..koska siihen taas on tarvittu kyllä molemmat osapuolet;??))) Syytä jota tietysti tulisi miettiä..MIKSI kummassa? Emme kuitenkaan toimi järjellisesti tai oikeammin aina järkiperäisesti...Tunne-ihminen jota olen ehkä enemmän minäkin...me sähläämme koko elämämme..ihmissuhteissamme...yritämme toki perustella toisinaan käytöstämme järjellä. ITSELLEMME..siis yritämme;))) se on kuitenkin erittäin vaikeaa..koska tunteet ovat voimakkaampia kuin järki;)))

Naisesta löytyy tottakyllä monia eripuolia, mutta ainakin minä pidän niistä kaikista. Olisko tapauksesi termi: Rakkauteen sidottu vapaus. Tunteen voima on pääosin kyllä hyvä asia pitemmän päälle.. välttyy tylsältä elämältä.. varjopuoli sitten on ne virhearvioinnit joita tulee tehtyä. Järki-ihminen elää tasaisemmin, joku lukee että 'tylsemmin'.. tiedä häntä. Elämänsähläys.. voi olla lavea tie, jota kuljetaan komeesti ja kerskaten.

Tuo on aika hyvin sanottu ja paljon..Rakkauteen sidottu vapaus...Se on jotenkin kaikki mitä rakkauden käsitteenä pitäisi sisältää..ei muuta. Ei omistusta. Ei vakaa sitoutumista niin, että joutuisi vannomaan..tämä liitomme kestää KAIKKI...Itseasiassa sellainen lupaaminen jo on aika ahdistavaa..mitä vanhemmaksi tulee sitä ymmärtää nämä sanojen sisällön ehkä vaativankin enemmän..On jotenkin hullunkurista. Ihminen kun on nuori ja fyysisesti vielä hyvässä vedossa..tällainen henkinen voimakas syventyminen ei ikään kuin kuulu..suhteeseen..vasta kun ihmisen fyysin kuihtuminen tai rapautuminen sitten pikkuhiljaa alkaa siinä 30 ikävuoden jälkeen..(normaali tapauksissa)...jos, ei muita sairauksia nyt lueta...sanotaan että, ihminen on suht perusterve fyysisesti pitkään keski-iälle..tämä henkinen ehkä sitä voisi kutsua III-nneksi murroskaudeksi...tapahtuu jotain..ihminen huomaakin...HÄN on syntynyt vapaana..HÄN ei halua kahleita..ei sitoomuksia ei omistusta, ei lupauksia, ei itse asiassa paljonkaan....Leipä ja suola riittävät..nooh... Hyvänrakastajan käynti silloin-tällöin voisi toki piristää muuten pilvistä päivää...ja siinä kaikki. Ai...niin lasi hyvää punaviiniä...miten minä nyt noin....ehkä hyvä kirja..mitä muuta ihminen loppujen tarvitsee? (---miettii todella syvällisiä peruskysymyksiä jotka yksinkertaisuudellaan huumaavat pään...tämähän on suorastaan nerokkaan yksinkertaista elämää mihin tulisi ehkä pyrkiä. Vähemmän onkin enemmän...
- Korppis-Fisu

Niin, ei toista saa tukahduttaa. mieluummn kai niinpäin että sallii enemmän kuin sitoo. Tarvitaanko minkäänlaista sitomista lain sitten? Peruskysymykset taitavat luonteeltaan olla sangen yksinkertaisia, kuten oikeat vastauksetkin loppujen lopuksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341947Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28891- 69855
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?259732Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64717- 10696
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132673- 26649
- 77648
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.201640