IP-osoitteen liikenteen seuraaminen / TOR /VPN

IP_AK

Hei,

olen tilanteessa, jossa minulla on perusteltua syytä olettaa, että verkkoliikennettäni tarkkaillaan. Olen saanut kuulla vinoilua vierailuista verkkosivuilla, joista kukaan muu kuin minä ei voisi tietää, sillä en ole asiasta puhunut kenellekään ja konetta, josta olen vierailut tehnyt on ainoastaan minun käytössäni.

Esimerkki kiusallisesta tilanteesta voisi olla auvoisessa avioliitossa asuvan käyminen homopornosivustoilla. Tässä ei ole siitä kyse, mutta arkaluontoisuudeltaan verrattavasta tilanteesta.

IP-osoitteeni on tiedossa joko yhdelle foorumille kirjoittamieni viestien perusteella, jossa on julkisesti näkyvillä IP-osoite lukuun ottamatta loppuosaa. Toinen vaihtoehto on sähköpostitse lähettämäni viestit, joista saa lähettäjän IP-osoitteen selville. Joka tapauksessa IP-osoitteeni on usean ihmisen tiedossa, joiden suunnalta vinoilut myös tapahtuvat. Olen etsinyt tietoa internetistä sniffereistä ja IP-osoitteen seuraamisesta, mutta minulla on pari asiaa jäänyt hämäräksi.

1. Jos aloitan verkkosivujen selauksen esim. TOR-ohjelmalla, niin piilottaako se todellisen verkkosivuilla käynnin sniffereiltä vai riittääkö sniffereille vain tarkkailla oikeaa IP-osoitettani, jonne paketit lopulta päätyvät. Eli seurata IP-osoitteeseeni saapuvia paketteja.

2. VPN:n asennus ei onnistunut lukuisesta ajan pistämisestä asian hyväksi, joten jos tuo TOR riittää, niin tyydyn siihen. Ellei joku osaa suositella kolmatta menetelmää?

3. Odotin useamman viikon, jos IP-osoitteeni vaihtuisi, mutta ongelmana on, ettei se helpolla vaihdu toiseksi ja toisekseen haluaisin käyttää samaa konetta muille viestimiseen ilman, että joutuisin olla tässä samankaltaisessa tilanteessa. Jos kuitenkin tuo IP-osoite joskus vaihtuu, niin vaikuttaako sen modeemin MAC-osoite sen ja uuden IP-osoitteen yhdistämiseen? Eli saadaanko uusi IP:ni joka tapauksessa selville?

7

559

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • f.e.dzerzhinsky

      Verkkoliikennettäsi voi seurata jos
      - käytät salaamatonta WLAN yhteyttä
      - Jollain on pääsy kotiverkkoosi/ nettailet jossain taloyhtiö verkossa joka on toteutettu ethernetillä. Tässä kohtaa käytetään sniffereitä kuten myös WLAN tapauksessa.
      - Poliisi seuraa sinua.
      - Koneellasi on joku vakoiluohjelma.

      Jos kertoisin oman IP osoitteeni vaikka tällä palstalla niin täällä olijoista kukaan ei voisi seurata nettailuani, ainoastaan asuinpaikkani saisi selville ja joku halukas voisi tehdä palvelunestohyökkäyksen.

    • Tauno Tarkka

      Palveluntarjoajilla on kesäapulaisia töissö. Heille on suurta iloa ja huumaa seurata asiakkaittensa ja varsinkin tuttujensa nettikäyttäytymistä. Teepä sellainen testi, että lähetät sähköpostia tutullesi ja merkkaatte ajat ylös milloin posti lähetetty ja milloin tullut perille. Mikäli esiintyy yli 5 sekunnin viiveitä, niin joku käpistellyt viestiä siinä välissä. Ilmoitus sitten poliisille viestintärikoksesta.

      • ea69

        Korjataan nyt nuo Taunon pahimmat väärinkäsitykset, ettei joku ota niitä tosissaan.

        Säköpostipalvelimet lähettävät viestejä eteenpäin kun joutavat. Jos on ruuhkaa tai teknisiä ongelmia, viesti viivästyy. Isommat viestit (isoja liitetiedostoja) vaativat joka etapilla aikaa, että kaikki tavara siirtyy. Sähköpostin kulkunopeudella ei ole mitään tekemistä sen kanssa, lukeeko viestiä ehkä joku vai ei.

        Matkalla olevia sähköpostipalvelimia ylläpitävät henkilöt pystyvät kyllä, ainakin teoriassa, lukemaan palvelimen kautta kulkeneita salaamattomia viestejä. Tämä taas ei viestin eteenpäin siirtymistä hidasta millään lailla. Isojen operaattorien tapauksessa viestien asiaton lukeminen lienee jotenkin estetty, tai ainakin siitä jäänee kiinni.


    • IP_AK

      Hei,

      no poliisi se tuskin on, sillä punaisia valoja päin kävely on suurin rike, jonka olen tehnyt. Ei myöskään haittaohjelma, sillä mitään epämääräistä en ole ladannut koneelle eikä kenelläkään ole ollut mahdollisuutta asentaa mitään koneelleni. WLAN on suojattu.

      Eli tuo taloyhtiön verkko saattaisi olla yksi vaihtoehto. Sinänsä Tauno puhuu potaskaa noiden sähköpostien osalta, mutta en sitten tiedä voisiko ISP:llä töissä oleva henkilö kuinka helposti seurata yksittäisen asiakkaan verkkosivuilla vierailuja. Sähköpostien lukeminen ja foorumeille kirjoitettujen tekstien seuraus on se toissijainen murhe, lähinnä tässä tapauksessa riittää kyseisillä sivustoilla tarpeeksi usein vierailu.

    • .,,,,,,,------------

      Taas yksi joka pelkää kun on käynyt lapsipornosivuilla?

    • diatse

      Pari pamii ja takas baanalle.

    • gasg

      Tai sitten sillä pettämissivustolla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1954
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      919
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      863
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      259
      736
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      64
      722
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      10
      704
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      678
    8. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      656
    9. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      78
      656
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      204
      647
    Aihe