Passin uusiminen loman aikana

ulkosuomalaisenpassi

Olen heinäkuussa menossa Suomeen lomalle vajaaksi kahdeksi viikoksi. Samalla reissulla tulisi uusia passi. Kaipaisin kokemuksia ja vinkkejä passin uusimisesta, koska aikaa passin odottamiselle ei ole paljon. Lisäksi minulla on kaksi vaihtoehtoa siihen missä uusia passini enkä tiedä kumpi olisi parempi.

1. Varaan ajan Tampereen poliisille. Vietän päivän kaupungissa Suomeen tullessa ja Suomesta lähtiessä. Hakisin passin kuuden ARKIpäivän päästä passin hakemisesta eli päivää ennen Suomesta lähtöä. Tulisin kaupunkiin keskipäivällä ja lähtisin aamuyöstä lentokentälle mikä tarkottaisi sitä että minulla olisi iltapäivä aikaa hakea passi ja jos esimerkiksi juna olisi pahasti myöhässä, jäisi passin noutaminen poliisiasemalta (ja luonnollisesti myös lento jäisi välistä..). Todennäköisesti haen pikapassia varmuuden vuoksi (se tulisi saada 2-3 päivässä).

2. Menen pikkukaupungin poliisille, jonne ei voi tehdä ajanvarausta. Vietän kaupungissa viisi ARKIpäivää eli passi tulisi saada sen ajan sisällä. Poliisin sivulla sanotaan että pikapasseja myönnetään vain rajoitettu määrä päivässä eli aika menisi aika tiukille jos joutuisin "normaalin" passin ottamaan koska ajanvarausta en ole voinut tehdä (en tosin tiedä voiko pikapassia varata etukäteen ajanvarauksen yhteydessä).

Kumman vaihtoehdon valitsisitte? Kiitollinen olisin jos kuulisin teidän kokemuksia asiasta. Kiitos jo etukäteen.

6

750

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • eiole_

      Pikapassi ilman muuta.
      Ei kannata jattaa koko kotimatkaa ym riippumaan niin pienesta eli ehtiiko just sina paivana saada sen normaalinopeuksisen passin.
      Kylla kai niihin pikapasseihin on merkitysta syylla - ja sulla on hyva sellainen. Kotiin ei paase ilman passia...

    • ehdotus vielä

      ja jos olet menossa Suomeen vasta heinäkuun loppupuolella ja asut jossain suurlähetystön lähettyvillä, niin ainahan voi tiedustella, kuinka kauan passinsaaminen heidän kauttaan kestää....

    • ajatuksia vaan

      Pikapassi on kai voimassa 1vuoden!?Passin hankkiminen Suomessa halvenpaa kuin suurlähetystöistä,muistaakseni.Biopassi ainakin toistaiseksi 5v.toistaiseksi.

    • ulkosuomalaisenpassi

      Kiitoksia vastauksista!

      Oletin että pikapassi on voimassa saman ajan jakson kuin normaali passi ja googletettuani asiaa näin ilmeisesti onkin? Eri asia on hankkia väliaikainen passi, joka on max vuoden voimassa. Näin ymmärsin. Ja toivottavasti todella pikapassin hankkimisen syyllä on väliä sitä hakiessa.

      Asun pienessä maassa, jossa ei ole omaa Suomen suurlähetystöä (ainoastaan konsulaatti) eli vaihtoehtoina olivat loma vieraassa maassa & passin siellä uusiminen (myös kalliimpi versio) ja loma Suomessa & passin uusiminen siellä, joten valitsin Suomen.

    • uusin täällä

      Jos joutuisin uusimaan passini Suomessa niin soittaisin tai sähköpostittaisin lomailupaikkakuntani poliisiasemalle ja kysyisin mikä menetelmä heillä on passin uusimiseen. Ehkä joku sukulaisistasi voisi ottaa selville puhelinnumeron tai käydä kysymässä käytäntöä.

      Jos sinulla on aikataulu tiukilla niin paras olisi hankkia se pikapassi vaikka maksaakin enemmän. Miten muuten, ottavatko poliisilaitoksella myös passiin tulevan valokuvan?

      Olen itse uusinut passini asuinmaani kunniapääkonsulatissa. Olisin myös voinut uusia passini naapurimaassa sijaitsevassa Suomen suurlähetystössä koska asuinmaani Suomen suurlähetystö on niin kaukana.

    • Ta pitkä nyt

      Passin uusimisessa kannattaa ottaa huomioon ruuhkat, jotka johtuvat kahdesta syystä: 10 vuoden passien uusiminen on ruuhkauttanut passien myöntämisen. Sama juttu, koska lapsilla pitää olla oma passi 26.6 lähtien.
      Tarkista että sinulla on mahdollisuus saada passi haluamassasi ajassa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2240
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      853
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      825
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      796
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      528
      737
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      67
      661
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe