toivottavasti lämmin kesä edessä otan kaiken irti jokaisesta vapaasta ajasta jonka saan viettää täällä kotosalla järven rannalla monet odottelee kesälomaa mulla ei kunnollista sellaista oo ollu viiteentoista vuoteen lomaa tulee pidettyä aina sillon kun siihen tulee mahdollisuus joskus enemmän ja joskus vähemmän mutta mua se ei haittaa enkä mää edes tiedä enää mitä tekis jos vaikka joskus sais neljän viikon loman yhteensoitoon plussana vielä se ettei tarttis ajatella työasioita yhtään osaiskohan sitä edes olla kesällä ei oo edes minkäänlaista kaukokaipuuta mihinkään suuntaan kun suomen suvi on niin kaunis nyt oltiin tossa just yhdentoista tunnin yöunien jälkeen neljä tuntia ulkona grillattin evästä ja kohta pitäs lähtee työmaalle mihin se ihmisten aika katoo kun musta tuntuu että mulla ainakin on aikaa vaikka kuinka paljon sitääkin huolimatta että nyt satuu tänä kesänä olemaan melkein joka viikolle jonkinsortin kissanristiäiset melko useesti kumminkin kuulee ihmisten sanovan että kun ei kerkee tehdä mitään kun on niin kiire.
kylmä talvi takana
9
64
Vastaukset
- Sibone
Mullon sellanen ajatus, kun aikaa on vähemmän, asioita tekee tehokkaammin.
Ja jää aikaa rentoutumisellekin.
Ei oo ihan neljää viikkoa mullakaan lomaa, mutta vaikka vaan muutama päivä lomalla, ajatuksena tehdä kotona sitä sun tätä. Sitä aikaa menee paljo ihan huomaamatta, tiedä mihin.. mutta kun sitä on niin paljo; olevinaan..!
Suomen suvesta ei moneksi päiväksi raski pois lähteä.. Kerran olin alkukesästä viikon Italiassa, ja ihan onnessani, kun kielot ja tuomet oli kukassa kotiin palatessa.. ja omenapuut, nekään ei monta päivää kuki, vähä kait säistä riippuen.
Toivotaan lämmintä kesää, aurinkoakin :)- tiinaex...
tuli tosta sun kirjoituksesta mieleen että omenapuut vois kyllä kukkia vaikka koko kesän tältäkin kesältä niiden kukinta on jo ohi ne on niin kauniita kun ne on täydessä kukassa.
- hengästynyt
Olipa pitkä lause.
- Sibone*
Hengitä välillä ;)
. , : ! ?.. sähän voit ihan ite valita mieleisesi!) Eikö oo hyvä systeemi.. tää tosin ei ehkä koskenu mua, mut kuitenkin, hyvä idea?
:) - hengästynyt
Sibone* kirjoitti:
Hengitä välillä ;)
. , : ! ?.. sähän voit ihan ite valita mieleisesi!) Eikö oo hyvä systeemi.. tää tosin ei ehkä koskenu mua, mut kuitenkin, hyvä idea?
:)Joo sori, kommenttini koski aloittajaa. Yritin hengittää välillä aloitusta lukiessani, mutta en oikein tiennyt missä kohdassa. Sitä varten kai ne pilkut ja pisteet on keksitty?
- Sibone
hengästynyt kirjoitti:
Joo sori, kommenttini koski aloittajaa. Yritin hengittää välillä aloitusta lukiessani, mutta en oikein tiennyt missä kohdassa. Sitä varten kai ne pilkut ja pisteet on keksitty?
Ei mitään soria tarvi! Aloittajalla on oma persoonallinen tyyli, sellanenkin on ihan hauska joskus. Makuasioita kuitenkin lienee..
- tiinaex...
hengästynyt kirjoitti:
Joo sori, kommenttini koski aloittajaa. Yritin hengittää välillä aloitusta lukiessani, mutta en oikein tiennyt missä kohdassa. Sitä varten kai ne pilkut ja pisteet on keksitty?
toivottavasti on tasaantunu jo...
- sasus
Miulla on ehta kesäloma, tänä vuonna kahteen osaan jaettuna, menossa kolmenviikon jakso josta toinen viik. alkoi. Elokuussa sitten viikko, tytärtä kun viedään silloin miehelään.:))
Talvelle jää 8päivää.. Miun viimeviikko meni tosi nopeesti ihan siivouksien merkeissä, kotona ja rantasaunalla. Nyt alkoi toinen viikko joka varmasti etenee taas vinhaa vauhtia.. Tämäpäivä puhjahti kenkäjahdissa kaupungilla...Huomenna astelen laivaan joka ylittää lahden. Kotiin kun pääsen ni johan se on loppuviikkoa ja juhannuksen juhlaa:))) Viimeisellä lomaviikollani pitäisi jo kiireesti käydä lapsenlapsiakin katsomassa. Töissä pitää mennä kellon kanssa kilpasilla joten ei jaksa sitä minuuttipeliä enää lomalla siksi loma on todellakin tervetullut ja erittäin odotettu:)))- tiinaex...
sulla on kyllä onnestanu kelien puolesta ainakin täällä on ollu ihan kivoja kelejä välillä sataa välillä paistaa siinä on äitillä hommaa kun tytär menee naimisiin mutta kivojahan ne juhlat on ja kiva on että se oma rakas on löytyny mää ehkä säästän vielä niitä pitämättömiä kesälomia talvilomia ja viikonloppuja vaikka vuoden kerrallaan ;)))))
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341967Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.29959- 69866
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?260740Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65726- 10709
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132680- 79665
- 26659
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.205652