Äidin mieli muuttumaan??

belgistähaaveileva:(

eli, olen jotenkin pitkän aikaa halunnut belgianpaimenkoiran, ja groenendaelit ovat minua aina kiehtoneet eniten.olen muutamaa belgiä käynyt ulkoiluttamassa ja muutenkin tottunut isompiin koiriin.nyt haluaisin oman, mutta ongelma on äiti.
ennen, naapurissamme asui kaksi groenendaelia ja yksi mali.tämä kyseinen (ex.)naapuri koulutti käytöshäiriöisiä koria, ja niitä nämä juuri olivat.itse tutstuin niihin kyllä, ja olivat joltain taholta ihan kivoja koiria, mutta muutaman kerran pääsivät vanhan koiramme päälle ja äiti alkoi niitä samasta hetkestä vihata.ja nyt hän yleistää KAIKKI belgianpaimenkoirat samanlaisksi.äitini mielestä joku pienempi rotu olisi ''ystävällisempi''. ja vaikka kuinka yritän sille selittää, etteivät kaikki belgit ole sellaisia, ei se usko!
koiria meillä on aina ollut, ja koko perheeni on koiraihmisiä.minulla olisi mahdollisuus harrastaa koiran kanssa kaikkea mahdollista ja koirakavereita löytyisi läheltä useita.
kysymys kuuluu siis, miten äidin yleiskuva belgeistä muuttumaan?

7

311

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 24

      Äitisi on ihan oikeassa, belgeistä huomattava osa on päävikaisia, joista ei edes hyvällä koulutuksella saa kivoja koiria.

      • belgistähaaveileva:(

        ^olet kyllä todella törkeä!tunnen montakin Belgiä, mitkä eivät todellakaan ole päävikaisia!itse taidat olla!
        joka ikisestä koirasta saa hyvän ja kelvollisen ystävän, rotuun katsomatta.


    • 14+10

      Viesti ei todellakaan ollut törkeä vaan täyttä totta. Belgit ovat piloille jalostettuja. Jos haluaa terveen belgin, täytyy vanhemmat valita tosi tarkkaan. Koirasta ei saa hyvää ystävää jos sillä on päässä vikaa. Se voi vaikka alkaa hyökätä ihmisten päälle.
      Sitä paitsi belgit ovat TOSI aktiivisia koiria. Niille ei riitä agility tai tokotreenit pari kertaa viikossa.
      Valitettavasti belgeissä esiintyy huomattavan paljon hermostuneisuutta ja pidättyväisyyttä, joka tekee koirasta väärissä ja kokemattomissa käsissä tikittävän aikapommin. Belgiä ei siis suositella aloittelijoille. Äitisi on väärässä siinä, että KAIKKI belgit ovat samanlaisia, muuten olen hänen kanssaan samaa mieltä. Parempiakin koiria löytyy kuin belgi.

    • halooooo?

      saakohan alottaja noista vastauksista apua ongelmaansa?ehkä hänen mielestään belgit ovat juuri hänelle sopiva koira?
      ja eikö hän tee aika selväksi, ettei tämä belgi olisi hänen ensimmäinen koiransa?

    • Maima

      Itse omistan belgi tervun ja harrastusteni tiimoilta olen paljon tekemisissä yleensäkkin rodun kanssa. Edellisiin kommentteihin viitaten on totta että rotu ei ole terveimmästä päästä, paljon belgejä sairastuu mm. epilepsiaan ja luonteessa on arkuutta, kuitenkin olen sitä mieltä että rotu kantaa huonompaa mainetta kuin on.

      Ikinä ei voi tietää mitä pentu tuo mukanaan mutta aina voi vähentää riskiä valitsemalla hyvä kasvattaja joka täyttää SBPKY:n jalostusvaatimukset. Kuitenkin vaikka kasvattaja olisi kuinka hyvä on belgi rotuna hyvin ympäristö herkkä ja vaatii omistajaltaan tietoa että taitoa jotta pennusta kehittyy tasapainoinen yksilö. Yleensä noin vuoden iässä tulee sitten uhmaikä joka vaatii omistajalta oikein suunnattua auktoriteettia, jos tätä ei ole koira tulee kyllä viisaana ja energisenä viemään omistajaansa 100-0. Uskon että tässä kohtaa ne naapurisikin koirat ovat sitten lokeroitu ongelmakoiriksi. Yleensä siis puhutaan belgianpaimenkoirista luonnevikaisina ja ongelmakoirina mutta uskon että valtaosa tapauksista on ollut omistajan osaamattomuutta ja harkitsemattomuutta rotuvalinnassa.

      Belgianpaimenkoiria on haastava ja painottaen todella sitoutumista vaativa rotu. Tämän rodun suhteen sinun kannattaa todellakin lukea koiran kasvatus oppaat toistamiseen jotta ymmärrät pentusi päälle ja valmistautua siihen että koira tulee tarvitsemaan lenkkeilyjen lisäksi hurjasti aktiviteettejä tai koira kohdistaa ne huonekaluihin. Oma koirani on unelmien täyttymys joka lukee ajatuksia ja on sellainen Lassie kakkonen, mutta se on minulla aina mukana kaikkialla, harrastamme lähes joka päivä tokoa sekä raunioita yms.

      Belggari on ihan mahdottoman upea rotu mutta vaatii paljon! Harkitse tarkkaan. Itsekkin jouduin odottamaan että muutin pois kotoa :)

    • lexankiti

      Meillä on kaksi belgianpaimenkoiraa ja enkä oo näissä asioissa mikään ekspertti mutta vois auttaa jos tekisit paljon töitä ja jos oot jo koulu ikäinen niin voit yrittää parantaa numeroa ja mullakin oli joskus se vaihe kun mäkin hinguin omaa koiraa ja nyt mulla on sellanen ja jos uskot niin mä kasvoin belgianpaimenkoiran kanssa siis vanhempien lisäksi. Mun koira on tosin suomenpystykorva ja sen nimi on Kiti. Kerro jos mun älytön suunnitelma tepsi jotenkin

    • lexankiti

      Meillä on kaksi belgianpaimenkoiraa ja enkä oo näissä asioissa mikään ekspertti mutta vois auttaa jos tekisit paljon töitä ja jos oot jo koulu ikäinen niin voit yrittää parantaa numeroa ja mullakin oli joskus se vaihe kun mäkin hinguin omaa koiraa ja nyt mulla on sellanen ja jos uskot niin mä kasvoin belgianpaimenkoiran kanssa siis vanhempien lisäksi. Mun koira on tosin suomenpystykorva ja sen nimi on Kiti. Kerro jos mun älytön suunnitelma tepsi jotenkin

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      100
      1753
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      59
      1150
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      440
      1117
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      170
      1043
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      58
      821
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      130
      804
    7. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      753
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      47
      741
    9. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      708
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      671
    Aihe