Millainen tuntu

Olen tanssinnut kauan, kauan ja tiedän, että olen hyvä seuraamaan ja osaan tanssia perinteiset ja kädenali tanssit mielestäni hyvin (on myös "kehuttu"), mutta itsetäni kuitenkin tuntuu, että se viimeinen silaus puuttuu. Tietysti on paljon kiinni viejästäkin, mistä tykkää ja joidenkin kanssa tanssi tuntuu aivan mahtavalta ja se tunne on ihana.
Kuitenkin haluaisin kehittyä ja miehet voisivat kertoa mitä kaipaavat "vietävältä".
Kyse on nyt siis tanssista joten kaikki muut kommentit voi kirjoitella niille kuuluville sivustoille.
10255
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

"Kyse on nyt siis tanssista joten kaikki muut kommentit voi kirjoitella niille kuuluville sivustoille. "

Ainakaan paritanssiin ei kuulu ensimmäisenä kailotta että on tansinut kauan
ja olen joko lespo tai aseseksuaali. Pitää ainakin vaikuttaa kimaiselta heterolta vaikka ei oikesti olekaan.

Äänestä

Jaa, yleisin juttu, mitä naisten ei tarvitsisi tehdä, on aktiivisuus. Passiivisuus ei tarvitsisi olla löysyyttä, vaan pientä jarrua vientiin. Miehet pitää myös siitä, jos heidän aikansa jaetaan (nainen seuraa miehen viipyilyt, vaikka irtoaisikin iskuista).

Miten tätä voisi testata noin niin kuin non verbaalisti?

Äänestä

Kohtuuhyvät seuraajat voidaan jakaa kahteen ääripäähän. Näiden kahden ääripään mahtuu paljon välimuotoja.

Eräs ääripää on äärimmäisen hyvä seuraaja. Hänellä on hyvä perustanssitekniika, hyvä kannatus, hän on tanssinut monien miesten kanssa paljon, niin paljon että tälläinen seuraaja on kuin höyhen. Mies ei tunne tälläista daamia koska seuraaja aavistaa miehen viennin jopa ennen kuin mies vie. Tälläiselta seuraajalta kuitenkin puuttuu naisen lihaisuus, jota miehet kuitenkin kaipaavat seuraajassa (eläimiä kun ovat). Tälläinen nainen on miehelle kuin ilmaa, joka ei käytännössä tunnu miltään.

Toinen ääripää hyvissä seuraajissa on edellisen vastakohta. Seuraaja joka tulee, iholle, ei häpeile puskea lantiota miestä vasten tai painaa rintoja ja päätä vasten viejää. Usein tälläinen seuraaja hinkkaa ja kihnuttaa häpeilemättä, tanssihameen peittäessä pahimmat törkeydet. Useat hyvät seuraajat kuitenkin vievät tämän hieman överiksi ja homma menee sitten enemmän tai vähemmän pystypainiksi(panoksi).

Ehkä näiden kahden ääripään väliltä löytynee se miesten unelmaseuraaja. Hyvä perustanssitekniikka, joka on hankittu baletissa, kilpatanssissa tms:ssa. Kyky hallita laajoja kaaria niin lantiolla kuin rintakehällä. Hyvä kannatus ja tasapaino. Nämä tanssijan ominaisuudet saavutetaan vain raaálla perustekniikkaharjoittelulla, tasapainolaudalla, kuntosaliharjoittelulla jne. Sekä tanssia tukevilla sivuharrastuksilla kuten pilateksella, joogalla tms. Useat kehonhallintaan pitkälle perehtyneet naiset saattavat olla erinomaisia seuraajia käytännössä hyvin pienellä tanssiharjoittelulla.

Hyvä seuraaja osaa vaihtaa lihaisan- ja höyhenseuraajamoodin välillä. Välillä hieman virallisempaa tanssia, hieman kiusoittelevaa ja tarvittaessa sangen härskiäkin lihallista tanssia. Hyvä seuraaja ottaa huomioon myös viejän taitotason ja viiriiliystason(etumuksen kovuus).

Hyvä seuraaja on kuin samettia, hunajaa, suussasulavaa Fazerin sinistä. Tälläisiä seuraajia on n. yksi viidestä sadasta. Parhaiten heidät erottaa siitä että heidät viedään naisrivistä samantien ja tanssittajia löytyy heille koko ajan ajasta ja tanssipaikasta riippumatta.

Sitten se tärkein meinasi unohtua: naisen hymy. Naama norsunvitulla seuraajalla ja tanssi kuin tanssi näyttää huonolta.

Äänestä
  • No, nyt kyllä osuit asian ytimeen. En mä ois osannut tätä näin tyhjentävästi ilmaista.

    Äänestä

Siis , Sellainen nainen on hyvä vietävä joka o s a a t a n s s i a .
Täällä puhutaan paljon viennistä ja seuraamisesta, mutta ne asiat tulevat
melko pitkälle itsestään kun kumpikin tanssija on nähnyt sen vaivan että on
opetellut tanssimaan.

Äänestä

Nyt tuli ehkä tämän palstan tyhjentävin ja parhain kirjoitus! Oli kyllä vastaus kirjoitettu täyteen asiaa, mutta silti hauskasti. Kiitos Frantsu Koo Mansesta päivän piristyksestä!

Äänestä

Tanssiasento
- omat puolet, ettei täysin vastakkain
-omin jaloin, pressi lantiossa, mutta oma tasapaino pysyy
- seuraa vientiä reippain mielin. Musiikin tulkinta kavaljeerilla. Silmät voi painaa kiinni, jos luottaa viejään.
- ei vedä tai paina käsillä

Daamille olisi hyvä antaa mahdollisuus improvisointiin irti otteissa, esim cha cha rumba,jive... Toisi lisää väriä ja tanssin riemua.

Äänestä

Yksin tai keskenänne saatte tanssia miehet.Vaatimustaso naisten suhteen on mennyt jo kauan sitten yli.Sieltähän teidät sitten pappanurkasta löytää kun taas naiset kelpaa.

Äänestä

Puikkoperä pitää olla. Muulla ei ole niin väliä.

Äänestä
  • "Hyvä seuraaja on kuin samettia, hunajaa, suussasulavaa Fazerin sinistä. Tälläisiä seuraajia on n. yksi viidestä sadasta". Saman voisi sanoa viejistä, heitä on ehkä vain n. yksi 1000:sta jos sitäkään. Haaveena on, että tällaisen viejä vietäväksi tänä kesänä lavatanseissa pääsisi, jaksaisi taas kylmän talven vähän tasottomamillakin vienneillä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vietävä kirjoitti:

Olen tanssinnut kauan, kauan ja tiedän, että olen hyvä seuraamaan ja osaan tanssia perinteiset ja kädenali tanssit mielestäni hyvin (on myös "kehuttu"), mutta itsetäni kuitenkin tuntuu, että se viimeinen silaus puuttuu. Tietysti on paljon kiinni viejästäkin, mistä tykkää ja joidenkin kanssa tanssi tuntuu aivan mahtavalta ja se tunne on ihana.
Kuitenkin haluaisin kehittyä ja miehet voisivat kertoa mitä kaipaavat "vietävältä".
Kyse on nyt siis tanssista joten kaikki muut kommentit voi kirjoitella niille kuuluville sivustoille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu