koirapuisto haukiputaalle

Heipsan kaikki. Olen itse putaalta ja olen aina miettinyt miksei täällä ole koirapuistoa. Koiria täällä on ylen palttisesti ja olen vahvasti sitä mieltä että sitä tänne kaivataan. Sosiaalisoitumista muiden koirien ja koiraihmisten kanssa. Kirjoittakaa ihmiset omat mielipiteenne ja asiaa voisi pistää eteepäin.
4190
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Haukiputaalla on paljon hyviä metsiä, missä koirat saa temmeltää. Ehkä siksi koirapuistoa ei ole katsottu tarpeelliseksi.

Itse ainakin tykkään viedä koirat mieluummin metsään kuin koirapuistoon. Koirapuistoissakin käydään, mutta siellä koirat ei saa niin paljon liikuntaa, kun usein vain hetken juoksevat ja sitten haisteleva maata. Asun Oulussa, niin täältä autoillaan Haukiputaan metsiin.

Koiraihmisiin tutustuminen on kyllä plussaa koirapuistoissa. Siellä saa jutella samanhenkisten kanssa. :)

Äänestä

totta on että täällä metsää riittää ja hyviä uittopaikkojakin =) sitä tällä hainkin että kun on varmasti paljon koiraihmisä joilla ei ole muita koira tuttuja niin saisi jakaa niitä ihania hetkiä muidenkin koiraihmisten kanssa ja tämä voisi edistää myös tätä kun on koiria jotka ovat vihaisia toisilleen. Pennusta asti pääsisi harjoittelmaan sitä sitten sinne puistoon miten ollaan toisten korien kanssa! :) ja en halua tänne niitä mielipide kirjoittajia että koirapuistoissa on vihaisia koiria. Kyllä niitä saattaa tavata muuallakin. Eikä välttämä koira ole vihainen, mutta ei vaan jonkun tietyn syyn takia juuri synkännyt oman koiran kanssa. Ne tilanteet on normaaleja ja niiden kanssa pitää oppia elämään ja tilaneet hoitamaan oikealla tavalla.

Äänestä

Eipä niitä koiria saa tähän aikaa vuodesta pitää irti metsässäkään.
Tai VARSINKAAN METSÄSSÄ!

Äänestä

minä ainakin pidän.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lovedog kirjoitti:

Heipsan kaikki. Olen itse putaalta ja olen aina miettinyt miksei täällä ole koirapuistoa. Koiria täällä on ylen palttisesti ja olen vahvasti sitä mieltä että sitä tänne kaivataan. Sosiaalisoitumista muiden koirien ja koiraihmisten kanssa. Kirjoittakaa ihmiset omat mielipiteenne ja asiaa voisi pistää eteepäin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu