"Vittu! Taas se homo on pukeutunut pinkkiin." Huusi joku, kun kävelin kohti koulumme pihaa. Olen yrittänyt sulkea kaiken pahan pois mielestäni, mutta aina joku onnistuu pilaamaan sen. Tämä on jatkutun jo lukion ensimmäisestä luokasta, kun "paras kaverini" ujuttautui Facebook tililleni ja paljasti salaisuuteni. " Hei olen Marko ja olen homo" hän kirjotti. Tietenkin sana levisi ja nyt olen julkisesti homoseksuaali. Onneksi olen vielä saanut hyviä kavereita, jotka osaavat piristää minua aina, kun sitä tarvitsen. Nyt ainakin tiedän, että heille voin kertoa salaisuuksiani niin, että en tarvitse pelätä niiden leviämistä.
On uskonnon tunti. Opettaja antoi meille raamatut ja käski meidän etsiä ryhmätyönä raamatun tärkeitä oppeja. No olisi voinut arvata mitä puolet meidän luokan pojista valitsi. Annanpa pienen vinkin nyt luokan seinää koristaa ryhmätöitä jonka aiheina on Homoseksuaalisuus on yhtäkuin synti. Sain kuulla tästä vielä tunnin jälkeekin, mutta olkoot, kunhan eivät vain lyö.
Miksi ihmiset eivät halua tulla toimeen kaikkien kanssa? Taisi olla mielessäni silloin , kun luokkamme "pahat pojat" saivat alkunsa. Lukio sai jotenkin nuoret sekoamaan, etenkin pojat. Kaikki alkoivat polttaa tupakkaa ja jokaisella oli mielessä joko naiset nai lätkä. Jääkiekko, yksi syy miksi vihaan olla talvella koulussa. En vihaa mitenkään jääkiekkoa, mielestäni se on hyvää urheilua, mutta luokkamme jääkiekkopelit olivat usein syy mustelmilleni. Luokkamme "pahoihin poikiin" kuului Petteri, Ville, Oskari ja Tero. Hauskaa, mutta totta olen ihastunut Petteriin. Tiedän, että se on naurettavaa, mutta pidän hänen... No en nyt tiedä mistä, mutta jokin hänessä minua kiehtoo. Ongelmaksi koituu se, että Petteri ei taida itse kokea olevansa homoseksuaali, sillä hänen paha maineensa on villinnyt kaikki koulumme naiset, joista hän valitsi itselleen sen parhaimman eli Iidan "koulumme prinsessan."
Vuodet kuluivat ja kaikki pysyi samana, jopa useat talviurheilun antamat mustelmat paranivat. No nyt viimein alkaa koulumme viimeinen vuosi. Vähän jopa jännittää tulevat Yo-kirjoitukset, mutta kai mä ne läpi pääsen. Suurin muutos tänä vuonna on se, että kaikki täyttävät 18 vuotta. Koulumme nurkilla pojat kinastelivat siitä kenellä oli mahtavin ja tehokkain auto. Jotenkin ärsyttävää kuunnella joka tunti autoista, sillä itse en niistä paljoa tiedä.
Iida kutsui koko luokkamme hänen örvellys 18 vuotis bileisiinsä. Jotenkin kaverini saivat minut painostettua mukaansa. Tiesin, että luokkamme "pahat pojat" eivät taida jättää minua sielläkään rauhaan. Yllätyksekseni kaikki meni paremmin, kuin epäilin. Illan tultua tunsin jopa itse olevani pienessä hiprakassa. Vuoden paras päivä, olisi ollut blogini tämän päivän aiheena, mutta lopetin siihen jo kirjoittamisen kaikkien paska kommettien jälkeen. Illan paras kohtaus taisi olla se, kun Petteri humalapäissään meni kertomaan IIdan ja hänen välisistä petipuuhista kaikkien kuullen. No heidän ero tuli siihen paikkaa joka alussa nauratti, mutta sitten karu totuus iski päin naamaani. Miksi haluaisin olla katkera muille, vaikka itse hyvin tiedän miltä se tuntuu. Kaiken kruunasi se, että muistin pitäneeni Petteristä ensimmäisellä luokalla.
Kello alkoi olla jo lähellä aamu neljää. Iidan heitettyä kaikki miehet ulos talostaan, huomasin Petterin olevan yksin istumassa läheisen puiston penkillä. Mietein. "Älä mene Marko sinne", mutta jotenkin jalkani kuljettivat minut siihen suuntaan. Lähempänä Petteriä, haistoin ilmassa pistävän tupakan hajuan. Petteri polttaa aina silloin, kun hänellä on murheita tai häntä suorastaan vituttaa. Istuin Petterin vierelle ja hän vilkaisi minua miettivällä katseellaan. Tuli syvä hiljaisuus, ainoastaan puun lehdet leikkisästi lepattivat tuulen mukana. "Voi vittu mun kanssani." : sanoi Petteri. "No noita sattuu": tokaisin nopeasti mitään miettimättä. Tuli taas hiljaisuus. Mielessäni vain pyöri, että hienoa Marko noin ihmistä lohdutetaan. Ylättäen Petteri katsoi kelloa ja huomasi sen olevan liiankin paljon." Hän siemaisi oluesta ja sanoi minulle, että "Hei Marko sää oot oikeesti iha hyvä tyyppi." Molemmat toisiamme katsoen Petteriä sanoi lähteväsä ennen kuin hänen vanhempansa suuttuisivat hänelle. Tyhmänä häntä tuijottaen Petteri naurahti ja sitten se ylättäen tapahtui. Hän otti minusta kiinni ja suuteli minua. Hämmästyksekseni tuijotin Petteriä vielä tyhmemmällä ilmellä, kun hän jo juoksien lähti kohti kotiinsa. Sokissa ja vähän rakastuneena käperryin makaamaan puiston penkille miettien : "Onko tämäkin tarina sellainen jossa epäsuosittu poika löytää itsellen tarinan lopussa prinssin."
Miten Markon ja Petterin loppujen lopuksi käy? Suuteliko Petteri Markoa vain humalapäissään? Sitä en vielä tiedä, mutta tarinalle tulee ehkä jatkoa. :D
Onnettomasta onnelliseksi
8
289
Vastaukset
- boyh96
Siis mitäh? Ensiks luulin, et tää on jonku kertomus omasta elämästään ja sit tää oliki yhtäkkiä joku ihme novelli. Ei siinä mitään, mut pikkasen liikaa Salattuja elämiä ;)
- saulib
Ja näin syntyi salkkarit sadun juoni
- 17+1
tarina eteni vähän turhaan nopeesti mut joo, ois kiva nähä mitä tapahtuu :) eli jatkoo!
- marpett
Tarkoituksena kun kirjoitin tarinan oli se, että saisin itseni väsyneemmäksi. Voi huomata kellon ajasta :D Mut joo tarina etenee turhan nopeasti ja kirjoittaessa huomasin jopa itsekkin, että tarina muistuttaa liiankin paljon salattuja elämiä :D Tarinalle ei olisi pitänyt tulla jatkoa, mutta ajattelin toteuttaa toiveesi :D Toivottavasti tarinan loppu herättää monissa mielipiteitä.
- YA
Tää on suoraan Salatuista elämistä!!! Olisit ees omaperäinen!
- marpett
Maanantai aamu. En ollut nähnyt Petteriä ollenkaan viikonloppuna ja voin sanoa, että tämä viikonloppu tuntui ikuisuudelta, mutta asiaan. Tuntuu oudolta kävellä kouluun tänä aamuna. Jotekin pelottavalta, mutta silti kiinnostavalta. En odottanut liikoja, sillä tiesin, että kaikki joka tuntui mahdolliselta ei pakolta sitä ole. Outoa, mutta Iidakin oli tullut ajoissa kouluun. Koulun nurkkaan oli taas keräntynyt joukko nuoria polttamaan aamun ensimmäiset savukkeet. "Pahat pojatkin" olivat asettautuneet vakio paikoilleen. Heidän joukostaan silti puuttui yksi, Petteri. Kysyin kaveriltani tietäisikö hän missä Petteri oli. Hän väitti, että Petteri olisi mennyt jo sisälle vältelläkseen Iidaa.
Koulun sisällä
Siellä hän oli. Hän istui yksin uskonnon luokkame nurkassa odottaen tunnin alkua. Yritin morjestaa hänelle, mutta hän ei edes katsonut päin. Se siitä, mietein mielessäni. Opettaja astuin luokkaan. Ensi töikseen hän alkoi raivoamaan minulle, että miksi olin ottanut luokkamme tekemät ryhmätyöt pois seinästä. Katsoin vilkaisten seinää ja huomasin, kuinka kaikki homo aiheiset ryhmätyöt olivat poissa. No, opettaja ei minua tietenkään uskonut vaan heitti minut pois luokasta ja samalla ulos koko kurssista. Aivan sama, ajattelin ja astuin ovesta ulos huitaisten oven nopeasti kiinni.
Ruokatunnilla
Petteri tuli viereeni istumaan. Hänen kaverinsa katsoi häntä odottavasti, että Petteri vaikka kaataisi vesilasin minun päälleen. Sitä ei silti tapahtunut. Petteri ojensi minulle lapun jossa luki: "Tule miesten vessaan kello 13?" Ööö. katsoin lappua järkyttyneenä ja yritin saada ajatuksiani kasaan. Saan kai kiittää Petteriä siitä, että päiväni kulki erittäin hitaasti ajattellen vain häntä.
Kello lähenee
Olin tullut jo odottamaan koulumme miesten vessan oven viereen. Häntä ei silti näkynyt. "Tietenkin. Hän halusi vain kiusata minua." Jäin silti odottamaan vielä vähäksi aikaa. Seuraava oppitunti alkoi lähestyä. Juuri kun oli kävelemästä vessalta pois Petteri nappasi minusta kiinni ja veti minut vessaan. "Hyvä sä tulit.": Petteri sanoi. "No tottakai, jos mut käsketää." : vastasin hieman naurahtaen. "No mitäs oli asiaa" : sanoin. "No sun pitäis sen hyvin tietää." : Petteri tokaisi ja hymyili hieman. "Ai se pusu vai kyl mä tajuun, että se oli vaa läppä.": sanoin vähän ujostellen. "Vai, että läppä. Olenko mä niin huono suutelemaan." : Petteri naurahti. Petterin vastaus yllätti oikein olan takaa. Kukapa olisi uskonut, että Petteri olisi ihastunut minuun luokkamme epäsuosittuun homonarriin. "Kyl mä vielä susta oivan miehen itselleni teen. Usko pois!": huusi Petteri samalla kun hän astui ulos vessasta. Rakastuneena ja hölmönä tuhalsin loppu päivän piirtelemällä sydämmiä vihkoon ja katselin kuinka Petteri välillä vilkuili minua. - marpett
Seuraava aamu koitti
Kaverini juoksi minua vastaan aamulla. Haluatko kuulla yhde jutu. Se idiootti Petteri ja Iida on taas yhdessä. Katsoin kalpeana kaveriani. Tuntui kuin joku olisi heittänyt sydämmeni roskiin. "Mikä sulle tuli": sanoi kaverini. "Ei mitään, mun pitää nyt mennä. Moro.": sanoin melkein itkien. Koulussa se karu näky iski. Petteri ja Iida suutelivat koulumme portailla. Itkien juoksin vessaan piiloon,että kukaan ei olisi minua nähnyt. Olin niin poissa tolaltani, että skippasin aamu tunnin kokonaan. Petteri tuli etsimään minua ja niin hän löysikin. "Mene pois." huusin oven läpi. "Marko hei, tajuatko, että Iida on vaa kulissi. En mä voi kertoa kaikille, että mä oon homo." Tiedätkö sä, että sä loukkaat mua ja etenkin Iidaa. Tuntuisko susta kivalta, että joku tekisi samalla tavalla sulle.": sanoin kiukkuisena. PAM! "Mikä tuo oli huusin. Petteri juoksi ulos vessasta katsomaan. Mitä helvettiä, mietein ja astuin ulos vessasta. "Sinä siellä pysähdy vai mä ammun." Katsoin nopeasti taakseni. Lukion lopettanut poika seisoi takanani ase kädessä. "Mee tonne rivii vai mä ammun": hän huusi. Huomasin kuinka ampuja oli ampunut luokamme "paha poika" Teroa häneltä vuosi kädestä verta ja hän makasi itkien ampujan takana. Ampuja oli kerännyt kaikki riviin, jotka hän oli saanut kiinni. Onneksi suurin osa koulumme oppilaista oli kerennyt juosta pois sisältä. Kauhukseni huomasin, että Petteri seisoi myös rivin takana. Menin hänen luokaseen ja tartuin häntä kädestä. "Tiedätkö sää, että mä rakastan sua aina." Rupesin itkemään. " Nyt te saatte kärsiä. Te kiusasitte mua niin kauan, että mä en enää kestä. Mä luulin, että koulun lopettaminen lopettaisi tämän, mutta ei. Te nimittelitte ja haukuitte mua myös netissä ja te muut ette edes auttaneet,vaikka huomasitte, että minä kärsin" : Ampuja huusi. Kauhukseni huomasin Petterin astuvan eteenpäin ja alkamaan puhumaan ampujalle. " Vaikka en olekkaan hyvä tätä sanomaan, mutta anteeksi. Anteeksi kun olemme nimitelleet ja kiusanneet sinua. Pydän anteeksi teiltä kaikilta, etenkin sinulta Iida. Iida anteeksi, mutta suhteemme ei voi jatkua nimittäin olen rakastunut mieheen. Markoon! Vaikka tämä tuntuu teistä vastenmieliseltä. Olen alkanut elää omaa elämääni, muiden ajatuksista huolimatta. Tiedättekö kuinka pahalta minusta tuntui, kun jouduin kiusaamaan rakastamaani ihmistä vuosia sen takia, että itse en paljastuisi. Kuinka olen joutunut kiusaamaan päästäkseni koulun parhaaksi ihmiseksi. Meidän jokaisen pitäisi katsoa itseämme peiliin ja lopettaa vielä kun voimme. Laske aseesi. Uskon, että voisimme vielä olla ystäviä." Ampuja alkaa itkemään hän laskee asetta alemmaksi, kunnes Tero nappaa aseesta kiinni. Ampuja ja Tero taistelevat. PUM! Ase laukeaa. "EIII!": huudan. Petteri kaatuu maahan. Maa täytyyy verestä. Paikalle ryntää poliisit ja esihoitajat. Luhistuneena polvilleni yritän läimäytellä Petterin hereille niinkuin hän olisi vain nukkunut. Uskonnon opettaja vetää minut pois Petterin luota, että esihoitajat saavat enemmän tilaa. Koko koulu peittyy huutoihin, kun kaikki katsovat vierestä kun Petteri makaa maassa. Elvytyksestä huolimatta Petteri ei herännyt. Esihoitajat nostivat nopeasti Petterin paareille vieden häntä ambulanssiin. Kauhukseni sain huomata, että Petterin kasvojen ylle vedettiin peite. Huusin täysillä "EIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIII!" Iida hyppäsi voimakkaasti kaulalleni lohduttamaan. Yhdessä luhistuimme maahan hysteerisesti itkien katsomaan, kuinka ambulanssi kiiruhti paikalta pois.
Hautajaisten jälkeen
Miten voikin tuntua näin tyhjältä. Elämästäni on viety kaikki. Istaudun huoneeni sänkyyn riisumaan kenkiäni. Kenkiä riisuessani huomaan repussani olevan paketin. Mikä tää on, ajattelin ja avasin paketin. Paketissa oli nalle joka piti sydäntä. Mukana tuli myös kirje. Menin makaamaan sängylleni lukien kirjettä, jossa luki. Ei yhtä söpö kuin sinä. Rakastan Sinua aina. Rakkaudella: Petteri. - huyyy66
joo o.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341967Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.29959- 69866
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?260740Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65726- 10709
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132680- 79665
- 26659
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.205652