Nyt tulee armoton fakta elävästä elämästä

Jos olisin jäänyt vuokalle rommelivaroittajien kehoituksista vuonna 2002 kun oman ostin olisin tähän päivään mennessä työntänyt vuokraan noin 100 000 euroa. Lisäksi olisin hävinnyt toisen mokoman arvonnousuna.

Kannattaa miettiä monta kertaa että uskooko näitä palstan tyfnyjen huuhaa horinoita.
168
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Lainan ottamisen kanssa kannattaa olla varovainen. Kannattaa ennemmin ostaa ensin vaatimaton kohde ja elää (ilman muuta velkaa) herroiksi eikä ostaa palatsia ja syödä siellä pelkkää maksalaatikkoa. Asunto kannattaa hankkia silloin kun siihen mahdollisuus eikä vasta sitten, kun on pakko. Varsinkin perheen kanssa jämähtää paikoilleen ja siitä omaan ponnistaminen vaatii enemmän kuin silloin, kun on yksin tai pelkästään puolison kanssa. Erityisesti naisia tuntuu kirpovan se, kun mies ei halua ostaa omaa vaan haluaa odottaa "vielä vähän".

Äänestä

Kommentoi aloitusta


armoton fakta kirjoitti:

Jos olisin jäänyt vuokalle rommelivaroittajien kehoituksista vuonna 2002 kun oman ostin olisin tähän päivään mennessä työntänyt vuokraan noin 100 000 euroa. Lisäksi olisin hävinnyt toisen mokoman arvonnousuna.

Kannattaa miettiä monta kertaa että uskooko näitä palstan tyfnyjen huuhaa horinoita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu