Japanilainen nimi tytölle.

AP.Japanese girl

Eli elokuussa pääsee maailmaan pieni tyttömemme
(luultavast tyttö, voi olla myös poika)

Haemme pääsääntöisesti TYTÖLLE Japanilaista nimeä, joka kuitenkin
käy Suomessa ja lausutaan kuin kirjoitetaan. Koska ultrassa ei osattu varmuudella sanoa sukupuolta voitte halutessanne ehdottaa myös nimiä pojille.

Japanilaisen nimen haluamme, sillä mieheni juuret ovat sieltä, hänellä tosin on
aivan "Suomalaiset" nimet, sukunimi mukaanlukien. Joten siksi hänelle olisi tärkeää saada Japanilaisuutta uudelleen sukuun, muutakin kuin ulkonäöltä.

Lapsestamme on siis tulossa "1/4 Japanilainen"

Minulla itselläni tulee vain mieleen tytölle; Riku, Naomi, May, Maya ja Sakura
(pojalle; Daisuke ja Sasuke. mutta Daisuke ja Sasuke lausutaan Daiske ja Saske)

Tämä on minulle hankalaa, sillä en tiedä Japanista, japanilaisista nimistä mitään. En edes erota japanilaista nimeä kiinalaisesta saati edes suomalasesta.. Mihenikään ei voi valistaa tai auttaa tässä asiassa yhtään, sillä hänkään ei mikään expertti ole, vaikka niin luulisi.

37

3475

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vaikkapa näin.

      Aimi tytölle Akira pojalle

    • aimieimi

      Tytölle nimi RIKU? Japanista en tiedä, mutta Suomeen tuskin kannattaa ristiä Riku-nimistä tyttöä.

      Ja edellisen ehdotus Aimi olisi ihana. Tai Eimi kuulostaa samalta, vaikka en tiedä onko sillä mitään tekemistä japanilaisuuden kanssa..

      • moeblob

        On se Riku Japanissakin pojan nimi. Ja tuo kirjoittajan pohtima "May" on oikeasti Mei. Suosittelenkin ap:tä ja hänen miestään suosiolla jättämään japaninkieliset nimet rauhaan, kun eivät selvästikään tiedä niistä mitään.

        (Vaikka aivan suoraan sanottuna epäilenkin ettei ap olekaan odottava äiti, vaan mangaan tms. tykästynyt teinityttö...)


    • ...

      Suosittelen: suvusta nimi. Tässä muutama kaunis jos ei suvusta löydy.

      Erena
      Erina
      Karin
      Maika
      Aino
      Anri
      Mei
      Nana
      Seita
      Riina
      Serika
      Seria
      Sari
      Mae
      Reina
      Amika
      Riona

    • Primrose

      Sakura olisi ihana nimi tytölle.
      Japanilaiset nimet muistuttavat usein jotakin suomalaista sanaa, joten sikäli täytyy olla varovainen.

      • PT

        Totoro
        :)


    • NimiNimi

      http://www.webbisivu.com/RaccoonHime/Japanilaisia tyttöjen nimiä

    • jkgrtswz

      www.20000names.com

    • _Hmmm_

      Muistakaa että japanilaisilla nimillä on eri merkityksiä (:
      Ja tyttöjen nimiä voi antaa myös pojille ja toisin päin.

      Itse pidän:
      Megumi
      Satsuki
      Nana
      Nanami
      Naomi
      Mako
      Momo
      Yuki

      • _Hmmm_

        (Merkitys vaihtelee millä kanjilla/hiraganalla nimi kirjoitetaan.)

        Puheessa esim.
        Nana - Seitsemän
        Momo - Persikka
        Yuki - Lumi

        Mutta jos kirjotetaan erilaisilla merkeillä merkitys vaihtuu ._.


      • _Hmmm_
        _Hmmm_ kirjoitti:

        (Merkitys vaihtelee millä kanjilla/hiraganalla nimi kirjoitetaan.)

        Puheessa esim.
        Nana - Seitsemän
        Momo - Persikka
        Yuki - Lumi

        Mutta jos kirjotetaan erilaisilla merkeillä merkitys vaihtuu ._.

        Midori - Viherä
        Sora - Taivas

        Yumi
        Saki
        Mai
        Akina


    • sadesades...

      Humiko

    • Miomi Nanea

      Aino! Se käy Suomessa ja Japanissa. Monella japanilaisella (jotka asuvat suomessa) on tyttären nimenä Aino!

      • 15

        Misa

        Mariko

        Noriko


    • Tikka-Masala

      Hiroshima
      Nagasaki
      Enola Gay
      Sakura (väriliitu)
      Sushi

    • ämiiaa

      Sara

    • Hih!

      Mun etunimi on nina ja se on japanilainen!

    • ILOVEHONEYBUTTS

      Totoro!

    • KAKKAKUSTAA

      Sakura tai Vagina, kauniita nimiä. Poikien nimistä en tiedä...

      • ihan muuta tarkoitta

        Vagina?En kyllä itse nimeäisi lastani sukupuoli elimen mukaan..


    • ......

      Erika, Hisa, Rina, Nana siin ois pari.. En tiiä merkityksii...

    • asdddddddddddddd

      Maya tai Naomi

    • mimumimu

      Chihiro

    • ISMO LAITELA

      Pingpong

    • Riisipaahdin

      Akai
      Panasonic
      Hitachi
      Yamaha
      Suzuki
      Kawasaki Ninja
      Honda
      Toyota
      Datsun Nissan

      • Ernesti666

        säälittävä yritys olla muka hauska.


      • pokemonit rulez
        Ernesti666 kirjoitti:

        säälittävä yritys olla muka hauska.

        Pikachu tai sitten suomalaisittain Pikatsu :)


    • Ernesti666

      Humidori

    • Keijo Kullinen

      Vagina

    • niminikkari

      Nana, Nina, Mari, Mimi, Natsu, Natsumi, Eimi, Aimi, Aina, Aino, Ami, Anna, Karin, Karina, Mai, Marie, Marika, Mariko, Marina, Maya, Mei, Mina, Nanami, Reina, Ria, Riina, Sara, Sari, Sarina, Serena

    • Nimistöinen

      Fukusima Valas -kunnioittaen japanilaisurotekoja!

    • otaku ♥

      Himeko
      Kaede
      Sena
      Yui
      Yua
      Yuki
      Kiyomi
      Sakura
      Erika
      Naomi
      Tsuki
      Reina
      Akane
      Nana
      Momo

      Siinä nyt muutama :)

    • ichi

      Sachiko, Kasumi

    • japanihullu

      mä tykkään näistä japinilaisista tytön nimistä paljon

      miya
      naomi
      sakurajo
      caroline

    • ............

      Hikari!

    • selostaja1

      En tiiä melkei mitää mut sanon ne mitkä on musta kivoja nimiä. Ja en sitten tiedä niiden merkityksiä... Namiko, Naomi. Toshiko, Yoshie, Yoshika, Kyouka, Akemi, Hoshika, Shioka ja Hatsuko.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1967
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      959
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      866
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      260
      740
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      726
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      10
      709
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      680
    8. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      79
      665
    9. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      659
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      205
      652
    Aihe