raskaan kivituhkalastissa olleen auton tuodessa lastia naapurille ja ajettua meidän pihaan odotuksen ajaksi. Toki vanhassa asfaltissa oli muutama vanha halkeamakin mutta ne eivät käsitykseni mukaan vaikuttaneet kuopan syntyyn. Enemmän vaikutusta saattoi olla muurahaisilla joita näyttää liikkuvan asfaltin alla.
Moka syntyi mielestäni siitä ettei nuori kuski älynnyt kysyä meiltä mitään kun "naapurilta oli kysytty lupa kääntää auto". En olisi varmaankaan itse antanut lupaa moiseen.
Auton omistaja kävi myöhemmin katselemassa tilannetta ja alkoi venkoilla mm. näin:
- Onko painautumasta kuvaa ennen vahinkoa?
- Asfaltti ei ole haljennut vaan painunut joten silloin se ei ole vaurioitunut
Kuinka tässä tulisi mielestänne toimia sillä sopua ei näytä syntyvän. Käsittääkseni kuorma-auton kuljettaja on vastuussa tapauksesta naapurin antamasta "luvasta" huolimatta. Riittääkö että teen ilmoituksen omaan vakuutusyhtiööni tapauksesta.
Asfaltti painui
1
434
Vastaukset
- dfödsf
Kysy ensin vaikka sieltä omasta vakuutusyhtiöstä, ne todennäköisesti osaavat neuvoa miten kannattaa menetellä.
Mielestäni vaatimus siitä että asfaltista pitäisi olla kuva ennen kuopan syntymistä on aivan älytön. Ei kenelläkään ole velvollisuutta kuvailla piha-asfalttiaan tai muutakaan omaisuuttaan siltä varalta että joku saattaa tulla hajottamaan paikkoja.
Mielestäni vahingon aiheuttaja (eli kuljettaja) ei myöskään voi sysätä vastuuta kenellekään toiselle, esim naapurillesi joka on antanut luvan ilman sinun suostumustasi. Muutenhan voisi aina palkata bulvaanin (esim ohikulkevan holistin) esim antamaan luvan naapurin ikkunoiden kivittämiseen... Sitten vain vetoaisi siihen että "arska" antoi luvan.
Mutta nämä siis vain mielipiteitä. Tietoa ei ole.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1269392
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1485383Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p343893Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1313585Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352644Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191906Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3591572Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?981557Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?731418Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311376