..Joidenkin mielestä varmaan kamalan pitkä, mutta minun mielestäni luento on kokonaan kullanarvoista luettavaa...Ja pakkohan ei kenenkään ole lukea, eikös?
Tulku Pema Wangyal Rinpoche
HYVÄN SYDÄMEN KEHITTÄNEN, luento 10.03.2002
'Jos olette tulleet tänne olettaen että minulla on jotain hyvin tärkeää kerrottavaa, olen todella pahoillani - teidän odotuksenne eivät ehkä nyt toteudukaan. On totta että satoja vuosia sitten oli hyvin erityisiä henkilöitä. Epäilen ,että näitä henkilöitä ei tällä hetkellä enää ole. Erityisesti tutkimusmatkailijat tulivat Tiibetiin viime vuosisadalla ja he loivat kuvan Tiibetistä mysteerien maana, seikkailujen maana, unelmien maana, täydellisen mielikuvituksen maana. Ihailen suuresti millä tavalla jotkut menneistä tutkimusmatkailijoista kirjoittivat Tiibetistä. Erityisesti pelkän fiktion perusteella kirjoittaneet ovat hyvin lahjakkaita kirjailijoita. Heillä on ollut uskomaton mielikuvitus. Esimerkiksi minun on mainittava sellainen kirjoittaja kuin Lobsang Rampa, josta varmaan jotkut ovat kuulleet. Hän on erittäin kuuluisa, oikein hyvä romaanikirjailija. Ihailen hänen kykyään kirjoittaa. Toisinaan toivon että Tiibet olisi tämän näkemyksen mukainen.
Kutsun itseäni tiibetiläiseksi, koska olen syntynyt Tiibetissä. Jouduin lähtemään Tiibetistä ollessani hyvin nuori 1950-luvulla. Olen elänyt suurimman osan elämästäni Tiibetin ulkopuolella. Koska minulla on ollut tiibetiläisiä opettajia, joiden ohjauksessa opiskelin Tiibetin kulttuuria, tiibetiläistä elämäntapaa, tiibetiläistä tiedettä. Tästä syystä tunnen olevani hyvin tiibetiläinen. Vaikka Tiibet on ollut hyvin eristynyt muusta maailmasta, Tiibetissä on ollut hyvin rikas korkeakulttuuri, erityisesti sen tiede oli hyvin kehittynyt. Ei niinkään materialistinen, vaan henkinen tiede oli erittäin korkeatasoista. Oli oppineita kirjailijoita, tiedemiehiä ja henkilöitä, jotka onnistuivat toteuttamaan opit. Historian alkuhämärästä asti Tiibetillä on ollut oma kielensä, oma kulttuurinsa ja oma uskontonsa. Kuudennesta vuosisadasta eteenpäin Tiibetissä kukoisti erittäin voimakas kulttuuri, joka painotti uskontoa, kaunotaiteita, erityisesti mielentiedettä. Kaikessa tässä vastaanotettiin voimakkaasti vaikutteita Intiasta, erityisesti Buddha Sakyamunin opetuksista.--
--Kun kysyin eräältä opettajistani Kangyur Rinpochelta, suurelta oppineelta ja suurelta lääkäriltä "mikä on kaikista olennaisinta elämässä - mikä on kaikista tärkeintä elämässä?" Kangyur Rinpoche tapasi vastata, että oman kokemuksensa mukaan hyvän sydämen kehittäminen tuo onnea itselle ja muille. Minulla oli tapana kysyä häneltä "olisiko hänellä mitään tekstiviitettä, jotain olennaista ohjetta tai opetusta, johon voisi tukeutua". Kangyur Rinpoche oli hyvin oppinut, hyvin viisas--Kangyur Rinpoche sanoi, että käydessään kaikkea oppimateriaalia läpi, hän oli kerran löytänyt sellaisen kohdan pyhistä opetuksista, jossa muuan Buddhan oppilas oli kysynyt Buddhalta itseltään -"Voisiko hän tiivistää kaiken opetuksensa hyvin tiiviiseen muotoon?" Buddha antoi kysyjälle nelisäkeen vastaukseksi "vältä tuottamasta vahinkoa, tee hyvää , kesytä mielesi - tämä on tie."
Kun puhumme vahingon tuottamisesta, tarkoitamme vahingon tuottamista muille ja vahingon tuottamista itselle. Miksi? Jos katsomme asioita hyvin tarkkaan. Analysoimme ne huolella. Kokemuksesta tiedämme, että aivan yhtä paljon kun emme halua kärsimystä, ei kukaan muukaan halua kärsiä.
Meille kaikille on yhteistä: meille itsellemme, meidän perheellemme, meidän naapurillemme, kaikille ihmisille, myös eläimille se että kukaan ei halua kärsiä. Aivan yhtä paljon kuin me toivomme että meitä ei vahingoiteta, että voisimme välttää kärsimystä, aivan yhtä paljon meidän tulisi yrittää olla tuottamatta muille kärsimystä.
Oppia tekemään hyvää, harjoittaa hyvää sydäntä on tapa, millä saavuttaa tietyn sisäisen rauhan, tietyn sisäisen harmonian.
Miksi? Me haluamme kaikki olla onnellisia, oli sitten kysymys ihmisistä tai eläimistä. Oli sitten kysymys fyysisestä onnesta, mielen rauhasta, henkisestä rauhasta. Olkoon mitä on, yhtä lailla kaikki kaipaavat onnea. Tämä onnellisuus ei ole mikään itsenäinen asia, vaan se on keskenäisen riippuvuuden tulos. Koska meidän mahdollisuutemme tulla onnelliseksi, on erittäin paljon riippuvainen muista olennoista. Jos haluan olla yksin, jos haluan olla onnellinen ja vetäydyn ehdottomaan yksinäisyyteen, tuskin tulen olemaan onnellinen. Koska kaikki mitä tarvitsen, tulee muilta. Tätä kautta olen riippuvainen muista. Esimerkiksi tämä pala kangasta - en minä sitä tehnyt, en minä sitä kutonut. Vaatetuksestani olen riippuvainen henkilöistä, jotka työskentelivät puuvillapelloilla. Niistä jotka kutoivat kankaan. En voi pukeutua käsittelemättömään puuvillaan. Siitä on ensin tehtävä kangas, joka on ommeltava puvukseni. En ole riippuvainen pelkästään niistä jotka poimivat ja kasvattivat puuvillan, vaan myös niistä jotka kutoivat sen kankaan ja jotka värjäsivät sen. Samalla tavalla kaikkien muiden tarpeitteni suhteen kuten ruuan olen hyvin riippuvainen hyvin monista henkilöistä.
Jopa tämä ruumis, jota arvostan hyvin suuresti - en voi ostaa sitä mistään. Olen täysin riippuvainen äidistäni ja isästäni ja kaikista niistä jotka kasvattivat minut. Eräs opettajistani oli lääkäri, joka auttoi sairaita ja toimi hätä tilassa kätilönä. Joskus jouduin auttamaan häntä synnytyksessä. Kun näkee vastasyntyneen - huomaa että hädin tuskin tämä lapsi poloinen pysyy elossa. Sen on aivan mahdotonta pitää huolta itsestään. Kun lapsi syntyy, epäilee, onko lapsi edes elossa. Mutta tietysti kun lapsi alkaa huutaa ja parkua, silloin todella uskoo että lapsi on elossa. Kun ajattelen, että heti synnytyksen jälkeen äitini olisi hylännyt minut. Olisinko säilynyt hengissä? Ei pikkuvauva pysty keittämään tai pitämään millään tavalla huolta itsestään. Olen täysin riippuvainen äidistäni ja monesta muustakin henkilöstä. Ennen kaikkea muistan kuinka hyvä äitini oli minulle. Kuinka ystävällinen ja rakastettava hän on ollut kasvattaessaan minua pitäessään minusta huolta kun olin aivan avuton.
Toisinaan olen matkustanut paljon. Usein on myöhäinen yö ja pitäisi löytää hotelli. Keskiyö. Näen että jossain on valoa ikkunassa. Koputan ovelle. Ja olen hyvin onnellinen, jos he ystävällisesti avaavat ovat. Ensimmäiseksi kysyn: "Löytyisikö yösijaa" "Kyllä voi löytyä, mutta haluamme ensin nähdä henkilöllisyystodistuksenne? Olisiko teillä sitä paperinpalaa?" "Kyllä löytyy." "OK. Mutta teidän täytyisi myös maksaa." "Löytyykö luottokorttia?" "Muuten olkaa hyvä, ovi on tuossa." Sitten ajattelen, kysyikö äitini minulta henkilöllisyystodistusta - paperinpalaa. Pyysikö äitini minulta luottokorttia? Silloin kun tulin heidän kotiinsa. Eipä äitini tainnut pyytää. Pyysikö kukaan teidän vanhemmistanne sitä? En usko.
Äitini ei tiennyt, kuka tulee taloon. Ei - ei hän tiennyt laisinkaan kuka muutti asumaan hänen kanssaan. Kysyin tätä kerran äidiltäni. äitini vastaisi, ettei hän tiennyt laisinkaan, kuka oli tulossa. Jos hän olisi tiennyt että se olisi joku hänen rakastamansa ihminen, joka tulisi. Totta kai hän olisi ollut hyvin iloinen. Mutta ei - vaan aivan ventovieras ihminen astui hänen elämäänsä.
Sitten kun joskus kävelin metsässä. Kuljin ilman kenkiä. Mitä tapahtui? Astuin okiin ja sain piikkejä jalkapohjiini. Aloin ontua. Minun oli saatava piikit pois jalkapohjistani. Aivan pieni piikki - ei mitenkään iso , erittäin epämukava. Silloin ajattelin, hyvänen aika minun äitini salli minun asua hänen vatsassaan niin pitkän aikaa, se on suurenmoista. Jos olisi kysynyt saanko lainata vuodetta muutamaksi kuukaudeksi- sen olisin saattanut jotenkin ymmärtää, mutta lainaan äitini ruumista, hänen vatsaansa enkä vain yhdeksi yöksi, vaan 9 kuukaudeksi 23 päiväksi. En maksanut siitä yhtään vuokraa, minulla oli täydellinen itsepalvelu koko sen ajan ympäri vuorokauden - mitä halusin - siinähän se oli. Todellakin äitini antoi minulle kaiken tämän hyvän palvelun ja sitten vielä päästi minut ulos vatsastaan. Todella suurenmoista.
Asetun äitini vatsaan ja tulen niin isoksi ja painan monta kiloa, ja sitten äitini on siedettävä että tulen ulos hänen vatsastaan- oven kautta. äitini oli aivan henkihieverissä vain sen takia että antoi minulle mahdollisuuden tulla ulos portista - tulla tähän elämään. Tämä on minusta aivan uskomatonta. Miten myötätuntoinen tämä ihminen, äitini, onkaan. Kuinka antelias hän onkaan! Eihän äitini ollut fyysisesti minulle mistään velassa. Pelkästä puhtaasta rakkaudesta äitini tekee kaiken tämän minulle. Jos siinä olisikin kaikki - nuo 10 kuukautta, Siinä se näkemiin. Mutta ei suinkaan. Mutta se jatkui ihan myöhään ikään asti. Ette usko kuinka hulluja tiibetiläiset ovat. Nukuin vanhempieni kanssa samassa vuoteessa 13 vuotiaaksi asti. Joka yö. Miksi. Tiibetiläiset uskovat että kun lapsi saa tämän tuen vanhemmiltaan, ja saa kokea erityisesti äidin lämmön lähellään joka yö, lapsesta kehittyy peloton, erittäin itsevarma. On totta, etten ole koskaan kokenut itseäni mitenkään epävarmaksi. Koska pienenä minun ei tarvinnut koskaan pelätä sitä, että isäni tai äitini olisi hylännyt minut. Tätä kautta syntyy vahva luottamus vanhempiin ja samalla vahva itseluottamus. Tämä on psykologisesti hyvin tärkeä.
Mitä kasvatusmenetelmiin tulee, vanhempani olivat hyvin viisaita. Minulla oli suuria vaikeuksia ymmärtää, kuka esitti mitäkin roolia. Milloin äitini, milloin isäni esitti auktoriteetti- tai esitti rakastavaa roolia. Kun lapsena käyttäydyin sopimattomasti, silloin jonkun täytyi toimia auktoriteettina. Kun tarvitsin emotionaalista tai henkistä tukea, jonkun täytyi olla hyvin rakastava. He eivät koskaan sanoneet :"älä tee sitä" vaan he aina selittivät miksi älä tee tuota tämän takia. Tämän takia sinun ei pitäisi tehdä tuollaista asiaa. He tapasivat sanoa minulle: " Ajattele, pohdi ja harkitse asiaa ja puntaroi sitä mielessäsi. Sano meille olemmeko oikeassa vai oletko sinä oikeassa. Mikä tässä on oikein."
Silloin kun isäni oli hyvin ankara minua kohtaan, äitini vei minut nurkkaan ja sanoi "Sinun täytyy kunnioittaa isääsi. Hän on sinun isäsi ja tietää enemmän kuin sinä. Mietipä nyt tätä asiaa ja pohdi mielessäsi, meneekö tämä näin vai ei. Pitääkö se paikkansa mitä isäsi sanoo. Ja katso miltä asia näyttää. Sinun täytyy kunnioittaa isääsi, usko pois hän todella tietää enemmän kuin sinä. Vastaavasti silloin kun äitini joutui olemaan minua kohtaan hyvin ankara, isäni vei minut syrjään ja sanoi: "Sinun tulee kunnioittaa äitiäsi, koska äitisi todella rakastaa sinua. Hän haluaa sinun hyvääsi, sinun ei pidä vastata äidillesi pahasti ja sanoa ikäviä asioita hänelle, koska joka teolla on seurauksensa. Jos aiheutat äidillesi ikävyyksiä, aiheutat samalla itsellesi ikävyyksiä vielä enemmän. Ja näin ollen kumpikaan vanhemmistani ei ollut säännöllisesti joko vain rakastava tai vain rankaiseva (auktoriteetti). Minun oli opittava rakastamaan heitä kumpaakin ja ymmärtämään heitä kumpaakin.
Opettajani tapasi sanoa: "Aivan yhtä läheinen kuin sinun äitisi on sinulle, niin tulisi jokaisen elävän olennon olla, koska Buddhan opin mukaan jokainen heistä on jossain vaiheessa ollut sinun äitisi. Tämä ei ole sinun ensimmäinen elämäsi, sinulla on ollut luvuton määrä elämiä ennen tätä. Aina kun synnyt olet hyvin riippuvainen toisista, erityisesti äidistäsi. Yhtä lailla kuin tunnet suurta kiitollisuutta äitiäsi kohtaan, sinun tulisi tuntea suurta kiitollisuutta kaikkia eläviä olentoja kohtaan, koska jokainen heistä on jossain vaiheessa ollut rakastava äitisi."
Koska näin on käynyt, me olemme kaikki sidoksissa toisiimme. Me kaikki liitymme toisiimme tietyillä tavoilla. Koska he kaikki ovat olleet äitejäsi, on erittäin tärkeää, että kehittäisit itsessäsi tätä asennetta - tuntisit rakkautta kaikkia eläviä olentoja kohtaan ja tuntisit myötätuntoa heitä kaikkia kohtaan. Rakkaus - vanhempani tapasivat selittää, merkitsee sitä, että toivoo, että jokainen elävä olento olisi onnellinen ja saisi omakseen myös onnellisuuden syyt. Todellisuuden, syvän onnellisuuden, aidon onnellisuuden todellinen syy on hyvä sydän. He selittivät myös mitä on myötätunto. Myötätunto on se, että palavasti haluaa poistaa kärsimyksen ja kärsimyksen syyt kaikilta eläviltä olennoilta.
Kärsimyksen syynä ovat meidän omat taitamattomat toimintamme, negatiiviset tekomme ja ristiriitaiset tunteemme. Silloin kun en jaksanut tätä tehdä, vaan olin mustasukkainen, olin kateellinen toisille lapsille. Vanhempani yrittivät saada minut ymmärtämään, miksi olen kateellinen. Koska haluan sitä, mitä muilla lapsilla oli. Minulla oli tämä tunne "Miksi ei minulla". Tämä tunne "Miksi ei minulla" saa aikaan kateuden. He tapasivat sanoa, katso sisäänpäin, katso mieleesi ja tutki, missä on se ajatus "miksi ei minulla" missä tämä ajatus sijaitsee? Kun yritämme katsoa todella tarkasti, oikeasti katsoa mieleemme, missä tämä ajatus "miksi ei minulla" on, onko se meidän ruumiissamme vai meidän ruumiimme ulkopuolella? Ja kun yritän tutkia sitä, ja ennen kuin olen nähnyt..ne tavarat, ne asiat joita ystävilläni ja muilla on, ongelmaa ei ole. Kun tarkkailen tätä asiaa edelleen, joudun kysymään, onko se tuo esine, tuo asia (joka ystävilläni tai muilla on) , ongelman aiheuttaja vai onko se jokin muu? Vaikka minulla itselläni olisi samanlainen esine, en ole välttämättä onnellinen, kun jollakulla muulla on samanlainen. Esine sinänsä ei ole ongelma, vaan se, että joku muu omistaa sen enkä minä.
Jos tarkkailemme tätä ajatusta (asennettamme toisen omistamaan esineeseen), se itse asiassa on vain ajatus, aivan samalla tavalla kuin aalto joka nousee ja laskee virrassa, ajatus nousee ja laskee meidän tajunnan virrassamme. Ja aaltohan vain nousee vedessä ja vaipuu takaisin siihen. Mutta minä takerruin siihen. Minusta tuntui sen olevan jotain minusta irrallista, melkein kouriintuntuvaa. Jotain aivan itsenäistä. Tämä ajatus oli minusta niin vakava juttu, että se oli melkein käsin kosketeltava. Tämä ajatus sai aikaan tämän minun koko ongelmani (kateuden). Mutta se, että olen kateellinen siitä, ei saa sitä esinettä tulemaan minun omistukseeni. Jos sallin näkemykseni muuttua avarammaksi ja ymmärrän, että nuo toiset henkilöt, jotka omistavat tuon esineen, ovat itse asiassa yhtä tärkeitä kuin minä. He ovat myöskin ihmisiä. Heillä on myöskin tunteet. Heillä on myöskin tarpeita.
Jos sallin itseni ajatella, että tuo toinen henkilö jolla tuo himoitsemani esine on, on joskus ollut minun äitini. Jos kykenen tuntemaan tätä samaa rakkautta kuin tunnen omaa äitiäni kohtaan. En kenties olekaan enää niin kovinkaan kateellinen. Minun ei kenties ole niin vaikea hyväksyä sitä että hänen hallussaan on tämä esine. Olen huomannut, että kävellessäni lumessa, minun on pantava kenkä kumpaankin jalkaani. Kunnioitan yhtä lailla kumpaakin jalkaani, toinen ei ole toista parempi. En ole kateellinen oikealle enkä vasemmalle jalalleni. Samaten jos tunnen, että tuo toinen henkilö on jollain tapaa osa minusta . Vaikka tämä tunne ei välttämättä kestä kovin pitkään, se kuitenkin suo minulle hetkellisesti rauhan. Vaikka se tuntuu aluksi vaikealta, opettajani kertoi minulle usein, "sen sijaan että tunnen kateutta, minun tulee iloita toisten onnesta."Ennen pitkään se on mahdollista.
On täysin mahdollista kasvattaa itsensä tuntemaan iloa jonkin aikaa, edes hetken - vaikka minulla ei olekaan, jollakulla muulla on. Joku muu on onnellinen. Tämä ajatus, rakkaus, ilo, tasapuolisuus, toisten onnesta iloitseminen ovat keinoja kasvattaa hyvää sydäntä. Mielen kesyttäminen tarkoittaa sitä, että aluksi opimme olemaan enemmän selvillä siitä, mitä itse asiassa mielessämme tapahtuu. Sehän merkitsee sitä, että tarkkailemme mieltämme ja yritämme lisätä sen positiivisia ajatuksia ja yritämme vähentää sen negatiivisia ajatuksia, emmekä salli itsemme vaipua välinpitämättömyyteen, piittaamattomuuteen, mitä meissä ja maailmassa tapahtuu. Ja tätä kautta kehittää hyvää sydäntä.
Kysyin eräältä opettajistani Dilgo Khyentse Rinpochelta "kuinka voin kesyttää mieleni? Kuinka voisin oppia tuntemaan enemmän mieltäni?" Vastaus kuului:"Näiden neljän rajattoman avulla: rakkauden, ilon, myötätunnon ja tasapuolisuuden". Näitten neljän mittaamattoman perusteella rakkaus, joka on mittaamatonta, rajatonta - sen takia ettei se rajoitu vain itseeni, lähimmäisiini, omaisiin, ihmisiin, vaan sen on annettava laajentua yhtäläisesti koskemaan kaikkia eläviä olentoja. Samalla tavalla myös myötätunto, ilo ja tasapuolisuus on oltava näitä rajattomia, mittaamattomia. Koska ne kohdistuvat kaikkiin, jokaikiseen elävään olentoon yhtä paljon. Tältä pohjalta voidaan kehittää hyvää sydäntä. Ja toisinaan vain tarkkailla mitä mielessäni tapahtuu, mikä minun mieleni on. Kohdistaa tietoisuuteni itseensä, mitä mielessä itse asiassa tapahtuu.
Kun yritin tarkistaa mieltäni, huomasin mieleni olevan täynnä kaikenlaisia ajatuksia. Mieleni puuhastelee kaikenlaisten ajatusten kanssa likipitäen lakkaamatta melkein 24 tuntia vuorokaudessa. Sen sijaan että katsoisin sisäänpäin, katson koko ajan ulospäin. Olen takertunut, koko ajan sotkeutunut jatkuvasti kaikkiin havaintoihini. Toisinaan olen täysin uppoutunut asioihin, jotka ovat olleet ja menneet. Pyörittelen mielessäni sitä mitä kaikkea menneisyydessä oli. Toisinaan olen yhtä lailla, olen täysin uppoutunut tulevaisuutta koskeviin ajatuksiin - asioihin, jotka eivät ole vielä tapahtuneet. Opettajani sanoi minulle, ettei ole hyväksi olla uppoutunut menneisiin tai tuleviin asioihin, vaan tärkeintä on olla läsnä juuri tässä ja nyt. Nykyhetki ja menneisyys, nykyhetki ja tulevaisuus ovat tässä ja antaa kaiken vain olla juuri sellaisena kuin se on hetken aikaa, edes hyvin lyhyen hetken. Sitten yritin tehdä tätä.
Kun yritin tarkistaa mieleni tilaa, huomasin, että todella on näin. Mielessäni pyöri koko ajan ajatuksia menneestä tai tulevasta - ja silloinkin kun nukuin, näin kaikenlaisia unia. Opettajani selitti minulle, että olen edelleen sotkeutunut ja takertunut näihin ajatuksiin, juoksemalla niiden perässä - mutta missä sinun läsnäolosi on? Opettajani kertoi, että kaikki nämä ajatukset - menneisyydestä, nykyisyydestä ja tulevaisuudesta - ovat rinnastettavissa myrskyävän meren pintaan ..aaltoja aaltojen jälkeen. Meren syvyydessä ei ole aaltoja, ei liikettä, ei myrskyä - siellä vallitsee syvä tyyneys. Se on täysin selkeä. Täysin tyyni.
Samaten kaikki nämä aallot jotka kulkevat mieleni pinnalla - myrskyävät kaikenlaista, varsinkin kun sekaannun niihin - vihaa, puoleensavetävyyttä, luotaansa työntävyyttä, kateutta kaikkea tällaista - se on kuitenkin kaikki vain pinnalla syvällä niiden alla on tyyneys. Opettajani pyysi minua etsimään luotaantyöntävyyden historiaa. Hän tarkoitti tällä sitä että miten ajatus että jokin on vastenmielistä - toimii. Mikä sen lopputulos on? Mihin se johtaa? Sen ensi liikahduksessa tunsin hyvin hentoa ärtymystä - jonkinlaista ärsyyntymistä. Jos suhtaudun tähän lievään ärsyyntyneisyyden tilaan jonkinlaisella melkein käsin kosketettavana, itsenäisenä, tosiolevana - se kasvaa ja kasvaa sellaisiin määriin, että se alkaa olla täysin sietämätöntä. Kasvaessaan siitä tulee yhä rajumpaa ja rajumpaa, se muuttuu vihaksi ja se saattaa ilmetä väkivaltana. Aivan ensi hetkellä se on vain pieni tunne -"äh en pidä tästä" - jonkinlainen lievä ärtymys. Koska minulla kenties on jokin kokemus elämys johon reagoin ja joka tuottaa tämän tunteen.
Opettajani kertoi minulle, että nämä ajatukset/tunteet ovat todellakin kuin aaltoja. Jos pystyn pidättäytymään toiminnasta, huomaa kun se alkaa ja pystyy pidättäytymään menemästä siihen mukaan kuin aalto se nousee, mutta se myöskin vaipuu pois. Sama juttu on haluamisen, takertumisen kanssa. Me näemme jotain - erityisesti jos se on hyvin houkuttelevan näköistä - sisällöllä ei ole niin suurta merkitystä. Jos annamme tämän ajatuksen valtoimenaan tulla, se ei enää ole pelkästään puoleensa vetämistä, se ei ole enää takertumista, vaan siitä tulee halu. Halusta nousee himo. Vaikka se ei olisi edes mitään sellaista, mitä edes tarvitsee. Eikä vain näin. Vaan ehdottomasti haluan, että se on minun. Se on minun omaani. Se on minun omaisuuttani. Hitaasti mutta varmasti siitä tulee eräänlainen huume - jonkinlainen hirveä riippuvuus. Ja pelko siitä että menettää sen, jos sen on saanut Pelko siitä, ettei sitä ole tarpeeksi. Ja kuitenkin ihan alunperin tämä oli vain hento ajatus siitä, että tuo on hyvää. Pidän tuosta.
Tällä tavoin kääntämällä tietoisuutemme sisäänpäin, tarkkailemalla omaa mieltämme, mitä siellä oikeastaan tapahtuu, me saamme kokonaan uuden ulottuvuuden. Eräs opettajistani Kyabje Dudjom Rinpoche tapasi sanoa "Mieli ei ole aivan sellainen. Mielen tosi luonto on säteily, valon kaltainen säteily. Mitä se merkitsee? Kun ajatusten aallot tyyntyvät, meren syvyyksistä löytyy selkeyden tila, löytyy kirkkauden tila, löytyy tyyneyden tila." Tältä pohjalta tunnen olevani erittäin onnellinen, koska olen kohdannut useita suuria mestareita, jotka ovat omanneet tämän tiedon aarteen. Eikä vain älyllisen tiedon, vaan todellistetun tiedon kokemusperäisestä ymmärryksestä nousevan aidon tiedon. Olen ollut äärimmäisen onnekas siinä että olen saanut olla heidän läheisessä ohjauksessaan monia monia vuosia, en ole ensinkään varma siitä, olenko heidän parhaita oppilaitaan.
Eräs elämäni suurimpia haittoja on ollut mielen hajanaisuus ja laiskuus. Kun kuulin että kyseessä ei ole ainoastaan tämä yksi elämä, tulevaisuudessa on monia monia elämiä - eräs opettajistani Kangyur Rinpoche tapasi sanoa, vaikka kuolisit huomenna, voit silti oppia jotain tänään. Tiibetiläinen sananparsi sanoo: Vaikka kuolisit illalla, voit oppia jotain päivällä, ja silloin kun synnyt seuraavan kerran, sinulla on aarre kädessäsi - sinulla on tietoa. Toisinaan tämä antoi minulle tekosyyn, hienoiseen laiskuuteen. Vaikken nyt niin kauhean hyvin onnistuisi, niin yritetään seuraavalla kerralla, seuraavassa elämässä paremmin.
Eräs opettajistani HP 14. Dalai Lama tapasi sanoa "Sinun pitää elämässäsi muistaa tämä yleismaailmallinen vastuuntunto. Yleismaailmallinen vastuuntunto ei suinkaan merkitse sitä että muiden vastuulla on tehdä minusta onnellista. Jokainen yksilö on vastuussa siitä minkälaisen tekee tulevaisuudesta, minkälaisen tekee planeettamme tulevaisuuden. Jokainen yksilö on vastuussa tästä." Henkilökohtaisesti tämä on inspiroivaa. Vähäisellä yrityksellä yritän muistaa sen niin usein kuin voi. Mitä tehtävissä onkaan yritän tehdä sen minkä voin enkä haaskaa aikaani. Ja vaikka kyseessä olisi vain tiskaaminen tai siivoaminen, mikäs siinä. Käydessäni joskus rannalla tai metrossa Ranskassa, tapani on kerätä maahan heitetyt roskat. Panen yhteen kasaan ja vien ne pois. Tälle voitte nauraa, tämä kuvaa ainoastaan mieleni pienuutta!! Aina silloin kun otan suihkun, otan sen isossa soikossa ja säästän veden. Olkoon sitten vähän likaista. Koska en asu keskuslämmitteisessä talossa, ensin suihkusta tuleva vesi on varsin kylmää - se menee soikkoon- lämpimällä vedellä pesen itseni, soikoon jääneellä likavedellä pesen sitten vaatteeni. Joten minun ei tarvitse haaskata vettä. Kysyn itseltäni "teenkö tämän sen takia että ajattelen vesilaskua vai universaali yleismaailmallisen vastuun takia ..en halua haaskata vettä enempää kuin on tarpeen." Vaikka minulla olisi hyvä onni elää vielä monia vuosia, varmaahan on että vettä tulee minulle riittämään, mutta minun pitää ajatella tulevia sukupolvia, kaikkia eläviä olentoja, riittääkö heille kaikille puhdasta vettä.
Isäni, Kangyur Rinpoche, tapasi sanoa minulle "Sinun täytyy varmistautua siitä että jätät tämän yhteisen maailman hiukan parempaan kuntoon lähtiessäsi sieltä kuin silloin kuin missä se oli kun tulit sinne." Mitä hyvänsä voi tehdä toisten hyväksi, se tulisi tehdä samalla tavoin jättää tämä äiti maamme vähän parempaan kuntoon kuin missä se oli kun ilmestyimme olemassaoloon. Nelisenkymmentä vuotta sitten isäni Kangyur Rinpoche oli hyvin huolissaan luonnon säilymisestä. Mielestäni se on aivan totta.
Tämä kaikki mistä olen puhunut, perustuu nelisäkeeseen. "Lakkaa tekemästä vahinkoa, yritä tehdä hyvää, kesytä oma mielesi."
Aika on hyvin kallisarvoista. Minun pitäisi myös panna sanani käytäntöön. Olen nyt käyttänyt aikaanne tunnin ja neljäkymmentä minuuttia. Toivon, etten ole tuhlannut kallisarvoista aikaanne. Kiitän kaikkia hyvin paljon. Pyydän, että lopuksi annatte nyt kallisarvoista aikaanne vain olemalla tässä ja nyt muutaman hetken ja omistatte sen maailmanrauhalle. En ole varma, auttaako istumisemme kovinkaan paljon maailmanrauhaa, mutta opettajani tapasivat sanoa: "Aikomus, tarkoitus, motivaatio, millä asiat tehdään, on hyvin tärkeä. Kun meillä on hyvä tarkoitus, hyvä aikomus, se todellakin auttaa. Joten nyt keskitymme maailman, maailmankaikkeuden rauhan kaikkien elävien olentojen rauhan ja hyvinvoinnin hyväksi aivan vain olemalla tässä ja nyt muutaman sekunnin. Kiitos teille kaikille.'
Tulku Pema Wangyal Rinpoche
HYVÄN SYDÄMEN KEHITTÄNEN, luento 10.03.2002
'Jos olette tulleet tänne olettaen että minulla on jotain hyvin tärkeää kerrottavaa, olen todella pahoillani - teidän odotuksenne eivät ehkä nyt toteudukaan. On totta että satoja vuosia sitten oli hyvin erityisiä henkilöitä. Epäilen ,että näitä henkilöitä ei tällä hetkellä enää ole. Erityisesti tutkimusmatkailijat tulivat Tiibetiin viime vuosisadalla ja he loivat kuvan Tiibetistä mysteerien maana, seikkailujen maana, unelmien maana, täydellisen mielikuvituksen maana. Ihailen suuresti millä tavalla jotkut menneistä tutkimusmatkailijoista kirjoittivat Tiibetistä. Erityisesti pelkän fiktion perusteella kirjoittaneet ovat hyvin lahjakkaita kirjailijoita. Heillä on ollut uskomaton mielikuvitus. Esimerkiksi minun on mainittava sellainen kirjoittaja kuin Lobsang Rampa, josta varmaan jotkut ovat kuulleet. Hän on erittäin kuuluisa, oikein hyvä romaanikirjailija. Ihailen hänen kykyään kirjoittaa. Toisinaan toivon että Tiibet olisi tämän näkemyksen mukainen.
Kutsun itseäni tiibetiläiseksi, koska olen syntynyt Tiibetissä. Jouduin lähtemään Tiibetistä ollessani hyvin nuori 1950-luvulla. Olen elänyt suurimman osan elämästäni Tiibetin ulkopuolella. Koska minulla on ollut tiibetiläisiä opettajia, joiden ohjauksessa opiskelin Tiibetin kulttuuria, tiibetiläistä elämäntapaa, tiibetiläistä tiedettä. Tästä syystä tunnen olevani hyvin tiibetiläinen. Vaikka Tiibet on ollut hyvin eristynyt muusta maailmasta, Tiibetissä on ollut hyvin rikas korkeakulttuuri, erityisesti sen tiede oli hyvin kehittynyt. Ei niinkään materialistinen, vaan henkinen tiede oli erittäin korkeatasoista. Oli oppineita kirjailijoita, tiedemiehiä ja henkilöitä, jotka onnistuivat toteuttamaan opit. Historian alkuhämärästä asti Tiibetillä on ollut oma kielensä, oma kulttuurinsa ja oma uskontonsa. Kuudennesta vuosisadasta eteenpäin Tiibetissä kukoisti erittäin voimakas kulttuuri, joka painotti uskontoa, kaunotaiteita, erityisesti mielentiedettä. Kaikessa tässä vastaanotettiin voimakkaasti vaikutteita Intiasta, erityisesti Buddha Sakyamunin opetuksista.--
--Kun kysyin eräältä opettajistani Kangyur Rinpochelta, suurelta oppineelta ja suurelta lääkäriltä "mikä on kaikista olennaisinta elämässä - mikä on kaikista tärkeintä elämässä?" Kangyur Rinpoche tapasi vastata, että oman kokemuksensa mukaan hyvän sydämen kehittäminen tuo onnea itselle ja muille. Minulla oli tapana kysyä häneltä "olisiko hänellä mitään tekstiviitettä, jotain olennaista ohjetta tai opetusta, johon voisi tukeutua". Kangyur Rinpoche oli hyvin oppinut, hyvin viisas--Kangyur Rinpoche sanoi, että käydessään kaikkea oppimateriaalia läpi, hän oli kerran löytänyt sellaisen kohdan pyhistä opetuksista, jossa muuan Buddhan oppilas oli kysynyt Buddhalta itseltään -"Voisiko hän tiivistää kaiken opetuksensa hyvin tiiviiseen muotoon?" Buddha antoi kysyjälle nelisäkeen vastaukseksi "vältä tuottamasta vahinkoa, tee hyvää , kesytä mielesi - tämä on tie."
Kun puhumme vahingon tuottamisesta, tarkoitamme vahingon tuottamista muille ja vahingon tuottamista itselle. Miksi? Jos katsomme asioita hyvin tarkkaan. Analysoimme ne huolella. Kokemuksesta tiedämme, että aivan yhtä paljon kun emme halua kärsimystä, ei kukaan muukaan halua kärsiä.
Meille kaikille on yhteistä: meille itsellemme, meidän perheellemme, meidän naapurillemme, kaikille ihmisille, myös eläimille se että kukaan ei halua kärsiä. Aivan yhtä paljon kuin me toivomme että meitä ei vahingoiteta, että voisimme välttää kärsimystä, aivan yhtä paljon meidän tulisi yrittää olla tuottamatta muille kärsimystä.
Oppia tekemään hyvää, harjoittaa hyvää sydäntä on tapa, millä saavuttaa tietyn sisäisen rauhan, tietyn sisäisen harmonian.
Miksi? Me haluamme kaikki olla onnellisia, oli sitten kysymys ihmisistä tai eläimistä. Oli sitten kysymys fyysisestä onnesta, mielen rauhasta, henkisestä rauhasta. Olkoon mitä on, yhtä lailla kaikki kaipaavat onnea. Tämä onnellisuus ei ole mikään itsenäinen asia, vaan se on keskenäisen riippuvuuden tulos. Koska meidän mahdollisuutemme tulla onnelliseksi, on erittäin paljon riippuvainen muista olennoista. Jos haluan olla yksin, jos haluan olla onnellinen ja vetäydyn ehdottomaan yksinäisyyteen, tuskin tulen olemaan onnellinen. Koska kaikki mitä tarvitsen, tulee muilta. Tätä kautta olen riippuvainen muista. Esimerkiksi tämä pala kangasta - en minä sitä tehnyt, en minä sitä kutonut. Vaatetuksestani olen riippuvainen henkilöistä, jotka työskentelivät puuvillapelloilla. Niistä jotka kutoivat kankaan. En voi pukeutua käsittelemättömään puuvillaan. Siitä on ensin tehtävä kangas, joka on ommeltava puvukseni. En ole riippuvainen pelkästään niistä jotka poimivat ja kasvattivat puuvillan, vaan myös niistä jotka kutoivat sen kankaan ja jotka värjäsivät sen. Samalla tavalla kaikkien muiden tarpeitteni suhteen kuten ruuan olen hyvin riippuvainen hyvin monista henkilöistä.
Jopa tämä ruumis, jota arvostan hyvin suuresti - en voi ostaa sitä mistään. Olen täysin riippuvainen äidistäni ja isästäni ja kaikista niistä jotka kasvattivat minut. Eräs opettajistani oli lääkäri, joka auttoi sairaita ja toimi hätä tilassa kätilönä. Joskus jouduin auttamaan häntä synnytyksessä. Kun näkee vastasyntyneen - huomaa että hädin tuskin tämä lapsi poloinen pysyy elossa. Sen on aivan mahdotonta pitää huolta itsestään. Kun lapsi syntyy, epäilee, onko lapsi edes elossa. Mutta tietysti kun lapsi alkaa huutaa ja parkua, silloin todella uskoo että lapsi on elossa. Kun ajattelen, että heti synnytyksen jälkeen äitini olisi hylännyt minut. Olisinko säilynyt hengissä? Ei pikkuvauva pysty keittämään tai pitämään millään tavalla huolta itsestään. Olen täysin riippuvainen äidistäni ja monesta muustakin henkilöstä. Ennen kaikkea muistan kuinka hyvä äitini oli minulle. Kuinka ystävällinen ja rakastettava hän on ollut kasvattaessaan minua pitäessään minusta huolta kun olin aivan avuton.
Toisinaan olen matkustanut paljon. Usein on myöhäinen yö ja pitäisi löytää hotelli. Keskiyö. Näen että jossain on valoa ikkunassa. Koputan ovelle. Ja olen hyvin onnellinen, jos he ystävällisesti avaavat ovat. Ensimmäiseksi kysyn: "Löytyisikö yösijaa" "Kyllä voi löytyä, mutta haluamme ensin nähdä henkilöllisyystodistuksenne? Olisiko teillä sitä paperinpalaa?" "Kyllä löytyy." "OK. Mutta teidän täytyisi myös maksaa." "Löytyykö luottokorttia?" "Muuten olkaa hyvä, ovi on tuossa." Sitten ajattelen, kysyikö äitini minulta henkilöllisyystodistusta - paperinpalaa. Pyysikö äitini minulta luottokorttia? Silloin kun tulin heidän kotiinsa. Eipä äitini tainnut pyytää. Pyysikö kukaan teidän vanhemmistanne sitä? En usko.
Äitini ei tiennyt, kuka tulee taloon. Ei - ei hän tiennyt laisinkaan kuka muutti asumaan hänen kanssaan. Kysyin tätä kerran äidiltäni. äitini vastaisi, ettei hän tiennyt laisinkaan, kuka oli tulossa. Jos hän olisi tiennyt että se olisi joku hänen rakastamansa ihminen, joka tulisi. Totta kai hän olisi ollut hyvin iloinen. Mutta ei - vaan aivan ventovieras ihminen astui hänen elämäänsä.
Sitten kun joskus kävelin metsässä. Kuljin ilman kenkiä. Mitä tapahtui? Astuin okiin ja sain piikkejä jalkapohjiini. Aloin ontua. Minun oli saatava piikit pois jalkapohjistani. Aivan pieni piikki - ei mitenkään iso , erittäin epämukava. Silloin ajattelin, hyvänen aika minun äitini salli minun asua hänen vatsassaan niin pitkän aikaa, se on suurenmoista. Jos olisi kysynyt saanko lainata vuodetta muutamaksi kuukaudeksi- sen olisin saattanut jotenkin ymmärtää, mutta lainaan äitini ruumista, hänen vatsaansa enkä vain yhdeksi yöksi, vaan 9 kuukaudeksi 23 päiväksi. En maksanut siitä yhtään vuokraa, minulla oli täydellinen itsepalvelu koko sen ajan ympäri vuorokauden - mitä halusin - siinähän se oli. Todellakin äitini antoi minulle kaiken tämän hyvän palvelun ja sitten vielä päästi minut ulos vatsastaan. Todella suurenmoista.
Asetun äitini vatsaan ja tulen niin isoksi ja painan monta kiloa, ja sitten äitini on siedettävä että tulen ulos hänen vatsastaan- oven kautta. äitini oli aivan henkihieverissä vain sen takia että antoi minulle mahdollisuuden tulla ulos portista - tulla tähän elämään. Tämä on minusta aivan uskomatonta. Miten myötätuntoinen tämä ihminen, äitini, onkaan. Kuinka antelias hän onkaan! Eihän äitini ollut fyysisesti minulle mistään velassa. Pelkästä puhtaasta rakkaudesta äitini tekee kaiken tämän minulle. Jos siinä olisikin kaikki - nuo 10 kuukautta, Siinä se näkemiin. Mutta ei suinkaan. Mutta se jatkui ihan myöhään ikään asti. Ette usko kuinka hulluja tiibetiläiset ovat. Nukuin vanhempieni kanssa samassa vuoteessa 13 vuotiaaksi asti. Joka yö. Miksi. Tiibetiläiset uskovat että kun lapsi saa tämän tuen vanhemmiltaan, ja saa kokea erityisesti äidin lämmön lähellään joka yö, lapsesta kehittyy peloton, erittäin itsevarma. On totta, etten ole koskaan kokenut itseäni mitenkään epävarmaksi. Koska pienenä minun ei tarvinnut koskaan pelätä sitä, että isäni tai äitini olisi hylännyt minut. Tätä kautta syntyy vahva luottamus vanhempiin ja samalla vahva itseluottamus. Tämä on psykologisesti hyvin tärkeä.
Mitä kasvatusmenetelmiin tulee, vanhempani olivat hyvin viisaita. Minulla oli suuria vaikeuksia ymmärtää, kuka esitti mitäkin roolia. Milloin äitini, milloin isäni esitti auktoriteetti- tai esitti rakastavaa roolia. Kun lapsena käyttäydyin sopimattomasti, silloin jonkun täytyi toimia auktoriteettina. Kun tarvitsin emotionaalista tai henkistä tukea, jonkun täytyi olla hyvin rakastava. He eivät koskaan sanoneet :"älä tee sitä" vaan he aina selittivät miksi älä tee tuota tämän takia. Tämän takia sinun ei pitäisi tehdä tuollaista asiaa. He tapasivat sanoa minulle: " Ajattele, pohdi ja harkitse asiaa ja puntaroi sitä mielessäsi. Sano meille olemmeko oikeassa vai oletko sinä oikeassa. Mikä tässä on oikein."
Silloin kun isäni oli hyvin ankara minua kohtaan, äitini vei minut nurkkaan ja sanoi "Sinun täytyy kunnioittaa isääsi. Hän on sinun isäsi ja tietää enemmän kuin sinä. Mietipä nyt tätä asiaa ja pohdi mielessäsi, meneekö tämä näin vai ei. Pitääkö se paikkansa mitä isäsi sanoo. Ja katso miltä asia näyttää. Sinun täytyy kunnioittaa isääsi, usko pois hän todella tietää enemmän kuin sinä. Vastaavasti silloin kun äitini joutui olemaan minua kohtaan hyvin ankara, isäni vei minut syrjään ja sanoi: "Sinun tulee kunnioittaa äitiäsi, koska äitisi todella rakastaa sinua. Hän haluaa sinun hyvääsi, sinun ei pidä vastata äidillesi pahasti ja sanoa ikäviä asioita hänelle, koska joka teolla on seurauksensa. Jos aiheutat äidillesi ikävyyksiä, aiheutat samalla itsellesi ikävyyksiä vielä enemmän. Ja näin ollen kumpikaan vanhemmistani ei ollut säännöllisesti joko vain rakastava tai vain rankaiseva (auktoriteetti). Minun oli opittava rakastamaan heitä kumpaakin ja ymmärtämään heitä kumpaakin.
Opettajani tapasi sanoa: "Aivan yhtä läheinen kuin sinun äitisi on sinulle, niin tulisi jokaisen elävän olennon olla, koska Buddhan opin mukaan jokainen heistä on jossain vaiheessa ollut sinun äitisi. Tämä ei ole sinun ensimmäinen elämäsi, sinulla on ollut luvuton määrä elämiä ennen tätä. Aina kun synnyt olet hyvin riippuvainen toisista, erityisesti äidistäsi. Yhtä lailla kuin tunnet suurta kiitollisuutta äitiäsi kohtaan, sinun tulisi tuntea suurta kiitollisuutta kaikkia eläviä olentoja kohtaan, koska jokainen heistä on jossain vaiheessa ollut rakastava äitisi."
Koska näin on käynyt, me olemme kaikki sidoksissa toisiimme. Me kaikki liitymme toisiimme tietyillä tavoilla. Koska he kaikki ovat olleet äitejäsi, on erittäin tärkeää, että kehittäisit itsessäsi tätä asennetta - tuntisit rakkautta kaikkia eläviä olentoja kohtaan ja tuntisit myötätuntoa heitä kaikkia kohtaan. Rakkaus - vanhempani tapasivat selittää, merkitsee sitä, että toivoo, että jokainen elävä olento olisi onnellinen ja saisi omakseen myös onnellisuuden syyt. Todellisuuden, syvän onnellisuuden, aidon onnellisuuden todellinen syy on hyvä sydän. He selittivät myös mitä on myötätunto. Myötätunto on se, että palavasti haluaa poistaa kärsimyksen ja kärsimyksen syyt kaikilta eläviltä olennoilta.
Kärsimyksen syynä ovat meidän omat taitamattomat toimintamme, negatiiviset tekomme ja ristiriitaiset tunteemme. Silloin kun en jaksanut tätä tehdä, vaan olin mustasukkainen, olin kateellinen toisille lapsille. Vanhempani yrittivät saada minut ymmärtämään, miksi olen kateellinen. Koska haluan sitä, mitä muilla lapsilla oli. Minulla oli tämä tunne "Miksi ei minulla". Tämä tunne "Miksi ei minulla" saa aikaan kateuden. He tapasivat sanoa, katso sisäänpäin, katso mieleesi ja tutki, missä on se ajatus "miksi ei minulla" missä tämä ajatus sijaitsee? Kun yritämme katsoa todella tarkasti, oikeasti katsoa mieleemme, missä tämä ajatus "miksi ei minulla" on, onko se meidän ruumiissamme vai meidän ruumiimme ulkopuolella? Ja kun yritän tutkia sitä, ja ennen kuin olen nähnyt..ne tavarat, ne asiat joita ystävilläni ja muilla on, ongelmaa ei ole. Kun tarkkailen tätä asiaa edelleen, joudun kysymään, onko se tuo esine, tuo asia (joka ystävilläni tai muilla on) , ongelman aiheuttaja vai onko se jokin muu? Vaikka minulla itselläni olisi samanlainen esine, en ole välttämättä onnellinen, kun jollakulla muulla on samanlainen. Esine sinänsä ei ole ongelma, vaan se, että joku muu omistaa sen enkä minä.
Jos tarkkailemme tätä ajatusta (asennettamme toisen omistamaan esineeseen), se itse asiassa on vain ajatus, aivan samalla tavalla kuin aalto joka nousee ja laskee virrassa, ajatus nousee ja laskee meidän tajunnan virrassamme. Ja aaltohan vain nousee vedessä ja vaipuu takaisin siihen. Mutta minä takerruin siihen. Minusta tuntui sen olevan jotain minusta irrallista, melkein kouriintuntuvaa. Jotain aivan itsenäistä. Tämä ajatus oli minusta niin vakava juttu, että se oli melkein käsin kosketeltava. Tämä ajatus sai aikaan tämän minun koko ongelmani (kateuden). Mutta se, että olen kateellinen siitä, ei saa sitä esinettä tulemaan minun omistukseeni. Jos sallin näkemykseni muuttua avarammaksi ja ymmärrän, että nuo toiset henkilöt, jotka omistavat tuon esineen, ovat itse asiassa yhtä tärkeitä kuin minä. He ovat myöskin ihmisiä. Heillä on myöskin tunteet. Heillä on myöskin tarpeita.
Jos sallin itseni ajatella, että tuo toinen henkilö jolla tuo himoitsemani esine on, on joskus ollut minun äitini. Jos kykenen tuntemaan tätä samaa rakkautta kuin tunnen omaa äitiäni kohtaan. En kenties olekaan enää niin kovinkaan kateellinen. Minun ei kenties ole niin vaikea hyväksyä sitä että hänen hallussaan on tämä esine. Olen huomannut, että kävellessäni lumessa, minun on pantava kenkä kumpaankin jalkaani. Kunnioitan yhtä lailla kumpaakin jalkaani, toinen ei ole toista parempi. En ole kateellinen oikealle enkä vasemmalle jalalleni. Samaten jos tunnen, että tuo toinen henkilö on jollain tapaa osa minusta . Vaikka tämä tunne ei välttämättä kestä kovin pitkään, se kuitenkin suo minulle hetkellisesti rauhan. Vaikka se tuntuu aluksi vaikealta, opettajani kertoi minulle usein, "sen sijaan että tunnen kateutta, minun tulee iloita toisten onnesta."Ennen pitkään se on mahdollista.
On täysin mahdollista kasvattaa itsensä tuntemaan iloa jonkin aikaa, edes hetken - vaikka minulla ei olekaan, jollakulla muulla on. Joku muu on onnellinen. Tämä ajatus, rakkaus, ilo, tasapuolisuus, toisten onnesta iloitseminen ovat keinoja kasvattaa hyvää sydäntä. Mielen kesyttäminen tarkoittaa sitä, että aluksi opimme olemaan enemmän selvillä siitä, mitä itse asiassa mielessämme tapahtuu. Sehän merkitsee sitä, että tarkkailemme mieltämme ja yritämme lisätä sen positiivisia ajatuksia ja yritämme vähentää sen negatiivisia ajatuksia, emmekä salli itsemme vaipua välinpitämättömyyteen, piittaamattomuuteen, mitä meissä ja maailmassa tapahtuu. Ja tätä kautta kehittää hyvää sydäntä.
Kysyin eräältä opettajistani Dilgo Khyentse Rinpochelta "kuinka voin kesyttää mieleni? Kuinka voisin oppia tuntemaan enemmän mieltäni?" Vastaus kuului:"Näiden neljän rajattoman avulla: rakkauden, ilon, myötätunnon ja tasapuolisuuden". Näitten neljän mittaamattoman perusteella rakkaus, joka on mittaamatonta, rajatonta - sen takia ettei se rajoitu vain itseeni, lähimmäisiini, omaisiin, ihmisiin, vaan sen on annettava laajentua yhtäläisesti koskemaan kaikkia eläviä olentoja. Samalla tavalla myös myötätunto, ilo ja tasapuolisuus on oltava näitä rajattomia, mittaamattomia. Koska ne kohdistuvat kaikkiin, jokaikiseen elävään olentoon yhtä paljon. Tältä pohjalta voidaan kehittää hyvää sydäntä. Ja toisinaan vain tarkkailla mitä mielessäni tapahtuu, mikä minun mieleni on. Kohdistaa tietoisuuteni itseensä, mitä mielessä itse asiassa tapahtuu.
Kun yritin tarkistaa mieltäni, huomasin mieleni olevan täynnä kaikenlaisia ajatuksia. Mieleni puuhastelee kaikenlaisten ajatusten kanssa likipitäen lakkaamatta melkein 24 tuntia vuorokaudessa. Sen sijaan että katsoisin sisäänpäin, katson koko ajan ulospäin. Olen takertunut, koko ajan sotkeutunut jatkuvasti kaikkiin havaintoihini. Toisinaan olen täysin uppoutunut asioihin, jotka ovat olleet ja menneet. Pyörittelen mielessäni sitä mitä kaikkea menneisyydessä oli. Toisinaan olen yhtä lailla, olen täysin uppoutunut tulevaisuutta koskeviin ajatuksiin - asioihin, jotka eivät ole vielä tapahtuneet. Opettajani sanoi minulle, ettei ole hyväksi olla uppoutunut menneisiin tai tuleviin asioihin, vaan tärkeintä on olla läsnä juuri tässä ja nyt. Nykyhetki ja menneisyys, nykyhetki ja tulevaisuus ovat tässä ja antaa kaiken vain olla juuri sellaisena kuin se on hetken aikaa, edes hyvin lyhyen hetken. Sitten yritin tehdä tätä.
Kun yritin tarkistaa mieleni tilaa, huomasin, että todella on näin. Mielessäni pyöri koko ajan ajatuksia menneestä tai tulevasta - ja silloinkin kun nukuin, näin kaikenlaisia unia. Opettajani selitti minulle, että olen edelleen sotkeutunut ja takertunut näihin ajatuksiin, juoksemalla niiden perässä - mutta missä sinun läsnäolosi on? Opettajani kertoi, että kaikki nämä ajatukset - menneisyydestä, nykyisyydestä ja tulevaisuudesta - ovat rinnastettavissa myrskyävän meren pintaan ..aaltoja aaltojen jälkeen. Meren syvyydessä ei ole aaltoja, ei liikettä, ei myrskyä - siellä vallitsee syvä tyyneys. Se on täysin selkeä. Täysin tyyni.
Samaten kaikki nämä aallot jotka kulkevat mieleni pinnalla - myrskyävät kaikenlaista, varsinkin kun sekaannun niihin - vihaa, puoleensavetävyyttä, luotaansa työntävyyttä, kateutta kaikkea tällaista - se on kuitenkin kaikki vain pinnalla syvällä niiden alla on tyyneys. Opettajani pyysi minua etsimään luotaantyöntävyyden historiaa. Hän tarkoitti tällä sitä että miten ajatus että jokin on vastenmielistä - toimii. Mikä sen lopputulos on? Mihin se johtaa? Sen ensi liikahduksessa tunsin hyvin hentoa ärtymystä - jonkinlaista ärsyyntymistä. Jos suhtaudun tähän lievään ärsyyntyneisyyden tilaan jonkinlaisella melkein käsin kosketettavana, itsenäisenä, tosiolevana - se kasvaa ja kasvaa sellaisiin määriin, että se alkaa olla täysin sietämätöntä. Kasvaessaan siitä tulee yhä rajumpaa ja rajumpaa, se muuttuu vihaksi ja se saattaa ilmetä väkivaltana. Aivan ensi hetkellä se on vain pieni tunne -"äh en pidä tästä" - jonkinlainen lievä ärtymys. Koska minulla kenties on jokin kokemus elämys johon reagoin ja joka tuottaa tämän tunteen.
Opettajani kertoi minulle, että nämä ajatukset/tunteet ovat todellakin kuin aaltoja. Jos pystyn pidättäytymään toiminnasta, huomaa kun se alkaa ja pystyy pidättäytymään menemästä siihen mukaan kuin aalto se nousee, mutta se myöskin vaipuu pois. Sama juttu on haluamisen, takertumisen kanssa. Me näemme jotain - erityisesti jos se on hyvin houkuttelevan näköistä - sisällöllä ei ole niin suurta merkitystä. Jos annamme tämän ajatuksen valtoimenaan tulla, se ei enää ole pelkästään puoleensa vetämistä, se ei ole enää takertumista, vaan siitä tulee halu. Halusta nousee himo. Vaikka se ei olisi edes mitään sellaista, mitä edes tarvitsee. Eikä vain näin. Vaan ehdottomasti haluan, että se on minun. Se on minun omaani. Se on minun omaisuuttani. Hitaasti mutta varmasti siitä tulee eräänlainen huume - jonkinlainen hirveä riippuvuus. Ja pelko siitä että menettää sen, jos sen on saanut Pelko siitä, ettei sitä ole tarpeeksi. Ja kuitenkin ihan alunperin tämä oli vain hento ajatus siitä, että tuo on hyvää. Pidän tuosta.
Tällä tavoin kääntämällä tietoisuutemme sisäänpäin, tarkkailemalla omaa mieltämme, mitä siellä oikeastaan tapahtuu, me saamme kokonaan uuden ulottuvuuden. Eräs opettajistani Kyabje Dudjom Rinpoche tapasi sanoa "Mieli ei ole aivan sellainen. Mielen tosi luonto on säteily, valon kaltainen säteily. Mitä se merkitsee? Kun ajatusten aallot tyyntyvät, meren syvyyksistä löytyy selkeyden tila, löytyy kirkkauden tila, löytyy tyyneyden tila." Tältä pohjalta tunnen olevani erittäin onnellinen, koska olen kohdannut useita suuria mestareita, jotka ovat omanneet tämän tiedon aarteen. Eikä vain älyllisen tiedon, vaan todellistetun tiedon kokemusperäisestä ymmärryksestä nousevan aidon tiedon. Olen ollut äärimmäisen onnekas siinä että olen saanut olla heidän läheisessä ohjauksessaan monia monia vuosia, en ole ensinkään varma siitä, olenko heidän parhaita oppilaitaan.
Eräs elämäni suurimpia haittoja on ollut mielen hajanaisuus ja laiskuus. Kun kuulin että kyseessä ei ole ainoastaan tämä yksi elämä, tulevaisuudessa on monia monia elämiä - eräs opettajistani Kangyur Rinpoche tapasi sanoa, vaikka kuolisit huomenna, voit silti oppia jotain tänään. Tiibetiläinen sananparsi sanoo: Vaikka kuolisit illalla, voit oppia jotain päivällä, ja silloin kun synnyt seuraavan kerran, sinulla on aarre kädessäsi - sinulla on tietoa. Toisinaan tämä antoi minulle tekosyyn, hienoiseen laiskuuteen. Vaikken nyt niin kauhean hyvin onnistuisi, niin yritetään seuraavalla kerralla, seuraavassa elämässä paremmin.
Eräs opettajistani HP 14. Dalai Lama tapasi sanoa "Sinun pitää elämässäsi muistaa tämä yleismaailmallinen vastuuntunto. Yleismaailmallinen vastuuntunto ei suinkaan merkitse sitä että muiden vastuulla on tehdä minusta onnellista. Jokainen yksilö on vastuussa siitä minkälaisen tekee tulevaisuudesta, minkälaisen tekee planeettamme tulevaisuuden. Jokainen yksilö on vastuussa tästä." Henkilökohtaisesti tämä on inspiroivaa. Vähäisellä yrityksellä yritän muistaa sen niin usein kuin voi. Mitä tehtävissä onkaan yritän tehdä sen minkä voin enkä haaskaa aikaani. Ja vaikka kyseessä olisi vain tiskaaminen tai siivoaminen, mikäs siinä. Käydessäni joskus rannalla tai metrossa Ranskassa, tapani on kerätä maahan heitetyt roskat. Panen yhteen kasaan ja vien ne pois. Tälle voitte nauraa, tämä kuvaa ainoastaan mieleni pienuutta!! Aina silloin kun otan suihkun, otan sen isossa soikossa ja säästän veden. Olkoon sitten vähän likaista. Koska en asu keskuslämmitteisessä talossa, ensin suihkusta tuleva vesi on varsin kylmää - se menee soikkoon- lämpimällä vedellä pesen itseni, soikoon jääneellä likavedellä pesen sitten vaatteeni. Joten minun ei tarvitse haaskata vettä. Kysyn itseltäni "teenkö tämän sen takia että ajattelen vesilaskua vai universaali yleismaailmallisen vastuun takia ..en halua haaskata vettä enempää kuin on tarpeen." Vaikka minulla olisi hyvä onni elää vielä monia vuosia, varmaahan on että vettä tulee minulle riittämään, mutta minun pitää ajatella tulevia sukupolvia, kaikkia eläviä olentoja, riittääkö heille kaikille puhdasta vettä.
Isäni, Kangyur Rinpoche, tapasi sanoa minulle "Sinun täytyy varmistautua siitä että jätät tämän yhteisen maailman hiukan parempaan kuntoon lähtiessäsi sieltä kuin silloin kuin missä se oli kun tulit sinne." Mitä hyvänsä voi tehdä toisten hyväksi, se tulisi tehdä samalla tavoin jättää tämä äiti maamme vähän parempaan kuntoon kuin missä se oli kun ilmestyimme olemassaoloon. Nelisenkymmentä vuotta sitten isäni Kangyur Rinpoche oli hyvin huolissaan luonnon säilymisestä. Mielestäni se on aivan totta.
Tämä kaikki mistä olen puhunut, perustuu nelisäkeeseen. "Lakkaa tekemästä vahinkoa, yritä tehdä hyvää, kesytä oma mielesi."
Aika on hyvin kallisarvoista. Minun pitäisi myös panna sanani käytäntöön. Olen nyt käyttänyt aikaanne tunnin ja neljäkymmentä minuuttia. Toivon, etten ole tuhlannut kallisarvoista aikaanne. Kiitän kaikkia hyvin paljon. Pyydän, että lopuksi annatte nyt kallisarvoista aikaanne vain olemalla tässä ja nyt muutaman hetken ja omistatte sen maailmanrauhalle. En ole varma, auttaako istumisemme kovinkaan paljon maailmanrauhaa, mutta opettajani tapasivat sanoa: "Aikomus, tarkoitus, motivaatio, millä asiat tehdään, on hyvin tärkeä. Kun meillä on hyvä tarkoitus, hyvä aikomus, se todellakin auttaa. Joten nyt keskitymme maailman, maailmankaikkeuden rauhan kaikkien elävien olentojen rauhan ja hyvinvoinnin hyväksi aivan vain olemalla tässä ja nyt muutaman sekunnin. Kiitos teille kaikille.'
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.