Viimeinen pilleri laattaa lähtee omalta osaltani käyttöön viikon lopulla. Mieltäni on kuitenkin askarruttanut kysymys kuukautisista ja ehkäisyn loppumisesta. Tiedän, että jokaisen keho reagoi eri tavalla ja eri vauhdilla ehkäisyn loputtua. Mutta voiko ehkäisyn aikaisten kuukautisten avulla arvioida tulevia luomukuukautisia?
Itseälläni kuukautiset alkoivat ehkäisyn aloittaessani joitakin vuosia sitten aina kolmantena taukopäivänä, tämän vuoden alussa alussa päivä on siirtynyt jo viidenteen päivään. Myös itse kuukautiset ovat mielestäni ehkäisyhistoriani aikana niukentuneet ja vuotopäivät lyhentyneet n. 1 päivällä. Tämä kaikki 4 ehkäisyvuoden aikana. Onko siis normaalia, että kuukautiset voivat muuttua pidemmälläkin tähtäimellä ehkäisyä käytettäessä? Muutoksiahan tapahtuu aina pillerit aloitettaessa, mutta että pitkäaikaisen ehkäisyn aikana?
Huolenihan aiheessa on se, että onko tämä normaalia? Vai voinko odottaa ehkäisyn jälkeisten kuukautisten säännöllistymisen vaikena? Vai antavatko nämä muutokset kehossani vihjeitä vaikeaan raskaaksi tuloon ja tuleviin ongelmiin?
En stressaa asiasta ja raskaudun kun raskaudun mutta olisi mukava kuulla muiden kokemuksia ja mietteitä :)
Muuntuneet kuukautiset?
1
125
Vastaukset
- FarmaseuttiMai
Kuukautisia ei voi ennustaa lääkkeellisen kierron (e-pillerit) jälkeen. Voi mennä useita kuukausia ilman vuotoa lainkaan tai sitten ensimmäiset voivat tulla muutaman päivän jälkeen lopettamisesta. Toisilla palautuu säännöllinen rytmi heti, toisilla kestää pitkiäkin aikoja epäsäännöllisin kuukautisin. Lääkkeellinen kierto on keinoteikoinen, eikä yhteyksissä elimistön tuottamiin hormoneihin.
Vaikeasta raskaaksi tulosta kuukautisten epäsäännöllisyys ei kerro. Raskautuminen liittyy munasolun kypsymiseen ja kiinnittymiseen (naisen osalta). Toisilla hormonitoiminnnan tasoittuminen vie aikaa. On naisia, joiden kierto on heti säännöllinen, mutta he eivät voi saada lapsia. Samoin on naisia, joilla pitkään kierto sekaisin, mutta muksuja lopulta liuta.
Kuukautisten niukkeneminen ehkäisyn aikana on normaalia. Tällöin keho saa jatkuvasti saman pitoisuuden hormonia ja "oppii vähemmälle". Luomukierroissa hormonimäärät vaihtelevat kierrosta toiseen.
Yksilöllisiä juttuja siis. Jäitä hattuun ja lakanat viuhumaan ;)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341947Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28891- 69855
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?259732Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64717- 10696
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132673- 26649
- 77648
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.201640