ujo talkkari 2

seksinovelli

joo-o mä olen tosissani. mennäänkö vaikka jumppavarastoon? siellähän sä aina muutenkiin tyttöjä tiirailet. mä mitää tiiraile, asko yrittää. -härnäätkö sä mua? mähän jo sanoin, että mä olen tosissani, vakuutan. hetken mietittyään asko asko asettaa harjansa sanaa sanomattaan seinustalle, vilkaisee minua ja lähtee kävelemään kohti ovea. tajuan sen olevan sanaton kutsu seurata häntä. portaikossa tulen hänen rinnalleen ja osoitan huomiota "teltalle" hänen housujensa etumuksessa. sitä paitsi pakkohan tolle on on jotain tehdä. ethän sä nyt koko päivää töitä tehdä noin...
saavumme varastoon, ja huomaan askon jo hieman vapautuneen, hän vilkuilee minua vähän arastellen, kun neuvoa pyytääkseen. pyydän häntä kääntymään itseeni päin, ja nostan mekkoni helman ylös, niin että pienet pöksyni tulevat näkyviin. taitaapa olla ressukalle harvinainen näky-niin antaumuksella hän toljottaa näkemäänsä.
alä nyt vielä silmiäsi pudota, eihän ole kuin alushousut. anna palaa, mäkin haluan nähdä jotain! arastellen asko avaa housunsa ja pujottaa ne polviinsa. katsettani vältellen hän laskee myös alushousunsa. esille ponnahtaa kalu, jollaista en ole edes haaveillut näkeväni: pituutta on varmasti yli 20 senttiä. vau, sehän on valtava, kuiskaan. -no nyt saat tehdä itsellesi hyvää ihan luvan kanssa! asko tarttuu vahvalla kädellä kalunsa varresta kiinni ja alkaa runkata hitain vedoin. hänen katseensa on kiinnittynyt pöksyjeni etumukseen, joista kosteus jo oikein paistaa lävitse. tunnen, että hän haluaa nähdä enemmän, niinpä riisun mekkoni ja housuni. olen nyt täysin alasti hänen edessään. pienet, kiinteät rintani ja tuuheakarvainen häpyni ovat askon kiimaisen katseen kohteena. vakoni kostuu entisestään, kun mies jatkaa onanointia pilluani ihaillen. hän sulkee silmänsä ja huohottaa äänekkäästi. pelkää, ettähäneltä tulee, ennen kuin vakoni on ehtinyt saada osakseen kaipaamaansa huolenpitoa.
hei, ethän laukea vielä, pyydän. -tule tänne.
istuudun pehmeälle patjalle ja alan hyväillä itseäni. sormeni löytävät tiensä kosteaan lämpööni ja paisuneelle nipukalleni, jota alan hyväillä peukalollani. asko on irrottanut otteensa kalustaan ja seuraa touhujani kiinnostuneena. haluatsä tietää, miltä mä tunnun? kysyn. asko laskeutuu polvilleen eteeni.
hän silittelee tuuheaa karvoitustani ja työntää sitten sormensa kosteaan aukkoon. ohjaan hänen kätensä klitorikselleni, jota hän hyväilee yllättävän ihanasti. hän painaa peukalollaan taitavasti häpykieltäni samalla, kun hänen sormensa naivat minua, ja tunnen kuinka orgasmi alkaa lähestyä. tartun askon kivikovaan kaluun ja ohjaan sen aukolleni. laskeudun selälleni ja melkein anelen häntä työntämään valtavan elimensä sisälleni. menen melkein sekaisin nautinnosta, kun iso kulli täyttää minut kokonaan ja liikkuu sisälläni. autan vielä orgasmia hyväilemällä klitoristani, ja olen pian valmis kokemaan täyttymyksen. onneksi koululla ei ole ketään muuta kesäisin, sillä laukeamisen lähestyessä kiljun, voihkin ja pyydän lisää. huudan lopulta suoraa huutoa, ja selkäni taipuu kaarelle, kun valtava orgasmi vavisuttaa kehoani. asko työntelee yhä ihanaa kaluaan sisälläni, pian hänkin kuitenkin alkaa voihkia kuin hengenhädässä ja nytkähtää voimakkaasti päälläni. tunne kuinka sperma syöksyy pilluni uumeniin valtavalla paineella. hetken levättyämme kuivaan eritteistä läpimärän vakoni pöksyihini ja puettuasni mekon takaisin ylleni ojennan pöksyt askolle muistoksi. hänelle niillä saataa olla käyttöä hänen muistellessaan panoa luokiolaistytön kanssa. "eipä hassumpi noin kokemattomaksi", ajattelen kävellessäni kotiin päin. epäilen, ettei tämä jäisi viimeiseksi kerraksi, kun pistäydyn piristämässä talkkarin työpäivää.........
LOPPU

sori, toi viive jatkon kanssa.

3

11181

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • IsoM

      Kirjoitappa jatkoa siitä seuraavasta kerrasta...

      • Elizabeth

        Tää on vanha juttu reginan naisen unelmista! Kirjotettu vaan omin sanoin paikoittain..


    • utelias

      mistäs asko on kotoisin jos vaikka minäkin

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      51
      861
    2. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      90
      818
    3. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      706
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      2
      664
    5. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      1
      564
    6. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      56
      541
    7. Ehkä taidat

      Luovuttaa.
      Ikävä
      70
      533
    8. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      184
      529
    9. Meinasin tukehtua juomaan :D

      ihan jäätävä maha sulla 🤣🤣🤣 m-n ihmekö kun oot sinkku
      Ikävä
      61
      523
    10. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      24
      496
    Aihe